AKT hylkäsi valtakunnansovittelijan esityksen, työnantajat olisivat hyväksyneet. Hyvä. Sopiminen on aina kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti. Suunnilleen.
Mitenkä tämä sitten liittyy pienpalkkaisiin naisiin. Lakkoonhan menevät tänään tiistaina 2 maaliskuuta bussinkuljettajat, jakeluliikenne ja jätehuolto. Kaikki ryhmät vain osittain, työehtosopimukset koskevat vain osaa yhtiöistä. Lakosta voi siis ennustaa pitkää ja riitaista. Varsinkin kun osa järjestäytyneistäkin työntekijöistä lähtee viimeiseen työvuoroon ennen lakkoa täysin epäsolidaarisessa tunnelmassa.
Helsingin Sanomat kuvasi tänään lakonalustunnelmia koko sivun artikkelilla, ja hyvin on pullat uunissa, etten pahemmin sano. Juttuun oli haastatettu bussikuskia N. N. Sukupuoleltaan N. N. on nainen mikä ilmeni kuvasta ja nimestä ja ilmeni siitä paljon muutakin.
Kuljettaja N. N sanoi, ettei tiedä mistä kiistellään. Bravo, ammattiliiton jäsen ei tiedä miksi on menossa lakkoon. Kuvateksti jatkuu, ”Lakkokorvaus on niin pieni, että lakon jatkuessa me menetämme tässä rahaa. Tuosta lausumasta Etelärannassa nauretaan kippurassa ja nostellaan maljoja kunhan on ensin pyyhitty silmistä ilonkyyneleet. Kuvateksti jatkuu edelleen, Lakko ei ole kenellekkään koskaan hyvä asia”. Hän sanoi. Mikä latteus.
Mikäli ATK bussilakko menee päin persettä niin olisikohan liiton toimitsijoilla paikka itsetutkiskeluun. Jatkossa voisi opintopäivillä tosiaan opiskella ja jakaa sitä tietoa edelleen kentälle. Tulee vaan mieleen, että Räty & kump. ovat kovan paikan edessä kun porukka sekoilee noinkin pahasti jo ennen lakkoa. Varsinkin kun työntekijäpuolen nyrkki, Merimiesunioni on maksettu etukäteen pois painostamasta.
Pienpalkkaisille naisille taas voin sanoa, että niin makaa kuin petaa. Onnea valitsemallenne tielle!