haisetko viinalle, tupakalle, hielle vai balsamille?

Muista aiheista

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

haisetko viinalle, tupakalle, hielle vai balsamille?

ViestiKirjoittaja humalainen päivämäärä 16.5.11 - 18:15

onko aika tavallista että julkisissa paikoissa asioiva tai oleskeleva saa kärsiä tupakoivien ilmaan levittämästä myrkyllisestä ympäristösaasteesta ja vtunkkaisesta vaatteiden hajusta jota hän tahtomattaan joutuu hengittämään keuhkouihinsa passiiviseksi tupakoinniksi kutsutussa ilmiössä kun ilmaan joutunut savu kulökeutuu sitä hengittävän keuhkoihin ja altistaa syövälle ym keuhkotiehyiden ja limakakalvojen sairauksille. myös korsteenilta haisevan henkilöän vieressä on äärimmäisen epämiellyttävää istua. pienenä miltei oksensin isäni autossa matkalla mummolasta kotiin kun hän oli ns. ketjupolttaja. tupakassa oleva vaarallinen hyönteismtyrkky nikotiini tekee sitä vereensä säännöllissti saavan siitä fiyysisesti riippuvaiseksi. häkä ja terva ovat myös omiaan mustuttamaan keuhkoja.

sen sijaan tervettä liikuntaa harrastava aktiivinen ja atleettinen kuntoilija haiskahtaa treeatessaan korkeintaan hieman puhtaalle hielle joka todiataa siitä ettei hän ole laiskana nojatuolissaan kaljaa litkivä yhteiskunnan epäkelpo laiskuri, sohvaperuba ja loinen.

nytkin kävin nimolle lainaamassa vain rahaa epäluotettava henkilö joka ei muista sovittuja treenejä vaan nukkuu päivällä väsyneenä puhelin kiinni käydessäni oven takana koputtamassa.

toimittajat ovat kai konserteissaan nukahtelevia unikekoja sillä niin haukotuttavaa ja unettavaa on niiden tarjonta imelää, vellovaa löysää mahleriaamnisen kirkuvia purkauksia sisältävää epäjohdonmukaista temaattisesti epäyhtenäistä tai kliinistä epäemotionaalista ja sterreotyyppistä satsia, ilman soinnillista hienostuneisuutta ja melodista herkkyyttä.

olen onnellinen voidessani edes muutamilta levyiltä kuunnella paljon nautittavampaa ja vaikuttavampaa sydämenmurskaavaa tai kiihottavampaa säveltaidetta jota instituuutioiden joukossa tiivistynyt tyhmyys massoille suunnattuna kaavoihin kangistuneena ohjelmistona ei koskaan tavoita uskontojen dogmatiikkaan verrattavana perinteen vankina koska laitoksissa muutokset tapahtunat hitaasti niiden byrokratia jähmettää kaiken luovan uudistuksellisuuden kun yksilön objektiivinen äly kykenee näkemään syvemmälle ja laajemmalle rahvaallekin luonnon tehdastuotteillekin ilmenevään ja olemaan innovatiivisempi ja mielikuvitukseltaan kekseliäämpi ja rohkeampi.

olen aina vieroksunut mahleria, brahmsia, bruckneria, nielseniä, stravinskyä, ym. massojen musiikkia.
humalainen
 
Viestit: 914
Liittynyt: 17.12.06 - 22:57

Re: haisetko viinalle, tupakalle, hielle vai balsamille?

ViestiKirjoittaja ite vierailija reiska päivämäärä 16.5.11 - 21:47

http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Pi ... kana+.html

Tässä onkin aiheellinen kysymys :idea:
ite vierailija reiska
 
Viestit: 4272
Liittynyt: 12.3.04 - 10:16

Re: haisetko viinalle, tupakalle, hielle vai balsamille?

ViestiKirjoittaja humalainen päivämäärä 19.5.11 - 17:37

ite vierailija reiska kirjoitti:http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Pirkanmaa/1194677833610/artikkeli/muuttuuko+ryyppaaminen+piknikiksi+jos+on+voileivat+mukana+.html

Tässä onkin aiheellinen kysymys :idea:


en jaksanut avata ikkunaa. nino kävi vieroituksessa klinikalla kuukausi sitten ja on taas retrkahtqanut juomaan kaljaa eikä pysty maksamaan velkojaan sovitussa aikataulussa kuten junnuna kisahallissa pelaillessamme,

mutta nyt on omien sanojensa mukaan rahakusessa ja 68 euroa edellisiä saataviani suorittamatta. käy studiossa vallilassa tekemässä musaa siis rappia tai kisiksessä ja peru treenit viime tipassa kun olisi pitänyt jo tavata.

kerran kävimme sen takapihalla pelaa manhattania ja yks vst yks peliä mutta muuten se valvoo ja litkii kaljaa. psyykelääkkeet ja vieroituslääkkeet näyttävät olevan tehottomia.

onkohan tällainen moraalittomuus roskamusiikin vaikutusta joka ei kehitä ihmistä henkisesti eettisyyteen ja syvällisyyteen ja objektiivisuuteen vaan pelleilyyn. rappi ja heavy ovat pellemusaa ja asiallisesti ottaen epämusiikkiakin. vain klassinen musiikki voi olla ns. korkeahenkistä kulttuuria jolla on jalostava vaikutus ja tyydyttäen syvällisten emotioneaalisten kokemusten tarpeemme. poppi on vain hihhulointia varten.
humalainen
 
Viestit: 914
Liittynyt: 17.12.06 - 22:57

Re: haisetko viinalle, tupakalle, hielle vai balsamille?

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 19.5.11 - 20:09

humalainen kirjoitti:onkohan tällainen moraalittomuus roskamusiikin vaikutusta joka ei kehitä ihmistä henkisesti eettisyyteen ja syvällisyyteen ja objektiivisuuteen vaan pelleilyyn.

Ilman muuta. Aina kun kuuntelen Sibeliusta tai muita roskasäveltäjiä, niin alkaa tehdä mieli lähteä ulso kadulle vetämään vastaantulijoita turpaan.

humalainen kirjoitti:rappi ja heavy ovat pellemusaa ja asiallisesti ottaen epämusiikkiakin.

Tästä olemme suloisesti yhtä mieltä.

humalainen kirjoitti:vain klassinen musiikki voi olla ns. korkeahenkistä kulttuuria jolla on jalostava vaikutus ja tyydyttäen syvällisten emotioneaalisten kokemusten tarpeemme.

Kyllä näin on. Huomaan sen erityisesti kun kuuntelen klassista intialaista musiikkia, jonka mikrointervallit ja polyrytmisyys saavat minut haukkomaan henkeä. Myös japanilainen koto-musiikki tyydyttää suuresti kauneudentajuani, mutta eihän se ole ihme, sillä se on kehittynyt loistoonsa jo yli tuhat vuotta sitten.
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

Re: haisetko viinalle, tupakalle, hielle vai balsamille?

ViestiKirjoittaja k-meleon päivämäärä 20.5.11 - 17:08

Mielelläni!
The clash of ideas is the sound of freedom. -Lady Bird Johnson
Käyttäjän avatar
k-meleon
 
Viestit: 3780
Liittynyt: 2.5.04 - 20:48

Re: haisetko viinalle, tupakalle, hielle vai balsamille?

ViestiKirjoittaja Marja Salonen päivämäärä 25.5.11 - 16:14

Mitä roskamusiikki on ja mitä se vaikuttaa, on toisille makuasia ja toisille tiedon ja kokemuksen tuoma mielipide. En tiedä, mitä asiaan vaikuttaisi hiljaisuuden rakkaus, joka minua vaivaa. Musiikin lajin tai hajujen valinta ei aina ole itsestä kiinni. Kun talo on 100-vuotias ja nuorisoa on rynninyt paljonkin sisään, niin siinä ei paljon auta, kuuntelevatko he Bachia vai rappia. Olen esittänyt toiveen korvakuulokkeiden käytöstä, koska yöllä muuten hiljaisessa talossa musiikki tulee rakenteita pitkin myös heidän korviinsa, jotka haluaisivat paremminkin nukkua kuin kuulostella, milloin hiljaisuus alkaa.
tähystyspaikkana Kallio
Käyttäjän avatar
Marja Salonen
 
Viestit: 3274
Liittynyt: 26.9.03 - 19:11
Paikkakunta: Helsinki

Re: haisetko viinalle, tupakalle, hielle vai balsamille?

ViestiKirjoittaja humalainen päivämäärä 30.5.11 - 17:48

joillekin muiden ihmisten yksityisyyden tirkisteleminen ja kyttääminen tuntuu olevan elämän ainoa sisältö jossa tietovuodot ja tietoliikenteen urkinta muodostavat pääasiaalisen nautinnon ja hekuman lähteen minkä he haluavat myös tuoda esille ja jollakin tavoin ilmoittaa. omaa itseytttä ei taida paljoa ollakaan. roskamusiikin vai auktoriteettiuskon onttouden vaikutusta joka ilmenee oman minän murheiden suossa rämpimisen surkeana lohdutuksena kykenemättä yksilön ulkopuoliseen objektiiviseen ja teoreettiseen vakavuuteen jossa oma tahto suhteineen tarkoitusperien ja mielivaltaisuuden ja subjektiivisten mielihyvän-ja pahan tunteiden lisäksi on pois pelistä.
humalainen
 
Viestit: 914
Liittynyt: 17.12.06 - 22:57

Re: haisetko viinalle, tupakalle, hielle vai balsamille?

ViestiKirjoittaja Marja Salonen päivämäärä 1.6.11 - 16:49

Jotenkin tuntuu siltä, että humalaisen viesti on minulle vastauksena kirjoitettu vaikka en ymmärräkään, mitä toisten elämän seuraamiseen viittaavaa kirjoitin. Ainakin yritin viestiä päinvastaista.
tähystyspaikkana Kallio
Käyttäjän avatar
Marja Salonen
 
Viestit: 3274
Liittynyt: 26.9.03 - 19:11
Paikkakunta: Helsinki

Re: haisetko viinalle, tupakalle, hielle vai balsamille?

ViestiKirjoittaja MaraKatti päivämäärä 2.6.11 - 16:37

Ehkä en osallistu tämän ketjun keskusteluihin,,,,,

- Älkää silti tulkitko että olen siirtynyt poissa olevien ketjuun,,,,,

Toivoo MaraKatti
Hauskaa Eurooppa päivää - MaraKatti
Happy European Day - MaraTheCat
Glad Europa Dagen - MaraKatt
MaraKatti
 
Viestit: 1905
Liittynyt: 18.11.04 - 1:50
Paikkakunta: TÖÖLÖ (TÖLÖ på svenska)

Re: haisetko viinalle, tupakalle, hielle vai balsamille?

ViestiKirjoittaja humalainen päivämäärä 6.6.11 - 17:59

MaraKatti kirjoitti:Ehkä en osallistu tämän ketjun keskusteluihin,,,,,

- Älkää silti tulkitko että olen siirtynyt poissa olevien ketjuun,,,,,

Toivoo MaraKatti

oikeastaan ei munkaan pitäisi, olen lähes absolutisti, en käytä etanolia tai muita liuottimia en imppaa, tai polta tupakkaa. koska se maistuu pskalle, ja alan yskiä kun savua menee keuhkoihin.mutta olen tuhalannut 700 euroa rohtoihin kuukaudessa. en kuitenkaan fyysisesti ole reiippuvainen kuin ehkä c-vitamiinista.

nino harrasti nuorena voimistelua ja akrobatiaa esiintyen isänsä kanssa egyptissä asti käsinseisontaesityksillä yleisöä viihdyttäen ja nostaen poikaansa yhdellä kädellä ilmaan niin että olkavarsi piti teipata. niin kuin minä tein kun treenasion penkkiä joka päivä vuosia ettei paikat kestäny. nino halusi kuitenin alkaa pelata korista kun näki vanhempien pokien harjoittelevan kisahallissa. painistakin hän on pitänyt ja osaa paljon erilaisia otteita ja kikkoja.pikkupoikana se oli vain sellaista takavyön ottamista ja nallekarhupuhetta. mutta kävi apun kanssa salilla harjoittelee. sittemmin viina astui kuvioon mukaan.
humalainen
 
Viestit: 914
Liittynyt: 17.12.06 - 22:57

Re: haisetko viinalle, tupakalle, hielle vai balsamille?

ViestiKirjoittaja humalainen päivämäärä 22.6.11 - 19:05

nino iski käsivarrellaan oveen kuopan kun sitä kännissä joku potutti. pienenä se oli energisempi ja positiivisempi nyt aika paljon murjottaa eikä haluu tehä pakoa mitään. peru taas treenit kun veera koira synnyttää. pienenä se teki ipe noston singhille näyttäen miten mä nostin sitä vapariviivalla käsivarsien alta ja näytti sitä nostaneen moni muukin suorillekin käsille. nosti muakin kuisiksessä vatsasta ja jaloista.. sit se otti takavyön ku juostii pallon peräs ja mentii kuperkeikkaa kisis. sil oli semmosii käden vispaus ja muita performanssiliikkeitä ilmassa jota se teki myös pingistä pelates tai vesipullolla.kerran kuj puolustin sitä koriksessa se sano et mitä mä halaan. se näytti temppuja mulle ja kikkoja miten voi harhauttaa puolustajan vippaamalla pallon kainalon alta niin ettei tajua mihi se pallo lensi. kerran se opetti skeittareita kisis tasapaino.käsinseisonta ja voimisteluliikkeitä. voitin sen pingis 2-0 mut viimeks hävisin yhden erän ku ei kiinnostanu pelaa. se anto keken jollekin hoidettavaks. sano ettei oo nähny anttia vuosiin .
humalainen
 
Viestit: 914
Liittynyt: 17.12.06 - 22:57

Re: haisetko viinalle, tupakalle, hielle vai balsamille?

ViestiKirjoittaja lainen.veli301 päivämäärä 15.7.11 - 12:06

tuoksun suihkunraikkaalle :mrgreen:
lainen.veli301
 
Viestit: 5
Liittynyt: 24.6.11 - 6:37

Re: haisetko viinalle, tupakalle, hielle vai balsamille?

ViestiKirjoittaja PedroViti päivämäärä 15.7.11 - 19:36

Minä haisen pahalle! Perkele!
PedroViti
 
Viestit: 1153
Liittynyt: 26.8.08 - 12:23

Re: haisetko viinalle, tupakalle, hielle vai balsamille?

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 15.7.11 - 21:28

VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

Re: haisetko viinalle, tupakalle, hielle vai balsamille?

ViestiKirjoittaja Jorma Lindqvist päivämäärä 15.7.11 - 21:41

Polttelen nykyään enimmäkseen piippua.
haisen siis tuolle:
http://www.sikaritalo.fi/catalog/product_info.php?products_id=1141

höö... onpa olematon foorumisofta, kun on viime ajat oleillut muilla mailla, siis foorumimaailmassa
=============================
@ phases of the Nakkila Church
http://linkerquu.blogspot.com
=============================
Käyttäjän avatar
Jorma Lindqvist
 
Viestit: 1029
Liittynyt: 26.9.03 - 6:09
Paikkakunta: Nakkila

Seuraava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron