narkkarit

Muista aiheista

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

narkkarit

ViestiKirjoittaja humalainen päivämäärä 21.5.11 - 17:55

oletteko käyttäneet joskus huumeita? minä en, enkä dopingiakaan, en koskaan. en ole edes nähnyt millaisia aineita ne luonnossa ovat. mutta nino kertoi nuuhkaissseensa kokaiinia niin että menetti tajuntansa ja eli narkoomaanien kanssa yhdessä mikä oli hänestä hirvittävimpiä kokemuksdioa jota en kuulemma pystyisi kuvittelemaankaan.amnaterdamissa asysteli yleisessä käymälässäkin huumesieniä iumpaten yökausia aivan sekaisia kertoi losin kaveri. ilmeisesti koristuristi matka rapakon taakse ei ollutkaan psyykkisesti hyväksi kun ajaudutaan huumekokeiluihin. hasiksen polttaminehnhan on tavallista. sitä harrastettiin jo kymmen-parikymmentä vuotta sitten nuorten koripalliolijoidenkin keskuudessa paremmissakin perheissä, toimittaja-ainesta. maunu ja kumpp. mutta nino on nyt sewllaisessa alkoholikierteessä että hassaa kaikki rahansa ryyppäämiseen hämärissä porukoissa vuoklrakämpässään.nuorena joutui pahoinpitelystä jopa vankilaan pariksi viikoksi jota psyykke ei kestänyt ja siksi tuopmio suoritettiin lyhyissä jaksoisdsa. poliisit ratsasivat kämpän periin otteeseen epäiltynä huumeiden hallussapidosta. kisiksen putkareissu oli vittumainen kokemus kun vartijat pitivä't liian kaun raudoissa vaikka asiakkaalla poli paniikihäiriö, täytyy sanoa että vartijat ja kytät syyllistyvät virkavirheisiin suomessa liian usein käyttävät liian kovia otteita sitä sehenkinen sivistymäyttömyys ja viihdekulttuuri teettää. isäni oli korjeimmassa hallintoikeudessa työskennellessään myös virkaylioikeuden sihtteeri jossa popantiin viralta ylilääkäreitä ja kaupunginjohtajia.eräässäö elokuvakaupungissa saattaa olla muutakin kuin videonauhoja salakuuntelulaitteita laittomia ja yksityisyys loukkaavia. rahastot pantiin pakkaselle. jees ump hyytyi kumjmasti 15 13 kurssiin tehtävä suoritettu pörssimeklarit kyttäävät huyullkunmjen sijoittajkapervojen takia mun treeniaikoja 5 ja 3 annettiin. mä oon maailman vaikutusvaltaisin talousguru ja pörssimeklari. markkinat romahti kun ne luuli että teen taas valtakirjaa 2008 kuten 2-3 krt aiemmin mikä sai ne taas nousuun ja emmätyksiin. norjan 5-20 v sijoitussuositus ei toimin kun ei oo knowwhouta 1,5 v paras tuotto ooffshorelle. 5 v -tuottoa.
humalainen
 
Viestit: 914
Liittynyt: 17.12.06 - 22:57

Re: narkkarit

ViestiKirjoittaja k-meleon päivämäärä 22.5.11 - 20:04

Joo tänne vaan kaikki ylimääräset kemikaalit joita et kestä. Kyllä niille käyttöä löytyy!
The clash of ideas is the sound of freedom. -Lady Bird Johnson
Käyttäjän avatar
k-meleon
 
Viestit: 3780
Liittynyt: 2.5.04 - 20:48

Re: narkkarit

ViestiKirjoittaja humalainen päivämäärä 24.5.11 - 17:34

joo kun sais eds velat takas sovitussa aikataulussa. ei tatrttis myydä huumeita stokkan nurkalla.
humalainen
 
Viestit: 914
Liittynyt: 17.12.06 - 22:57

Re: narkkarit

ViestiKirjoittaja humalainen päivämäärä 1.6.11 - 16:57

ninon huumeiden käytön seuraukset ilmenevät maanisdepressiivisyytenä jonla puhkeamiseen on lisäksi saattanut vaikuttaa lapsuuden traumaattiset kokemukset jonkinasteisesta hyväksikäytöstä kuulopuheiden mukaan aiheutuen. hänen velallisen epärehellisyytensä ja epäluotettavuutensa ovat valitettavia perittyjä piirteitä. toisinaan masentunut toisinaan täynnä tarmoa. kisahallissa nino jaksoi treenata ja pelata tuntikausia koulun jä'lkeen pingisttä ja korista ja käydä vielä korisjengin treewneissä laajasalossa kunnes ei päässyt epäsäännöllisten harjoittelutottumustensa takia enää takaisin joukkueeseen kun kaikenklaiset tekosyyt aiheuttivat katkoja joukkueharjoituksissa käymiseen.
nyt hän taitaa olla vielä pienen aviottoman lapsen isäkin.


nino ei pysty maksamaan koskaan velkojaan aikataulussa vaikka aikaisemmin jopa lupasi maksaa korkeaa korkoa lainaamilleen rahoille. lisäksi hän on 20-vuotiaana seurustellut alaikäisten tyttöjen kanssa jota hän sanoi katuvansa. nyt aika kuluu studio kympissä ja arabiassa tai aurorassa ja malmilla psyykeläälleiden perässä juosten, öisin lyriikkaa kirjoitellen ja kaljaa litkien. 54 euron velka edelleen makamatta kaikkea sitä nettideittitreffeillä saa riesakseen.tippuri ja syfilis nyt vielä puuttuisi. aiemmin nino oli kova näpisdtelemään tavarataloista, lehtiä ja vaatteita sekä pukukopeista malmilla kavereidensa kanssa. nyt taitaa olla vuokranmaksukin rästissä.no en minäkään ole töitä tehnyt yli 20 vuoteen.
humalainen
 
Viestit: 914
Liittynyt: 17.12.06 - 22:57

Re: narkkarit

ViestiKirjoittaja humalainen päivämäärä 15.6.11 - 17:42

nino joutui oikeuteen lyötyään nenään jotain joka naljaili sille ja makamaan 3000 euron korvaukset. oikeuteen hän meni erään koneen käyttäjä kaverinsa kanssa jonka kans ne pelas kisis korista aamupäivisin yhdessä ja dokas stadissa. ennen se hengas ollin, jorin ja antin kaa, malmilla, stadiklalla ja mestiksellä bragulla ja hietsussa korista pelaamassa ja kävi apun kans aamusin treenaa kisis kun oli hotellissa työssä kesäisin. niil oli yhdes haadee. ja apu kävi kymmeniä kertoja ninon luona kun sill oli muijafrendi kämpäs. sit kun se asu kantsussa apu kävi kattoo sen selkää kun se venähti koriskengin treeneissä. mulle nino möi kaikkia kamoja vaatteita, pelejä kisiksssä ja pelas pingistä ennen treenejä ja korista mut se alko käymää malmil kun tuli riitaa.
humalainen
 
Viestit: 914
Liittynyt: 17.12.06 - 22:57

Re: narkkarit

ViestiKirjoittaja humalainen päivämäärä 27.6.11 - 18:35

tuppaa lihomaan vaan ku ei treenaa mitään aerobista. ninon kans jääny korikset vähiin. eikä muutenkaa tehty paljo mitään, sain vähän kuteita ja kalaöljyä. mites osakkeet. tuottaaks rahastot. tällä ohjelmapolitiikakalla. deutsches reich.
humalainen
 
Viestit: 914
Liittynyt: 17.12.06 - 22:57


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron