Riisutusta oikeudesta tässä ehkä on kyse, jos kuvan kohde otetaan erikseen objektina. Katsoja voi itse päättää. Merkkituotteessa oli Jarko Tirkkosen toimittama ohjelma "Miehen kauneus" ja siihen tuli 24.9. kuin vastauksena Hesarin juttu, jossa asettuivat miehen ja naisen kuvaaminen aivan vastapareiksi. Miehet ovat etäisessä yksinäisyydessään tai lähelle tulevina ärsykkeinä kun taas naiset koetaan uhkana tai tarinan traditionaalisena osana siinä määrin, ettei heidän osuuttaan esittämiseen enää juuri huomaa niin tavanomaista kuvaus on, vaikka se sivuaisi väkivaltaa ja lähenisi pornografista kehystä.
Tirkkosen ohjelmasta Yle tiedotti sivuillaan seuraavaa: "Miesmallit riisuutuvat edessämme. Kuka päättää millainen ruumis paljastuu? Muoti, sattuma, naisen halu, kulttuurihistoria?". Aiheesta oli juttelemassa stylisti Teri Niitti, joka puhui lähinnä Dressman-mainoksista, joita en ole nähnyt vaan google-haulla löysin monta viitettä eri keskusteluihin ja vaikutti siltä, että nuo mainokset ovat kuohuttaneet mieliä, monesti kuitenkin tylsyydellään (?). Niitti painotti sitä, että vaikka kaunis mies on muotinäytöksissä esillä, tämä on omaa kerrontaani, niin malleina on ollut myös aivan "tavallisia" miehiä. Taidehistorioitsija Taava Koskinen keskusteli Tirkkosen kanssa homoerotiikasta ja siitä, että miesten alastonkuviin on yleensä liitetty myös henkinen puoli, mikä taasen naiskuvista oikeastaan puuttuu näiden yleinen tehtävä taidekentässä kun on ollut olla alastonmallina (on aiheena sitten Leda ja joutsen tai muu vastaava). Tutkija jäi miettimään, mitä hän naisena mieskuvan edessä tutkijuuden ulkopuolella oikeastaan miettii. Tähän aiheeseen vastasi suoralta kädeltä estraditaiteilija Jari Vihinen. Hän näkee miehessä ainakin niskan jollei muuta.
Kyynelissä seisoi mies kerran Firenzessä katsellessaan Michelangelon marmorista
Daavidia. Hän päätti silloin, että vielä kerran näkisi veistoksen ja kokisi sen tuoman onnellisuuden tunteen. Haastateltujen ulkomaalaisten kesken oli jonkinlaista kissanhännänvetoa aiheesta, kumpi on parempi Michelangeon työkö vai Donatellon pronssinen
Daavid. Ilmassa leijaili käsitys, että M:n D. on valkoinen arjalainen ja siten häntä pystyy katsomaan kauempaa esteettisenä objektina. Musta mies ei näin ollen voisi tulla kysymykseen. Musta mies on kulttuurissamme vielä tabu ja liittyy suoraan seksuaalisuuteen. Donatellon kannattajat olivat mieltyneet nuoren miehen androgyyniseen olemukseen, tasapainoiseen sukupuolitilaan (!).
Sunnuntain Hesarissa Merituuli Ahola kirjoitti muodista otsikolla
Muodikasta väkivaltaa (D4). Kyse oli Steven Meiselin kuvista Italian Voguen syyskuun numeroon sarjan nimen ollessa
State of Emergency. Kuvat ovat ikään kuin poliittisista mellakoista, joissa mallit hienoine kuteineen ovat poliisien käsittelyssä uhreja (?) tai vaaran lähteitä. Väkivallan yhteys naisiin ja vaatteisiin muotikuvien shokeeraavina ilmiöinä ovat tuttuja jo entuudestaan. On väitetty, että kyseessä ei olisi seksi ja naisen näyttäminen, mutta mistä muusta oikein onkaan kyse. HS:n tekstissä valokuvauksen professori Merja Salo puhuu viestistä: näin vaarallisille naisille tapahtuu. Benetton tuli aikanaan kuuluksi väkivallan ja muodin yhdistelmistä. Sehän siinä on, että tekijöinä on uskomattoman hyviä valokuvaajia, jotka osaavat asiansa.
Kapinaketjuun viestinä: Tällaiset kuteet niskaan seuraavaan mielenosoitukseen! On oltava varaa Versacen luomuksiin, että sanoma menee kunnolla perille.
Selvää on, että naiskuvat ja väkivalta yhdistelmänä eivät jää pelkästään tähän, vaan koko taidehistoria pursuaa näitä kuvia. Aihe on sikäli arkinen ja hälyttäväkin, että väkivallan osuutta ei aina edes huomaa. Asia hoituu kuten tutkija Koskinen Merkkituotteessa sanoi. Naisen fyysisyys näissä kuvissa korostuu.
Pari linkkiä Meiselin kuviin:
http://community.livejournal.com/foto_d ... 03878.html
http://www.voguevanity.it/cont/060hvg/
(ääntä taustalla Voguen jutussa)
