puuhaaja kirjoitti:Tähän saakka olen käsittänyt mielen sisäavaruudeksi. Onko MH kääntänyt elimistön nurinpäin, ja tunkenut koko ulkoavaruuden kallon sisään? Samalla sinne on jäänyt joku humanoidirukka, joka jostain syystä soi.
Eihän meillä muuta tietoa maailmasta olekaan kuin vain aivojemme kuvissa, sillä KAIKKI tuntemamme sisältyy tajuntaamme emmekä voi edellyttää sille myös mielteestämme riippumatonta olemassaoloa varsinkaan kun emme tiedä missä määrin ne vastaavat tätä objektiivista ja esineellistynyttä ulkomaailmaa sinänsä aivojemme ulkopuolella, sillä kaikkien systeemien perusvirheenä on sen tiedon tuntemattomuus että äly ja aine ovat korrelaatteja jotka molemmat joko kaatuvat tai pysyvät pystyssä yhdessä antamatta edelleenkään vastausta siten esittäytyvien ilmiöiden intelligilibilisen perustan olemassaolosta sinänsä maailman substanssin ollessa olio sinänsä eli tahto joka taasen on metafysiikkaa eikä enää ilmiötä kuten kaikki objektiivinen ja senpä tähden aikopmukseni on hieman kritisoida tätä herra Wittgensteinia, jonka mukaan kaikki tietomme todellisuudesta on vain yksinkertaisten ja välitöntä kokemusta ja aistimusta kuvaavien elementaarilauseiden totuusfunktioita, vaikka ne olisivat sellaisten röykkiöitä mutta loogisen rakenteensa puolesta ymmärrettäviä koska rakenne on annettu totuusfunktiossa, kuitenkaan tajuamatta tai ottamatta kantaa siihen perusprinsippiin ja perustotuuteen jonka tajuaminen vaikeutuu vain siksi että se on liiankin simppeli, eli että olioiden objektiivinen olemassaolo on vain ajateltavissa subjektin mielteenä jonka mieltämismuodot ovat lähtöisin subjektista eikä objektista aineen ollessa paikallisuuden ja ajan havaittavuus niiden ollessa vuorovaikutuksessa kausaalisesti sekä tajunnan ollessa välittömästi annettu, siis subjektiivinen lähtökohdiltaan, kun välittömästi tajuista rajoittaa hermostosta lähtevien ääreishermoje äärimmäiset päät vailla jatkuvaisuutta objektiivisen ja subjektiivisen välillä kun meillä ei ole muuta tietoa mailmasta kuin aivojemme kuvissa voimme kysyä vastaavatko ne ja missä määrin näitä suhteen molempien välile voisi luoda yksin syysuhteen laki mutta sen täytyy olla lähtökohdiltaan joko subjektiivinen tai objektiivinen eikä se voisi muodostua sillaksi näiden rantojen välillä vomatta olla lähtöisin kokemuksesta kuten Locke väitti koska silloin todistettaisin syysuhteen laki kokemuksen ja kokemuksen todellisuus syysuhteen lain nojalla, siispä päädymme subjektiiviseen, kun aistimuksen saapuminen aistimeen on todella empiiristä, edellytys että aistimuksella ylimalkaan täytyy olla jokin syy perustuu erääseen tiedoitsemisemme muodoista aivojen toiminnasta juontuvaan lakiin jonka alkuprerä on yhtä subjektiivinen kuin tuo aistimus itse anetulle aistimuykselle edellytetuyn syyn näyttäytyessä havainnossa kohta objektina jonka mielletyksi tulemisen tapana ovat aika ja paikka yhtä subjektiivisina, subjektista lähtöisin ja ennaltamäärätty, ja tuo sirtyminen aistimuyksesta sen syyhyn riittää tosi osoittamaan empiirie objektin empiirisen läsnäolon ajassa ja paikassa tyydyttäen täysin käytännöllistä elämää ollessamme niin täysin uppoutunut aikaanja paikkaan sekä niin muodostuvan kokemuksen koko lainmukaiseen kulkuun että olemme siinä täysin KOTONAMME että osaamme ilman muuta oikeaan vieläpä eläimertkin, se näet ei olisi mahdollista jos ÄLY olisi toista ja OLIOT toista, selitys on vain siinä, että äly itse luo tuo järjestyksen ja on olioille kuten nämä ovat sille, molemmat yhdessä kaatue tai kestäen absoluuttisesti ensimmäisinä, demiurgi, maailman luoja ja materia, jolle edellinen antaa muodon, paikallisuuden, ulottuvaisuuden ajalisesti kestoisena
Filosofian spesialisti on puhunut