Onnistunut aprillipila

Muista aiheista

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

Onnistunut aprillipila

ViestiKirjoittaja hönö päivämäärä 1.4.04 - 10:00

Pari yrittämääni aprillipilaa meni ns. pieleen.

Ei onnistunut ei, ja tuloksena oli vaivautunut hymy.:?

Antakaahan pari vinkkiä ensi vuodelle, malliksi edes muutama onnistunut pila.
Käyttäjän avatar
hönö
 
Viestit: 120
Liittynyt: 8.10.03 - 21:01

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 1.4.04 - 16:30

1.4. Armon Vuonna 1946 tai -47 edelleenkin ilmestyvä maineikas sanomalehti Turun Sanomat julkaisi uutisen, jossa kerrottiin eräässä osoitteessa Itäisellä Pitkälläkadulla jaettavan vain sinä päivänä Alkon ylijäämävarastoihin jäänyttä Karhuviinaa minimaalisella hinnalla asiakkaiden omiin astioihin.
Osoitteeseen -jossa sijaitsi rakennustyömaa- tulikin sitten varsinainen ihmisvirta maitokannuin varustautuneena -ja pettymys ja suuttumus oli sitäkin isompi, kun kansalaisille selvisi, mistä oli kysymys. TS jopa menetti muutaman tilauksen ja rakennustyömaan mestari poltti päreensä, kun poliisi ei ollut suostunut korjaamaan Karhuviinan kyselijöitä omiin huostiinsa.

Tapauksen maine elää Turussa edelleen ja on kyllä rehellisyyden nimessä mainittava, ettei kukaan ole tainnut moisen veroista vielä saada aikaan. Viinan hinta taitaa olla meille suomalaisille pyhä asia...
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 1.4.04 - 16:43

Kuuskytluvun loppuvaiheissa kun minä kävin laivastoa niin televisiouutissa kerrottiin, että Suomen Joutsen hinataan Turusta helsinkiin ja kerrottiin aika , jolloin se on nähtävissä Suomenlinnan salmissa. Iltauutisissa sitten näytettiin miten kansaa oli kokoontunut kameroin ja kiikarein varustautuneen Kaivipuiston kallioille.

Tämä oli minun mielestäni onnistunut aprillipila, kenellekään ei asiasta koitunut mitään vahinkoa ja tunsivat tulleensa hyväss hengessä höynäytetyksi. Ei pieni ylimääräinen ulkoilu ketään vahingoita!
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

ViestiKirjoittaja Mika Pirhonen päivämäärä 1.4.04 - 16:48

Joskus noin 20 vuotta sitten Etelä-Suomen Sanomat julkaisi samantapaisen uutisen kuin Turun Sanomat. Silloin oli Alkon työntekijöiden lakko ja uutisessa sanottiin, että Alko myy viinit pois, koska ne pilaantuvat. Pyydettiin ottamaan omat korkit mukaan, koska pullot avataan kunnon tarkistamisen vuoksi. Huhujen mukaan Alkojen edessä notkui oudon paljon väkeä.

Joskus yli kymmenen vuotta sitten oli Pohjanmaalla tai Oulussa joku hyvä pila, jonka STT tai Yle otti totena ja asiasta nousi pieni kohu. Muistaako kukaan tuota pilaa? Itselle se ei vain tule mieleen.
Mika Pirhonen
 
Viestit: 141
Liittynyt: 29.9.03 - 8:57

Beatlesit Suomeen

ViestiKirjoittaja Marja Salonen päivämäärä 1.4.04 - 20:27

Hyvinkäällä ainakin nuori väki oli vihaista sakkia kun Hyvinkään Sanomissa julkaistu uutinen Beatles-yhtye tulossa Hyvinkään lentokentälle juhannuksena osoittautui aprilliksi. Kyllä siellä kaikenlaista muuta porukkaa sitten ehti kentällä käydäkin. Virginialainen ja joku muu muistelisin. Tämä on 60-luvulta.
tähystyspaikkana Kallio
Käyttäjän avatar
Marja Salonen
 
Viestit: 3274
Liittynyt: 26.9.03 - 19:11
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Jorma Lindqvist päivämäärä 2.4.04 - 10:30

Viimeksi muokannut Jorma Lindqvist päivämäärä 20.5.05 - 7:36, muokattu yhteensä 1 kerran
Käyttäjän avatar
Jorma Lindqvist
 
Viestit: 1029
Liittynyt: 26.9.03 - 6:09
Paikkakunta: Nakkila

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 1.4.05 - 13:15

Eipä taida tänäkään vuonna onnistunutta aprillipilaa löytyä -vaikka YleQ tarjosikin sellaista, että Mikael Junger jakaa Ison Pajan portilla ilmaisia tv-lupia...
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

Re: Onnistunut aprillipila

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 1.4.09 - 19:57

Eipä pystytty tänäänkään parempaan:
http://www.vartti.fi/artikkeli/e6ce05b3 ... 550c1f270f
Ne ovat kaikki
sitä puhetta
joka päivänkin jo
täytyy ymmärtää
(Hannu Mäkelä: Yö soittaa, säv.Säde Rissanen 2007)
___________________________________
Mikko-Oskari Koski
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

Re: Onnistunut aprillipila

ViestiKirjoittaja Johannes päivämäärä 1.4.10 - 20:31

Suomen posti aikoo kokeilla uudentyyppistä postinjakelua avaamalla kirjeet ja skannaamalla niiden sisällön vastaanottajille. Ei kai ole niin, että parhaat pilat ovat totta.
Johannes
 
Viestit: 681
Liittynyt: 26.9.03 - 8:56
Paikkakunta: Helsinki

Re: Onnistunut aprillipila

ViestiKirjoittaja ite vierailija reiska päivämäärä 1.4.10 - 20:56

Johannes kirjoitti:Suomen posti aikoo kokeilla uudentyyppistä postinjakelua avaamalla kirjeet ja skannaamalla niiden sisällön vastaanottajille. Ei kai ole niin, että parhaat pilat ovat totta.


Ken tietää, katsotaan kympin uutiset. Eiköhän siellä tule jokin "juttu". :mrgreen: :wink:
ite vierailija reiska
 
Viestit: 4272
Liittynyt: 12.3.04 - 10:16

Re: Onnistunut aprillipila

ViestiKirjoittaja ite vierailija reiska päivämäärä 1.4.10 - 23:12

Pietarista oli lähtenyt satoja ihmisiä jäälauttojen mukana pois venäjältä. Radio nova + + + kaikki hehkutti sitä. Vitsi mä nauroin :mrgreen: :mrgreen: :mrgreen:
ite vierailija reiska
 
Viestit: 4272
Liittynyt: 12.3.04 - 10:16

Re: Onnistunut aprillipila

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 1.4.10 - 23:40

Käväisin tänään henkilökohtaisen pankkineuvojani, nuoren viehättävän rouvan luona kysymässä uutta verkkopankin kanssa käytettävää tunnistuslaitetta ja erityisesti pyysin sitä värinätoiminnolla varustettua. Rouva punastui kauniisti, kiemurteli tuolillaan ja kertoi, että heidän konttoriinsa niitä on tullut vasta yksi kappale ja hän juuri testaa sitä henkilökohtaisesti. :mrgreen: :mrgreen:

Tietoviikko: Genitaalitunnistus verkkopalveluihin
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

Re: Onnistunut aprillipila

ViestiKirjoittaja ite vierailija reiska päivämäärä 1.4.10 - 23:56

Olen aikaisemminkin sanonut, että olen putkimies.
Kerran sanoin selälläni tiskialtaan alla, nuorelle naiselle, että anna putkitongit pakista ja tule hajareisin lantioni päälle, jotta saisin vääntöni aikana kunnon "tuntuman".......ja................................. :mrgreen: :wink:
ite vierailija reiska
 
Viestit: 4272
Liittynyt: 12.3.04 - 10:16

Re: Onnistunut aprillipila

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 2.4.10 - 0:17

Jouduitko jälkeenpäin naimisiin? :? :wink:
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

Re: Onnistunut aprillipila

ViestiKirjoittaja PedroViti päivämäärä 2.4.10 - 20:28

ite vierailija reiska kirjoitti:Pietarista oli lähtenyt satoja ihmisiä jäälauttojen mukana pois venäjältä. Radio nova + + + kaikki hehkutti sitä. Vitsi mä nauroin :mrgreen: :mrgreen: :mrgreen:


Eikös tuo ole jokavuotista hupia. Ihmiset ovat pilkkimässä jäällä ja se repeääkin irti lautaksi. Niitä sitten jäänmurtajat sun muut käyvät pelastamassa.
PedroViti
 
Viestit: 1153
Liittynyt: 26.8.08 - 12:23


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron