YLE Radio 1

Katsoin YLE Teemalta Ludvig van Beethovenin Yhdeksännen sinfonian esityksen, jossa kapellimestarina oli Christoph Eschenbach. Mukana oli Orchestre de Parisin sinfoniaorkesterin lisäksi myös kuoro.

Oodi Ilolle on todella vaikuttavaa musiikkia ja nyt sain ensimmäistä kertaa nähdä myös sen sanat suomeksi tekstitettynä.
"Ilo, jumaluuden kipinä, Elysiumin tytär... "jne. Yllättävät sanat, jotka herättävät kysymyksen kenen käsialaa ne ovat. Ovatko itse Beethovenin vai mistä lienevät peräisin? Joka tapauksessa Oodi Ilolle on EU:n epävirallinen kansallishymni.

petri kirjoitti:"Ilo, jumaluuden kipinä, Elysiumin tytär... "jne. Yllättävät sanat, jotka herättävät kysymyksen kenen käsialaa ne ovat. Ovatko itse Beethovenin vai mistä lienevät peräisin? Joka tapauksessa Oodi Ilolle on EU:n epävirallinen kansallishymni.

Tämähän on tulevan EU-kansalaisuuskokeen 1. kategorian kysymys. Vastaus: Schiller, Friedrich Schiller. Väärästä vastauksesta tuomitaan loppuiäksi ulkoeurooppalaisena ulkoavaruuteen, kaukaisille Bastianian suolakaivoksille, tai jonnekin, ainakin Qfwfq:n mukaan.

Melko konstruktiivista ja tekotaitoista se silti on, ei yhtä välitöntä ja spontaania kuin sellaisilla säveltäjillä kuten Schubert tai Delius, mutta Beethovenilta kestikin seitsemisen vuotta saadakseen teoksensa hääntä itseään tyydyttävään lopulliseen muotoon, vailkka kuorofinaali oli alunperin suunniteltu myöhempiin sinfonioihin. Schuberthan käyttää tuota samaista Schillerin liediä, runoa eräässä yksinlaulussaan josta hän laati myös kuorosovituksellisen version ja melodian muodostus onkin niissä kontekstikin jo huomioon ottaen laulunomaisempaa kuin Beethovenin motiivityöskentelylle perustuvassa sinfonisessa arkkitehtuurissa, joka jättää tiertyllä tavalla kulmikkaan ja älkää ymmärtäkö minua väärin melodioidensa osalta, amatöötimäisen vaikutelman, niin mahtava luomus kuin teos lopulta onkin. Ja perustuen juuri tähän välittömimmän ja välillisimmän tiertotavan samanaikaiseen kiihoitukseen olemn itsekin runon ajatuksellista taustaa vasten runon sisällön tulkitseman suurenmoisen musiikin kera kokenut hurmioituneen haltioituneita psyykkisiä sieluntiloja, joskin olen omalta kohdaltani sen voin sanoa, etääntynyt jo hyvinkin kauaksi säveltäjälle luonteenomaisesta muotokielestä sonaattiallegroineen, dramaattisen organisoimisen prosessista, joksi sonaattimuotoa voi kutsua edustaen sforzatoissa teknisellä tasolla kontrapunktin rikkomista.