YLE Radio 1

Klassisen taidemusiikin puolella olemme aina tulleet jäljessä manner-eurooppaa ajatellen ja ehkä musiikillisten uudistajien puute säveltaiteemme historiassa onkin ollut eräs syy sille että sibe on saanut edustaa kansainvälisillä areenoilla kovin sovinnaista, pintapuolista ja yksiulotteista musiikillista suomi-kuvaa kajanuksen johtamien sinfonioiden vahvan esityön avittamana merikannon onnistumatta tekemään hyvästä yrityksestä huolimatta läpimurtoa euroopan musiikkikeskuksissa atonaalisuuden menettäessä ajankohtaisuuttaan orastavan uusklassimin kynnyksellä joka sai schottin perääntymään noneton julkaisusta tarkkanäköisellä kaukaaviisaalla tyylianalyysivainullaan joka ei sopinut aarren kuvioihin vaikka yleisön miellyttämisen tarve peittosi taiteellisen omantunnon sittemmin hänelläkin 30-luvulle tultaessa jolloin uusklassimi schottin ennustuksen mukaan kävi toteen ja vidaan katsoa että tämä löi paineita myös siben 8. sinfonian valmistumisprosessiille kasvaneen itsekritiikin myötä omaan tyylilliseen stabiiliuteensa tyytymättömänä tyylien murroksessa joka ei vastannut enää kovassa musiikillisen syntaksin ja kieliopin uudistumispaineessa olleen äänimaailman ja harmonisen järjestelmän puitteissa hänen taiteellisia päämääriään.

Mutta siltikin on todettava että konservatiivisen yleisön jyrkkä vastustus tyrehdytti rohkeiden musiikillisten uudistajiemme luomisvoiman, elmer diktonius schönbergiläisillä lauluillaan katsoi parhaaksi luopua säveltäjänurasta ja sulho ranta ultramodrrneilla kamarimusiikiteoksillaan atonaalista pianotrioa myöten sai niin kovat haukut ja voimakasta vastusta yleisön taholta että tyylillinen pehmeneminen kohti yksinkertaista diartonista taio eksoottista ilmaisua kohden oli vain ajan kysymys kuten sinfonia vulgare kansanlaulullisuudesaan todistaa evert katilan passittaessa merikannon ja raition tapaiset tulenkantajien piirissä toimineet rannan kollegat jo tätä ennen klassikoiden joukkoon mutta hyvänä ystävänäänkin kannustavia sanoja edessä päin puhuen sai ranta takanapäin kuulla kunniansa rikkinäisenä halonhakkaajana hienoa laulutuotantoaan 120 kpl lukuunottamatta eksoottississa sävyissään ss-komppanialle sävellettyihin käyttöteoksiin jotka ovat taiteellisesti vähäarvoisia taistelumoraalin kohottajia, mikä ei suinkaan estänyt professori salmenhaaraa kategoroimasta rannan concertoa orkesterille tai fantastista sonatiinia säveltaiteemme merkkitpaaluihin radikaalilla 20-luvulla ohjelmistotyhjiöstä huolimatta

mutta meillä populaarius ja helppotajuisuus on muutoinkin aina haitanneet merkittävän ja laadullisesti korkeatasoisen vakavasävyisen taiteen esillepääsyä jos ajattelee esimerkiksi kansanoopperan suurta nousua ratsumiehen johdolla jota voi tuskin nimittää muuksi kuin modernin puheoopperan ja kalpean kansallisesti sävyttyneen uusromanttisen tyylin hybridiksi pikaisella ja osittaisella kuulemalla jääden kauaksi launiksen, pylkkäsen ja kaupin, melartinin ja kenties marttisenkin jonnekin sumuun kadonneiden melodisesti ja harmonisesti paljon rikkaammasta musiikillisesta ja vivahteikkaammasta draamallisesta ilmaisusta ja näin epiteetti suomen kolmentena kansallisoopperana tuntuu kyllä kovin kaukaa haetulta ja väkinäiseltä populariteetin mittatikulta.

kunnia sille jolle kunnia kuuluu. taiteessakin. vanhassa vara parempi sanoo sananlasku. eikä ihan suotta.uusi tuntuu uudelleen lämmitetyltä ja kalvakkaalta. sisäinen merkitys on supistunut, tyyli yksinkertaistunut tai menettänyt tunneilmaisussa modernismin hyväksi.

. Olen vain amatööri. Mutta hyvän musiikin suhteen varsin vastaanottavainen sellainen enkä suin surminkaan koe ikonistamme ja suomi-symbolistamme likipitäenkään sellaisia pakahduttavaa emotionaalista voimaa, ja välittömällä lumovoimalla valloittavia affekteja sydämen laulaessa riemusta ja kromaattisten intohimon aaltojen värisyttämän sielun autuudesta kuin paljon yksilöllisempien kuin salattuja intiimejä totuuksia ja viimeisiä paljastuksia korvaan kuiskaavien visionääristen lyyrikkojen säveltaide joita suomalaiset eivät tietenkään osaa arvostaa koska eivät tunne lainkaan heidä tuotantoaan ja musiikiiaan kun joku polytbyro päättää yksinvaltaisesti demokratian periaatteita kunnioittamatta heidän puolestaan mitä musiikkia heille soiotetaan ja mitä ei. ja siksi nämä suorastaan pakotetaan piotämään ja yskotteklemaan kaiken sibestä kun mitään muutakaan taivaallisen kauniosta musiikkia eivät koskaan suomesta ole kuulleet. mutta vakuutan teille että sitä todella löytyy. aitoja romanttisia tunteita ja kitsistä puhdistettuja väärentämättömän lumoavaa ja oitkälinjaisen laulavan melodisen tyylin ja kromaattisen tonaalisen harmonisen kielen värittämää, isoinnunkäyutöltään imeikkäämpää ja värikkäämpää joustavampaa ja ilmaisuvoimaisempaa musiikkia jota jo 20 vuotiaat säveltäjäkandidaatit ovat ehtymättömästä mielikuvituksestaan luoneet.

kovasti mieli tekisi päästä nauttimaan rikkaan kulttuuriperintömme suomista antimista ja kohentaa yleisivistystä kulta-ajan säveltaiteilijoiden paremman tuntemuksen myötä jos konserttiohjelmistot ja levytykset vain sallisivat sen sortumatta kaupallisuuden syntiin, mutta jonkun yhden säveltäjän jatkuva yksipuolinen suosiminen tuntuu lähinnä moraalittomalta puuhalta ja epäoikendenmukaiselta ajan muita hyviä säveltäjiä ajatellen jonka sitten tällainen musiikinrakastava taiteennautiskelija saa tuntea nahoissaan kun koko musiikkioerintö lojuu jossakin musiikikirjaston perunakellarissa homehtumassa kun ainoana kriteerinä joka mittaa taiteellista arvoa on sen markkina-arvo. mieletöntä että nuorukaiset kykenevät vielä kypsymättömillä taidoillakin säveltämään tällaista ikonia suvereenisti lumoavampaa musiikkia joka saa haukkomaan henkeään runollisella kauneudellaan ajattelen felix krohnin vuodenajat sinfonian 1. osaa, joka hurmasi minut heti kättelyssä ja nautin siitä joka kuuntelukerralla täysin rinnoin kun ikjonuimme jättää kylmäksi kuin jääpuikon.

Listaatko meille tietämättömille opastukseksi 10-12 ihanan kaunista suomalaista sävelteosta, jotka saavat sydämen kromaattiseen värinään?

Jotenkin näin: Säveltäjä - teos - esittäjä/levytys.

Kiitos!

Arvo Konservatiivi kirjoitti:Listaatko meille tietämättömille opastukseksi 10-12 ihanan kaunista suomalaista sävelteosta, jotka saavat sydämen kromaattiseen värinään?

Jotenkin näin: Säveltäjä - teos - esittäjä/levytys.

Kiitos!

Mielelläni tekisin sen kunhan niistä olisi edes kymmenesosa levytetty ja siksi luettelosta tulisi kovin puutteellinen. Enkä suinkaan näe kromaattista soinnutusta ainoana valintaan vaikuttavana kriteerinäkään joka veisi tematiikaltaan diatonisilta ja tonaalisilta sävellyksiltä niiden emotionaalisen lumovoiman. On myös hyvin vaikeaa laittaa teoksia paremmuusjärjestykseen. mutta kliseinen ja kaavohinsa kangistunut kansallisromanttinen tyyli tuskin vaikuttaa syvästi tunteisiin subjektiivisten mieltymysten ulkopuolella musiikkiin valettujen objektivoitujen tahdonliikkeiden heijastuessa älyn puhtaalle ja kirkkaalle tahtomisesta suhteineen vapaan mielteen alueen kuvastimelle tiedoitsemisen puhtaan subjektin älyn energisyyden tahdon ulostunkemasta tajunnasta.

-Yksinkertaisesti, KYLLÄ

Hyvä niin minustakin. musiikkimakuni ei suosi pikkuporvarillista nypläystä eikä pohjoismaisia soitnnusvalöörejä vaan saksalaisen, ranskalaisen mikseipä venäläisenkin koulukunnan suomalaisia vesoja.

schubertilla oli tapana säveltää aamuisin pyjamaisillaan kuin ekstaasissa ja silmät palavissaan loistaen ja kuin toisilla kielillä puhuen. Kun joku ystävä yritti häiritä häntä hän tokaisi, jumal antakoon mitä kuuluu niin että täytyi vain poistua huttenbrenner kertoi. muuten schubert oli äärimmäisen ujo mies. erään kustantajan luona käymnässä ollut mies kertoi nähneensä oven avautuvan hieman ja raosta kurkistavan pienen miehen jolla oli vahvat silmälasit . kustantaja selitti että jos hän päästää tämän muuan schubert-nimisen henkiklöän sisälle hän tulee joka päivä uudestaan.niinpä julkaisemattomia käsikirjoituksia lojui kustantajan hyllyssä.

haydnilla taas oli parhaimmat juhlavaatteensa ja timanttisormuksensa sormessaan säveltäessään jäämättä koskaan odottamaan innoitusta.

kunnianarvoisa musiikkitieteemme uranuurtaja ilmari krohn taisi kirjoitella mahdollisesti kallion kirkon sakastissa suuria oratorioitaan aiheuttamatta skandaaleja pariisilaisessa teatterissa kuten stravinsky baletillaan jonka vuoksi yleisö rikkoi kalustuksen pirstaleiksi, stravinsky matkusti new yorkiin juhlittuna kuuluisuutena ja sankarina jota jotkut palvovat vieläkin. niin tullaan kuuluisaksi säveltäjäksi eikä jäädä köyhäksi unohdetuksi kirkonrotaksi kuten schubert aikanaan ja moni meidän aikanamme joka ei sitä ansaitsisi vaikka menetys on meidän ja niiden jotka jotakin musiikista ymmärtävät. niitä ei taida olla paljon ohjelmiston suppeudesta päätellen tai diagnoosi voi olla pakkooireinen häiriö, ja on mahdollista saada teoksensa kuuluville kansainvälisesti integroidussa ja standardoidussa stand up koomikko repertoaarissakin nykyäänkin vaikka musiikki olisi älyllisesti konstruoitua, graafisista rutikuivaa ja tunneköyhää tylsää ussklassismia ja karkeuksia. sibeäkään koen makuuni liian karkeana ja selkeästi hahmottuvana särmättömänä pehmosäveltäjä joka ei juuri käyttänyt dissonanssia.

... mutta miten käy Schubertilta rock'n roll?

VeHy kirjoitti:... mutta miten käy Schubertilta rock'n roll?

schubert lienee melko tavallinen saksalanen sukunimi, että eiköhän jos vain 5 prosenttia ihmisistä kuuntelee klassista, on hyvin todenäköistä että monet schubert nimiset henkilöt taitavat rokata. itse en ole koskaan käynyt edes discossa. taidan kyunnella tänään radiosta marttisen trion,aikamme suomalaista musiikkia ohjelmassa.

humalainen kirjoitti:itse en ole koskaan käynyt edes discossa.

Vel hyvä, et sie tiskos rokkia kuule, älä luule!

k-meleon kirjoitti:

humalainen kirjoitti:itse en ole koskaan käynyt edes discossa.

Vel hyvä, et sie tiskos rokkia kuule, älä luule!

En usko jääväni mistään tärkeästä paitsi koska satun harrastamaan taidemusiikkia jota ei ole sävelletty viihdyttämiseen ja tanssimista varten vaan sävelötäjän sisäisstä välttämättömyydestä ilmaista sublimoituja tunteita musiikin muodossa eivätkä ne tässä suhteessa olemisen puhtaana tuloksena ole samasa mielessä miksikään hyödyksi kuten yleensä kaikkien muiden ihmistuotteiden laita on jotka tähtäävät olemassaolon säilyttämiseen ja helpottamiseen. kaikki jalo muuten on jo olemuksensa puolesta vaativaa ja haastavaa eikä sovi viihdytystä kaipaaville..

humalainen kirjoitti:kaikki jalo muuten on jo olemuksensa puolesta vaativaa ja haastavaa eikä sovi viihdytystä kaipaaville..

Ohoh, onpa väite! Voiko sen myös kääntää päinvastoin, viihdyttävä ei ole jaloa?

VeHy kirjoitti:

humalainen kirjoitti:kaikki jalo muuten on jo olemuksensa puolesta vaativaa ja haastavaa eikä sovi viihdytystä kaipaaville..

Ohoh, onpa väite! Voiko sen myös kääntää päinvastoin, viihdyttävä ei ole jaloa?

Niinkuin olen Sanonut Aikaisemmin Tyttäreni Soittaa Filharmonigassa selloa ja poika on Rummuissa. Arvostan Klasista musiikkia

I think much of his later work is fundamentally, even tediously, didactic. A work like 4'33'' is a demonstration, a lesson in how to listen, so to speak. But to equate its artistic value, as some have, with a work like 'The Rite of Spring' is to confuse art with philosophy.

People want feeling from music, whether it's Mahler or Coltrane. Music is the most powerfully expressive of the arts, and to deny that critical element of feeling, as Cage did, is to render it largely cold and static. (Kirjoitti joku.)

Disko-kokemus on kuin poikuuden menetys, poikaseni. Eikä tämä ole uskon vaan kokemuksen asia.

humalainen kirjoitti:En usko jääväni mistään tärkeästä paitsi koska satun harrastamaan taidemusiikkia jota ei ole sävelletty viihdyttämiseen ja tanssimista varten vaan sävelötäjän sisäisstä välttämättömyydestä ilmaista sublimoituja tunteita musiikin muodossa eivätkä ne tässä suhteessa olemisen puhtaana tuloksena ole samasa mielessä miksikään hyödyksi kuten yleensä kaikkien muiden ihmistuotteiden laita on jotka tähtäävät olemassaolon säilyttämiseen ja helpottamiseen.

Suurin osa trad. taidemusiikista on rituaalimusiikkia, tehty erilaisia Tilanteita varten, niitä ryydittämään, ryhmähenkeä kohottamaan, hartautta syventämään, vihaa lietsomaan jne. Niin että se sublimaatiosta. Myöhemmin arvon taiteilijat keskittyivät lähinnä viihdyttämään keskiluokkaa, jonka almuista elivät.

humalainen kirjoitti:kaikki jalo muuten on jo olemuksensa puolesta vaativaa ja haastavaa eikä sovi viihdytystä kaipaaville..

Ihantotta! Kun Chuck Berry polkaisee Maybellinen käyntiin, niin siinä olemus olemoi kun transkendetti modernitetti aukeaa auvoisuudessaan ja sielun syvimpien sopukoiden kauneimmat kiljahdukset eloavat maantien asfaltin yllä aurinkoisena loppukesän ehtoona, jolloin opiskelujen ja koulujen alkuun on enää muutamia päiviä ja nuoret sielut janoavat poishiipuvan kesän viimeisiä elämyksiä ja on kiire pettingin ja poskeenoton parkkipaikalle pitäjän laidalle, jossa 24h-bensiiniaseman tienoilla on kuhinaa enemmän kuin 1950-luvun suomaalasen kaupuntin kaduilla suurten ikäluokkien herätessään lapsuutensa huippuvuosiin eikä paha maailma vielä piinannut kasvavan lapsiraukan omantunnon yksinkertaisuutta, jonka syvänteissä tikkukaramällin makeus ja tuoksun eltaantuneisuus sekoittuvat lähikaupan lollipoppien käärepapereiden värien valjuuteen kuten kalpea aavistus orastavasta onnesta laimenee ohipyyhältäneen popedan nostattaman pölypilven kuivaan, ihohuokosiin tunkeutuvaan tihkuun, jonka hämärtämässä varhaisillansuussa jostakin kuuluu lähitienoon äitien komennukset Matin, Maijan, Juhan, Tiinan ja Liisan ja monen muun juosta kipinkapin ja hetipaikalla kotiin iltapalalle, korvienpesuun ja muiden aina yhtä tylsien iltapuhteiden pariin samalla kun isosiskot oikovat sukkiensa saumoja varustautuessaan rimpsalle isoveljien pilkatessa siskojaan täytteistä rintaliiveissä kunnes saavat isältä mojovan korvapuustin tai äidiltä tukkapöllyn oletko siinä raakkumasta siskopolollesi ja tänä iltana et kyllä mene niiden rakkareitten kanssa pahantekoon aina saa olla häpeämässä kun poliisit kiertävät korttelia ja kyselevät, onko kukaan nähnyt kolmea tai neljää nuorukaista raahaamassa pyörätelinettä koulun suunnalta radanvarren suuntaan, jolloin pojalta putoaa paidanhihan käänteestä vajaa pikkuaski bostonia tai tulitikut ja alkaa naapurustossa jokaviikkoinen rangaistusrituaali joka kuuluu huhuna kauemmas kuin huuto eikä kukaan ole kuulemassa koska kaikkialla on samanlaista mutta kaupungin pääkaduilla sytytellään pian näyteikkunoiden valoja ja ahh ja ohh tyttöparit joskus kolmenkin ryhmä matelevat kadunpätkää edestakaisin, pysähtyvät toisinaan jonkin näyteikkunan eteen kikattelemaan hullun heiskasen ääliöpoikaa, joka polkupyörällään sotkee katua edestakaisin kuin alla olisi parempikin mopeedi ja silloin kolahtaa jukepoksissa uusi levy soittimeen, tiedät Berryn kaksiminuuttisen loppuneen, kaksiminuuttisen johon on tihentynyt kokonainen elämänmuoto, sivilisaatio ja utooppinen universumi, joka jokaisella soitolla kaivertuu kuulijain olemukseen kuin kynällä kirjoittamisen oppiminen toiston kautta autuuteen ja kuuluu pieni rasahdus, kun neula iskeytyy huimaavalla mikrovoimalla levyn uraan ja säröinen kitara parahtaa ensimmäisen iskevän soinnun kuin tahdon järkähtämätön päätöksenteko olisi tapahtunut ja mielihyväruumin olemuspuoli sulautuu teknisivilisaation sykkeeseen, on homosapiensin kehityshistorian uusin vaihe, jossa kosmisen mittapuun suurin järähdys tärisyttää pieniä sydämiä niiden jättäessä jäähyväiset luonnonmukaiselle haluelämän kirjolle ja sukeltaen teknisisaation mekaanisorgaanisiin hybrideihin ja katso, taide on jälleen ylittänyt itsensä ja ihmisen vapautusrintaman kahleet painavat enemmän kuin viime vuonna!

Käyttömusiikkia ei varsinaisesti nimitetä taidemusiikiksi sosiaalisen tilauksensa ja viihdyttävän rattoisaa ajankulua edistävän funktionsa vuoksi ruhtinaan pöytäseurueen viihdyttämiseksi viran puolesta sävelletyillä divertimento-tyyppisellä musiikillisella lajityypillä tai yliopiston päättäjäisseremonioita ja muita huvitilaisuuksia palvelevilla serenadityyppisellä tilapäissepitteisellä ulkoilmamusiikilla millä tarkoitamme mozartin ajan kevyttä ajanvietemusiikkia salonkihienoston huvittamiseksi jonka estetiikan perusluonteen ei kuitenkaan ulkoisten vaatimusten paineessa tarvinnut olla ristiriidassa ja karttaa kaikkea sielullista syväluotausta kuten jo puhalltimille kirjoitettu c-molli serenadi kv 388,384a todistaa demonisessa sykkessään negatiivina leppeämmän es-duuri sisarteoksensa positiiville, grand partitasta puhumatta jossa mozart yhdistää hilpeimmän divertimentomusiikin juhlavaan hartauteen kun liturgista funktiota palveleva kirkkomusiikkia kuorojensa homofonisssa käsittelyssä edustaa colloredon kirkkomusiikille ja messuille asettamia tiukkoja vaatimuksia tyylin, intrumentoinnin ja keston suhteen.