YLE Radio 1

Luettele sinfonioita jotka haluaisit kuulla maamme eturivin sinfonikoilta jos ole päässyt tutustumaan niihin aiemmin missään yhteydessä levytysten heikon saatavuuden tai esitysten marginaalisuuden vuoksi.

Oma listani menee jotenkin näin: Usko Meriläinen, sinfoniat n:o:sta 4 eteenpäin.

Eino Linnala, sinfoniat n:o 1 ja 2,

Aarre Merikanto, sinfoniat n:o 1,2 ja 3

Nils-erik Ringbom, sinfoniat 1-5

Helvi Leiviskä sinfoniat n:o 1 ja 2

Einar eunglund, sinfoniat n:o 5,6 ja 7

Tauno Peylkkänen, sinfonia n:o 1

Väinö Raitio, sinfonia n:o 1

Uuno Klami, Lapsisinfonia

Axel Törnudd, sinfonia n:o 1

Lauri ikonen, sinfoniat n:o 1-6

Erik Fordell, sinfoniat n:o 1-44

Olavi Pesonen, sinfoniat n:o 1ja2

Tauno Martti9nen , sinfoniat n:o 1-8

Erkki Aaltonen, Hiroshima-sinfonia

Otto Ehrström, sinfonia N.o 1

jne. Ovatko kasi tai Furuhjelm säveltäneet sinfonioita? Kuulan Jupiter jäi ensimnmäiseen introduktioniinsa

Ei yhtään Segarstamia? Hänhän on sentään lähellä maailmanennätystä kahdensadan sinfoniansa kanssa.

Varsinainen museomusiikin lista.

VeHy kirjoitti:Ei yhtään Segarstamia? Hänhän on sentään lähellä maailmanennätystä kahdensadan sinfoniansa kanssa.

Eikä vielä yhtään Bengt von Töneä, Ida Mobergiä, lauri Saikkosta, Sulkho Rantaa, Ernst Pingoudia, Martti Nisosta, Erkki Salmenmhaaraa, Joonas Kokkosta, Nils-Eric Fougstedt, Osmo Lindemannia, jotka varmasti ovat MINUN sydämeni liikkeisiin ja tahtoon, affekteihin, intohimoihin nopeammin kohottavia ja toiseen vireeseen muuttavan objektivoidun tunteen ja välittömästi itse tahtoa representoivien musiikillisten visioiden nerokkaita ilmaisijoita ja välittäjiä, ts.MINUN mielestäni merkittäväpiä säveltäjiä kuin Jean Sibelius tai Leif Segesrtam nykytuotannollaan , josta eräs kriitikko kirjoitti hesarissa vapaapulsatiiviseksi meluksi.

"Tähän mennessä suomen musiikin suurin nimi on ollut Sibelius", tai "sibelius, Suomen suurin säveltäjä", tarkalleen ottaen juuri nämä sanakäänteet saamme lukea miltei kaikista siben elämäkerroista, tietrosanakirjoista ja musiikinhistorian kirjoista aina tähän päivään asti, jotka kuitenkin osoittautuvat kaikkein epätieteellisimmäksi ja subjektiivisimmaksi musiikintutkimukseksi objektiivisiksi tekeytyvinä kriteerioina kaiken takana ollakseen uusimpien tieteellisten standardien mukaista tietoa säveltaiteestamme.

minusta törjeintä mitä voi olla on haukkkua taiteilijan tuotanbto tutustumatta siihen ensin huolella ja läpikotaisin ennen kuin rohkenee esittää siitä jyrkkiä kannanottoja ja valmiina tuomitsemaan pelkän äänneyhdelmän perustyeella jolla meitä ei ole aivopesty puuhun ympätyn oksan toisen synnynnäisen älyn tavoin kuin metafyysisiä systeemejä nuoruudessamme herkkään ja vastaanootavaiseen m,ieleen ennen kuin olemme itse oppineet kriittisesti analysoimaan, ajattelemaan ja tuntemaan käsitteiden sisältöä havainnon kautta. taiteen suurinota riemua on uuden löytämisen riemu. Rehellisesti sanottuna Beethovan ja Sibelius ovat säveltäjiä joita en jaksaisi kuunnella yhtään. eivätkä ne tunnu houkutteleviltakaan. Kaikki uusi ja tuntematon kiehtoo paljon enemmän

Ja Igrohn, Meriläinen ei ole todellakaan museomusiikkia jos vertaa Lindbergin sulosointuiseen dissonansseja kaihtavaan nykytuotantoon vaan modernistisimmasta avanbtgerden kärjestä mitä olen 70-luvulta suomessa kuullut. kiehtovaa jälkisarjallista karakteeritekniikkaa!