Kuulin Punaisen langan jakson ylen ykköseltä, jossa Maarit Tastula haastatteli suomalaista aivokirurgia. Tämä on puolueeton mielipiteeni ohjelmasta:
Kuuntelin juuri ylen ykköseltä Punaisen langan ohjelman, jossa Maarit Tastula haastatteli suomalaista aivokirurgia.
Tein keittiöaskareitani kuunnellessani keskustelun draamaa, enkä ollut tietoinen että Maarit Tastula on haastattelija ja että kyseessä on punainen lanka.
Keskustelun edetessä lähinnä ihmettelin haastattelijan amatöörimäisen amatsoonimaisen hyökkäävää otetta. Joka on kylläkin tyypillinen patologian kuvio suomalaisen naisen ja miehen välisessä kommunikaatiossa. Keskustelun edetessä tuntui siltä että jollain tavalla Maarit halusi niitata haastateltavan, kysymykset eivät olleet mielestäni asiallisia, vaan ahdistelevia, henkilökohtaisuuksiin meneviä.
Hän ikäänkuin halusi luoda sitä kuvaa, että tämä herkkä, asiantunteva, rauhallinen ja asiallinen mies on vallanhimoinen ja hylännyt perheensä. Kuka ihmeessä voi edes kysyä aivokirurgilta, tekeekö hän työtään vallanhimosta!? Luulempa että sillä ominaisuudella varustetut ihmiset sijoittuvat enemmänkin mediaan tai politiikkaan. Vallanhimoon liittyy usein halukkuus paisutella omaa egoaan ja olla esillä. Mahtoiko tämä kysymys olla freudilainen lipsahdus sen esittäjältä?
Vai onko median tila semmoisessa ahdingossa niinkuin politiikankin että yleisöä kalastellaan likaisilla keinoilla. No, ei toki kuulu suomalaisuuteen ikinä mitään kritisoida, sehän osoittaisi ihmisessä ylpeyttä, sanoa että nyt kyllä mokasit. Mutta olen sitä mieltä että tämä haastattelu oli semmoinen pohjanoteeraus, mitä en ollut kuullut pitkään aikaan!
Sanotaan, että se miten ihminen ilmaisee itseään, miten hän suhtautuu toisiin, kertoo enemmän hänestä itsestään, kuin maailmasta hänen ympärillä. Voisiko siis olla ett haastattelijan olisi aika katsoa peiliin?
En itse väitä että olisin mikään täydellinen ihminen, mutta koen, että julkisen median edustajalla on kollektiivinen vastuu. Vastuu siitä, minkälaista materiaalia tuotetaan toisten ihmisten kuultaville, minkälaisia asenteita välitetään. Se, että oma ego ja henkilökohtaiset hiomattomat mielipiteet tulevat räikeästi läpi, ei mielestäni ole suotavaa. Siitähän itseasiassa propagandassakin on kyse. Informaatio on väritettyä.
Jos mies olisi haastatellut naista Maaritin asenteella, hänet olisi haukuttu sovinistiksi. Ja hänet olisi yritetty julkisesti kastroida, keinnolla millä hyvänsä. Suomen mediaan haluavat naiset ovat ikävä kyllä usein rääväsuisia feministejä, jotka luovat alennustilaa koko naissukupuolelle. Vallanhimoinen nainen on pelottavinta mitä tiedän!