YLE Radio 1

Aake kirjoitti:Kiitos, tuossa veistin loppupuolella tuli ihan hyviä vinkkejä Deliuksen sävellyksistä. Sea Drift on kiinnostava, sitä ovat muutkin kehuneet. Mikä on suosikkiesityksesi teoksesta? Olisin kiitollinen, jos voisit myös antaa pari vinkkiä omista suosikeistasi Beechamin Delius-levytyksissä, niillä pääsisi vähän eteenpäin.

Kaikkein edullisinta ja vaivattominta on aloitaa Naxosin julkaisemasta 3 CD:levyllisestä Great Conductors-sarjasta, jotka käsittävät ja esittelevät Beechamin Delius-tulkintoja 1930-luvulta pääasiassa, ja ovat ikäänsä nähden hämmästyttävän hyvin säilyneitä nykytekniikan ansiosta, jolla niitä on retusoitu menestyksekkäästi. Ainoastaan -29 levytetty Brigg Fair on äänitykseltän selvästi heikompi kuin sarjan muut tasltionnit, jotka sisältävät muioden muassa hurmaavalla tavalla deliusmaisen pittoreskin kesäisen maisemakuvan In summer garden edellä mainittujen teosten lisäksi sekä muutamia enemmän taikka vähemmän omnnistuneita oopperakatkelmia, jotka kuitenkaan aina eivät soi edukseen, kuten mielestäni Walk to The Paradise Garden, eräs välisoitto oooperasta Maalaiskylän Romeo ja Julia, josta on monia puhuttelevampiakin tulkintoja kuultu. Norman del Mar osaa johtaa Deliusta myös erinomaisestyi Chandos-merkillä, jossa mm. monet miniatyyrit soivat edukseen.

Kiitos Naxos-vinkeistä - olen niitä tähän asti jostain syystä vierastanut, mutta ehkä täytyy kokeilla. Beechamia löytyy Englannista monella levymerkillä hämmästyttävän paljon, Beechamin Delius-valikoima on niin runsas ettei ole helppoa aloittaa. Oletko kuullut Hickoxin johtaman Sea Driftin Chandosilla?

Aake kirjoitti:Kiitos Naxos-vinkeistä - olen niitä tähän asti jostain syystä vierastanut, mutta ehkä täytyy kokeilla. Beechamia löytyy Englannista monella levymerkillä hämmästyttävän paljon, Beechamin Delius-valikoima on niin runsas ettei ole helppoa aloittaa. Oletko kuullut Hickoxin johtaman Sea Driftin Chandosilla?

Not yet, mutta yritän saada kyseisen levytyksen käsiini jostakin. Palkittu kuuluu olevan sisältäen monia hienoja orkestrisäestyksellisiä laulusarjoja Songs of sunset ja Songs of farewell, jotka empimättä voinee lukea vuosisatansa merkittävimpiin, niin karsastettuja kuin ne meillä päin metsälässä tunuvat olevankin. Olemme jälkijunassa, emmekä ainoastaan siinä suhteessa.

Naxosilla, vaikken ole levymerkkiä juuri harrastanutkaan, on näiden manoiden levytysten lisäksi muistakseni Skotlantuilaisen kamatriorkesterin taltoima ltuore levyllinen Deliusin pienempiä oekesterikappaleita, joista Spring Morning on eräs lakastumaton suosikkini. Kuuntele Spring Morning 10 kertaa ja kysy itseltäsi, eikö tämä ole maailman kauneinta ja melodisesti kohottavinta musiikkia for ever?

Levy sisältää muitakin vahtelevalla menestykselä taltioituja Delius-namupaloja. Hauska tuttavuus on mm. American rhapsody keskijakson tuttuine patrioottisine marssisävelmineen kuin joutuisi keskelle riehakasta paraatia. Viulu-, sello-, ja kaksoiskonsertto olisi mieluista saada kuulla joskus. Samoin norjalainen sarja orkesterille kuin Floridasarjakin, monet oopperat mm. Taikalähde, Irmelin, Koanga ynnä muita eksoottisia kuoro-ja orkesteriteoksia Sakuntala, Somg of The high Hills haltioituneessa tunnelmassaan.

Mikki Hiiri kirjoitti:Naxosilla - - on näiden manoiden levytysten lisäksi muistakseni Skotlantuilaisen kamatriorkesterin taltoima ltuore levyllinen Deliusin pienempiä oekesterikappaleita - -.

Scorrevole kirjoitti:

Mikki Hiiri kirjoitti:Naxosilla - - on näiden manoiden levytysten lisäksi muistakseni Skotlantuilaisen kamatriorkesterin taltoima ltuore levyllinen Deliusin pienempiä oekesterikappaleita - -.

Mainoilla tarkoitin 3 Delius-levytystä, jotka eivät ole Naxoksen originaaleja. Muutoinhan niitä eivät osta kuin ne, joilla ei ole kalliimpiiin varaa.


Mulle kävi sillai, et kun mä atrioin tossa eräänä aamupäivänä kello about yhren aikoihin puuroa, ruis sellaista, kuulin kun radiosta alkoi soida Schubertin upea allegro Elämän myrskyt nelikätisesti pianolle levytyksenä, joka mulla itelläkin on, Sony, alunalkaen kaiketinkin sonaatin rakenusaineiksi suunniteltu, mutta osat sinne sun tänne viskelty, rondo D 951 A-duuri esim.

Mun syömisestä ei tulluna mittään, kun lumouduin ja hypnoytiosoiduin musiikista niin paljhon, et tuijotin vain silmänkään räpäyttämättä ulos lumiselle kadulle nähden ihmisten kiireesti kävelevän levottomuudessa kun minä uin autuudessa musiikin virran kujettamana kauas pois ja ruumilisesta minästä, jonka tahtoa palveleva äly ei pysähtynyt välittömiin eikä välillisiin suhteisiin kutenmatelijoilla joilla on tarkoitus lisääntyä, syödä ja nukkua, vaan älyni vapautui kaikista suhteista, kuten vanki sellistä, joihin se on tottunut juurtuneena tahtoon, kykenemättä näkemään maailmaa puhtaasti objektiivisesti vailla tarkoituksia, muutoin kuin hengen liekki sitä koskettaa ja leijuu tahdon yläpuolella vapaasti energiansa ylimäärällä. Silloin totuus näyttäytyy meille paljain kasvoin.

Tarkoitin rytmisesti liikkuva, aistillisen eloisa kontrastoituen kuin äärettömyyteen hitaasti lipuviin ja liukuviin harmonioihin Elämän messun II-osassa.

Appalachia lienee silti Deliusin keskeisiä avainteoksia muunnelmamuotoisena kuten Brigg Fair, johon Delius kiinnitti huomiota juuri Percy Graingerin ansiosta, joka keräsi kansanlauluja englannissa, mutta edellinen kuoro-ja orkesteriteos äärimmäisessä rytmisessä ja tekstuurisessa vaihtelevuudessaan vanhaan orjien hymniin perustuen, jonka kantaesityksen Englannissa kuultuaan Sir Thomas Beecham oli vakuuttunut juuri kyseisen teoksen edustavan uutta Englantilaista musiikkia jota hän oli etsinyt, jonka toivoi luovan kansallisille identiteetille uudet kasvot ja aukaisevan uuden luvun Englannin säveltaiteen historiassa. Pelkästään teoksen tekemän vaikutuksen muisteleminen tuo kyyneleet silmiini duuri-ja mollitonaliteetin häilyvyydessä

Mikki Hiiri kirjoitti:-- kun minä uin autuudessa musiikin virran kujettamana kauas pois ja ruumilisesta minästä, jonka tahtoa palveleva äly ei pysähtynyt välittömiin eikä välillisiin suhteisiin kutenmatelijoilla --

Ymmärrän, että joku tuo kyyneleet silmiin, mutta koska olet viimeksi nauranut. Minua alkaa aina hillittömästi naurattaa, kun jossain vaiheessa alan väsyä järkiperäisiin otsikoihin ja juttuihin. Kaikki on vain yhtä caféeta, humanoidia siellä välissä jne. Eikä kukaan naura! Jo sekin alkaa kaikessa ylipateettisuudessaan naurattaa.

Tänne pitäisi saada oikein kunnon pelleilypalsta, ettei naama aivan luutuisi peruslukemille. - Mutta please, pelleilkää nyt edes hiukkasen. Ja voisihan tuo MaraKattikin tulla jo loppukevennyksillään hätiin.

Mikki Hiiri kirjoitti: Mulle kävi sillai, et kun mä atrioin tossa eräänä aamupäivänä kello about yhren aikoihin puuroa, ruis sellaista, kuulin kun radiosta alkoi soida Schubertin upea allegro Elämän myrskyt...

Mun syömisestä ei tulluna mittään, kun lumouduin ja hypnoytiosoiduin musiikista niin paljhon, et tuijotin vain silmänkään räpäyttämättä ulos lumiselle kadulle nähden ihmisten kiireesti kävelevän levottomuudessa....

Älä Mikki ystäväni vaan syö pullaa silloin kun sinulla on radio auki, ettet tukehdu. Puuro on paljon helpompaa rykiä pois henkitorvesta.

Ja mikäs lempeyden puuska Angelia vaivaa?

VeHy kirjoitti:Ja mikäs lempeyden puuska Angelia vaivaa?

Ei se kai mikään puuska ole, vaan vielä pahempaa sorttia. Pelle tai klovni oli lapsuuteni lempihahmoja, joita jo pienenä vihkoihini piirtelin.

Pelleily on yksi perustarpeistani, jota ilman voin huonosti. Pidän vakavista asioista, mutta eihän sellaista kukaan koko aikaa kestä, vaan aina välillä on kevennettävä.

Pelleily itse asiassa menee vielä pidemmälle kuin huumori ja on paljon konkreettisempaa. Eräs vanha työkaverini pelleili matkiessaan toista niin paljon, että katkaisi jalkansa. Yleensä jossain vaiheessa huomaakin, milloin pelleilyt on taas pelleilty ja silloinhan sitä jo mielellään laittaa naamansa peruslukemille - aivan kuin lähtisi sirkuksesta kotiin.

Olen huomannut, että olen viime aikoina heitellyt Mikkiä pienillä kivillä, ihan ilkeyttäni. Onneksi hän on niin paksunahkainen, ettei ole välittänyt vaan on puskenut omaa tietänsä kuin caterpillar ja jatkanut omalla tyylillään. Eihän se hänen vikansa ole, etten minä ymmärrä selkeää tekstiä.

Joka tapauksessa yritän keventää kettuiluani hänen suhteensa.

Ei me olla täydellisiä ketään, mutta niin ei ole Mikkikään. Kyllä sieltäkin kaikenmoista tulee, johon ei tosin jaksa reagoida, kun ei jaksa satasanaisia painovirhepaholaisilla höystettyjä virkepötkylöitäkään lukea. Mikäli Mikki näkisi vähän tai vähän enemmän vaivaa ulosantinsa kanssa, hänen tekstinsä voisivat olla upeaa taidetta.

Olemme kyllä Mikin kanssa totaalisen erilaiset, mutta puolustan erilaisuutta. Maailma aina köyhtyy, kun lähdemme harventamaan luonnon väriloistoa. Aivan niin kuin yksi mieliala kyllästyttää, myös samoin ajattelevat ihmiset alkavat kyllästyttää. Jos rakastaa värikylläisyyttä, rakastaa myös erilaisia värejä, joilla tuo värikylläisyys saadaan aikaan. Pelkällä mustalla ja valkoisella ei pitkälle pötkitä.

Just noin minäkin ajattelin. Kirjoittakoon niinkuin ennenkin, kyllä palvelimelle merkkejä mahtuu. Ihan ensimmäiseksi kuitenkin suosittelisin tutustumista selkokielen periaatteisiin. Ei ole onnettomuus vaikka yksi virke ei täytäkään koko ruutua. Rohkeasti vaan pisteitä tekstiin niin sanoma selvenee.

Te löysitte hyvin Mikin deliriouslaisen pienoisoopperan poljennon!

VeHy kirjoitti:

Mikki Hiiri kirjoitti: Mulle kävi sillai, et kun mä atrioin tossa eräänä aamupäivänä kello about yhren aikoihin puuroa, ruis sellaista, kuulin kun radiosta alkoi soida Schubertin upea allegro Elämän myrskyt...

Mun syömisestä ei tulluna mittään, kun lumouduin ja hypnoytiosoiduin musiikista niin paljhon, et tuijotin vain silmänkään räpäyttämättä ulos lumiselle kadulle nähden ihmisten kiireesti kävelevän levottomuudessa....

Älä Mikki ystäväni vaan syö pullaa silloin kun sinulla on radio auki, ettet tukehdu. Puuro on paljon helpompaa rykiä pois henkitorvesta.

Ei huvittanut alkaa kuunnnella Schubertia iänikuisesti koluttua jousikvartettoa Flickan och döden, kun ne muutamat menuetitkin turmeltiin osittain yskänpuuskila yleisön taholta, vaikkakin niitä miltei viimeisenä kuuntelisinkaan schubetilta, tuolta laiskalta kylän Hannulta, tyhjäntoimittajalta, kuten Egon Friedell sanoo, niin henkeviä kuin olivatkin. Koko päivä menikin oikeastaan Deliusin ihanaa musiikkia kuunnellesa Songs of Sunset, jossa varjoisat vedet erottavat rakastavaiset, Elämän messun II-osa, ekstaattisessa vaikutuksessaan vuoroin staattisissa vuoroin liikkuvissa harmonioissaan, ja Appalachia valon ja varjojen leikissään ilon ja surun jatkuvasti vuorotellessa elokuvaflmin tavoin aivojen kuvissa orjien elämää kuvatessaan lopun riemulliseen kuoron vapauttavaan sanomaan