I think much of his later work is fundamentally, even tediously, didactic. A work like 4'33'' is a demonstration, a lesson in how to listen, so to speak. But to equate its artistic value, as some have, with a work like 'The Rite of Spring' is to confuse art with philosophy.People want feeling from music, whether it's Mahler or Coltrane. Music is the most powerfully expressive of the arts, and to deny that critical element of feeling, as Cage did, is to render it largely cold and static. (
Kirjoitti joku.)
Disko-kokemus on kuin poikuuden menetys, poikaseni. Eikä tämä ole uskon vaan kokemuksen asia.
humalainen kirjoitti:En usko jääväni mistään tärkeästä paitsi koska satun harrastamaan taidemusiikkia jota ei ole sävelletty viihdyttämiseen ja tanssimista varten vaan sävelötäjän sisäisstä välttämättömyydestä ilmaista sublimoituja tunteita musiikin muodossa eivätkä ne tässä suhteessa olemisen puhtaana tuloksena ole samasa mielessä miksikään hyödyksi kuten yleensä kaikkien muiden ihmistuotteiden laita on jotka tähtäävät olemassaolon säilyttämiseen ja helpottamiseen.
Suurin osa trad. taidemusiikista on rituaalimusiikkia, tehty erilaisia Tilanteita varten, niitä ryydittämään, ryhmähenkeä kohottamaan, hartautta syventämään, vihaa lietsomaan jne. Niin että se sublimaatiosta. Myöhemmin arvon taiteilijat keskittyivät lähinnä viihdyttämään keskiluokkaa, jonka almuista elivät.
humalainen kirjoitti:kaikki jalo muuten on jo olemuksensa puolesta vaativaa ja haastavaa eikä sovi viihdytystä kaipaaville..
Ihantotta! Kun Chuck Berry polkaisee
Maybellinen käyntiin, niin siinä olemus olemoi kun transkendetti modernitetti aukeaa auvoisuudessaan ja sielun syvimpien sopukoiden kauneimmat kiljahdukset eloavat maantien asfaltin yllä aurinkoisena loppukesän ehtoona, jolloin opiskelujen ja koulujen alkuun on enää muutamia päiviä ja nuoret sielut janoavat poishiipuvan kesän viimeisiä elämyksiä ja on kiire pettingin ja poskeenoton parkkipaikalle pitäjän laidalle, jossa 24h-bensiiniaseman tienoilla on kuhinaa enemmän kuin 1950-luvun suomaalasen kaupuntin kaduilla suurten ikäluokkien herätessään lapsuutensa huippuvuosiin eikä paha maailma vielä piinannut kasvavan lapsiraukan omantunnon yksinkertaisuutta, jonka syvänteissä tikkukaramällin makeus ja tuoksun eltaantuneisuus sekoittuvat lähikaupan lollipoppien käärepapereiden värien valjuuteen kuten kalpea aavistus orastavasta onnesta laimenee ohipyyhältäneen popedan nostattaman pölypilven kuivaan, ihohuokosiin tunkeutuvaan tihkuun, jonka hämärtämässä varhaisillansuussa jostakin kuuluu lähitienoon äitien komennukset Matin, Maijan, Juhan, Tiinan ja Liisan ja monen muun juosta kipinkapin ja hetipaikalla kotiin iltapalalle, korvienpesuun ja muiden aina yhtä tylsien iltapuhteiden pariin samalla kun isosiskot oikovat sukkiensa saumoja varustautuessaan rimpsalle isoveljien pilkatessa siskojaan täytteistä rintaliiveissä kunnes saavat isältä mojovan korvapuustin tai äidiltä tukkapöllyn oletko siinä raakkumasta siskopolollesi ja tänä iltana et kyllä mene niiden rakkareitten kanssa pahantekoon aina saa olla häpeämässä kun poliisit kiertävät korttelia ja kyselevät, onko kukaan nähnyt kolmea tai neljää nuorukaista raahaamassa pyörätelinettä koulun suunnalta radanvarren suuntaan, jolloin pojalta putoaa paidanhihan käänteestä vajaa pikkuaski bostonia tai tulitikut ja alkaa naapurustossa jokaviikkoinen rangaistusrituaali joka kuuluu huhuna kauemmas kuin huuto eikä kukaan ole kuulemassa koska kaikkialla on samanlaista mutta kaupungin pääkaduilla sytytellään pian näyteikkunoiden valoja ja ahh ja ohh tyttöparit joskus kolmenkin ryhmä matelevat kadunpätkää edestakaisin, pysähtyvät toisinaan jonkin näyteikkunan eteen kikattelemaan hullun heiskasen ääliöpoikaa, joka polkupyörällään sotkee katua edestakaisin kuin alla olisi parempikin mopeedi ja silloin kolahtaa jukepoksissa uusi levy soittimeen, tiedät Berryn kaksiminuuttisen loppuneen, kaksiminuuttisen johon on tihentynyt kokonainen elämänmuoto, sivilisaatio ja utooppinen universumi, joka jokaisella soitolla kaivertuu kuulijain olemukseen kuin kynällä kirjoittamisen oppiminen toiston kautta autuuteen ja kuuluu pieni rasahdus, kun neula iskeytyy huimaavalla mikrovoimalla levyn uraan ja säröinen kitara parahtaa ensimmäisen iskevän soinnun kuin tahdon järkähtämätön päätöksenteko olisi tapahtunut ja mielihyväruumin olemuspuoli sulautuu teknisivilisaation sykkeeseen, on homosapiensin kehityshistorian uusin vaihe, jossa kosmisen mittapuun suurin järähdys tärisyttää pieniä sydämiä niiden jättäessä jäähyväiset luonnonmukaiselle haluelämän kirjolle ja sukeltaen teknisisaation mekaanisorgaanisiin hybrideihin ja katso, taide on jälleen ylittänyt itsensä ja ihmisen vapautusrintaman kahleet painavat enemmän kuin viime vuonna!
The clash of ideas is the sound of freedom. -Lady Bird Johnson