YLE Radio 1

Ylessä Hannu Lintu on viikon taiteilija. Hän yhdessä vaiheessa totesi, että Sibeliuksen musiikin fraseeraus perustuu suomenkielen lauserakenteisiin ja tavutukseen. Kun suomalaiset jättävät pitkänsävelen fraasin viimeiseksi ulkomaalaiset muusikot pyrkivät aloittamaan sillä seuraavan fraasin. Jäin miettimään, että Sibeliuksen äidinkielihän oli ruotsi...

Lähde: http://areena.yle.fi/toista?id=1704420

lgrohn kirjoitti:Ylessä Hannu Lintu on viikon taiteilija. Hän yhdessä vaiheessa totesi, että Sibeliuksen musiikin fraseeraus perustuu suomenkielen lauserakenteisiin ja tavutukseen. Kun suomalaiset jättävät pitkänsävelen fraasin viimeiseksi ulkomaalaiset muusikot pyrkivät aloittamaan sillä seuraavan fraasin. Jäin miettimään, että Sibeliuksen äidinkielihän oli ruotsi...

Lähde: http://areena.yle.fi/toista?id=1704420

niin oli monen muunkin suomalaisen säveltäjän. melartinin myös.
'
ammattikriitikko, lehtimies ilta-sanomissa, säveltäjä ja maisteri sulho ranta totesi että lauri ikonen on säveltäjäsukupolvensa viimeinen sibeliaani ja askeetikko joka työskentelee hieman raskastekoisesti mutta aina johdonmukaisesti.

ikosen nuoruudenteos viulusonaatti joka vaikuttaa konserttoa viulistisesti kiitollisemmalta on vain finaalinsa daktyylirytmiikan osalta saanut vaikutteita sibeltä kun synkooppi.ja hemiolarytmiikka olivat luonteenomaisia kuten sinfoniat kertovat joissa myös beethovenin vaikutus on tuntuvilla eikä hän uhraa vähintäkään ranskalaiselle koloriitille vaan kirjoitustapa on kamarimusikillisen selkeäpiirteistä.

ensimmäistä osaa muistaakseni kun patituuria lueskelin kirjastossa värittää doorinen seksti ja 2. osan kansanlaulunomainen teema etenee kaukaisiin sointuihin.

sulho rannan impressionistis-eksoottisen tyylin kauneimpia hedelmiä ovat kiinalaisiin oceanilaisiin ja japanilaisiin runoihin sävelletyt laulusarjat joissa myös huilun osuus. melartin kehui oceaniaa kauneimpiin kuuluvaksi lauluiksemme joka on pilkulleen oikeaan osuttu merellisten kookospalmujen juurella. rarahu 1. severi nuormaan säkeisiin on raikkaampi kuin 2. versio.

Taas kerran oli TTA:n viesti eksynyt väärän otsikon alle. Ei varmasti ensimmäisen eikä viimeisen -on se kumma, miten yhden kirjoittajan mielestä jokainen orkesteri Helsingissä, Suomessa tai Ylessä soittaessaan muuttuu RSO:ksi...
Mutta siis:

T.T.Anttila. kirjoitti:Wienin filharmonikot Musiikkitalossa. 24.02.2012.
Jean Sibelius: "Sinfonia nr.7 C-duuri ja Sinfonia nr.5 Es-duuri ja Sinfonia nr.1 E-molli".
Samassa konsertissa kolme Sibeliuksen sinfoniaa.
Typeryyttä. Eihän mikään säveltäjä tälläistä kestä.
Mikä tässä oli Sakari Oramon tulkintaa, mikä Wienin filharmonian tulkintaa
Lisäksi radiolähetys epäonnistui. Kuuluvaisuus oli lähinnä "Sottapyttymäistä".
Tuntui kuin puupuhaltimet eivät olisi olleet vireessä jousien kanssa. Käyrätorvet olivat häipyneet johonkin kaukaisuuteen ja tietysti harput eivät kuuluneet.
Seurasi 30 minuutin väliaika. Jotain radiolähetykselle oli tehty, sillä nyt Wienin filharmonikot alkoi soittamaan.
Sibelius: "Sinfonia nr.1 E-molli. Alun klarinetti soolosta alkoi todellinen orkesterikylpy. Mitä pateettisempaa Jannen musiikki oli, sitä paremmalta se kuulosti. Kolmas osa, jazzahtavaa Jannea oli mainio. Patarummun soittaja oli taitava.
Finaali on ongelma. Se joko onnistuu tai usein epäonnistuu. Jannessakin on syynsä kömpelyyteen.
Tässä orkesteri plus kapelimestari saivat täysosuman.
TTA.

punoja kirjoitti:Kyllä Janne kestää, sehän taas huomattiin. Ja kun on tällaiset mestarit asialla. Ei Oramo millään voinut parin päivän varoitusajalla tehdä "uutta wieniläistulkintaa", niinhän hän itse haastattelussa kertoi. Mutta hän teki ja johti Sibeliuksen musiikkia.

Sakari Oramo hallitsee hyvin -kuten suomalaiset kapellimestarit pääasiassa- Sibeliuksen musiikin fraseerauksen. Siinä on jokin sellainen iskutapa, johon ulkomaalaiset eivät pysty. Lyhyellä harjoitusajalla Wienin filharmonikoiden tulkinta ei tietenkään ollut sitä, mitä se olisi voinut olla, mutta ainakin radiosta kuultuna konsertti vaikutti varsin antoisalta ja paikalla olleiden kavereideni mukaan se oli ollut elämys. Sottapyttymäisyys radioinnissa ei ainakaan minun stereoissani ollut havaittavissa, mutta epäilemättä on niitäkin, joilla on stereoidensa tasossa toivomisen varaa...
Oramolle vielä onnentoivotukset uuteen duuniin BBC:hen. Siellä hänen Sibelius-painotuksiaankin tullaan tarkkailemaan ihan toisella tavalla kuin täällä pohjolassa.

moxu kirjoitti:Taas kerran oli TTA:n viesti eksynyt väärän otsikon alle. Ei varmasti ensimmäisen eikä viimeisen -on se kumma, miten yhden kirjoittajan mielestä jokainen orkesteri Helsingissä, Suomessa tai Ylessä soittaessaan muuttuu RSO:ksi...
Mutta siis:

T.T.Anttila. kirjoitti:Wienin filharmonikot Musiikkitalossa. 24.02.2012.
Jean Sibelius: "Sinfonia nr.7 C-duuri ja Sinfonia nr.5 Es-duuri ja Sinfonia nr.1 E-molli".
Samassa konsertissa kolme Sibeliuksen sinfoniaa.
Typeryyttä. Eihän mikään säveltäjä tälläistä kestä.
Mikä tässä oli Sakari Oramon tulkintaa, mikä Wienin filharmonian tulkintaa
Lisäksi radiolähetys epäonnistui. Kuuluvaisuus oli lähinnä "Sottapyttymäistä".
Tuntui kuin puupuhaltimet eivät olisi olleet vireessä jousien kanssa. Käyrätorvet olivat häipyneet johonkin kaukaisuuteen ja tietysti harput eivät kuuluneet.
Seurasi 30 minuutin väliaika. Jotain radiolähetykselle oli tehty, sillä nyt Wienin filharmonikot alkoi soittamaan.
Sibelius: "Sinfonia nr.1 E-molli. Alun klarinetti soolosta alkoi todellinen orkesterikylpy. Mitä pateettisempaa Jannen musiikki oli, sitä paremmalta se kuulosti. Kolmas osa, jazzahtavaa Jannea oli mainio. Patarummun soittaja oli taitava.
Finaali on ongelma. Se joko onnistuu tai usein epäonnistuu. Jannessakin on syynsä kömpelyyteen.
Tässä orkesteri plus kapelimestari saivat täysosuman.
TTA.

punoja kirjoitti:Kyllä Janne kestää, sehän taas huomattiin. Ja kun on tällaiset mestarit asialla. Ei Oramo millään voinut parin päivän varoitusajalla tehdä "uutta wieniläistulkintaa", niinhän hän itse haastattelussa kertoi. Mutta hän teki ja johti Sibeliuksen musiikkia.

Sakari Oramo hallitsee hyvin -kuten suomalaiset kapellimestarit pääasiassa- Sibeliuksen musiikin fraseerauksen. Siinä on jokin sellainen iskutapa, johon ulkomaalaiset eivät pysty. Lyhyellä harjoitusajalla Wienin filharmonikoiden tulkinta ei tietenkään ollut sitä, mitä se olisi voinut olla, mutta ainakin radiosta kuultuna konsertti vaikutti varsin antoisalta ja paikalla olleiden kavereideni mukaan se oli ollut elämys.

Mutta eiköhän bändi ollut harjoitellut näitäkin kappaleita aivan riittävästi - ei tosin Oramon kanssa. Mutta mestarillinen kapellimestari ja mestarimuusikot kyllä pystyvät venymään tarvittaessa. Minä en netistä katselleena ja kuunnelleena uskaltaisi toivoa mitään... Sibeliuksen musiikissa rytminkäsittely tosiaan on hyvin persoonallinen ja vaikea, sen ymmärtää oikeastaan täysin vasta nuoteista lukemalla, kyllä tietysti kuuntelemallakin. Johtajalle ei varmaan sitä kaikkein helpointa johdettavaa - ainakin haasteellista, kuten nykyään on tapana sanoa.

punoja kirjoitti:

moxu kirjoitti:Taas kerran oli TTA:n viesti eksynyt väärän otsikon alle. Ei varmasti ensimmäisen eikä viimeisen -on se kumma, miten yhden kirjoittajan mielestä jokainen orkesteri Helsingissä, Suomessa tai Ylessä soittaessaan muuttuu RSO:ksi...
Mutta siis:

T.T.Anttila. kirjoitti:Wienin filharmonikot Musiikkitalossa. 24.02.2012.
Jean Sibelius: "Sinfonia nr.7 C-duuri ja Sinfonia nr.5 Es-duuri ja Sinfonia nr.1 E-molli".
Samassa konsertissa kolme Sibeliuksen sinfoniaa.
Typeryyttä. Eihän mikään säveltäjä tälläistä kestä.
Mikä tässä oli Sakari Oramon tulkintaa, mikä Wienin filharmonian tulkintaa
Lisäksi radiolähetys epäonnistui. Kuuluvaisuus oli lähinnä "Sottapyttymäistä".
Tuntui kuin puupuhaltimet eivät olisi olleet vireessä jousien kanssa. Käyrätorvet olivat häipyneet johonkin kaukaisuuteen ja tietysti harput eivät kuuluneet.
Seurasi 30 minuutin väliaika. Jotain radiolähetykselle oli tehty, sillä nyt Wienin filharmonikot alkoi soittamaan.
Sibelius: "Sinfonia nr.1 E-molli. Alun klarinetti soolosta alkoi todellinen orkesterikylpy. Mitä pateettisempaa Jannen musiikki oli, sitä paremmalta se kuulosti. Kolmas osa, jazzahtavaa Jannea oli mainio. Patarummun soittaja oli taitava.
Finaali on ongelma. Se joko onnistuu tai usein epäonnistuu. Jannessakin on syynsä kömpelyyteen.
Tässä orkesteri plus kapelimestari saivat täysosuman.
TTA.

punoja kirjoitti:Kyllä Janne kestää, sehän taas huomattiin. Ja kun on tällaiset mestarit asialla. Ei Oramo millään voinut parin päivän varoitusajalla tehdä "uutta wieniläistulkintaa", niinhän hän itse haastattelussa kertoi. Mutta hän teki ja johti Sibeliuksen musiikkia.

Sakari Oramo hallitsee hyvin -kuten suomalaiset kapellimestarit pääasiassa- Sibeliuksen musiikin fraseerauksen. Siinä on jokin sellainen iskutapa, johon ulkomaalaiset eivät pysty. Lyhyellä harjoitusajalla Wienin filharmonikoiden tulkinta ei tietenkään ollut sitä, mitä se olisi voinut olla, mutta ainakin radiosta kuultuna konsertti vaikutti varsin antoisalta ja paikalla olleiden kavereideni mukaan se oli ollut elämys.

Mutta eiköhän bändi ollut harjoitellut näitäkin kappaleita aivan riittävästi - ei tosin Oramon kanssa. Mutta mestarillinen kapellimestari ja mestarimuusikot kyllä pystyvät venymään tarvittaessa. Minä en netistä katselleena ja kuunnelleena uskaltaisi toivoa mitään... Sibeliuksen musiikissa rytminkäsittely tosiaan on hyvin persoonallinen ja vaikea, sen ymmärtää oikeastaan täysin vasta nuoteista lukemalla, kyllä tietysti kuuntelemallakin. Johtajalle ei varmaan sitä kaikkein helpointa johdettavaa - ainakin haasteellista, kuten nykyään on tapana sanoa.

kun herra ainola olisi ymmärtänyt käyttää orkesteriteoksissaan tremolon sijasta synkooppeja ei olisi merikannon opitkaan menneet vaivan hukkaan vaikka rannalle ateljeekritiikki tämän sinfonista sarjaa ajatellen oli osoitettukin se kun kuulostaa paremmalta varsinkin orkesteriteoksissa mikä ettei myös kamarimusiikissa kuin ttremolo jota tosin on beetrhovenista ja schubertista lähtien käytetty paljon ja brucknerkin aloittaa sinfoniansa sillä, .

itse kyllä ihmettelen mikä vaihtoehto se rytmiopissa semmoinen on kun tyhmemmän kuvittelisi kirjoittavan vain enemmän kunnon konstruktiivista kontraopunktista satsia melartinin, aaltosen, rannan, karjalaisen, lingon, fougstedtin tavoin sibaa paremmissa ja emootioiltaan voimakkaammin latautuneissa sinfonoissaan jota hra sibe ei viileää klassismia ja jäätävää tihkusadetta ripottelevissa sinfonioisssaan tietenkään tehnyt joka luulisi olevan kaikkia akateemisia sävellysoppeja ja tekniikoita vastaan.

hemiola-rytmit taas ovat sekä ikosen únholaan vaipuneille että melartinin 3. sinfonian scherzolle tyypillisiä jossa brahmsin vaikutus on siltä osin näkyvillä. vasta 6. sinfoniassa siba kiinnitää huomiota enemmän polyfoniaan joskin melodiikan triviaalius tekee siitä kuulaassa soinnukkuudessakin naiviin teoksen josta tuskin mitään metafyysinen juuri puhuu tai syvällinen sanoma välittyy edellisten tavoin. salonki sinfonikko tämä sibe. hän ei ketakaikkiaan hallitse, taida tai halua luoda romanttista lauluteemaan iohjautuvaa tematiikkaa jota kehitellä sekvensiaalisin keinoin. maazel piti siban ykköstä toisen luokan tsaikovskinsa ja vastrentahtoisesti kääntyi tämän ja mahlerin ihailijaksi. mikä musiikillinen rikkaus ja kauneus piillee esim. tuukkasen 3 viimeisessä sinfoniassa. mellä on liikaa unohdttukja sinfonisia aarteita joiden esitystraditio on katkennut ja joilla on paikkansa sydämessäni näiden germaanisten ikisuosikkien sijaan.

Mitä tarkoittaa "romanttinen lauluteemaan pohjautuva tematiikka" - ihan hatusta tempaistua tarinaa taas. Miten hyvin väität tuntevasi Tuukkasen sinfoniat - et kai ole peräti partsikkaa lukemalla niitä opiskellut. Todista se minulle.

punoja kirjoitti:Mitä tarkoittaa "romanttinen lauluteemaan pohjautuva tematiikka" - ihan hatusta tempaistua tarinaa taas. Miten hyvin väität tuntevasi Tuukkasen sinfoniat - et kai ole peräti partsikkaa lukemalla niitä opiskellut. Todista se minulle.

se on vastakohta ikävystymiseen asti toistetuille lyhyille aiheille tai rytmikuvioille tatata taa ja sille pienten eleiden mosaiikille jota sibe harrastaa ilman orkestraalista ilotulitusta tai wagneristisiA PITKIÄLINJAISIA MELODIOITA JOITA TAVATAAN KYLLÄ MONIEN MUIDEN SUOMALAISTEN SINFONIOISSA JA OOPPEROISSA JOTKA SAAVAT MINUT KUUMAKSI HOT KU SIBELIUKSEN MUSIIKILTA PUUTTUU kyky thermogenesiaan lämmönsynnyttämiseen joskaan se ei ole myöskään älyllistä modetrnismia kuten vaikka ringbomin sinfoniat tai rannan aikanaan ultramodrni kamarimusiikki jotka pesevär sibeliaanisen syntaksin.schunbertissa tapaamme jo idullaan olevan myöhäisromanttisen lauluteeman joka on vastakohtana instrumentaalisesti ajatteleville säveltäjille kuten beethoven.

4. palkittiin helsinki filharmonian sävellyskilpailussa
ja 2. liittyy klamitraditioon, eksotismin ohella joka larghetossa terassimaisten temponvaihdosten kautta etenee mssiiviseenb marssin finaalissa. 3. impressionistiset vaikutteet ovat esillä pandiatoniikan ohella jossa kuvataan kiehtovaa merta solistien ja kuoron vokaliisien ja lauletun tekstin liittyessä orkesteriin

.tuukkasella on runsaassti myös perustamilleen amatööriorkestereille kirjoitettuja teknisesti helpohkoja jousiorkeasterikappaleita joko itsenäisissä sarjoissa tai näyttämömusiikkisarjoihin liittyen joissa on paitsi romanttista lempeää hohdetta, pienoissarja pilvi ,dvorakin sukua olevaa tanhullisuutta, karkelo opus 7, meditaatio vakavan mietiskelevässä ilmeessään, hilpeästi keinuva tANSSILLINEN scherzino ym.

polyfonian mestareita ovat kuitenkin vielä peonen ja leiviskä fuugasinfonioillaan.