YLE Radio 1

Uudemmat elokuvat saavat yleensä 4-5 tähteä.Inhoan níitä enkä katsele.
Wanhat,yli 30 vuotiaat filmit saavat 1-3 tähteä,ja hyvin usein katselen ne tai nauhoitan.
Pentti Siimes,Hannes Häyrinen ja Gary Grant ovat kevään teemanäyttelijät. Pentti Siimes osaa näytellä uskottavasti psykologisia lapsekkaita rooleja.Tulevalla viikolla,"Mirjam" on Suomalainen huippu-elokuva.Jo nähty "Verta käsissä" oli myös vaikuttava filmi.
Siimes on myös loistava komediassa,Palmu-elokuvat,Herra sotaministeri ja "Vihdoinkin hääyö".Vaikka nämä usein olivat lähellä parodiaa,niin henkilöt olivat uskottavia,ei mitään Turhapuro-greisi-elokuvia,mitä minä inhoan,enkä voi katsella.
Hannes Häyrisestä kehittyi vähitellen "Hanski",1960-luvun TV-suosikki.
"Assessorin naishuolet" on näppärä farssi-komedia.Tiistaina tulee "Paksunahka".Häyrisen 1940-luvun vakavat filmit ovat todellista ajanpatinaa.
Katselin juuri videolta,"Meidän vastaeronneiden kesken" v.1940.
Gary Grant esittää lehtimiehenä konekivääri,puheripuli roolin.Tälläisiä rahanhaistajia lehtimiehet ovat,vaikka taustalla oli kuolemantuomittu henkilö.Sanotaan,että kuva puhuu paremmin kuin puhe,mutta tässä se oli päinvastoin.

T. T. Anttila hyvä, olenhan kanssasi nyt samaa mieltä mutta vain osin. Aika erikoinen aloitus Sinulla kyllä on. "Uudemmat elokuvat saavat yleensä 4-5 tähteä.Inhoan níitä enkä katsele. Wanhat,yli 30 vuotiaat filmit saavat 1-3 tähteä,ja hyvin usein katselen ne tai nauhoitan."

Miten ihmeessä voit katsomatta jo inhota jotain elokuvaa. Syyllistyn kyllä samaan siten, että ennakkoluuloisena en mene katsomaan jotain elokuvaa. Sen on saattanut ohjata joku jota epäilen tai sitten on kuulunut kova jymy jostain valtavasta elokuvaan upotetusta rahasummasta, joka etukäteen jo hiertää. Silloin oikeastaan pitäisi mennä ja haukkua leffa tai kiittää sitä jälkeenpäin. Tai sitten juuri sen vuoksi päättää, että ei mene. Hieman vaikeaa eikö olekin.

Mutta kuten sanoin, olen osin kanssasi samaa mieltä. Ennen elokuvissa oli jotain viatonta, ei erityistä kikkailua. Mustavalkoisista elokuvista pidän vieläkin enemmän kuin värifilmeistä. Ikään kuin dokumentti kurkistaisi kulman takaa. Mykkäleffat myös puhuttelevat, minua. Vanhoissa elokuvissa on monesti hyvä käsikirjoitus ainakin siinä mielessä, että kertomus on jaksettu jakaa kunnon dialogeihin. Se on suuri ansio.

Katson aina silloin tällöin vanhoja kotimaisia nauhalta, vaikka olisin ne nähnyt useammankin kerran. Tyttö kuunsillalta on suosikkejani. Uskomaton tarina, uskomattoman hyvä imu näyttelijöiden suorituksessa.

Meidän vastaeronneiden kesken on hieno elokuva. Mutta uskon nähneeni siitä vielä paremman version. Juttuhan on filmattu ainakin kolmesti. Ensimmäinen Etusivu uusiksi on minun suosikkini. Sen ohjasi L. Milestone 1931. Cary Grantin ja Rosalind Russellin paikalla näyttelivät Pat O´Brien ja Adolphe Menjou. Tämä viimeinen (?), Wilderin juttu kera Jack Lemmonin ja Walter Matthaun on jo hieman turbo.

Mutta noin yleensä ottaen, en oikein käsitä, miksi et katsele myös joskus näitä nykyisiä elokuvia. Haukkuminen tekee aina hyvää. Kirjoitithan Pianonopettajasta vai oliko Katkerasta kaakaosta kuitenkin. Älä vaan syytä että määräilen. Olen monesti kanssasi eri mieltä, mutta nyt suuresti samaa ....

Olen jo ajastanut Mirjamin. Tänäänhän se tulee.

Tähdistä sitten. En ole havainnut että uudet elokuvat saisivat yleensä 4-5 tähteä. Moni saa vain yhden. Mielestäni yleistät liikaa. Vanhat elokuvat voivat hyvinkin saada 4-5 tähteä, koska ne ovat jo niin tuttuja ja monet arviot läpikäyneitä. Ja mitä tähdistä yliäänsä välität!

Minä luen Hesaria ja eri elokuvatoimittajien linjat olen suurin piirtein oppinut tuntemaan. Luen kirjoituksen yleensä jälkikäteen ja sitten kiistelen mielessäni ja nykyään täällä kirjoittajan kanssa. Fräntin arvion suhteutan hänen romantiikkaperusteiseen näkemykseensä ja Yläsen hänen realistiseen, selkeään mutta joitakin näyttelijöitä kohtaan ennakkoluuloiseen katsantoonsa. HS:n kirjoittajilla on kuitenkin eräs etu: he ovat nähneet paljon ja siksi voivat laajan taustan vuoksi nostaa ja laskea. On sitten eri asia, onko samaa mieltä heidän kanssaan. Sinä et ole samaa mieltä. En minäkään aina lainkaan. Joskus kyllä.
Terveisin Marja S.

Tuomari Martta.
Tämä on niitä Juurakon Huldan perillisiä.Nyt luetaan lakinaiseksi ja käräjätuomariksi.Loppuratkaisu on yllättävä.Akateemisesti koulutetun naisen paikka on lasten-ja kodinhoitajana.Miehen palkalla eletään ja tullaan toimeen.
Tämä on sota-aikana 1943 tehty.Silloin naisia kehoitettiin töihin tehtaisiin,maatalouteen ja metsätalouteen.Ilmari Turja on hiukan vinksahtanut aiheessa,mutta ehkä naisen paikka on kotona silloin kuin nytkin.
Helena Kara,sympaattinen näyttelijä osaa tälläisiäkin rooleja vetää.
Todellinen ammattilainen on Aku Korhonen.Pieni sivurooli,mutta kansanomainen kihlakunnantuomari on uskottava.
Arvostelijat antoivat yhden tähden,minä antaisin neljä tähteä.

Tuomari Martassa on patavanhoillinen naiskäsitys. Olen samaa mieltä kanssasi TTA. En oikein voi ottaa asiaa niin, että sitä voisi yleistää tähän aikaan. Onhan ihanaa, jos lapsi voi kasvaa kotona mutta ei se niin yksiviivaista kuitenkaan ole. Eikä siihen ole taloudellisia mahdollisuuksiakaan ollenkaan aina.
Mitä Helena Karasta sanot niin olen samaa mieltä kanssasi. Hän se oli oikea tähtisilmä. Valkoisissa ruusuissa hän oli mielestäni loistoroolissa. Aku Korhonen on ollut ainutlaatuinen kyky. Olen nähnyt hänet esim. Vieras mies tuli taloon molemmissa versioissa (1938 Wilho Ilmarin ohjaus; 1957 Hannu Lemisen ohjaus ja samalla Aku Korhosen viimeinen rooli). Jotenkin hän sai jäykähköön olemukseen mahtumaan pehmeyttä ja lujuutta, verkkaisuuteen huumoria ja elämäniloa rajoja myöten.

"Onnellinen ministeri".1941.Jonkinlainen operetti tai laulunäytelmä.
Ei edes laulava Tauno Palo pelasta tyhjänpäiväisyyttä.Mutta onhan yksi täysosuma.George de Godzinsky:Katupoikien laulu,ja temparamenttinen Birgit Kronström esittämässä.Siinnä on 40-luvun hitti.
"Pikku lordi".1935.F.H.Burnettin herkästä nuortenkirjasta on tehty herkkä,todellinen nyyhkyfilmi.Hyvällä maulla tehty kirja ja filmi.
"Syntynyt pahaksi".1950.Joen Fontaine on esittänyt paljon kiltin,syrjityn naisen rooleja,mutta nyt hän on häijy akka.Tämähän on psykologiaa ja varsin uskottavaa.Nainen pompottelee pökkölöjä miehiä,joille vähitellen selviää naisen todellinen luonne.
Jo on mustavalkealla elokuvalla tehoa,jota ei värikuvauksella saa.
"Rosvo-Roope".1949.Seikkailufilmi paremmasta päästä.
Tauno Palo ja Helena Kara ja ajanpatinaa.Tunnelmallinen ja juoni eteni sujuvasti.
Filmin loppu oli karmea:"Joutui naimisiin ja sillä lailla Rosvo-Roope hiljaa hirtettiin".
Todellisuudessa loppu oli siirappimaisen kaunis.Vanha heila löytyi ja oma tytärkin.
PS.Yritin katsoa myös uudempia filmejä.Pyssyn pauketta,auton ajoa,hidastettua kameraa,sairaita ihmissuhteita ja parittelua.
Suljin inhoten TV:n.
TTA.

Tuota Nicholas Rayn leffaa, josta kirjoitat, Syntynyt pahaksi (Born to Be Bad, 1950), en tiedä olenko sitä nähnyt. Rooli tuntuu kuin luodulta Barbara Stanwyckin roolistoon mutta on todella outo Joan Fontainen osasuorituksissa. Pidän Fontainesta Hitchcockin Rebekassa mutta en niin järin paljoa muuten hänen töistään välitä. Stanwyck oli rautaa. Aina. Ovatko nämä tulleet Teemalta. Pikku lordi on elokuva, jota en ole nähnyt vuosiin, mutta vaikka se on niin toivottoman mahdoton, niin pidän siitä sulaen kuin vaha. Pikku lordi voisi vapaasti painaa sinettimerkin käteeni muistoksi.
En katsonut Tauno Palon ja kumppaneiden "Rosvo-Roopea" mutta onhan se hieno työ. Todella hieno. Kilpailee tasapäisesti vastaavien Hollywood-juttujen kanssa. Loppu nyt on mitä on ja hirttämisellä irvailu tuo siihen ajallisen asennelisän. Mies koukataan avioon, nainen pääsee. Katupojan laulun olen kuullut joskus aikaa sitten katsoessani filmiä jostat kerrot. Lauluhan on hauska ja kertoo näistä kulmista tai ainakin läheltä.

Toivottavasti vappuna tulee jotain hauskaa.

"Aapo".Elokuva.2001.
Harvoin olen nähnyt historiallista filmiä,jossa on niin paljon virheitä.
Oli kuvaavinaan vuotta 1917 ja 1918.Jonkinlaista ihmiskuvausta,mutta loppu 10 minuuttia oli pelleilyä.Käytettiin kovasti kethuppia ja punaista maalia.Vuoronperään näyttelijät olivat rivissä ja toiset ampuivat ja taas oltiin rivissä ja toiset ampuivat.Ei mitään uskottavuutta.
Virheitä.
Pukeutuminen.Agraari-työkalut.Joillakin piioilla ja renkeillä rannekellot.
Pellot olivat salaojissa.Todellisuudessa 1917 pellot oli sarkaojissa kymmenen metrin välein.
Laitumilla piikkilanka-aidat.Todellisuudessa risuaidat ja paljon portteja.
Talojen kattomateriaali oli väärää.
Näytettiin pitkään maalaismaisemaa,missä keltaisena kukki rypsipellot.
1917 Suomessa ei viljelty rypsiä.
Jos nykyään tehdään historiallisia Wanhoja filmiä,niin ei näin vääristelyä saisi olla.Kriitikot antoivat viisi tähteä.Minusta ohjaaja oli avuton ja täysi nolla.

Voi Sinua TTA! Eikö Aapo perustunut Runar Schildtin romaaniin, jota tosin en ole lukenut eli en tiedä kuinka tarkkaa kuvaus siinä mielessä oli. On todella vaikeaa kuvata historiallista aikaa Suomessa, salaojittamattomia peltoja esim. koska paikkoja on vaikea löytää. Ei risuaitoja liioin pienellä budjetilla rakennella.
Mielestäni Tero Jartin Aapo, jota en nyt katsonut vaan tuoreeltaan leffateatterissa, oli ankara kuvaus. Se otti huomioon ihmisen ei yksiviivaisena vaan moniulotteisena hahmona. Jos lopussa oli verta, niin kyllä sitä todella oli, todellista verta, paljonkin näkyvissä vuonna 1918.
Mutta näkyikö siellä todella rypsipeltoa? Minä asuin Satakunnassa 50-luvun alussa pikkulapsena ja siellä kokeiltiin rypsinviljelyä. Mutta sehän oli esillä tietenkin värien vuoksi jos oli. Virhe kuitenkin. Olet siinä oikeassa. Kelloihin en kiinnittänyt mitään huomiota kun keskittymiseni katsoessa oli muualla kuin ranteissa.

"Rakkauden risti".1946.Ohjaus Teuvo Tulio.
A.Pushkinin kirjasta,Majakanvartijan tyttärestä Tulio on ohjannut traagillisen,äärimmäisyyteen viedyn rakkaustarinan.
Tietääkseni 80-luvun alussa Tulio kielsi elokuviensa esitykset TV:ssä.
Miksi?Näissä on omintakeista hehkua,ajanpatinaa ja huikeita filmillisiä tehoja.
Tässä on mallia nyky-elokuvien tekijöille.Oli saatu seksuaalinen jännitys aikaan ilman parittelukuvauksia ja alastomuutta.Tulion filmeissä katselijan mielikuvitus elää.
Regina Linnanheimo oli todella herkkä majakanvartijan tyttärenä ja prostitoituna.Jo on filmilliset kasvot,joita ohjaaja osasi tehokkaasti käyttää.
Rauli Tuomi taiteilijana ei ollut baskeripäinen juoppo,vaan elävä,voimakkaasti kokeva ihminen.
Teuvo Tulio,Theodor Tugai,liettualaissyntyinen ohjaaja oli suomalaisen elokuvan huippua.

Oliko Tulio tosiaan liettualaissyntyinen. Olen pitänyt häntä virolaisena mutta olen ilmeisesti väärässä. Tuliostahan on kirjakin mutta en ole sitä vielä lukenut. Sen sijaan Tulion elokuvista olen puhunut muiden filmihullujen kanssa jo pitkään. Naureskellut ja ihaillut samalla.

Pikkusisareni joutui vuosiksi kiikkiin Rikolliseen naiseen, koska joutui keskeyttämään katsantonsa (kotiinlähtö kaverin luota kesken elokuvan, meillä ei ollut telkkaria vielä silloin). Se kertoo paitsi olosuhteista myös jotain kerronnan otteesta.

Rakkauden ristin olen nähnyt mutta siitä on kauan. Kaikkein lähimmässä muistissa on Muistalaishurmaaja (mykkäleffa), aivan upea ote valloitusromantiikkaan. Läheisimmäksi koen kuitenkin Tulion elokuvan, jossa Regina Linnanheimo esittää mustasukkaista naista, viinaan menevää sekopäätä joka kulkee jotain omituista siltaa yli komean kosken. On tummuutta, silmät ja tunteet palavat jos niin voi sanoa korren tyveä myöten.

Tulisipa niitä elokuvia televisiosta. Olen ihmetellyt pitkään, miksi ei Regina Linnanheimon roolikuvia myydä postikortteina siinä kuin muittenkin filmitähtien kuvia.

Keskiviikkona pitäisi nyt tulla Witikan Mies tältä tähdeltä. Hieno työ.

Netistä löytämieni tietojen mukaan Teuvo Tulio alias Teodor Tugai oli latvialaissyntyinen vaikka hän syntyi Pietarissa 23.8.1912 ja kuoli 8.6.2000.

Olimme TTA:n kanssa molemmat näin ollen väärässä. Valentin Vaala on myös meren tuolta puolen. Joten voimme olla kiitollisia. Tulio ja Vaala ovat olleet kuin muuttolinnut elokuvateollisuudessamme.

"Mies tältä tähdeltä".1958.
Alkoholismi kuvaus ja Jussi-patsailla palkittu.
Varsin uskottavaa.Oli sordiino päällä,ei menty liiallisuuteen.Oli parhaat 50-luvun näyttelijät,Tauno Palo,Kaarlo Halttunen,Tea Ista.Vaikka Alko tämän osittain kustansi,niin ei tämä saarnaava moraalitarina ollut.

"Nokea ja kultaa".1945.
Tämä oli lähinnä "Turmion Tommi" tarina.Orpopoika pakenee juoppoja,häijyjä kasvattivanhempia.Edvin Laine ohjaajana ja näyttelijänä saa tähän herkkyyttä,Chaplinin Poika tunnelmaa.Sörkän kapakat ja satamakorttelien kapakat kuvataan.
Pelastusarmeija on tässä pelastus.Ei Jeesustelijana vaan auttajana.
Ansa Ikonen Pelastusarmeijan luutnanttina säteilee tässä melodraamassa puhtautta.Kummasti Aki Kaurismaan elokuvat tulevat mieleen.

Sitten klassillinen kysymys.Miksi Jeppe juo?Onko alkoholismi sairaus?
Ei minusta.Jos sairaus voidaan parantaa,että laitetaan pullonkorkki kiini,niin tässähän pilkataan vakavaa sydänsairautta,vakavaa syöpäsairautta. Jos alkoholistia hyssätään liiaksi,niin silloin ollaan martyyrejä,ja on hyvä syy juoda.

Witikan Mies tältä tähdeltä on minulla vielä nauhalla katsomatta. Mitä entuudestaan siitä muistan niin kuvaus toimi erinomaisesti. Ihmiskuvaus oli kovin uskottavaa, monipuolista, miltei nerokasta. Sillä Witikan työssä on taju myös tauoille. Miesporukan ja kodin ilmapiiri tulevat hyvin esiin. Humaltumisen ja krapulan välinen ero ja sosiaaliset seuraukset. Siinä on elokuva minun mieleeni.
Nokea ja kultaa, jossa Ansa Ikonen toimii pelastusarmeijalaisena ei myöskään huonoimpia elokuvia ole. Se oli esillä kun Kati Outisen osaa Kaurismäen elokuvassa esiteltiin. Elokuvan näkemisestä on sen verran aikaa, että en pysty sitä erikoisesti kommentoimaan. Muistaisin että Ella Eronen esiintyi kohtalokkaana kapakassa.
Miksi Jeppe juo? Eikö ole selitetty asian johtuvan kemiasta ja toisekseen on kai kyseessä ns. sosiaalinen sairaus. Ei siinä tarvitse hävetä sydänpotilaiden eikä alkoholistienkaan.