Juba Tuomolan aikalaisklassikkosarjis Viivi ja Wagner kirjoitettiin kolmisen vuotta sitten Turun KT:n näyttämölle "kamarinäytelmäksi, jossa ei ole sisältöä, eikä väliaikaa". Nyt Helsingin KT on ottamassa biisin omaan ohjelmaansa, ilmeisin menestysodotuksin, eikä syyttä -ovathan pääosissa itse Sari Siikander ja Risto Kaskilahti (Turussa Minna Hämäläinen ja Stefan Karlsson). Ensi kesänä Linnateatterin tuotantona Naantalin Emman näyttämölle tulee puolestaan arkipäivän sankari B.Virtanen. Ilkka Heilän luoman surullisen hahmon konttorityöntekijän traagisen elämän komiikasta tekee sovituksen Mikko Koivusalo, ohjauksen Pentti Kotkaniemi ja pääosassa nähdään Lappeenrannan teatterin johtaja Antti Majanlahti.
Jotain oireellistahan tässä on. Sarjakuvien draamallinen sisältö kun harvemmin riittää teatterin tarpeisiin. Mutta jos yleisö tykkää ja juttu ei ole ihan sen halvalla panemista, niin mikäs siinä. Ja onhan tämän sektorin onnistumisista selkeitä näyttöjäkin.
Joitakin vuosia sitten Svenskanin Mini-näyttämöllä esitetty Rocky perustui ruotsalaisen Martin Kellermanin alunperin Tukholman Metro-lehdessä julkaistuun sarjakuvaan, jossa eläinhahmot tulkitsevat 2-3-kymppisille ominaisia tuntoja seksuaali-ja muun identiteetin tietyllä tavoin ollessa vielä hakusessa, toki tietynlaisin ylilyönnein.
Kellermanin sarjiksen käänsi näyttämölle Tukholman Kaupunginteatterin moderniin ohjelmistoon keskittyneen Backstage-näyttämön tiimi ja ennen pitkää teksti eksyi myös Suomeen. Täkäläistä versiota oli vähän "suomalaistettu", mutta alkuperäisidea oli tallella.
(Rockya mainostettiin Tukholmassa sloganilla: Oletko nähnyt Rockyn? Elokuvan sosiaalisesti vammautuneesta nyrkkeilijästä, joka ei ikinä oppinut lukemaan. Nyt sinulla on mahdollisuus nähdä jotain, joka ei pienimmässäkään määrin muistua tätä filmiä...)
Svenskanin ja Kansallisteatterin yhteistyönä esitettiin Charlie Christensenin Arne Anka. Senkin teksti oli alunperin Backstagen tuotantoon muokattu ja meikäläisiin oloihin suomalaistettu.
Viirus teki joitakin vuosia aikaisemmin sangen hupaisan näytelmän Joakim Pirisen Kvarteret Knivenistä. Lasten suusta paukkui totuus aika monessa asiassa ja vähintään yhtä monen asian vierestä. Pia Runnakon pikku-Kent jäi tuosta esityksestä erityisesti mieleen.
Tätä ennen Suomessa on ainakin kerran tehty maailmanluokan sarjakuvaan pohjautuva esitys, joka kuitenkin jouduttiin lopettamaan varsin nopeasti: Vuonna -80 Raila Leppäkoski oli ohjannut Ylioppilasteatterin silloiselle kesänäyttämölle Seurasaareen version René Goscinnyn ja Albert Uderzon teoksesta Asterix ja Riidankylväjä. Esitykset jouduttiin lopettamaan kolmen kerran jälkeen, sillä sarjakuvan tekijänoikeuksista ei tuolloin oltu saatu täyttä selvyyttä Uderzon kustantajanvaihdoksen takia, Goscinnyhän oli kuollut pari vuotta aiemmin. Tapaus oli sikälikin järjetön, että YT oli jopa saanut Asterixin suomalaisen kustantajan mukaansa esityksen sponsoriksi.
(Mainittakoon, että aitojen, Goscinnyn käsikirjoittamien Asterixien tekijänoikeuksista tapeltiin läpi Ranskan kaikkien oikeusasteiden noin parikymmentä vuotta ja vasta 1998 Uderzon nykyinen kustannusyhtiö voitti sen. Tällä välin Uderzo oli kuitenkin ehtinyt tehdä hienolle sarjalle läjän täysin ala-arvoisia jatko-osia, joiden takia koko Asterix-sarjan alkuperäinen ironia on pahasti vesittynyt. Mutta eihän niitä uusia jaksoja ole mikään pakko lukea...).