YLE Radio 1

Mikki Hiiri kirjoitti:... ehdotankin, että että koko hänen unohduksiin suurelta kuulijakunnalta jäänyt nuoruuden fuugatuotantonsa kontrapunktiharjoitelmineen, muiden "teosharvinaisuuksien" tai sellaisten katkelmien pitäisi myös saada levylle, jotta tärkeä askel kohti kokonaistuotannon levytykseen tähtäävää julkaisua saataisiin otetuksi.

Aamulla tuli radiossa Schuuberttia, eikä ollenkaan huonoa ollutkaan. Vertailukohdaksi otan varhaisaamujen (ennen hyviähuomenia) pitkästyttävät käyrätorvipupinat, ja rakenteelliset kaakunpalateokset.

Mutta ainakaan minä en ehdi tuohon mainitsemasi urakkaan. VeHyllä on ehkä enemmän aikaa, kun on(?) jo eläkkeelläkin.

Vapaa-aikansa kukin käyttäköön mielensä mukaan. Sen sijaan että kauan sitten hankkimasi levyt makaavat hyllyssä pölyttymässä, niitä kannattaa silloin tällöin, kun hetki on sovalias eikä muuta puuhaa ole tarjolla, hiukan kuunnellakin jottei äly nukkuisi laiskana. Siksi tahdo tulee yllyttää sitä kun se ei muten kykene yksin mihinkään toimintaan kuin ainoastaan olemaan kelvollinen tajuamaan olioiden välisiä suhteita.

d(ee)p kirjoitti:Mutta ainakaan minä en ehdi tuohon mainitsemasi urakkaan. VeHyllä on ehkä enemmän aikaa, kun on(?) jo eläkkeelläkin.

Olen juu eläkkeellä, mutta samaan aikaan opiskelija. Lähes täyspäiväisesti.

En minä tuollaiseen urakkaan kyllä ala. Ovat sitäpaitsi pelkkää coveria ja bootlegia, yhtään aitoa Suupertin itse tekemää levytystä ei ole kaupan hyllyllä näkynyt.

Ei olisi tainnut tuohon maailman aikaan vielä olla mahdollistakaan. Tuskinpa edes Edisonkaan oli ehtinyt syntyä. Baijerin radion kuoro tai Schönberg kuoro riitävät alkuun Chorus Viennnsistä en ole ehtinyt kuunnella Guido Mancusin johtamana jne. mutta Disufisu on ollut paljon äänessä mm. Bakerin kanssa kaikkea mainitsematta.

Joskus hiukan ihmetettää ja harmittaakin kun jokin etevä pianisti kuten Adetr, Endres, Muntoni, Leonhardt, Dahlberto jne. josko eivät aina, ryhdy soittamaan täydellistä sarjaa, vaan valikoituja inspiroituneita otteita jostakin kokonaisuudesta taikka sitten tulkinnat toisinan loistokkaita ja oivallisia kuin ovatkin, ei aina välttämättä säily yhtä inspiroituneena sarjasta toiseen tai täysin vakuuta kulijaansa tulkintansa osuvuudesta, jos on tottunut toisenlaiseen mieleiseksi kokemaansa jossa temponvalinnat ja agogiset ja dynaamiset elementit on paikallaan synnyttäen taiteellisen viimeistellyn vaikutelman, mutta makuasioiden parissa liikuttaeen kuitenkin, on syytä muistaa, mutta minlle riittää lyyrinen meodisekpressiivinen lumo

Maailman paras Schubert-tulkki on tietenkin M.A.Numminen, mutta kukas häntä komppaa, Puppeko? Yhden hengen pianoryhmä joka tapauksessa.

Teiltä on jäänyt huomaamatta että, orkestrointi on, toisin kuin Sulho Rannan Sävelten mestareita teos esittää,originelliudessaan mannaa schubertiaanin sävelvuodatuksin musiikilliselle maulle, joka tulee dynaamisen skaalan ja ilmi hyvin myös Taikaharppu melodraamassa, jossa pikemminkin mestarillinen orkesterinkäsittely, jota jo schubert kiitteli estottomasti, karakterisoi voiton draamallisia luonteenpiirteitä osuvasti, jopa liiankin taitavalla ja vivahteikkaalla seriöösiin sävyyn, vaikka näin sasdunomaisen kevyestä aiheesta kuin taikaharpussa kyse onkin hyvien ja pahojen voimien taistelussa, eikä aikalaiskritiikkiole vailla näyttämölahjakkuuttakaan,jossa Palmerinin taikaharpun tapahtumia ja henkilöiden sulosointien taikavoima vie tulen hengen Suturin mahdilta, jota schubert ilmentää ehkä liiankin sulokkain kohtauksen välisessä dramaattisiin aspekteihin nähden, näyttämöteoksen myös osin hyvin luonteenomaisen italialaistyyliseen bel canto-sävyyn, mutta luo laidasta laitaan koko orkesterikoloristisen ja supernaturalistisessa rekisterin hallitulla orkesterinkäytöllään emotionaalinen keskus puhutun uhkaavuudesta seesteiseen taikaharpun miljöölle atmosfäärin luoden sadunomaisen tunnelmassaan, joka anakronistisena taidemuotona ja pihtailevassa takametsästä aseenkantajienkomiikassaan ovat pitäneet sen valitettavasti poissa repertoaarista, kadonneen dialogin takia melodraamojen hellyyteen välissä, vaikka huomattavasta mestariteoksesta kyse loppujen lopuksi onkin, jonka kuoronumerot ovat parituntisen hupentue ajalleme konseptissa ja mielestäni I-näytöksen päättävään kiipeämistä kuvaavaan vieraassa melodraaman pakenevan Idan kuoroon. Kannattaa olla tarkka.

Miksi ette ota kantaa pieneen Schubert-analyysiini. Toki siihen on otettu vaikutteita erään toisen kirjoittajan teksteistä. Tunnustan jossain määrin plagioineeni, mutta alkää antako sen hämätä.

Saanen valistaa sinua valistuksen hengessä etteivät tanssisävelmät ole tarkoitettu laulettaviksi vaan tanssittaviksi, joita schubertin kaltainen vertaansa vailla oleva melodisharmoninen nero improvisoi yhdeltä istumalta rakkaudesta tanssiin ja vihelteklee niitä sitten kamman välistä ystäviään huvittaakseen. kirjoittaen nerokkaat melodisharmoniset oivalluksensa myöhemmin muistiin rakenteeltaanb loogiseksi tamnssisarjaksi, ja on enää vain tulkitsijan ja pianistin käsissä tuloksen onnistuminen, ja joissakin sarjoissa michael Endres vakuuttaakin monipuolisena herkkävaistoisena wieniläistradition tullkina saaden lumoutumaan niiden kirjon runsaudesta ja karaktäärien moninaisuudesta

Schubert mahdollisti musiikillisella ilmaisullaan jatkumon, joka oli alkanut jo satoja vuosia aiemmin ja jatkuu nykyään virtuaalitodellisuudessakin. Missä määrin tässä oli kyse hänen omista pianofiksaatioistaan, voisi myös olla varsin kiinnostava selvityksen kohde. Ehkäpä jossain päin maailmaa on jo joku tieteilijä ruvennut tätäkin teemaa konsultoimaan -ja kuten konsultointitapauksissa yleensäkin, lopputulos lienee sellainen, ettei kukaan tule aiempaa viisaammaksi, mutta kaikilla on ihanan kypsä ja korkeakultturelli olo.

Ja sitten taas kuunnellaan vähän Schubertia:
http://www.piano-midi.de/mp3/9c0e5dab06 ... humm-6.mp3

Vaan vaihdetaanpa puheenaihetta.

Mitteepä työ ootta mieltä Elgarista ja sen Stomp etc. -marssista sun muista aikaansaannoksista?

Ruppee hieman kyllästyttämään tuo Sch-masturbointi!

Ajattelin pitää pienen Schubert-aiheisen tietoiskun vaikka ensin ajattelin tietovisaa. Puhtaan mielteen alueella toteutuvat henkistynaat olotilat puhtaan objektivoituneen lyyrillisen tunteen sydänalassa aikaansaamat kipvun tuntemukset tai täydellinen lumon maailma eroavat ruumiillisista himon ja tahdon täyttämistä tunteista ja vieteistä kuin yö ja päivä, edellisen edellyttäessä tahdon ja älyn välisen siteen katkeamista, jotta Schubert-nautintomme olisi täydellinen ja on ikään kuin luonnotonta, mutta joita jälkimmäinen kuitenkin vaatii luontoäidin sokeiden tarkoitusperien täyttämiseksi lisääntyä ja täyttää maa, sillä muutoin ihmissuvun elämä ei voisi jatkua ilman suvunjatkamisvietin toimintakykyä, vaan kuolisimme sukupuuttoon kuten useat eläinlajit ennen meitä ja meidän aikanamme ihmisen toiminnan vaikutuksesta, joita tahto ohjaa ja sanelee teeman.

Ihmisiä vain ehkä yleensä kiehtoo enemmän harmonisesti, melodisesti ja rytmisesti yksinkertaisempi ja helpommin omaksuttavampi ja lähestyttävämpi musiikki kuin mitä Schubert edustaa, ja siinäkö kenties syy hänen musiikinsa vieroksuntaan? Schubertissa herättää ihailua paitsi häne tuotantonsa kvantitatiivinen runsaus ja hämmästyttävä kvalitatiivinen tasaisuus ja teosryhmnien välinen tasasuhtaisuus minkään teosryhmän saamatta musiikilliselta merkitykseltään ja ansioiltaan liikaa näkyvyyttä ja jalansijaa muiden kustannuksella; todellista demokratiaa!

Ja joka ilmenee myös kykynä luoda rakenteeltaan pienimuotoisimmista vokaali-ja pianominiatyyreistä aina laajamuotoisimpiin sinfonuioihin, oratorioihin, laulusarjoihin, tanssisarjoihin, sonaatteihin, kvartettoihin, oopperoihin ja messuiohin asti, yhtä lailla kestävää, ideoilden paljoudessa hengästryttävän hersyvää, syvästi vaikuttavaa taidetta

Minä en jotenkin vain lämpene Verdille tai muille tuon oopperatyylin edustajille. Valitettvaa että Schubertkijn jätti niin monet oopperansa kesken tai ne ovat kadonneet osittain kuten Claudine, tai Minnesänger. Usein on viitattu niiden librettojen heikkouteen tai hänen puutteellisiin dramaatikon lahjoihinsa tai draaman ymmärtämiseen että musiikin rytmiseen monotonisuuteen kuten Alfonso ja Estrellassa, joka on kuitenkin seine hienoine ja vaikuttavuine aaroineen, duettoineen nutta myös finaaliensembleineen syvällistä musiikkidraamaa kiistämättömine lyyrisine kvaliteetteineen joidenkin kohtausten staattisesta kuvaelmaluonteesta huolimatta, eikä ehkä tausta ole yhtä pitkälle kypsynyt kuin Fierrabrasissa, jota Einstein moitti melodisen lumon puutteesta, joka ei tullut hänen mukansa täydestä sydämestä kuten muulloin. Mutta Zwillingsbrüder on sellainen rossinilaisittain buffahenkinen burleski oopperaparodia italialaisen maneereja mukailevassa hengessä baritonin kaksoisroolin vaatimassa silmänkääntötemppuilussa ja Franziin sekoitetun Friedrichin kuvitelluissa mielipuolisuuskohtauksissa, vaikka musiikillisesti se rossinia paljon kestävämpää materiaalia onkin joka parhaissa kohtauksissa vaikuttaa kuulijansa sielun syvimmistä sopukoista tulvivalla häikäisevällä lyyrisellä ekspressiivisyydellään enemmän kuin dramaattisissa kohtauksissaan, joista esim. tersetto on hämmästyttävä sävellystekninen taidonnäyte jo sinällään kolmen erilaisen luonteen avautuessa pohjiaan myöten eripuraisuutensa koituessa kuuijan syvän tyydytyksen aiheeksi. Jotkin duetot ovat hellyyden täyteisiä, vaikkakaan eivät säveltäjänsä persoonallisinta ja koskettavinta draamataidetta joidenkin klassisten esikuvien kahlitessa i liiaksi lmaisuvoimaa pedanttisessa jäykkkyydessä näyttämömanestyksen saavuttamista ajatellen joka jäi puolittaiseksi, mutta varmasti muutama uusi taltiointi tästä ihastuttavasta ja aiheesensa nähden kompaktista ja vakavasta teoksesta tekisi eetwarttia, jotta myös äänityksen puhtaus tuottaisi nautintoa. Eniten toivon Adrastin tenoriaarioiden, mahtavien kuorojen ja orkesterimusiikin, sekä Paholaisen huvuilinnan, Sakuntalan, Salamankan ystävysten, jonka alkusoiton kuuntelijan innosta väreillen johtamanani sunnuntaina monituntisen Schubert-session pienenä osana, jota kesti viikonlopun jahka taas joku päivä jatketaan, jne. levyttämistä. Spiegelritter saattaa olla ennakkotietoja kiinnostavampi oopperafragmentti massiivisesta alkusoitostaan ja useista laajoista kuoronumeroista päätellen kuninkaan ja prinssin aarioineen, yms. Aitoa inhimillistä lämpöä huokuvat naisaariat kuten Luitgarden, Annan tai Olivian toinen aaria Salamankasta olisivat tervetulleita,

Vieraampi kirjoitti:Vaan vaihdetaanpa puheenaihetta.

Mitteepä työ ootta mieltä Elgarista ja sen Stomp etc. -marssista sun muista aikaansaannoksista?

Elgarin Pomppu kuuluu musiikillisen menneisyyteni mukaviin muistoihin -tai siis se Pomp & Circumstances-marssi, jota soitetaan joissain tietyissä yhteyksissä kuninkaallisille. Tiedätte kyllä, mitä tarkoitan. Taa-daa-da-da-daa-daaaaaaaaa-daaaaaaaaaa. Taa-daa-da-da-daa-daaaaaaaaaa...
Kokeilin ala-asteikäisenä, sopisiko sello käteeni. Ei kauhean hyvin sopinut, mutta tätä biisiä tuli bassoteltua konsertissakin.
Sir Edvardin muusta tuotannosta pitäisi kaiketi tulla mieleen jotain, sillä ei kai miestä Englannissakaan aateloida pelkästään yhden maailmankuulun marssin ansioilla..? Kun Sir John, Sir Paul, Sir George ja Sir Ringokin saivat vääntää useamman vuoden ajan maailmanmenestystuotantoa, kunnes aatelisarvo irtosi. God shave the Queen (Reetu Mercurystä ei tainnut aatelismiestä kuitenkaan tulla)...

Britanniasta tulee mieleen myös Benjamin Britten, jonka muinaisanglistinen, harppusäesteinen Ceremony of Carols kuuluu joulunajan lemppareihini. Ja on taas yksi todiste hienosta teoksesta, jossa harppu on tuiki tarpeellinen.

Mitä taas tulee Johann Sebastian Bachiin, on tätä suurta musiikillista kierrätyskeskuksen hoitajaa sanottu ylitsepääsemättömäksi neroksi. Kaiketi tuollaisille väitteille on perusteitakin. Kun asia oikein YleRadio1:n kulttuuriohjelmassa ääneen sanotaan...

Minulle Bach on merkinnyt aina eräänlaista länsimaisen musiikkiperinteen tukevaa kivijalkaa, jonka päälle on ollut hyvä rakentaa. Ilman kivijalkaa kauneinkin nikkariromattinen talo ennen pitkää sortuu.

VeHy kirjoitti:Minulle Bach on merkinnyt aina eräänlaista länsimaisen musiikkiperinteen tukevaa kivijalkaa

Ja vaikka olisikin ostokuraa, itse on pappa laudoittanut ja raudoittanut.

En tunne asiaa henkilökohtaisesti ollenkaan, mitä nyt väitteitä silloin tällöin lukenut, mutta lukisin mieluusti, millaisen jonon plagiaateista oikein saa.