YLE Radio 1

Osoittaako kovaääninen aplodeeraus mielestänne aitoa ymmärtämystä musiikkia kohtaan taikka kertooko se musiikin kuulijassaan aikaansaamasta syvällisestä vaikutuksesta suurten tunne-elämysten tai-järkytysten muodossa? Mozart sanoi kerran:" Eniten minua ilahduttaa äänetön suosio, äänekäs tunkeutuu korviin, mutta hiljainen menee sydämiin", tai jotakin siihen suuntaan. Onko aplodeeraamisessa kysymys siis vain pinttyneestä ja perinteisestä tavasta ilmaista välittömiä tuntemuksia onnistuneen esityksen johdosta vai kieliikö se todellisen musiikillisen ymmärryksen ja vastaanottokyvyn puutteesta, sillä jos soitto todella lumoaa kuulijansa, kuten sen tarkoitus epäilemättä onkin, kuinka tällöin on mahdollista, että yleisö heti esityksen päätyttyä, kykenee puhkeamaan raivoisiin suosionosoituksiin äänekkäin Bravo-huudoin miltei kuin yleisön kesken olisi kysymyksessä kilpailu kuka voittaa äänekkäimmän aplodeeraajan palkinnon?

Tuossa eilein satuin kuuntelemaan radiosta Sibelius-akatemian pianosalissa? äänitettyä fortepianisti Malcolm Bilsomin konserttia, jossa hän soitti ensimmäisenä numerona Schubertin pianosonaatin n:o 7 Es-duuri D 568, jonka hän sävelsi, itse asiassa transponoi aiemmin samana vuonna säveltämästään Des-duuri sonaatista D 567 tarkistaen teoksen ja lisäten siihen Scherzon, 5 muun sonaatin ( D 537, 557, 566, 571, 575 ) ohella v. 1817 ollessaan 20-vuoden ikäinen. Vaikkakaan sonaatti ei ole aiemmin kuulunut suurimpiin suosikkeihini Schubertin keskikauden sonaattien joukossa, esitys lumosi minut pianistin pienestä alkukankeudesta ja lyöntivirheistä huolimatta teoksen loppua kohden miltei täydellisesti, enkä olisi schubertilaisen tenhon taikapiiriin jouduttuani kyennyt varmasti vähään aikaan käsiäni taputtamaan esityksen päätyttyä myöskään konserttisalissa.

Suosionosoitusten antaminen esiintyjälle, olipa tämä sitten muusikko, näyttelijä, lausuja, kuvataiteilija tai vaikka poliitikko, osoittaa ainoastaan sen, että esitys on tehnyt vastaanottajaan vaikutuksen. Mikä tietysti voidaan tulkita myös onnistuneen esityksen merkiksi.
Aplodien kalastelu on esiintyjältä halpahintaista käytöstä, mutta järin hyvää aihepiirin tuntemusta ei osoita myöskään katsoja, joka osoittaa suosioitaan esim.kesken teoksen; sinfonian osien välissä tai näytelmän kohtauksen vaihtuessa.

Mutta parhaat aplodit ovat sellaiset, jotka lähtevät aidosti ja jossain määrin yllättäen. Sellaisten saaminen on esiintyjänkin kannalta voitto.

Varmaankin aplodeeraus on lähinnä (ajan myötä kehittynyt) tapa, jolla osoitetaan hyväksyntää ja suosiota. Yhtä hyvin voitaisiin harrastaa Hyvä! Bravo! -huutoja ilman kämmenten läpsyttelyä. Voitaisiin viheltää.

Otetaan esimerkki: perinteisen akateemisen kulttuurin edustajalle on hätkähdyttävää kokea uuden tai perifeerisen yliopiston tai tieteen tavat, ja päinvastoin, sillä pienimuotoisessa tilaisuudessa - jossa kaikki läsnäolijat ovat saman pöydän ympärillä - ei alustuksille taputeta. Sen sijaan rystysillä koputetaan hillitysti pöytää. Tilaisuuden missään vaiheessa ei ole kuultavissa taputukseen liittyviä korkeita ja teräviä ääniä. Tilaisuuden yleisilme pysyy rauhallisena ja arvokkaana, "sivistyneenä". Se lienee tarkoituskin. Tämä sivistynyt tapa on kuitenkin jäänyt paitsioon. Sitä ei tiettävästi harrasteta esim. Suomessa kovinkaan laajasti. Maakuntakorkeakouluissa siitä ei yleisesti ottaen tiedetä mitään.

Takaisin musiikilliseen tilaisuuteen.

... jos soitto todella lumoaa kuulijansa, kuten sen tarkoitus epäilemättä onkin, kuinka tällöin on mahdollista, että yleisö heti esityksen päätyttyä, kykenee puhkeamaan raivoisiin suosionosoituksiin äänekkäin Bravo-huudoin

Lumoavuutta voi kuitenkin olla monta lajia, luulen. Tuttuja esimerkkejä: Beethovenin 7. sinfoniasta lumoutuminen on laadultaan erilaista kuin 9. sinfoniasta saati Debussyn Faunin iltapäivästä tai Syrinxistä lumoutuminen, joista kaikista eroaa Wagnerin Tristanin ja Isolden alkusoiton lumo. Stravinskin Kevätuhrista lumoutuminen on jälleen erilaista. Minun on helppo ymmärtää, että Debussy-palojen jälkeen salissa vallitsisi hiljaisuus, kun taas Beethovenin sinfoniat synnyttäisivät yleisössä hieman erilaiset, mutta yhtä riehakkaat reaktiot. Jne.

Lomalennoilla on tapana aplodeerata kun kone laskeutuu määränpäähänsä. Kaunis tapa!
Mutta reittilennoilla koneet ovat täynnä moukkamaisia liituraitamiehiä ja jakkupukunaisia, joiden ymmärrys ei riitä tämän käyttäytymisnormin mukaiseen käytökseen. Hävetkööt!

Ja teatterissa näyttää olevan sääntö eikä poikkeus että lopussa taputetaan minuuttitolkulla rytmillisesti vaikka esitys olisi ollut kuinka tyhjänpäivänen ja huono. Ikäänkun että olet moukka jollet osallistu ablodeihin siitä huolimata että suoritus oli kehno, näyttelijät unohti sanoja ja lavastukset oli haettu ikeasta.

Paras opetus tämmösille muodon vuoksi taputtajille olisi kun esiintyjät tulkitsisi tämän vaatimuksena encoresta ja päättäisivät samantien esittää koko kolmetuntisen kidutuksen uudestaan.

Kyllä minä olen sentään ollut huomaavinani eroa aplodien määrässä ja kestossa sen mukaan, millainen näytelmä tai konsertti oli. Kyllä yleisö lopettaa taputtamisen varsin pian, ensimmäisten tai viimeistään toisten kumarrusten jälkeen. On kai kuitenkin kohteliasta jonkinlainen kiitos tekijöille antaa, ja jokainenhan voi itse päättää, taputtaako muiden mukana.

Harvoin me suomalaiset bravota huudamme tai seisomaan nousemme. Pekka Kuusistoa emme me Tampere-talon yleisö olleet päästää lavalta hänen soitettuaan Sibeliuksen Humoreskeja: Kuusisto laulatti sitten meillä ylimääräiseksi onnittelulaulun 75-vuotiaalle Tampere Filharmonialle. Oivaltavaa vastavuoroisuutta.

VeHy kirjoitti:Lomalennoilla on tapana aplodeerata kun kone laskeutuu määränpäähänsä. Kaunis tapa!
Mutta reittilennoilla koneet ovat täynnä moukkamaisia liituraitamiehiä ja jakkupukunaisia, joiden ymmärrys ei riitä tämän käyttäytymisnormin mukaiseen käytökseen. Hävetkööt!

Toivottavasti tämä viesti oli ironiaa. Sillä typerämpää toimintaa ei ole, kuin taputtaa lentokoneen laskeutuessa. Ensinnäkään matka ei vielä tuossa vaiheessa ole päättynyt ja toisekseen lentäjät, jokapäiväisen työnsä tekijät, eivät mahdollisia suosionosoituksia edes kuule (väliovi on kiinni).
Jos lentokoneen laskeutuminen olisi aplodeerauksen paikka, niin ihan yhtä perusteltua olisi puhjeta suosionosoituksiin paikallisliikenteen bussin pysähtyessä liikennevaloihin.

Ja mitä hienoa on siinä että huutaa suomalaisille soittajille italiaksi? Eihän ne useimmat ymmärrä italiata. Sen sijaan kaikki ymmärtää kun huutaa että hyvä, pistää lakin päähän ja lähtee pois.

Miten sen nyt ottaa (heh heh, kuivaa huumoria).

http://www.darceybussell.com/04_Qtime4.htm
...Taking the bow

Pavane pour une Infante Défunte
http://www.darceybussell.com/video_gallery.htm
(Qtime 2 / 4)

Torilla soittavalle hanuristille taputtaminen kuuluu hyviin tapoihin, paitsi jos se on liian humalassa, on kohteliaampaa käydä köyttämässä kaveri valjaista penkkiinsä ettei satu pahempata.

Kun pienet lapset oikein innostuvat jostain, niin he hyppivät tasajalkaa, lyövät käsiään yhteen ja kiljuvat. Innostuksen syy voi olla mikä tahansa.

Kun aikuiset oikein innostuvat jostain, niin he tömistävät jalkojaan lattiaan, taputtavat käsiään ja huutavat "Bravo!". Innostuksen syy voi olla mikä hyvänsä.

Viimeksi kun olin musiikkia kuuntelemassa niin lavalla oli niin pahuksen hyvän näköinen sellistityttö, että minäkin innostuin taputtamaan ja tömistämään. Sitä, mitä bändi esitti, en enää muista.

Taputtelen mielelläni lämpimikseni aina hetken muiden mukana,
vaikka esitys olisikin huono. Harvemmin muistan pitkään taputtaneeni
hyvääkään esitystä, vaan kuuntelen leväten muiden läpsytystä ja
lisään sitten yleensä lopussa vielä hieman omaa tunnelman mukaan.

Eräs taputukseni on jäänyt erityisesti mieleen:

Olimme Fortum Oyj:n yhtiökokouksessa 2003 ja Hallintoneuvostoon
oli taas esitetty mm. Harri Holkeria yli-ikäisenä.
No vastaesityksiäkin oli mm. itseni, jotta vapaaehtoisista (rastilla)
arvottaisiin yksi osakas, mikäli kannatusta löytyy.
Puheenjohtajana laamanni Pekka Merilampi ei kuitenkaan ollut
ymmärtävinään esitystäni (suostumukset pitää olla ennalta) ja jätti
ikäasiankin tarkoituksella vähemmälle merkitykselle.
No vapaaehtoinen ehdokas löytyi kuitenkin muuta kautta ja äänestettiin,
mutta kuten ymmärrätte mm. valtion äänienemmistön turvin
vastaäänestys ei menestynyt.
Olimme Finlandia-talon eräässä pienemmässä salissa (yleensä isossa)
noin 300 - 500 henkilöä.
Kun äänestysvalinta oli luettu taputin yksin laiskanlaisesti kolmesti,
joka yllättävän hyvin kuului salissa, ja sitten jatkoksi neljännen
kovaa läimästen kuin lyönnin kasvoihin. No puheenjohtajan sain
hätkähtämään hetken murto-osaksi, jolloin vilkaisi minuun ja mentiin
eteenpäin.
No sitten valittiin Hallintoneuvostolle puheenjohtaja, joksi edellisen
äänestyksen voittajaa kansanedustaja Leena Luhtasta esitettiin ja kun tuli
valituksi innostui "pieni naisporukka" edellisen jatkokseni voimakkaaseen
taputukseen, mutta yliampuivat innokkuudessaan kun muut olivat hiljaa
ja etupenkkiläisillä ainakin lisäkseni oli hymy herkässä.
Tosin sain tarjoilujonossa tuntea naisten vihoittelun, sillä niitä riitti
tunkeiluksi asti eteeni, ja jättäydynkin sovulla viimeiseksi kertoen
santsaavalle eteeni asettuvalle naiselle jotta menee vaan edeltä.

jatkoa edelliseen..

Kesältä kuulostava (été) Jeté on siis hyppy..
http://www.abt.org:
Jeté, grand
[grahn zhuh-TAV] Large jeté. In this step the legs are thrown to 90 degrees with a corresponding high jump. It is done forward to attitude croisée or effacée, and to all the arabesques. It may also be done backward with the leg raised either croisé or effacé devant. Grand jeté is always preceded by a preliminary movement such as a glissade, pas couru or coupe.

Coda
(1) The finale of a classical ballet in which all the principal dancers appear separately or with their partners.
(2) The final dance of the classic pas de deux, pas de trois or pas de quatre.


http://www.sdco.org/Season2003-04/Progr ... Faire.html
Todellakin Savoir Faire.

http://www.maurice-ravel.net
-compositions ->Pavane
”Attention mon petit, ce n’est pas une pavane défunte pour une infante.”
Huvittava tuo Alma Mahler väite (personalia ->style)
Hélènen arvasin heti mielitietykseen..

http://www.centroalzheimer.it/altrisiti ... nature.htm
“Ravel became trapped in his body, says Boller: “He didn’t lose the ability to compose music, he lose the ability to express it.”

http://www.bullfrogfilms.com/catalog/rb.html
http://www.fipa.tm.fr/programmes/2002/f ... 869&r=prnc
Dokumentinomainen filmi, esitetty myös meillä noin kaksi vuotta sitten. Ei hevin unohdu.

http://www.yle.fi/teema/aikaonmusiikkia ... php?id=233

http://www.streetswing.com/histmain/z3pavane.htm

http://info.royaloperahouse.org/ballet/ ... 76&cs=1429

Hölmähän tämä, ja kai jo minua viisaammat tiesittekin. Kunhan ajankulukseni.

Ja miten liittyy otsikkoon. Ravel impressionisti? kuten Degas.
Etsikääs ite: Degas - Dancer taking a bow..