YLE Radio 1

Musiikihistoria on täynnä mitä erikoisimpia tai hullunkurisimpia teosarvosteluja, joita putkahtelee aina esiin musiikinhistoriankirjoja lukiessa; varsinkin orastava modernismin aika suomessa on otollista maaperää oudoista konserrttiarvosteluisa kiinnostuneille. tyypillisiä ovat tapaukset, jossa konservatiivisen musiikkimaun omaava kriitikko arvioi tyyliltään uudistuksellista musiikkia.

heikki klemetiltä esim. saamme lukea kuinka hän olavi ingmannin lauluja arvioidessaan kirjoittaa säveltäjän latelevan melodian paikalle mitä sattuuu, säestäjän lyödessä pianosta joitakin riitasointuja eikä hän kykene lainkaan seuraamaan säveltäjän tarkoituksia.

Sulho Rannan modernistisen sävellyskonsertin klemetti toteaa jäävän vastaanottokykynsä ulkopuolelle mikä ei ole lainkaan niin ihmeeellistä kun tiedostaa kriitikkosäveltäjän musiikillisen tiretoisuuden tason vaikka klemettikin sitten kirjoitti rohkeasointuisiin säestyksiin nojaavia yksinblauluja vaikka ei toki tulenkantaja klubiin koskaan kuulunutkaan. mutta hän arvosti myös ikosen a-molli jousikvartettoa enemmän kuin raition merkittävimpiin orkestrirunoelmiin kuulunutta fahntasia poeticaa. myöhemmion hän tosin mmuutti köäsityksensä rannastakin kun tämän tyyli oli sävelkieleltään pehmennyt vapaasta atonaalisuudesta vapaatonaalisiin ja pandiatonisiin uusklassismia edustaviin orkesteriteoksiin.

pikemminkin on varsin yllättävää että estetiikaltaan aiemmin niin uudistuksellinen ranta saattoi ylistää vuolaasti ilmari krohnin hieman teoreettisia hengellisiä suurteoksia kuorojen ainutlaatuisesta polyfonisesta käsittelystä ja hengenpalosta oratoriossa voittajat 2-tuntisessa kestossaan tai johannespassion jättäneen unohtumattoman muiston. kun esim. ringbom olisi kaivannutsäveltäjän ottava enemmän huomioon taiteellisesti vaativamman yleisön seurakuntaa varten sävelletyn hurskaan sanankulistuksen sijaan.

Saikkolan 2. sinfoniassa, traaginen, pateettiset ja lyyrisesti laulavat molliteemat sekä rakenteellisesti, temaattisesti ja orkestraalisesti rikkaampi sävelkieli kuin 1. sinfoniassaan, joskin samat tunnusmerkit näkyvät 5.nnessäkin. saikkola suosii nopeita tempokaraktäärejä joita voi yksiosaisessa sinfoniassa olla kaksikintoista. serenata 1941, on tyylipuhdas tyylipastissi mozartia ja haydnia aikakautemme prisman läpi nähtynä. vain adagio on hitaampi joululauluista muistuttavalla tematiikallaan. useimmat sinfoniat hän on omistanut aseveljilleen. karjalaisen 1. kuuluu laukauksien ääniä. kromaattista romantiikkaa. kansanlaulun ylistystä, kntrapunktinen taidonnäyte yhdistää aiemmien osien teemat finaalissa. scherzo leikillinen. sventon e-molli sinfoniassa kuohuvaa romantiikkaa. kaatui 1939 taipaleenjoen taisteluissa.

musiikkinsa puolesta klassisiin satubaletteihin kuulusi melartinin ihana sininen helmi vieläkin ellei sen libretto olisi niin heikko ilman kantavaa juonta sen ollessa kuin antikkikaupasta jonka sanottiin pilanneen sekahedelmäkeittona ja tanssidivertissementoina melartinin hengentuotteen ja kenraaliharjoituksissa loukkaantunut pääosan tansijan joutui libretisti eronen paikkaamaan josta klritiikki kirjoitti että hän pilasi irja aaltosen variaatiot juokemalla vain ympäriinsä polvet koukussa. lumpeenkukkakohtaus teki madetojaan suuren vaikutuksen.

Lähiradiosta oli ilo kuunnella melartinin ja furuhjelmin oppilaan joita edellinen tuki myös taloudellisesti ja henkisesti, elmer diktoniksen eksprennionistuisia ja impressionistisia lauluja kokosävelaiheineen, avosointuineen, pentatonisine aineksineen jne. jotka voimakkaasta ilmauspaineesta huolimatta väntan laulua lukunottamatta saivat aikanaan niin voimakasta kritiikkiä osakseen että säveltäjä jätti ammattisäveltäjän uransa keskittyen suomenruotsalaisen modernin lyriikan kirjoittamiseen ilmeisenä kaksoislahjakkuutena. ilmeisesti lopullisen sinetin päätökselleen luopua säveltäjänurasta antoi diktoniuksen schönbergin kanssaan käymä kirjeenvaihto jossa diktonius halusi päästä arvostetun pedagogin oppilaaksi mutta kun schönberg ystävällisestä vastauksestaan ja pyynnöstään sävellysoppilaalle ehdotti tälle tulemista gurrelieder oratorionsa esitykseen lisäten ettei hän ehkä konservatiivisena opettajana kykenisi antamaan diktoniukselle haluamaansa opetusta, sai diktonius tästä ironisesta tai vaatimattomuudesta kielivästä huomautuksesta tarpeekseen ja kirjoitti tuolloisia moderneja säveltäjiä ironisesti parjaavan ivarunoelman, jota en siteeraa nyt kuitenkaan tässä. minuun hänen atonaalisesti sävytytnyt musiikillisnen kielensä mutta myös e-duuri pianossrja teki syvän vaikutuksen ja saatoin taas tuntea ja hengästyä musikkillisten ajatusten henkevyydestä ja rohkeudesta valjakan ja kuosman tulkitsemina.