YLE Radio 1

Radio Yle 1:ssä puhuttiin tänään nautinnosta (Nopeiden nautintojen aika) ja kas kummaa, keskustelu kääntyi yksilöllisyyden demonisoimiseksi ja menneen maailman näennäisen yhteisöllisyyden ihanteellistamiseksi. Ohjelma oli jälleen malliesimerkki suomalaisen yhteiskuntakeskustelun naiiviudesta ja älyllisestä pinnallisuudesta, varsinainen näennäismoraalisen hurskastelun oppitunti suorastaan.

Ohjelmassa esiintyneiden keskustelijoiden totaalinen näköalattomuus järkyttää minua. Nykyajan moninaisuus nähdään pelkästään pahana ja rappeutuneena, vastalääkkeenä nähdään paluu menneisyyden muodolliseen yhteisöllisyyteen. Yksi keskustelijoista puhui selvistä rajoista, mikä on tyypillinen arvokonservatiivisuuden indikaattori. Puhe rajoista, jotka ovat selviä ja joista vallitsee yksimielisyys, on paradoksaalisesti hyvin monimielistä puhetta, kaikkea muuta kuin "selvää". Toisaalta vaaditaan selviä rajoja, toisaalta ei paljasta mitä nämä rajat olisivat, jolloin ne voivat olla miten mielivaltaisia tahansa. Yleensä ambivalentti diskurssi rajoista arvokeskustelun kontekstissa on pelkkä piilokonservatiivinen retorinen strategia, keino sanoa asioita sanomatta niitä.

Haluaisin sanoa keskustelijoille, että heidän tapansa katsoa 1900-luvun alkupuolen Suomea on naiivi ja ulkokohtainen, kuin suoraan äitelän pinnallisista suomifilmeistä omaksuttu. Suomi ei koskaan ole ollut sellainen kuin kuvittelette. Se pullantuoksuinen maailma, jota te ihanteelistatte yhteisöllisen onnen tyyssijana ei ollut moraalinen, eikä edes aidosti yhteisöllinen. Se oli monin tavoin ruma, julma ja itsekäs maailma, jossa ihmisiä hallittiin pelolla ja sosiaalisella ahdistuksella.

Yhteisö ei ole itseisarvo. Kiivas yksilöllisyys voi olla mitä suurimman eettisen herkkyyden perusta.

Yhteisö ei ole moraalinen, vain yksilöt ovat moraalisia toimijoita.

Yhteisöllisyys on välttämätöntä moraalin kannalta, mutta vain yksilöt voivat muodostaa yhteisön.

Yhteisöllisyys ei ole vaihtoehto yksilöllisyydelle, eikä sen vastakohta. Yksilöllisyys on kohtalo, siitä ei pääse eroon.

Moraalia ja sosiaalista vastuuntuntoa ei voi mekanisoida "selvien rajojen" ja moraalikoodien tahdottomaksi toistamiseksi. Sellainen yhteisöllisyys joka perustuu pakkoon ja vaihtoehdottomuuteen ei ole aitoa yhteisöllisyyttä, vaan sairasta parodiaa yhteisöllisestä elämästä. Eettisyyteen kuuluu yksilöllinen ajattelu siinä missä yhteisön käsitekin – ilman yhteisön käsitettä ei ole eettisyyttä, mutta ilman yksilöä ei ole yhteisöä.

Matti Tirkkonen kirjoitti: ...jälleen malliesimerkki suomalaisen yhteiskuntakeskustelun naiiviudesta ja älyllisestä pinnallisuudesta, varsinainen näennäismoraalisen hurskastelun oppitunti suorastaan.

Mutta hei, siellähän olikin äänessä helsinkiläisiä ns. analyyttisiä filosofeja...

Kanssasi paljossa samaa mieltä. Tosin en jaksa pitää yksilöäkään itseisarvoisena.

Yksi keskustelijoista puhui selvistä rajoista, mikä on tyypillinen arvokonservatiivisuuden indikaattori.

Tarkoitatko, että arvokonservatiivisuus on kaikessa pahasta?

Matti Tirkkonen kirjoitti:Se pullantuoksuinen maailma, jota te ihanteelistatte yhteisöllisen onnen tyyssijana ei ollut moraalinen, eikä edes aidosti yhteisöllinen. Se oli monin tavoin ruma, julma ja itsekäs maailma, jossa ihmisiä hallittiin pelolla ja sosiaalisella ahdistuksella.

Näin on nähtävä. Se maailma oli yksi kuvotus. Pahoinvointiyhteiskunta.

Yhteisö ei ole moraalinen, vain yksilöt ovat moraalisia toimijoita.

Eikö yhteisö voi olla moraalinen suhteessa toisiin yhteisöihin?

Yhteisöllisyys on välttämätöntä moraalin kannalta, mutta vain yksilöt voivat muodostaa yhteisön.

Ja yksilöitä voi olla vain yhteisöissä.

Tämä joko-tai ei vie mihinkään. 1800-1900 -lukujen taitteen saksalainen filosofia viimeistään osoitti, että on pikemminkin lähdettävä niiden suhteesta kuin koettava asettaa toinen toista tärkeämmäksi.

Moraalia ja sosiaalista vastuuntuntoa ei voi mekanisoida "selvien rajojen" ja moraalikoodien tahdottomaksi toistamiseksi. Sellainen yhteisöllisyys joka perustuu pakkoon ja vaihtoehdottomuuteen ei ole aitoa yhteisöllisyyttä, vaan sairasta parodiaa yhteisöllisestä elämästä.

Enpä tiedä tuosta aitoudesta. Näyttää kuin yhteisön (Gemeinschaft) leimallinen määre olisi, että se aina kanavoi jäsenensä tiettyyn arvohierarkiaan, moraaliin jne. Tästä syystä yhteiskunta (Gesellschaft), so. moderni differentioitunut sosiaalisuus, on pelastus ikiaikaisista pakkopaidoista. Siinä ollaan samaa mieltä, että sosiaalista vastuuntuntoa ei voi mekanisoida.

Minulle jäi mieleen vain se, että filosofi Liehu nosti eläimet ihmisten kanssa samalle tasolle. Yllättävää filosofilta.

Yleensähän yliopistossa kouluttauneet filosofit sanovat, että ihminen on kaiken keskus (ei siis luonto tai ei-elollinen maailmankaikkeus, vaan nimenomaan ihminen). Hiukan sama asia, jos yliopistofysiikko (tai TKK-fyysikko) vastustaisi ydinvoimaa.

Niin, yllättävää ja piristävää, vaikken eläimistä välitäkään.

Matti Tirkkonen kirjoitti:Radio Yle 1:ssä puhuttiin tänään nautinnosta (Nopeiden nautintojen aika) ja kas kummaa, keskustelu kääntyi yksilöllisyyden demonisoimiseksi ja menneen maailman näennäisen yhteisöllisyyden ihanteellistamiseksi. Ohjelma oli jälleen malliesimerkki suomalaisen yhteiskuntakeskustelun naiiviudesta ja älyllisestä pinnallisuudesta, varsinainen näennäismoraalisen hurskastelun oppitunti suorastaan.

Ohjelmassa esiintyneiden keskustelijoiden totaalinen näköalattomuus järkyttää minua. Nykyajan moninaisuus nähdään pelkästään pahana ja rappeutuneena, vastalääkkeenä nähdään paluu menneisyyden muodolliseen yhteisöllisyyteen. Yksi keskustelijoista puhui selvistä rajoista, mikä on tyypillinen arvokonservatiivisuuden indikaattori. Puhe rajoista, jotka ovat selviä ja joista vallitsee yksimielisyys, on paradoksaalisesti hyvin monimielistä puhetta, kaikkea muuta kuin "selvää". Toisaalta vaaditaan selviä rajoja, toisaalta ei paljasta mitä nämä rajat olisivat, jolloin ne voivat olla miten mielivaltaisia tahansa. Yleensä ambivalentti diskurssi rajoista arvokeskustelun kontekstissa on pelkkä piilokonservatiivinen retorinen strategia, keino sanoa asioita sanomatta niitä.

Haluaisin sanoa keskustelijoille, että heidän tapansa katsoa 1900-luvun alkupuolen Suomea on naiivi ja ulkokohtainen, kuin suoraan äitelän pinnallisista suomifilmeistä omaksuttu. Suomi ei koskaan ole ollut sellainen kuin kuvittelette. Se pullantuoksuinen maailma, jota te ihanteelistatte yhteisöllisen onnen tyyssijana ei ollut moraalinen, eikä edes aidosti yhteisöllinen. Se oli monin tavoin ruma, julma ja itsekäs maailma, jossa ihmisiä hallittiin pelolla ja sosiaalisella ahdistuksella.

Yhteisö ei ole itseisarvo. Kiivas yksilöllisyys voi olla mitä suurimman eettisen herkkyyden perusta.

Yhteisö ei ole moraalinen, vain yksilöt ovat moraalisia toimijoita.

Yhteisöllisyys on välttämätöntä moraalin kannalta, mutta vain yksilöt voivat muodostaa yhteisön.

Yhteisöllisyys ei ole vaihtoehto yksilöllisyydelle, eikä sen vastakohta. Yksilöllisyys on kohtalo, siitä ei pääse eroon.

Moraalia ja sosiaalista vastuuntuntoa ei voi mekanisoida "selvien rajojen" ja moraalikoodien tahdottomaksi toistamiseksi. Sellainen yhteisöllisyys joka perustuu pakkoon ja vaihtoehdottomuuteen ei ole aitoa yhteisöllisyyttä, vaan sairasta parodiaa yhteisöllisestä elämästä. Eettisyyteen kuuluu yksilöllinen ajattelu siinä missä yhteisön käsitekin – ilman yhteisön käsitettä ei ole eettisyyttä, mutta ilman yksilöä ei ole yhteisöä.

Viimeinkin joku joka osasi pukea ajatukseni sujuvaksi kieleksi. Kiitos !

Viimeinkin minulla on mahdollisuus olla samaa mieltä jossain asiassa VastaMyrkyn kanssa. Kiitos Matti Tirkkonen! "Arvo Konservatiivin" täydennykset ovat myös varsin asiallisia, jopa välttämättömiä. Eläimet jätän nyt tarkastelun ulkopuolelle.

Matti Tirkkonen kirjoitti:Yhteisöllisyys on välttämätöntä moraalin kannalta, mutta vain yksilöt voivat muodostaa yhteisön.

Arvo Konservatiivi kirjoitti:Ja yksilöitä voi olla vain yhteisöissä.

Tämä ei ole kehäpäätelmä, vaan koko vastuullisen ihmisen filosofian ydin. Jeesus, Russell, Sartre... Myös uudempi evoluutiopsykologia vihjaa, kuinka moraali kehittyi ihmisyhteisöissä, ja oli välttämätön lajin menestymiselle. (Arvaatte kyllä: ne porukat, joilla ei ollut vastavuoroista moraalikoodia, hävisivät tiukan paikan tullen eloonjäämiskamppailun niille heimoille, joissa kaveria ei jätetty ja raihnaisista pidettiin huolta. Ravinnon hankinta ja taistelu sisältävät riskejä; jos en voi olla varma, että minusta - ja jälkeläisistäni - huolehditaan myös esim. jalkapuolena, ponnistelu ei ole mielekästä.)

Mutta, en olisi minä, jos en tähänkin tunkisi kapitalismin kritiikkiä. Suuryritys, corporation, on tässä katsannossa kieroutuma: siinä yhdistyvät yhteisön ja yksilön huonot puolet. Se on yksilön kaltainen toimija, oikeushenkilö. Sillä ei kuitenkaan voi olla muuta "moraalia" kuin liikevoitto ja kasvu. Tämän myöntää Wahlrooskin. Kuitenkin yritykset tekevät meitä kaikkia koskevia ratkaisuja. Jos jättiyritys olisi ihminen ja se asetettaisiin mielentilatutkimukseen, tulos olisi seuraava:

• empatian täydellinen puuttuminen
• kyvytön pitkäaikaisiin suhteisiin
• piittaamattomuus toisten fyysisestä turvallisuudesta
• jatkuva valehtelu ja toisten hyväksikäyttö
• kyvyttömyys tuntea syyllisyyttä
• kyvyttömyys mukautua sosiaalisiin normeihin tai lakiin
• näyttelee hyvää käytöstä tarvittaessa oikein hyvin

Diagnoosi: kyseessä on psykopaatti.

P.S. Väsäsin tuommoset hauskat pampulat, samalla kun muutin pari sanaa ja lisäsin lauseen.

NimiErkin listaan vielä
- taipumus sarja-avioliittoihin eli ei vanhuutta yhdessä (nimitys muistaakseni Merkkituotteesta: M.Envall ja Co) tarkoittaen tässä sekä jatkuvia fuusioita että jatkuvia työntekijöiden ulosheittoja.

Himputti sentään, kuka on asentanut meille elektronisen valvontajärjestelmän? Vedän teidän oikeuteen, jos kerrotte elämästäni vielä lisää... terr. J.

Välikysymyksiä-ohjelma havainnollistaa erityisen kirkkaalla tavalla suomalaisen nykyälymystön voimakasta viehtymystä totalitaristiseen idealismiin. Yhteisöllisyysdiskurssista on tullut orwellilainen keppihevonen, jolla puolustetaan yhdenmukaisuuteen ja yksilön väkivaltaiseen nujertamiseen perustuvia yhteisöllisyyden muotoja nimenomaan vasemmistolaisen humanismin lähtökohdista. Vaihtoehdottomuus ja pakollisuus on vapauttavaa, valinnan vapaus ja yksilöllisyys ahdistava pakkopaita. Tyypillistä keskustelussa on individualismin eettisen potentiaalin kieltäminen liittämällä yksilöys kulutuskulttuurin narsismiin ja henkiseen sisällöttömyyteen. Yksilöllisyydestä rakennetaan olkinukke, jonka yksisilmäisellä vastustamisella ajetaan näennäisesti yhteisöllisiä arvoja, mutta piilotekstissä jotain aivan muuta.

Näyttää siltä, että Välikysymysten molemmat vakiokeskustelijat käsittävät yhteisön järjestyvän aina niiden normien ympärille joita he itse olisivat valmiita kunnioittamaan ja noudattamaan kyselemättä, jolloin he eivät osaa kuvitella tilannetta, jossa he itse joutuisivat kokemaan olevansa yhdenmukaisuuteen painostavan yhteisöllisen kontrollin armoilla. Kuuntelin taas jonkin aikaa sitten uusintana esitettyä ohjelmaa ja erityisen paljastavaa oli yhden keskustelijan (mikä lieneekään nimensä) näkemys siitä millaista lähimmäisistä huolehtiminen oli "ennen". Keskustelija käytti sanaa "hivuttaa" kuvaamaan tapaa jolla normin rikkojia kontrolloitiin. Hän hekumoi avoimesti ajatuksella, että kun joku ei sopeutunut johonkin (tai mihin tahansa?) yhteisölliseen normiin häntä "vähän niinkuin hivutettiin". Raukkamaisen monimielinen kannanotto, joka ilmentää pyrkimystä kiertää vastuun ottamista omista sanoistaan.

Moraalittomaksi ja raukkamaiseksi puheenvuoron tekee se, ettei keskustelija kertonut mitä tämä hänen mielestään oikeutettu toimenpide tarkoitti käytännössä, eikä sitä millaisissa rikkomuksissa sitä oli hänen mielestään oikeutettua soveltaa. Taktinen epäselvyys kannanotoissa on tyypillistä silloin kun halutaan edistää kovia, yleisen oikeudenmukaisuuskäsityksen vastaisia arvoja, mutta halutaan välttyä ikäviltä leimoilta. Tulkitsen tämän epäselvyyden niin, että oikeutetulla hivuttamisella tarkoitetaan kaikkea sitä mitä "ennen" (milloin?) tehtiin niskuroivien yksilöiden ruotuun saattamiseksi.

On huomattavaa, että vaikka keskustelun varsinaisena aiheena oli toisista ihmisistä välittäminen, keskustelu ajautui orwellilaisella uuskielellä siloitelluksi kovien arvojen ihannoimiseksi. Tämä vahvistaa kritiikkini lähtökohtana olevan huomion, että humaaneihin arvoihin vetoamalla perustellaan arvovalintoja jotka ovat kaikkea muuta kuin ihmisläheisiä, esimerkiksi siten, että yksilön perustavat ihmisoikeudet saadaan näyttämään yksilön kannalta kielteisiltä.

Kirjoitat kovasti asiaa - ja ajateltua sellaista, Matti!

Matti Tirkkonen kirjoitti:Välikysymyksiä-ohjelma havainnollistaa erityisen kirkkaalla tavalla suomalaisen nykyälymystön voimakasta viehtymystä totalitaristiseen idealismiin. Yhteisöllisyysdiskurssista on tullut orwellilainen keppihevonen, jolla puolustetaan yhdenmukaisuuteen ja yksilön väkivaltaiseen nujertamiseen perustuvia yhteisöllisyyden muotoja nimenomaan vasemmistolaisen humanismin lähtökohdista.

Syy miksi olen libertaristi.

Näyttää siltä, että Välikysymysten molemmat vakiokeskustelijat käsittävät yhteisön järjestyvän aina niiden normien ympärille joita he itse olisivat valmiita kunnioittamaan ja noudattamaan kyselemättä, jolloin he eivät osaa kuvitella tilannetta, jossa he itse joutuisivat kokemaan olevansa yhdenmukaisuuteen painostavan yhteisöllisen kontrollin armoilla.

Totaliritaristinen valtio on aina hyvä juttu niille, jotka pääsevät päsmäröimään toisten ihmisten asioita ja nauttimaan toisten työn tuloksista.

M. Tirkkonen kirjoittaa vähän mutta asiaa toisin kuin minä.

Kuuntelin taas äskettäin Välikysymyksiä ja on pakko myöntää, että Heidi Liehu puhui suorastaan koskettavan selväsanaisesti yhteisvastuusta. Yksilön valintaanhan se perustuu, ei siihen voida ulkoa päin velvoittaa, kuten keskustelun vetäjä väläytti (sakkorangaistus niille, jotka eivät osallistu laiturinkorjaustalkoisiin). Liehu puhui havainnollisesti siitä, miten yhteisvastuu ei itsessään vielä tarkoita yhtään mitään, sen nimissähän voidaan ajaa vaikka minkälaista sortopolitiikkaa. Totalitaariset systeemit oikeuttavat toimintaansa aina vetoamalla yhteisvastuuseen, vaikka kyse on silloin paremminkin yhteisestä vastuuttomuudesta. Ohjelmassa tuli muutenkin hienosti tiivistettyä se tosiasia, että yksilö ei voi olla vapaa ilman yhteisöä ja toisaalta rakentavaa yhteisöllisyyttä ei voi olla ilman yksilön vapautta.

Sitä yhteisvastuuta keppihevosena käyttäen meitäkin on höynäytetty antamaan joka toinen ansaitsemistamme euroista veroihin (välilliset verot mukaan lukien).

Vieraampi kirjoitti:Sitä yhteisvastuuta keppihevosena käyttäen meitäkin on höynäytetty antamaan joka toinen ansaitsemistamme euroista veroihin (välilliset verot mukaan lukien).

Ns. yhteisvastuuta lienee aina niin kauan kun yksilö (lue: itsekäs yksilö) siitä hyötyy?