YLE Radio 1

Murheenkryynejä piisaa, aina väliin onnen pipanoita.

Kun aurinko väliin paistaa, parvekkeella otan aurinkoo vaikka ulkona olisi kylmempikin. Takki päällä - kun kuumottaa vähennän saakka bikiniin. Lukulasien päälle sopii (keltaiset) aurinkolasit, ja voin tehdä mitä vaan tarkempaa - käsityötä, kirjan lukua, sudokua... Odottakoon järjestelytyö.

Toiset ilonpipanat oli kun pipanat kävi mummunpäivänä. Olen liittynyt Suomen Isovanhemmat ry:hyn ja pehmeesti valmistaudun siihen mitä voisi omastaan liiasta antaa koulukkaille. Esmes tarjota kirjoja luokka/koulukirjastoon, toki jämttit säännöt että pienen aikansa jälkeen opet lajittelis kirpparimyyntiin tai pois.

Kolmannet ilot on että saa laulaa. Kahdessa kuorossa, Nokian 170-juhlassa yhteinen esitys. Ja se ikuisuuskysymys: naisilla iloista keväistä yllä! Tulkaa virsimaratoniin, alkaa perjantaina 25.5. ja jatkuu sunnuntaihin. Kannesta kanteen. Joka nettiystävistä on tulollaan, ottakaa yhteyttä niin annan vinkkejä mitä täällä kannattaa. Ainakin Nanso.

Alanko olla niitä jotka itte kysyy, itte vastaa. Foorumille on tullut ilahduttavia viisaita ahkeria kirjoittajia, ikää ehkä tuskin puolet omasta!

Etsiskelin VeHyn repliikkiä kalakeitosta pojalle (kun naisväki oli Tallinnassa). Olisin kysynyt hyviä kalasoppavinkkejä, itse käytin nuorempana liikaa maitoa, mutta nyt alkuun vettä. Tietysti tulos riippuu kalasta. Joku kala tykkää sipulista, toinen ei. Täällä Hämeessä eivät suurusta keittoja, pohjosissa aina (mieluusti aina ohrajauholla.

Mennäyön virsimaratonin jälkeen (kaksi hukia, yhteensä runsas viisi tuntia) jälkeen olin niin kuitti, että jaksoin pari sukodua, nukuin pitkin päivää, paistoin pottuja ja sipulia, heitin inkivääriteen muruset sekaan. Söin ja nukuin liki kolmeen, sitten tein nopsaan muikkulaatikon.

Muikku on luonnon olosuhteista johtuen liikkunut tänä keväänä huonosti. Kun tarjotaan, otan neljä kiloa (olen nopsa perkaamaan). Laskettu juttu: ehkä yhden muikun olisi voinut uskaltaa joukkoon. Kerran ateriaksi tarjottu maistuu kylmänäkin, vähän väliä käyn keittiössä. Ehkä se yön univaje merkkaa vielä, mutta virsimaratoni oli unohtumaton elämys.

Kuuntelin Einojuhanin kontrabassokonserton toiseen kertaan. Tykkään.

Liisa Autio kirjoitti:Etsiskelin VeHyn repliikkiä kalakeitosta pojalle (kun naisväki oli Tallinnassa). Olisin kysynyt hyviä kalasoppavinkkejä, ...

Jaha, yleensä teen kirkasta kalakeittoa olettamaani Välimeren tyyliin, saostan kaikenmailman simpukoilla ja katkaravuilla ja ties millä tursailla, paljon valkosipulia kans. Osa liemestä kuivaa halpaa valkkaria.

Tällä kertaa kuitenkin perinteinen valkoinen kolmen litran lohisoppa. Kolme isoa sipulia isoina paloina, paljon porkkanaa, pala selleriä, toinen palsternakkaa ja kaksi isoa laakerinlehteä. Maustepippuria jauhettuna, en tykkää kun niitä kokonaisia joutuu siilaamaan syödessään. Vettä tässä vaiheessa litran verran. Kun kaikki on kiehunut mössöksi niin perunat kattilaan sokeripalan kokoisina tai hiukan isompina kuutioina ja kalaliemikuutio. Vettä lisää, niin että ainekset ovat juuri peitossa ja keitetään perunat kypsiksi. Sitten lohikuutiot sekaan ja hetken kuluttua maitoa runsaasti. Ja purkki ruokakermaa, eikä mitään kevytversiota vaan sitä, mitä kissakin ostaisi. Koko kokkaamisen ajan nautitaan valkoviiniä, mutta ei kaikkein halvinta.

Ei taida olla ihan perinteinen, minimalistinen soppa, vaan hieman runsaampi. Mutta hyvää tuli. Seuraavana vuorossa on kaalisoppa; kaupassa näin ihanaa kirkaanvihreää varhaiskaalia. En kyllä katsonut mistä mesopotamiasta se oli kotoisin, ei tainnut olla kotimaista kumminkaan.

Kerrankin pysyin edes jotenkin otsikon puitteissa.

Voi kiitos VeHy soppavinkeistä! Aion ensiksi käyttää niitä vihanneskeittoon - siippa on etukäteen ennakkoluuloinen mutta nälkäisenä syödessään ei niin turhan tarkkaan tutki mitä soppa on syönyt. Sellerinpala ja parsakaalia on jo jääkaapissa, inkivääriä myös ja ainaisia lähikauppojen parhaita porkkanoita, perunoita ja sipuleita myös. Laakerinlehtiä on aina, suolatonta sitruunipippuria kuluu paljon. Saa Tampereen hallista vielä edullisemmin kuin Stockmannilta.

Oikeesti hyvään ruokaan ei tarvita kokonaisuutena paljoa aikaa, pienet hetket keskittyä kaupassa, kuoriminen ja silppuaminen korvaa aikaa ruokapöydässä. Kypsyminen tottakai vie aikansa, mutta eihän silloin tarvi mitään käsitellä!

Yksinkertainen hernekeitto: herneet likoon, luut aamulla sekaan isoon kattilaan ja anna kiehua. Iso kattila aina. Aiemmalle perheelle tarkoin lihat luista, tämä savolainen tahtoo itse kalvaa. Iso ilo kun vatsa toimii, täällä riehunut rotavirus piti molemmat viikkosotalla kynsissään. Vaikkemme normaalisti sairastele juurikaan.

Anteeksi kaikille pitkät vuodatteluni. Kielityöläisenä tiedän tasan tarkkaan että enemmän vaivaa vaatii tekstin tiivistäminen kuin suoltaminen. Makuuhuoneeni akkunat ovat lukion pihalle päin. Huomenna luokkiniskaiset pojat ja viimesen päälle ryhdikkäät simpsakat tytöt ovat viimeisiä iloisia päiviään tulossa kouluun. Oliko tänään yo-kirjoituksen tulokset kun liikennettä oli tavallista enempi?

Isoa onnea kaikille, myös vanhemmille ja suvulle, kaikista yo-hatuista ja vieläkö on kultalyyrat? Kun itse heitin ruskistuneen lakkini roskiin, otin talteen kultalyyran. Nykyään on mielestäni ihanaa, että juhlatarjoiluissa on myös suolaista.

Onnen ajatukset myös pettyneille. Itteä jurppii vieläkin 1954 keskikoulun päästötodistus. Lauluksi oli vaihdettu kymppi (mitä en ollut ansainnut), mutta musiikin teoria oli vaihdettu ysiksi. Ja siinä olin takuulla ollut kympin arvoinen jos missään. Juhlahumussa en kävellyt oikaisemaan. Tosin olin osoittanut mieltäni opetuksen linjasta, se toistui.

Liisa Autio kirjoitti:Oikeesti hyvään ruokaan ei tarvita kokonaisuutena paljoa aikaa, pienet hetket keskittyä kaupassa, kuoriminen ja silppuaminen korvaa aikaa ruokapöydässä. Kypsyminen tottakai vie aikansa, mutta eihän silloin tarvi mitään käsitellä!

Hiukan rakkautta ruuanlaittoon sekä taiteena että tieteenä tarvitaan myös. Ilman sitä hyvistäkin aineista pystyy tekemään kattilanmakuista mättöä.

Minua kirveltää eilinen opastuskeikka. En puhu aloittelijan virheistä, niitähän nyt aina sattuu, merkillisiäkin kompasteluja. Mutta jostain syystä, en itsekään vielä ymmärrä miksi, menin väittämään, että Pietaria ei vielä 1800-luvun alkupuolella ollut olemassa, Suuri Rantatie johti vain Wiipuriin. Huomasin virheeni hetken kuluttua ja sain sen korjattuakin, mutta asia kaiveli minua silti koko illan ja viivästytti vielä unenkin tuloa. Ja kun nyt aamulla heräsin, niin sehän se aivan ensimmäisenä ajatuksena mieleeni ja tajuntaani sukelsi. Mutta nyt on sitten ainakin se varmaa, että tuota virhetta en enää koskaan uudestaan tee.

Lohtua, VeHy! Taitaa omat kokemukseni oppaista olla kolminumeroinen luku (nyt tekee eniten mieli Kaaville, josta Suomalaisia tarinoita kuuntelin eilen vielä toisen kerran tarkkaan).

Opas ja ryhmä on vuorovaikutusta. Tulivatko matkalaiset pelkästään oppimaan vuosilukuja? Ehkä oppaan höpinät olivat jollekin pakkopullaa? Itsellesi virhe oli kirveltävä, mutta senhän huomasit. Kouluajoilta muistan oppineeni parista koevirheestä kivijalkaa tulevalle kielitaidolleni. Matikan kokeissa useammin kuin kerran sain ysipuoli kun olin unohtanut kolmiotehtävässä jakaa kahdella.

Oppaan olemus ratkaisee. Matkalaiset kokevat, milloin opas on hengessä mukana. Oma upein kokemus oli kerran Moskovassa 'matkanjohtajana'. Oppaana oli kierosilmäinen Tallinnan radion toimittaja Juri Oll - lähetin muutaman kirjapaketin, kun hän naurahtaen totesi tauolla, että osa kyllä kirjoista katoaa ennen perille tuloa - häntä vuosien päästä kysyessäni kuulin talonsa palossa menehtyneen.

Toinen ääripääkokemus oli kuoromme matka Pietariin rakennustyöläisten juhlaansa kutsumana. Tietty lähtöaikahan meillä oli aikaisin. Esiintymispuvut, eväät ja kaikki laukuissa. Opastytöllä ensi keikka - normaaliakin vaativampi koska kuorolla oli ohjelmaan liittyviä tulevia mahdollisia järjesteltäviä aikataulutilanteita.

Olin tehnyt sen virheen että rajalla varasin vettä pulloon mutta todella riittämättömästi. Sen tajusin ennen Viipuria. Opas ei uskaltanut luvata poistua autosta. Viipyi iät ajat selvittämässä (tuttu kaupunki, olisin osannut lähimpään vettä myyvään kauppaan alta viisi minuutin).

Iski kauhia jano kun vesipullo loppui kauniilla matkalla, katselin koivumetsän juurilta lunta ja himosin vettä. Yksi kuoron pojista, se ärsyttävin tenori, antoi puolikkaan omasta juomapullostaan kun rohkenin valittaa.

Että se oppaista. Sinusta VeHy on tuskin valitettu, taidat olla omalla alallasi.

Minä puolestani olen siirtynyt kirkkaisiin. On edullisempaa ja nousee päähän paremmin. Siis, kalakeittoihin, tuota päähänmenoa en ymmärrä itsekään, mutta tulipahan sanottua.

Siikakeitto kirkkaana versiona on juuri viimeistelyä vailla. (Nokaretta voita ja silputtua tilliä.) Uskoisin että maistuu vaimollekin joka aivan näillä hetkillä saapuu työstä kotiin.

Olen jopa sitä mieltä että kirkkaat keittoni ovat pitäneet avioliitomme pystyssä. (Kun muu ei pysy.)

No, kyllä kunnon kalakeitto ja tuore ruisleipä aina huonon panon voittaa.

Kiitos Kritiikki ja VeHy, kyllä ruoka on tärkeetä. Aamukahvi tietty, ja aamupuuro perushiutaleita vaihdellen. Ellei uunissa yön yli hautunutta.

Meidän parin suhteen ainoa ongelma on, että rakas siippa hyväksyy vain järvikalan. Kirjoissa lukee, että monet kalat vaeltaa luontonsa mukaan merestä joille (siika jne). Voisiko häntä pettää niin, että antaisi kiehya mössöksi ja vähän valehdella (eli ettei kerro kaikkea)? että muka olisi vihanneskeittoa, jossa on kymmentä lajia. Vesimeloni on muuten yllättävän hyvä lisuke.

Liisa Autio kirjoitti:Meidän parin suhteen ainoa ongelma on, että rakas siippa hyväksyy vain järvikalan. Kirjoissa lukee, että monet kalat vaeltaa luontonsa mukaan merestä joille (siika jne). Voisiko häntä pettää niin, että antaisi kiehya mössöksi ja vähän valehdella

Valkoiset valheet ovat aina sallittuja. Oikeat valheet eivät.
Johan sipulia nirsoivia lapsiakin on harhautettu jo ajat, silppuamalla sipuli niin pieneksi että sitä ei voi silmällä havaita. Ja,- niin on keitot menneet kuin kuumille kiville. Auta armias jos keitossa/kastikkeessa on yksikin näkyvä sipulinpala,---yäk, yäk, -tää on pahaa,- mää en syö tätä.

Kyllä menee läpi ilman mössöksi kiehuttamista. Sanot vaan silmät kirkkaina: Järvikalaahan tämä,- järvikalaa,-kaupassa varmistin.
Jos jostain kumman syystä siippasi väittää kalaa merikalaksi ja tulet tunnontuskiin,-sanot: Kylläpäs ovat huolimattomia tuolla kaupassa,- minä kun nimenomaan pyysin järvikalaa.

Nyt kun keittiöön asti päästiin, niin kerronpa, että viime sunnuntaina sain juotavakseni todella hyvää simaa, joka vei janon ja sai aikaan onnellisen hyvänolon tunteen kompastellen läpimenneen opastuskeikan jälkeen. Kävin töpinän tytöiltä reseptiä utelemassa ja sainkin ja kun se ei millään tavalla salainen ole, niin panen jakoon teillekin. Olkaa hyvät, silvuplee!


IKIVANHA SIMARESEPTI

2,5 kg hunajaa liotetaan 15 litraan vettä
pannaan veden pinnan taso muistiin esim. kauhan varteen ja lisätään 8 litraa vettä lisää

lisätään mausteet:
4 sitruunan kuoret (EI mehua)
3 grammaa kanelia
15 grammaa inkivääriä
5 grammaa neilikoita

keitellään hiljakseen kasaan kunnes nesteen pinnan taso on takaisin siinä kauhan merkissä
annetaan jäähtyä käden lämpöiseksi
lisätään 15 ml hiivaa (kaksi pakettia)
annetaan käydä kolme päivää huoneenlämmössä
pullotetaan ja varastoidaan viileään kellariin 2-3 viikkoa

Tähän voi kuulemma tulla aika paljon prosentteja,
keittiön tytöt kertoivat jostain 19 prosentin ennätyksestä

Toihan kelpaa jo juhlabooliksi. Ei ennätä ylioppilas- tai muihin valmistujaisiin, mutta onhan niitä kesälläkin häitä ynnä pienempiä merkkipäiviä. Sukujuhliakin, kun jotkut meistä viimeisiään viettävät... Haitanneeko tuo, vaikka juhannuksen valon vaihtumista saunan jälkeen kaverin kanssa siemailee ja matkoista kertoilee.

Harmi vain että siipalle ei käy: hiivasyndrooma. Vuosikaudet ilmoitti lääkärille oireistaan - kaikki labrakokeet hyviä. Yksi kuorokaveri vihjaisi: kokeile kaksi viikkoa ettei mahaan mitään hiivapitoista, ei leivonnaista, ei leipää (saati kulausta kaljaa, jota ei ikinä ota, kirkkaampaa kyllä noin kahdesti vuodessa).

Kaiken huipuksi aikuinen tyttäreni keksi itse saman hiivasyndrooman. Mahavaivat hävisi viikossa.

Sovellan VeHy reseptiäsi kyllä. Inkivääriä meillä kuluu paljon muutenkin. Pakkaan ilokseni biojätteet (niitä vasta tulee!) omaan keräykseen, vaikka hyvin tiedän, että samalle kaatopaikalle menee.

Viikonlopuksi Viroon, laivalla, ei lennokilla. Mukavaa seuraa, hyvää ruokaa ja juomaa sekä puutarhaa. Ja aurinkoa luvattu pilvettömältä taivaalta koko rahalla. Mitä siihen enää muuta kaipaisi?

VeHy kirjoitti:...Mitä siihen enää muuta kaipaisi?

öljyttyjä naisia ja mönkijäkruisailua... ?

Öljyttyjä naisia?? Itse otan ukkoni mieluiten suihku- tai saunapuhtaana. Mahat kun hyrrää täynnä potturuokaa.

Onnen pipanoita: molemmat mukulat ovat saaneet hyvät toikkarit ja ansaitun loman. Poikalapsi on ollut tosi kiinnostunut historiaan - vitosella alkaa jo olla aika vaativaa, onneksi! Lähtee perheen kanssa viikon päästä Tunisiaan ja on kiinnostunut Egyptin vaikutteista.

Sanottu jossakin, että ihminen on jo 12-vuotiaana oman älyllisen tasonsa huipulla. Hänkin pian. Ajatelkaa kukin itseänne, eikö se ollut jo huikeaa?

Onnea on tämä netti ja nettiystävät. Sitten aurinko paistaa, parvekkeella on tuoli asennossa. Ja lukulasien (vahvuus 4.5 halpakaupasta) päälle sopii keltaiset aurinkolasini. Voi vaikka uinailla tai tehdä yhden sudokun.

Torilla tänään, aurinko paistoi edelleen ja pressa ja kunkku kävelivät kadun toisella puolella. Flirttiä kollegan kanssa, sellaista vielä sopivan rajoihin laskettavaa, ei mihinkään vakavampaan johtavaa, mutta selvästi sen osoittavaa, että yhdessä on mukava olla. Mitä muutakaan voisi näin jumalaisella säällä?

Ostin nakkilihapiirakan ja istuin pollarin nokkaan syömään, lokinpoikaset heti parvena ympärillä. Heittelin palasia niille ja erehtymättä ne nappasivat saaliin ilmasta suuhunsa. Muut herkut menivät heti kurkusta alas, mutta jalopenoja piti ensin nokkia ja makustella. Illalla sitten vanhojen kavereiden kanssa pienellä iltapalalla. Kosoksessa oli jotain outoa kunnes huomasin, että siellä ei ole enää tupakansavua.