YLE Radio 1

Aiotteko katsoa Amadeuksen huomenna klo 21.30 TV:stä?

Mikä on mielestäsi elokuvan paras kohtaus? minusta se, jossa apaattinen Mozart työpöytänsä äärellä ei oikein löydä imua sävellystyölleen, ja yht´äkkiä sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta saa oivalluksen, kun Yön kuningattaren kylmästi liekehtivän koloratuuriaarian välkehtivät, aina kolmiviivaiseen F:ään nousevat koloratuurikuviot putkahtavat hänen mieleensä vuokraemännän kärttäessä ja mäkättäessä säveltäjälle maksamattomista vuokrarästeistä. Ja Mozartin ilme kirkastuu siinä silmänräpäyksessä ja emännän höpinät jäävät taustalle epämääräiseksi pulinaksi.

Tappelin tänään itseni kanssa siitä, katsonko huomenna suorana Amadeuksen leikkaamattoman version vai Komisario Montalbanoa? Päädyin kauppaan ostamaan yksityistaloudestani puuttuneet videot. Molemmat minät odottavat huomista tyytyväisinä.

Mitä tulee Amadeuksen parhaaseen kohtaukseen, on palattava asiaan vasta leffan nähtyäni. Edellisestä kerrasta on sen verran pitkä aika. Mieliin on kuitenkin näköjään jäänyt kohtaus, kun Salier istuu cembalon, klavikordin tai jonkun muun plimplom-soittimen ääressä tapailemassa omaa kuolematonta melodiaansa, joka - kuten kaikki tiedämme - oli kuolevaa laatua. Kohtaus on kutkuttava.

Muuten: Caro Topolino, oletko saanut selkeyställin?

Se kylläkin on leikattu versio, jos saivarrellaan. Leikkaamatonta versiota - sitä raakafilmiä - tuskin jaksaisi hullukaan katsoa.

Mikki Hiiri kirjoitti:Aiotteko katsoa Amadeuksen huomenna klo 21.30 TV:stä?

Katsotaa, jos jaksetaan.

Vaan onko Schubertista tehty elokuvaa?

Näin tehdään. Enpä ole moista ennen nähnytkään.

Vieraampi kirjoitti:Katsotaa, jos jaksetaan.

Vaan onko Schubertista tehty elokuvaa?

On taidettu tehdä teeveelle pariosainen tv-elokuva ("minisarja"), kuten Straussien dynastiastakin. Mikillä on varmaankin stoori tallessa?

Se kylläkin on leikattu versio, jos saivarrellaan. Leikkaamatonta versiota - sitä raakafilmiä - tuskin jaksaisi hullukaan katsoa.

Kiitos, Kari Vuokare, tarkennuksesta. Ei ollut saivartelua. Hyvä, että joku korjaa tällaisen filmialasta tietämättömän termien väärinkäyttöä.

Kun Amadeus tuli aikoinaan leffateatteriin, proffat kehottivat menemään sitä katsomaan, jotta Mozartin käsittelyyn saisi myös toisenlaista näkemystä. Siihen astihan Wolfie oli esitelty pyhempänä hahmona, siis opetuspuolella.

Leffan lisäksi myös Wolfgang Hildesheimerin kirja Mozartista toi aikoinaan uutta näkökulmaa. http://www.mozartproject.org/books/hildeshe

Vieraampi kirjoitti:

Mikki Hiiri kirjoitti:Aiotteko katsoa Amadeuksen huomenna klo 21.30 TV:stä?

Katsotaa, jos jaksetaan.

Vaan onko Schubertista tehty elokuvaa?

Ainakin laadukas itävaltalainen draamasarja, joka esitettiin televisiossa meilläkin joskus kymmenisen vuotta takaperin: sarja alkoi siitä, kun Schubert oli hoidatettavana jossain kylpylässä tai vastaavassa saamaansa syfilistä, ja tukkakin oli ajettu pois. musikillisesti e ei tuo mitään uutta pinttyneeseen Schubert-kuvaan.

Manuela kirjoitti:

Se kylläkin on leikattu versio, jos saivarrellaan. Leikkaamatonta versiota - sitä raakafilmiä - tuskin jaksaisi hullukaan katsoa.

Kiitos, Kari Vuokare, tarkennuksesta. Ei ollut saivartelua. Hyvä, että joku korjaa tällaisen filmialasta tietämättömän termien väärinkäyttöä.

Kun Amadeus tuli aikoinaan leffateatteriin, proffat kehottivat menemään sitä katsomaan, jotta Mozartin käsittelyyn saisi myös toisenlaista näkemystä. Siihen astihan Wolfie oli esitelty pyhempänä hahmona, siis opetuspuolella.

Leffan lisäksi myös Wolfgang Hildesheimerin kirja Mozartista toi aikoinaan uutta näkökulmaa. http://www.mozartproject.org/books/hildeshe

On tuo muutenkin ihan päätön leffa jos sitä alkaa dokumentaarisen aineksen kannalta arvioimaan ja arvottamaan. Siinä näet Mozart väittää tavan takaa kultaisina Wienin vuosinaan, että hän ei olisi mukama saanut yhtään piano-oppilasta. Sen lisäksi, että hänellä piano-oppilaita riitti, mm. 7 vuotias Hummel, joka asui Mozartin luona 2 vuota, ja saavutti ilmiöimäisen tekniikan 1785-1787 ja Theresa von Trattner? tai Barbara Ployer ja Thomas Attwood sävellysoppilaina. Aloin inhota koko leffaa katsottuani sen pari kertaa pitkästä aikaa. Ei, mutta paras ja ehdotomasti hauskin kohta, jolle nauroin joka kerta on se kun Mozart hovin naamiaisissa soittaa rangaistuksekseen klaveerilla Bachia ja Salieria ja pieraisee lopuksi raikuvasti.

Eikä pidä paikkaansa, että Hän olisi inhonnut Händeliä, kuten hän väittää elokuvassa; hänhän mm. sovitti uudelleen ja orkestroi päivän maun mukaan van Swieteniä varten useita Händelin oratorioita. Ja olihan noita eriskummallisia käännösvirheitäkin, mutta mitä pienistä, olisi Mozart itsekin sanonut.

Kysymys kuuluukin: mitä muita epädokumentaarisia biografisia aineksia, ja tapahtumia elokuva sisältää?

Kysykkää minulta, minä tiedän. Hei nyt tiedän senkin miksi YTaanila vaihtoi Poingiin ja oli hissukseen Bachista. Takaperoinen musiikkimaun kehitys suhteessa minun.

Amadeus on omilla ansioillaan loistava elokuva. Siinä on värikylläinen epookkimaisema ja varsin hyvin myös Peter Schafferin hienon näytelmän henkilögalleriaa mukailevat henkilöt. Se kykenee olemaan nautinto elokuvana, varmaan sellaisillekin, jotka eivät juuri klassisesta musiikista perusta.
Mutta yksi olennainen vika Formanin tulkinnassa suhteessa Schafferin näytelmään on. Siitä puuttuu kokonaan vapaamuurariaspekti. Tämä pointti, joka hyvin keskeisesti vaikutti Mozartin tuhoon (loosi lakkasi rahoittamasta Mozartia tämän tuotua salaisia rituaaleja julki Taikahuilussa) on keskeinen teema näytelmässä, mutta leffasta se puuttuu, mikä panee epäilemään, että Formanilla olisi...oma lehmä ojassa..?

Amadeuksen varmaan koko maailmassa hienoimpiin kuuluva esitys nähtiin Turun Ruotsalaisessa Teatterissa (ÅST) reilut kymmenen vuotta sitten. Suomeksi sitä on esitetty ainakin Kansallisessa, Ryhmiksessä, Tampereen Teatterissa, Porissa, Lahdessa ja Kuopiossa. Näistä versioista olen nähnyt kaksi ensinmainittua ja alitajuntaan jäänyt jälki on positiivinen...

moxu kirjoitti:Amadeus on omilla ansioillaan loistava elokuva. Siinä on värikylläinen epookkimaisema ja varsin hyvin myös Peter Schafferin hienon näytelmän henkilögalleriaa mukailevat henkilöt. Se kykenee olemaan nautinto elokuvana, varmaan sellaisillekin, jotka eivät juuri klassisesta musiikista perusta.
Mutta yksi olennainen vika Formanin tulkinnassa suhteessa Schafferin näytelmään on. Siitä puuttuu kokonaan vapaamuurariaspekti. Tämä pointti, joka hyvin keskeisesti vaikutti Mozartin tuhoon (loosi lakkasi rahoittamasta Mozartia tämän tuotua salaisia rituaaleja julki Taikahuilussa) on keskeinen teema näytelmässä, mutta leffasta se puuttuu, mikä panee epäilemään, että Formanilla olisi...oma lehmä ojassa..?

Amadeuksen varmaan koko maailmassa hienoimpiin kuuluva esitys nähtiin Turun Ruotsalaisessa Teatterissa (ÅST) reilut kymmenen vuotta sitten. Suomeksi sitä on esitetty ainakin Kansallisessa, Ryhmiksessä, Tampereen Teatterissa, Porissa, Lahdessa ja Kuopiossa. Näistä versioista olen nähnyt kaksi ensinmainittua ja alitajuntaan jäänyt jälki on positiivinen...

On siitä unohdettu paljon muutakin dramaturgisen tiiviyden vuoksi ja draamallisen juonenkehittelyn johdonmukaisuutta ja loogisuutta silmälläpitäen. Ei kaikkia tapahtumia ja henkilöitä, kuten Haydnia ole selvästikään voitu mahduttaa näytelmä puitteisiin tekemättä vääryyttä ohjaajan draamallisille tarkoitusperille. Ja minua häiritsee nuo typerät musiikkileikkaukset, kuten alkupuolella, jossa Gran partitan 370a? adagio saa mielivaltaiseksi jatkokseen perään leikatut prestofinaalin lopputahdit.

Eikä yhtään nuottia Schubertia?

VeHy kirjoitti:Eikä yhtään nuottia Schubertia?

Ei kylläkään, kun ei ollut tuolloin edes vielä syntynytkään; ei mennä nyt anakronismeissa ihan surrealistisuuden tai absurdiuden asteelle kuitenkaan, mutta jotain mielenkiintoista ja harvinaista kylläkin; sotalaulu, KV 538 tai jotain, jonka mozart sävelsi maksaakseen veronsa ja osallistuen näin Turkin sotaan, kuullaan hovin naamiasjuhlissa joksikin sen aikuiseksi tanssiksi muunnettuna: liekö saksalainen tanssi vai mikä?

Ja luvallanne esittäisin edelleen muutamia kriittisiä huomioita liittyen elokuvan aikajärjestykseen, jossa on tiettyä epäloogisuutta musiikillisten anakronismien muodossa. Esim. vuonna 1785 maaliskuussa valmistunutta d-molli konserttoaan, KV 466, Mozart elokuvan vääristyneeseen aikaskaalaan jaksottuen tai sijoittuen, näyttäisi säveltävän viinilasillisen kera vasta aikaisintaan vuonna 1788 Don Giovannin Wienin ad hoc-muunnoksen jälkeen ja yht`äkkiä hypätäänkin jo 3 vuotta ajassa eteenpäin ja kreivi Wallseg Stuppachin lähettämä salaperäinen naamioidun miehen kera lähettämän rähjäisen requiem-tilauksen esittävä sanansaattaja saapuu Mozartin luokse, ilman, että Cosi fan tutten sävellysvuotta 1789 käsitellään tippaakaan Mozartia palvoneista ja jumaloineista prahalaisista puhumattakaan, jotka rukoilivat Mozartia jäämään ilmeisestikin liian provinsiaaliselta näyttäneeseen kaupunkiinsa, jolle ei uhrata kohtaustakaan. Käsittämätöntä sekoilua!

Ja sen sijaan, että Mozartin Figaron häiden esitysten jälkeen painotetaan edelleen Salieri-Mozart-vasttakkaisasettelua ja jännitteiden luomista, esittämällä tämän jotakin oopperaharvinaisuutta, jota keisarikin ylistää maasta taivaaseen, jätti todellisuudessa Mozartin Figaron varjoon Martin y Solerin mitätön ooppera Una cosa rara, josta Mozart muuten siteeraa aikansa suosimana sävelmänä katkelmaa Don Giovannin illalliskohtauksessa, jossa pieni puhallinorketeri virittää herroille vähän taustamusiikkia ennen tragediaa. Sitten kaikuu Non piu andrai farfallona amoroso Häistä, ja Leporello toteaakin; tuon sävelmänhän minä tunnenkin.

Jo Schafferin näytelmässä (kuin myös leffassa) Salierilla on repliikki, joka paljastaa, mitä mieltä hän on keisarinsa musiikillisesta käsityskyvystä: "Ei hän (Josef II) mitään musiikista ymmärtänyt". Tähän repliikkiin peilaa hyvin vahvasti keisarin julistus, että Salierin ooppera olisi suurin koskaan sävelletty...

Ja jos vastaus väsätään edelliseen viestiin, ei tätä viestiä todellakaan ole tarvetta kopioida, ei ainakaan kokonaan.

moxu kirjoitti:Jo Schafferin näytelmässä (kuin myös leffassa) Salierilla on repliikki, joka paljastaa, mitä mieltä hän on keisarinsa musiikillisesta käsityskyvystä: "Ei hän (Josef II) mitään musiikista ymmärtänyt". Tähän repliikkiin peilaa hyvin vahvasti keisarin julistus, että Salierin ooppera olisi suurin koskaan sävelletty...
tarvetta kopioida, ei ainakaan kokonaan.

Totta, ja Salierin ja Mozartin huonomaineinen kilpailuasenne on kirjallisuuden tuote ja on vaikuttanut kirjallisuuteen elähdyttävästi; onhan jo Pushkin kirjoittanut heistä novellimuotoisen teoksen, jonka sitten Peter Schaffer on ominut itselleen draamaksi muutettuna.

Vaikka muuten tuo Pushkinin novelli ei perustukaan todellisuuteen, vaan siihen Mozartin kuolinvuoteellaan esitetyksi tulleeeseen tai sellaieksi väitettyyn lausumaan tämän ollessa kuumehoureissaan, ja jonka mukaan muka Salieri olisi myrkytänyt hänet. Salierin pulestaan väitetään kuolinvuoteellaan tunnustaneen Mozartin murhan, mikä tietenkin on sangen epätodennäköistä, ellei hän sitten kuollut järjen valonsa menettäneenä, mistä ei tiedetä mitään. Todellisuudessa Mozartin omat henkilääkärit hoitivat hänet hengiltä laskemalla hänestä viimeisten 12 vuorokauden kuluesa 2-3 litraa verta yleiskunnon vahingoksi helpottaakseen tämän olotilaa vain hetkellisesti.