Mediakritiikki I

Radiosta, televisiosta, lehdistä, internetistä ja muista medioista. Mediakritiikki

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

Mediakritiikki I

ViestiKirjoittaja k-meleon päivämäärä 27.12.05 - 11:15

Omistakaamme yksi, vaikka kuinkakin mitätön ketju, mediakritiikille!

Ajankohtainen Kakkonen nimittää paperin työsulkua vieläkin "lakoksi" (AK:n vuosikatsauksen ennakkotiedoissa). Mi tietämättömyys!

"Lakko" on sitä, että työntekijät sopimuksettomana aikana kieltäytyvät työnteosta sopimusneuvotteluja jouduttaakseen. "Työsulku" on sitä, että työnantaja sulkee putiikin vastaavasta syystä. (Anteeksi kansanomaiset määrittelyt.)
Käyttäjän avatar
k-meleon
 
Viestit: 3780
Liittynyt: 2.5.04 - 20:48

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 28.11.06 - 17:52

Journalisti-lehden arkistokantan tutustuessani havaitsin, etten mitään kovin suurta uutispommia räjäytä, vaikka kertoisinkin julkisesti ja nimeltä mainiten joitakin totuuksia Karprint-nimisen, tunnetusti huonomaineisen entisen työnantajani yhtiökulttuurista.
Karprint on Vihdissä sijaitseva monialakustannustalo. Se oli aiemmin kommandiitti-, nykyään osakeyhtiö. Perheyritys se on silti. Nykyinen hallituksen puheenjohtaja Eero Ahola on entinen toimitusjohtaja ja hänen ex-vaimonsa hoitaa palkanlaskennan, nykyinen vaimo ja tytär toimituspäällikkyydet/päätoimittajuudet ja poika sitten hoitelee toimitusjohtajan tittelillä sen, mihin suuren isän varjosta pystyy. Pahimmassa tapauksessa poika-Ahola saattaa jopa olla höynäytetty toimitusjohtajaksi vastuukysymysten takia; jos kaikki se loska, mitä Karprintin tupaan vuosien mittaan on ketynyt, nyt yhtäkkiä leviäisi oikeusjuttuina isä-Aholan niskaan, olisi linnareissu hyvin todennäköinen.

Taloa yhä läsnäolollaan demonisoivan Eero Aholan kyky inhimilliseen kommunikaatioon on olematon, mutta yritin antaa sen olla häiritsemättä. Ongelmaksi nousi kohdallani se, ettei edes muiden toimittajien tai muun henkilöstön kanssa syntynyt minkäänlaista kunnollista vuorovaikutusta. Toimitukset ovat yleensä mainioita mestoja ja toimittajien väliset keskustelut säkenöiviä, yllättäviä ja avartavia. Karprintin ilmapiiri oli onneton, eikä talon ilmeisen paha homevaurio ole omiaan sitä ainakaan parantamaan.
Valitettavasti tästä joutuvat kärsimään myös asiakkaat. Karprintin lehtiin tehdään juttuja urakkatahdilla ja ilman varsinaista asiaan perehtymistä. Sen huomaa.
Huomioiden yhtiön runsaat väärinkäytökset esimerkiksi kiinteistöalalla on aikamoinen paradoksi, että Kiinteistö ja isännöitsijä-niminen alan ammattilehti on sen kustannusohjelmassa...

Joku humoristi sanoi jossain Karprintin olevan kokoomuslaisen ihannefirman. En menisi allekirjoittamaan moista väitettä. Eikös kokoomus kuitenkin ainakin pyri edistämään oikeudenmukaista yritystoimintaa ja sananvapautta..?

Suorastaan hupaisa oli mielestäni Karprintistä äskettäin saamani työtodistus. Sen kun oli allekirjoittanut -palkanlaskija...

Ohessa muutama linkki keskusteluihin, joissa firma myöskin saa kuulla kunniansa:
http://www.palkkatyolainen.fi/pt98/p980303c.html
http://www.vapaasana.net/keskustelu/?topic_id=43973
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi? ... 0000031787
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi? ... 0003740012

HUOM! Tiedossani ei ole, mikä firman nykyinen juridisten toimintojen tilanne on. En ota kantaa mihinkään sellaisiin epäkohtiin, joita omalle kohdalleni ei ole sattunut.
Ne ovat kaikki
sitä puhetta
joka päivänkin jo
täytyy ymmärtää
(Hannu Mäkelä: Yö soittaa, säv.Säde Rissanen 2007)
___________________________________
Mikko-Oskari Koski
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Marja Salonen päivämäärä 28.11.06 - 18:15

Asioista tulisi puhua niiden oikeilla nimillä eikä kiertoilmauksilla. Kiertoilmauksilla hämärretään todellisia asioita. Radiossa on useampia puheohjelmia, joissa asiat sanotaan suoraan. Erkki Kauhasen takaikkuna on yksi esimerkki tällaisesta kulttuurista.

Paperiasioista vielä se, että on välillä kovin epäselvää, mistä oikein puhutaan, kun puhutaan siitä ettei paperi mene kaupaksi. Suuri asia taustalla on tietenkin paperin liikatuotanto sekä tehtaiden jättäminen tyhjiksi samaan aikaan kun uusia tehtaita ulkomailla avataan. Mikään pyyntihinta ei silloin oikein riitä.

Hyvänä esimerkkinä keskustelukulttuurista koen ulkoministeri Erkki Tuomiojan haastattelut. Hän sanoo asiat suoraan kakistelematta on sitten ollut EU-puheenjohtajakaudella kyse mistä tahansa hänen alueeseensa kuuluvasta kysymyksestä. On aivan eri asia sitten se, että hän ei sano juuri mitään asiasta, josta on sovittu olemaan puhumatta (vrt. Kypros). Yleiset tosiasiat ovat asia erikseen.

Moxu, hyvä! Voitko tehdä hyperlinkkejä. En usko, ettetkö osaisi urlittaa kun minäkin osaan.
tähystyspaikkana Kallio
Käyttäjän avatar
Marja Salonen
 
Viestit: 3274
Liittynyt: 26.9.03 - 19:11
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 10.5.07 - 13:56

k-meleon kirjoitti:Ykkösaamussa päätoimittajat Apunen (Aamulehti) ja Laatikainen (Keskisuomalainen) märehtivät myös ikuisuuskysymystä poliitikkojen ja median suhteista. Apusen mukaan Tuomioja elää "valkovenäläisessä" unessa - hänhän kehtaa kritisoida Kaikkivaltiasta Mediaa. Laatikainen katsoi, että molemminpuolinen kritiikki kuuluu asiaan. (Häntä näemmä yhä jurnuttaa, ettei takana ole äveriästä omistajaa, kun muisteli pahalla 1990-luvun aikoja, jolloin HS:n, TS:n ja Aamulehden omistajat panivat lehtensä järjestykseen eli EU-jäsenyyttä kannattamaan.)

Tuo Apunen on muuten outo p@sk@njauhaja, väittää mm. että "media" on poliitikolle samaa kuin meri laivalle! Mikä suuruudenhullu moukka.
Puliukko kirjoitti:Häpeäksi on Apunen myös ukon mielestä meedialle vaikka varsin kelpoa julkasua päätoimittaakin. Jos olisi Apunen ja Halonen presitentinvaaleissa vastakkain niin jäisi meikäläinen hetekalle odottamaan tulosta.

Apusen vertaus perustunee oletukseen, että laivoilla ei voi tehdä muuta, kuin kulkea vetten päällä. Sinänsä outo kommentti journalistilta, pitäisihän niitä visioita olla juuri tuotteiden uusiohyötykäyttöäkin ajatellen...
Pitää muistaa, että media on kansan palvelija ja poliitikko medialle -jos nyt Apusen linjoilla pysytään- merenelävä, jonka osana on tulla pyydystetyksi median laivaan ateriaksi. Ja se meri on tosiaan tässä tapauksessa kansa... 8)

Tuomiojan "syyllistyminen" mediakritiikkiin osoittaa, että tervettä ajatteluakin on vielä voimissa. Kepu-Laatikaisen esitteleminen mediakriittisessä yhteydessä on kyllä vähintäänkin arveluttavaa...
Ne ovat kaikki
sitä puhetta
joka päivänkin jo
täytyy ymmärtää
(Hannu Mäkelä: Yö soittaa, säv.Säde Rissanen 2007)
___________________________________
Mikko-Oskari Koski
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 10.5.07 - 17:03

Meillä päin on tapana leikata paperiset mediat 10x15 sentin lapukkeiksi, joita sitten pannaan naulaan sinne tilaan, mihin keisaritkin menevät yksin. Tulevat arvoiseensa uusiokäyttöön. Siis paperit, ei keisarit.
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

ViestiKirjoittaja kritiikki päivämäärä 10.5.07 - 18:15

moxu kirjoitti:
k-meleon kirjoitti:
Tuo Apunen on muuten outo p@sk@njauhaja, väittää mm. että "media" on poliitikolle samaa kuin meri laivalle! Mikä suuruudenhullu moukka.


Samainen moukka Apunen sanoi Iltalehden ja Aamulehden olevan linjaltaan erilaisia vaikka kuuluvat samaan konserniin.

Apunen, älä valehtele. Sen minkä Aamulehti kertoo perinteisemmällä, mutta vahvasti asenteellisella tavalla,- sen Iltalehti värittää myyväksi. Samoja paskoja hieman eri paketissa.
kritiikki
 
Viestit: 3073
Liittynyt: 26.9.03 - 16:43
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja laulu.lintu päivämäärä 6.6.07 - 16:17

Eilen kaupan kassalla ihmettelin molempien iltapäivälehtien lööppejä, niin olivat toisilleen vastakkaiset otsikot Vanhasen ja Forsiuksen koettelemuksesta terveyskeskuksesta. Äsken tulin lukeneeksi toista lehteä netistä. Missä on iltapäivälehtien lähdekritiikki, kun päivän lööppijuttu tehdään tuonkaltaisen tiedon ja ennen kaikkea tapahtuman perusteella. Jos kuka tahansa, joka alkaa soittaa suutaan poliitikolle julkisella paikalla, saa näkemyksensä lehden etusivulle sillä nimenomaan uhatessaan, ei voi kuin hämmästellä noiden lehtien moraalia ja ennen kaikkea toimituksellista ammattitaitoa.

On kansakunnan etu, että pääministeri ja kansanedustaja käyvät tavallisessa tervyskeskuksessa. Mutta tällaisen mediaruljanssin jälkeen voi hyvin ymmärtää, etteivät he sinne aivan heti mene. Ja sitten iltapäivälehdistö pääsee moittimaan heitä siitä, että ovat elitistejä, hyväosaisia - jos se sattuu sillä kertaa tulevan jonkin juttuvinkkaajan ja toimittajan mieleen.
Laululintu
Käyttäjän avatar
laulu.lintu
 
Viestit: 796
Liittynyt: 4.1.05 - 22:24

ViestiKirjoittaja Jorma Lindqvist päivämäärä 6.6.07 - 19:29

Iltapäivälehtien tarkoitus on myydä lehtiä tyhmille ja sensaationnälkäisille ihmisille. Muuta tarkoitusta niillä ei ole.
=============================
@ phases of the Nakkila Church
http://linkerquu.blogspot.com
=============================
Käyttäjän avatar
Jorma Lindqvist
 
Viestit: 1029
Liittynyt: 26.9.03 - 6:09
Paikkakunta: Nakkila

ViestiKirjoittaja ite vierailija reiska päivämäärä 6.6.07 - 19:37

- En muistakkaan, milloin viimeeksi ostin iltapäivälehtiä :?:
Varmaankin viimekesänä (viikon-tv ohjelmien takia mökille)
ite vierailija reiska
 
Viestit: 4272
Liittynyt: 12.3.04 - 10:16

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 6.6.07 - 19:42

Jos ostaa kaikki Iltasanomien numerot vuoden ajan, niin siihen kuluu rahaa noin 416 euroa (52*5*1.2 + 52* 2,0). Tämä on sitten likiarvo, matemaatikot älkööt vaivautuko summaa repostelemaan. Ja usein näkee kaupssa, että joku ostaa molemmat lehdet, ainakin viikonloppuisin.

Samassa perheessä valitellaan sitten sitä, miten kamalan kallis on neljänkympin digiboksi.
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

ViestiKirjoittaja laulu.lintu päivämäärä 6.6.07 - 20:19

Tokipa vain minäkin tuon myydä millä hinnalla ja jutulla tahansa -toimitusperiaatteen tiedän. Mutta siitä huolimatta tuntuu tärkeältä pohtia mediakriittisesti myös noita lehtiä ja niiden sisältöjä. Kun kaiken kuittaa vain sillä, että niitä myydään tyhmille, ne saavat elää omaa elämäänsä miten tahtovat. Ikään kuin: mitä me viisaat tyhmistä välitämme. Muistaakseni Ilta-Sanomien uusi päätoimittaja sanoi muuttavansa lehden linjaa vähemmän sensaatiohakuiseksi ja asiapitoisemmaksi. En havaitse otsikoiden perusteella niin käyneen. En minäkään niitä osta, en juuri koskaan edes netistä lue.
Laululintu
Käyttäjän avatar
laulu.lintu
 
Viestit: 796
Liittynyt: 4.1.05 - 22:24

ViestiKirjoittaja Jorma Lindqvist päivämäärä 7.6.07 - 9:07

Iltapäivälehtien olisi pakko muuttaa toimintatapaansa, jos niiden lukijat toimisivat mediakriittisesti (jättäisivät lööppilehden ostamatta). Mutta niin kauan kun niitä ostetaan lööppien perusteella, niiden ei kannata muuta tehdä.
Kansa toki tarvitsee sirkushuvinsa.
=============================
@ phases of the Nakkila Church
http://linkerquu.blogspot.com
=============================
Käyttäjän avatar
Jorma Lindqvist
 
Viestit: 1029
Liittynyt: 26.9.03 - 6:09
Paikkakunta: Nakkila

Povel Ramel har avlidit

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 7.6.07 - 17:26

Tämän aamun Hesarista luin, että Povel Ramel on kuollut muutama päivä sen jälkeen, kun hän oli täyttänyt pyöreät 85 vuotta.

Muistan hänen omituiset levynsä jo 50-luvun sunnuntai-iltapäivän tauottomista ja vaikka ruotsia en tuolloin sanaakaan osannut, niin jotain aavistelin niiden sisällöstä sävelmien ja hallitun kaaoksen perusteella. 60-luvulla sitten ostin itsekin muutaman vinyylin, mutta ne ovat varmaan mökin vintillä jo menneet sellaiseen kuntoon, etteivät ne kelpaa digitointiin (paitsi, jos soitimessa on sellainen levylautanen, johon levy imaistaan kiinni alipaineen avulla). Ta av dej skona meillä oli tapana soittaa vieraille jo ovella ja mitä kaikkea muuta sitä olikaan. Koko diskografia läytyy täältä

Samaan ensembleen ajoittain kuulunut Monica Zetterlund kuoli kaksi vuotta sitten tapaturmaisesti, tulipalossa. Maailma on taas piirun verran tylsempi paikka näiden veteraanien lähdettyä.
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

Re: Povel Ramel har avlidit....

ViestiKirjoittaja Oblomov päivämäärä 7.6.07 - 19:01

VeHy kirjoitti: Maailma on taas piirun verran tylsempi paikka näiden veteraanien lähdettyä.

Niin, miksi muka? Komea ikä, erittäin komea ura; mitäs vikaa siinä on kun kypsä hedelmä vihdoin tippuu pehmeään maahan?

Herätys. Ryhdistäydy ja valmistaudu omaan pikkumuurahaishetkeesi; äläkä vajoa itsekeskeiseen nostalgiaan. Kyllä elämä on upeata tästä eteenkinpäin.
Oblomov
 
Viestit: 982
Liittynyt: 6.4.06 - 18:22
Paikkakunta: koillismaa

ViestiKirjoittaja Mikki Hiiri päivämäärä 7.6.07 - 19:38

Se liemnee kai ainoa syy miksi media jostakin ihmisestä kiinostuu sen lisäksi että hän on jonkinmoinen julkkis ja olettavat juuri siksi ihmisten lukevan lehteään, jola itsensä elättävät.
Mikki Hiiri
 
Viestit: 1443
Liittynyt: 27.10.03 - 21:07

Seuraava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron