YLE Radio 1

Niin, Laaksosen kieli on turunmurre. Olen hieman eriävää mielipuolta siitä, että runon materiaali olisi kieli - siis, että runoudessa olisi kyse vain kielen märehtimisestä. Sikäli kuin tuota tarkoitit. Tai ei, tietenkin: materiaali on kieltä, tottakai, mutta se mistä puhutaan on jotain muuta. Sitä, "mihin viittaamaan" kieli aikoinaan kehittyi...?

VeHyn lainaaman Tuomisen teesi "ihminen asuu kielessä. Kielen maailma muodostaa sen elämänmuodon, josta identiteettimme koostuu" on niin yksioikoista ja -puolista höpinää, että harmittaa. Yhtä hyvin voi sanoa: kieli asuu ihmisessä ja ihmisen elämänmuoto antaa ihmisen identiteetin, josta ihmisen kieli koostuu. Yhtä yksiniitistä, ei enempää eikä vähempää totta.

Kiinnostavaa on, mikä dada-futu-surrealismissa on se innoittava asia. Esim. Eliot ja Pound, saati Rilke, eivät tunnu samalla tavalla innoittavilta.

laulu.lintu kirjoitti:Siinäpä se kiinnostavuus onkin, että loikataan taakepäin kohti tulevaa - niinhän sinäkin sanoit - kohti sellaista, josta on saatavissa elinvoimaa.

Taisin sanoa tuon merkityksen merkityksettömyyden liian yksinkertaisesti!

Niin, mietin vain miten merkityksestä voisi poistaa merkityksen. Käsitän kyllä, jos joltain asialta/esineeltä otetaan sen merkitys, mutta jos merkitys vielä menettää merkityksen... Liisa Ihmemaassa?

k-meleon kirjoitti:Niin, Laaksosen kieli on turunmurre. Olen hieman eriävää mielipuolta siitä, että runon materiaali olisi kieli - siis, että runoudessa olisi kyse vain kielen märehtimisestä. Sikäli kuin tuota tarkoitit. Tai ei, tietenkin: materiaali on kieltä, tottakai, mutta se mistä puhutaan on jotain muuta. Sitä, "mihin viittaamaan" kieli aikoinaan kehittyi...?

On vaikeaa kirjoittaa tästä ilman esimerkkiä. Otankin kohta. Mutta eipä tietenkään ole kyse kielen märehtimisestä, vaan kielestä ja sen takaisesta maailmasta, ei vain sanoista ja rakenteista. Mutta joskus myös niistä. Sitä kaikkeahan runo on. Jos voisi toisin sanoa, ei tarvittaisi runoa.


Kiinnostavaa on, mikä dada-futu-surrealismissa on se innoittava asia. Esim. Eliot ja Pound, saati Rilke, eivät tunnu samalla tavalla innoittavilta.

laulu.lintu kirjoitti:Siinäpä se kiinnostavuus onkin, että loikataan taakepäin kohti tulevaa - niinhän sinäkin sanoit - kohti sellaista, josta on saatavissa elinvoimaa.

Taisin sanoa tuon merkityksen merkityksettömyyden liian yksinkertaisesti!

Kun kieli elää kokeiluissa, kollaaseissa, kun esim. eri tekstityyppejä yhdistetään, kuten dada tekee, merkitys ei ole tekstin itseisarvo, se ei ole lähtökohta, vaan se syntyy siitä mitä on tullut. Tietysti runoilija luo tekstinsä, eikä varmaankaan voi irrottaa ajatteluaan eikä itseään, omaa käsityöläisyyttään tehdessään runoa, mutta jotkut aivan tietoisesti pyrkivät rikkomaan kaikkia niitä konventioita, jotka rajautuvat ehyeen merkitykseen, ehyeen runon tulkintaan. (HUHHUH, en kykene nyt ilmaisemaan itseäni yhtään!):

Esimerkki Kari Aronpurolta, kokoelmasta Gathandu (2005):

Gathandu

Gathandussa kuulet kurkkulaulua.
Gathandussa saatat kyllästyä kurkumaan.
Gathandussa sadut ylittävät uutiskynnyksen,
lööpit lätisevät: YLLÄTYSKÄÄNNE!
HANNU JA KERTTU PALASIVAT KOTIIN!
TUOMIO: 12 KUNINKAANPOIKAA KEITETÄÄN!
ISOÄITI SÖI SUDEN
Gathandussa pelataan avopokeria.

Gathandu, Kokian pääkaupunki, 1230
m.mpy., 333 000 as. Sade-, pinta- ja poh-
javesi yksityisetty (OM. Aqua Omnibus)
Avoviemäri

Tarkoitan siis sitä, ettei merkityksen etsimisessä ole aina mieltä, kun runoa luetaan. Olennaista voi olla jokin muu: sanojen sävyt, kielen leikit, asioiden yhdistely niin absurdilla tavalla, ettei synny merkitystä. Silti runo tietenkin puhuu jotakin ainakin jollekulle lukijalle. Sikäli merkitys on.

Muutama säe vielä Henriikka Tavilta (kokoelmasta Esim. Esa 2007)

satamisesi, sateesi, vuoksi, aaltosi,
ääresi, pituutesi, painosi, jalkasi, nenäsi,
silmäsi, suomusi, jokesi, kuohusi,
kipinäsi, roihusi, päiväsi, pääsi,
ajatuksesi, epäilysi, päätöksesi,

Hups! Vaikka vilkaisin esikatselulla, en huomannut. Sori, k-meleon: minun lauseeni menivät sinun sanomiksesi tuossa sitaatin keskellä (On vaikea kirjoittaa tästä ilman esimerkkiä - jakso.). En voi korjata kun en voi.

laulu.lintu kirjoitti:Mutta se, että Heli Laaksonen tekee runoja omalla kielellään, onnistuu siinä hyvin ja saavuttaa suuren lukija- ja kuulijakunnan, ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki se, mitä murteella ikään kuin runoksi kirjoitetaan, olisi runoa, taidetta. Suurin osa siitä on tilapäiseen käyttöön kirjoitettua, viihdyttämään vain, ja annettakoon sille se arvo, mutta vain se.

Mietin tätä jo eilen, ja mietin edelleenkin: Onko riimittömän runon kirjoittaminen jotenkin huonompaa silloin, kun käytetään jotain muuta kuin kirjakieltä? Jos teksti kuitenkin sekä välittää kirjoittajan ajatuksen lukijalleen/kuulijalleen että herättää uusia ajatuksia, se mielestäni tekee taiteen työtä, ravitsee aivoja.
Ja miksi muuten teokset pitäisi pystyä jakamaan taiteeseen ja ei-taiteeseen?

Enpä osaa sanoa, että lukija voisi välttämättä tavoittaa kirjoittajan ajatusta täysin sellaisena kuin hän on runoaan kirjoittaessaan ajatellut. Lukijan ja runoilijan välissä on niin paljon, joskus jo aikaakin vuosituhansia. Mutta onneksi heidän välissään on juuri runo! Siinähän onkin kaikki. Olennaista lienee se, että tavoittaa runosta jotakin, että runo synnyttää lukijassa uusia ajatuksia, että se vankentaa vanhoja. Sitä kaikkea runo voi tehdä juuri olemalla runo.

Se, miksi on yritettävä tehdä eroa taiteen ja viihteen välille, on minusta tärkeää siksi, että viihde on ottamassa aina vain suuremman vallan ajassamme, kaikilla aloilla. Sehän näkyy esimerkiksi siinä, että Hesari on alkanut julkaista julkkissivua! Jos ei ole mitään kriteereitä erottamassa taidetta viihteestä, viihde valtaa kaiken alan. Se myy, se saavuttaa suuret joukot. Jos annetaan valta viihteelle, ei meille pian jää taidetta. Miten meidän sitten käy? Uskon kyllä, että taide keksittäisiin uudelleen! Vain taide voi ylittää ajan rajan.

Mitäs täällä nyt sekoillaan selvien asioitten kanssa

Ei vaan, kyllä runolla on hyvä olla jokin sanojaan "suurempi" sisältö, merkitys. Kokeilut on kokeiluja - jotkut poksahtaa ja jotkut vähän tussahtaa. Laululinnun siteeraamat pätkät olivat nokkelia, ja melko ilmeisesti sitä viihdettä. Se ei estä ainakaan minua pitämästä niistä. Ilahdun mieluusti, vaikka edes tilapäisesti. Esim Esa on vielä lukematta, mutta jo tuo pätkä vei mukavasti mukanaan omaan haavemaailmaani.

Lounas oli niin tukeva, että enempi perustelu ei nyt suju.

En tarkoita kikkailua. Ei sillä keinolla taidetta synny, viihdettä kylläkin. Niin, ja kaipa tämä latteus on sanottava: hyvä taide viihdyttää-kin. Minusta Aronpuron ja Tavin runot ovat paljon muuta kuin nokkelia. Nokkeluus on nopeasti ikävystyttävää, eikä tuo Aronpuron runo, eikä koko kokoelma, ikävystytä minua vieläkään, vaikka olen sen monenmonta kertaa lukenut.

Vain taide voi ylittää ajan rajan.

Aika hyvin sanottu. Aronpuron kokoelma on vielä tuore. Kerro kymmenen vuoden kuluttua, miltä se sitten tuntuu.

Vaikka Tavin oma on vielä uudempi. Pidin kovasti sen pelkistetystä ilmaisusta. Todella voimakas lataus ja liike kertojan ja kohteen välillä, tarttee tutustua pikimmiten!

Näin niitä on erilaisia tulkintoja, ja sitä myöten mielipiteitäkin. Eräs kaverini kerran kysyi, mitä ne runot oikein on, mitä hienoa niissä on. Vaikea sitä on lähteä selittämään, jos ei kolise missään kohdassa. Kait ne on jonkunmoisia virta-avaimia ihmisen sisuksissa oleviin moottoreihin, ja mitä kellekin.

Ei taide mihinkään häviä, helppo pikaviihtyminen vaan yrittää vyöryä sen yli, on sillä niin mojovat hiivat. Mutta että Hesarikin, Virallinen lehtikö tässä jo pitää tilata!

d(ee)p kirjoitti:

Vain taide voi ylittää ajan rajan.

Aika hyvin sanottu. Aronpuron kokoelma on vielä tuore. Kerro kymmenen vuoden kuluttua, miltä se sitten tuntuu.

Kiitos. Kymmenen vuoden kuluttua - kukapa sitten enää näille foorumeille kirjoittaa?

d(ee)p kirjoitti:Näin niitä on erilaisia tulkintoja, ja sitä myöten mielipiteitäkin.

Tarkoitatko, että meillä olisi jotenkin erilainen tulkinta? En näkisi ollenkaan niin. Tavin runot ovat hyvin vahvoja. Otin nuo säkeet esimerkiksi siitä, miten yhdessä yllättävät sanat päästävät taakseen, ja syntyy aivan uutta. Juuri sitä on runo - mikään muu teksti ei voisi sanoa samoin. Runoa ei voi selittää, vaikka tulkita voikin. (Jaa, mitähän taas tulin kirjoittaneeksi, mutta jätänpä tähän.)

Luettuani eiliset tekstit, lisään niihin painavasti: ei mystifioida runoa. Se on kirjallisuutta, se on taidetta. Mutta ei mitään salatiedettä, ei mitään kryptisiä arvoituksia.

Tämä keskustelu jäi omalta kohdaltani inhottavasti kesken, kun aihe on ainakin minulle vaikea. Oli kevät kiireitä, Pääsiäis- ja Vappukatkot - hyvä ettei katkolle joutunut. Mutta siis...

d(ee)pin sanomassa on jotain siitä, mikä minua vaivaa.

d(ee)p kirjoitti:Ei vaan, kyllä runolla on hyvä olla jokin sanojaan "suurempi" sisältö, merkitys.

Kun pähkäilen, "miten merkityksestä voisi poistaa merkityksen" ja "mikä dada-futu-surrealismissa on se innoittava asia", niin yhtäällä on päässäni ajatus kaikenmaailman semioottisten ideoiden ylikäyvyydestä, toisaalla koetan hakea (ilmaisuun, kieleen, kommunikaatioon) sitä aspektia, etten kiistäisi ilmaisujärjestelmien merkityksellisyyttä. Tuo on hämärästi sanottu. Siten kuin d(ee)piä ymmärsin, hän funtsii samansuuntaisia.

Onneksi on saatavilla apua Kuolleitten Filosofien Kirjastosta: esim. Husserl ja Deleuze ovat operoineet nimenomaan erottelulla, jonka voi (tosin jonkinmoista väkivaltaa heille tehden) koettaa esittää seuraavasti.

Meillä on kielen järjestys, tämä semiootikkojen ja semiologien ja koko merkkipuhuntaporukan rakastama vinkkeli: merkitys on merkkiyhdelmien tai merkkirelaatioiden funktio. Tolkullisella kielellisellä yksiköllä on aina se (merkitys). Yhden merkin vaihtaminen muuttaa ilmaisun merkitystä: 'Isä paistaa lettuja' vs. 'äiti paistaa lettuja'. Tai 'Hilkka istuu ja lukee' vs. 'Hilkka istuu ja puhuu'. Selvät merkityserot. Samoin kun alussa kirjoitin 'oli kevät kiireitä' merkitsee muuta kuin 'oli kevätkiireitä'.

Esim. Husserlin ja Deuleuzen pohjalta voidaan todeta: hyväksyn, että tuossa on kyse merkityksestä. Ei onkelmaa. Kunhan hyväksytään, että niissä on kyse myös mielestä: ilmaisun mieli on se, mitä koetamme näillä merkitsevillä koneistoilla välittää. Näyttää, ettei asiasta ole mitään yleistä yksimielisyyttä, mutta tämän englantilais-ranskalais-saksalaisen ongelman voi sanoa lymyilleen eurooppalaisessa ajattelussa jo pitkään. Muuten tuskin olisi pyritty työstämään samansuuntaisia käsitteitä ja käsite-eroja. Sakuilta löytyy ero Sinn vs. Bedeutung siinä missä fransmanneilta sens vs. signification (asioita sotkeaksemme: moni saku haluaa "kääntää" signification-termin saksaksi Signifikation...) ja enkuilta sense vs. meaning.

Husserl näyttää (ainakin 1900-luvun alussa: Logische Untersuchungen -> Ideen-teos) tuumineen, että Sinn pitää sisällään Bedeutungin, koska Sinn-ulottuvuus tarkoittaa koko intentionaalis-elämyksellistä (tapahtumista tai tajuisuutta tms.). Hän valitettavasti kuoli ennen kuin kerkesi systematisoimaan kaikkia varhaisia käsityksiään kaikin puolin jäsentyneempään transsendentaaliloogiseen ajatteluunsa, joten meillä ei ole eheää Husserlin transs.loog. teoriaa kokemuksesta ja ilmaisusta, mielestä ja merkityksestä.

Deleuze sen sijaan pyrki etenkin 1960-luvun lopun läpimurtoaikanaan (Logique du sens) erottamaan kielitieteellis-semioottis-semiologisesti tarkastellun merkitys-aspektin mielen ulottuvuudesta. Lauseella on useita erilaisia funktioita: (1) viitaaminen kielen ulkoiseen; (2) se on esittäjän halun tai luulon tms. ilmausta; (3) lauseen sanojen (a) suhteet yleisiin käsitteisiin ja (b) syntaktiset yhteydet (em.?) käsitteiden implikaatioihin, jossa on kyse 'signifikaatiosta'. Sen jälkeen Deleuze käy kankeamaan esiin (4) sens-ulottuvuutta. Karkeasti sanottuna se on se, mikä lauseessa tulee ilmaistuksi. Mieli. - Deleuzen vinkkelistä merkitys on vain osa ns. ilmaisun problematiikkaa.

Pidän tämmöisestä ajattelusta. Se ottaa tarkasteltavan ilmiön monipuolisesti, hyväksyy sen monitahoisuuden. Jos nyt palailen Aronpuroon ja vastaaviin, oikeaan runouteen -

laulu.lintu kirjoitti:Mutta eipä tietenkään ole kyse kielen märehtimisestä, vaan kielestä ja sen takaisesta maailmasta, ei vain sanoista ja rakenteista. Mutta joskus myös niistä. Sitä kaikkeahan runo on. Jos voisi toisin sanoa, ei tarvittaisi runoa.

(...) Tarkoitan siis sitä, ettei merkityksen etsimisessä ole aina mieltä, kun runoa luetaan. Olennaista voi olla jokin muu: sanojen sävyt, kielen leikit, asioiden yhdistely niin absurdilla tavalla, ettei synny merkitystä. Silti runo tietenkin puhuu jotakin ainakin jollekulle lukijalle. Sikäli merkitys on.

- niin voi epäillä ääneen, että runosta ei välttämäti aina löydä merkitykstä tai merkityksiä, ainakaan yksiselitteisesti, mutta kyllä siellä jotain mieltä on. Päinvastoin kuin kansanviisaus väittää (tuo on mieletöntä) ei voisi olla täysin mieletöntä ilmaisua, vaikka merkityksen kanssa olisikin vähän niin & näin. Muuten koko lukemistouhu olisi aika tolkutonta?

Kirjasto lähestyi viimein minua ilmoituksella, että Tavin Esim. Esa on hankittu ja lainattavissa. Olen lukenut sitä silmät ymmyrkäisenä, ja jatkan hurjastelua pikimmiten. Kesken lukukokemuksen ei kyllä pitäisi hehkuttaa näin epäviisaasti, mutta en ole hetkeen pitänyt käsissäni mitään niin tiukan ehjää mutta vimmatusti räpistelevää kapinetta!

Chuck Norris kuristaa teeveessä pahaa miestä taksissa.

Kesä meni ja Esa. Kokoelma oli lievästi hämmentävä.

Mutta juuri esitetty, Taideiden yössä nauhoitettu Runoraati oli hauska. Rea Mauranen karaokelausui Juicen runkkubiisin todella riemastuttavasti! Eikä ontto ollut Tommi Korpelakaan Alangon Nokiantakaisella. Hyviä tulkintoja kaikki!

Paras oli kuitenkin Mauranen, joka tulkitsee vavisuttavasti myös Veikko Lavin Etappijääkärit-laulun - oliko se Ystävät ja viholliset, vai Punaiset ja valkoiset -levyllä. Maurasfanit tsekatkaa kirjastostanne.

Vielä vaan fenno taivaltaa,
tietään pölyistä ja kaitaa.
Naapurilla eivät tossut kulu,
käyttääkö tien oikeaa laitaa?

Aurinko tuo säälittä porotaa,
kurjan kurkkua kuivata taitaa...
Vesitippa, kenties vain vapaus?
herraa häiritsee vierasta, saitaa.

Mitäs siinä valitat ja vaikeroit!
On pölyä vain hieman, mäki loivaa.
Polo tyydy osaasi ja hoipu kotiisi,
kai siellä saat vettä, ehkä hoivaa.

Näinhän Suomessa vieläkin tapahtuu,
kuullaan kieltä hienoa ja soivaa.
On kuitenkin vuoksi kääntynyt -
joko arveluttaa tuota kaikkivoipaa?

Sivistys ja syntyperä, onko tässä terä:
Vain kielensä shampanjaan hän kastaa.
Fenno joskus akan hakkaa, kossun korkkaa:
Sillä lisää, syntikuormaansa lastaa.

Valloittaja maat ja mannut ryösti,
on elämä kuin tanssia - se on nastaa.
Piiri pien pyörii rapukekkereissä -
orja syö perunoita, joskus ehkä pastaa.

Kuinka ollakaan, vastustus vain jatkuu,
eipä tuolta välty edes Helsinki, ei Loimaa.
Mikä on kun orjaluokka, kahleitansa katkoo?
Ihmettelee hieno herra - hieman ehkä soimaa.

Polvia svekon heikottaa, pölisee myös tupee.
Joko fenno esittää, nyt alkuvoimaa roimaa?
Olishan jo aika, kenties myöskin oikeus,
esitelty tarpeeksi lie henkistä voimaa?

d(ee)p kirjoitti: Taideiden yössä nauhoitettu Runoraati oli hauska.

Se oli hieno Runoraati! Olipa kiva kun näyttelijät olivat noin tarkkaan valmistelleet esityksensä ja vetäisivät ne taidolla ja tunteella. Tulee mieleen kaksi asiaa:

1. Miten paljon paremmilta Runoraadin runot maistuisivat lausuntataiteilijoitten esittäminä? Yleensähän kirjoittajat itse esittävät omat runonsa. Kaikki esitykset eivät suinkaan ole huonoja, mutta jotkut eivät valitettavasti ole edes esityksiä (jos runo paperista luetaan).

2. Väittääkö joku edelleen, ettei "iskelmälyriikka" vedä vertoja/ole runoutta? Tietysti laulujen kertosäkeet kuulostavat merkillisiltä, jos niitä lausutaan useampi sama lause peräkkäin, mutta sanottavaa eilen esitetyissä lauluissa riitti kelpo runon verran kussakin.