YLE Radio 1

Olen törmännyt usein kysymykseen kuka mielestäni on Suomen paras näyttelijä. Yhtä järjestelmällisesti olen kieltäytynyt kysymykseen vastaamasta, mutta tässä toki en kiellä (enkä käske) ketään niinkään tekemästä.
Muistaen ikiaikaisen viisauden "jokainen näyttelijä on tasan yhtä hyvä, kuin viimeisin työnsä", voisi nostaa esiin runsaasti alalla työskentelevien henkilöiden nimiä. Lopputulos olisi ikävä: eri kategorioiden näyttelijöiden vertaaminen toisiinsa on lähinnä ajanhukkaa.
Mainio vertailupari olisi esim.edesmenneen Eeva-Kaarina Volasen, yksi kaikkien aikojen parhaista ja monipuolisimmista naisroolien tekijöistämme ja nuoren polven terävimpiin roolitekijöihin kuuluvan Jani Volasen vertailu. Paitsi, että Volaset eivät ole sukua keskenään, ei heillä ole juuri muutakaan yhteistä -paitsi tietysti se, että molemmat ovat luoneet ikimuistoisia roolitöitä, Jani tekee niin varmasti jatkossakin.

Vaativa näyttämötila nostaa tekijänkin kynnystä ja monet huippunäyttelijät (en sano kaikki, koska mitään teatteriin liittyvää ei koskaan pidä yleistää) kasvavat monipuolisiksi useiden roolityylien tulkeiksi pienissä, intiimeissä ja vuorovaikutteisissa tiloissa. Se, että niin Teatterikorkean opetusteatterin näyttämöt kuin Tampereen Nätyn Teatterimonttukin täyttävät tämän kriteerin, ei ole sattumaa. Jotkut, esim.Erkki Saarela, löytävät ilmaisuunsa voimaa ja eleitä pienistä tiloista ja pystyvät sitten päästelemään isommilla kierroksilla isommilla estradeilla. Toiset lienevät onnellisia, kun pääsevät ulos näistä kellariloukoista, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun esiintymismaneerit alkavat painaa, on tällainen "juuriharjahoitokin" aina paikallaan. Esim.Katariina Kaitue Madame Melvillenä Omapohjassa oli täysin vapaa isommissa saleissa itselleen ominaisesta puhemaneerista ja Jukka-Pekka Palokin pääsi aikanaan kiinni isompiin ja vaativampiin (lue enemmän monipuolisuutta vaativiin) rooleihin tehtyään Belizen roolin Omapohjan Angels in Americassa.

Teatterikorkean Exit-julkaisu on taas ilmestynyt. Koulusta erkanee julkaisun mukaan tänä vuonna 20 suomen- ja 14 ruotsinkielistä näyttelijää, neljä yhteispohjoismaisen koulutusohjelman suorittanutta ruotsalaista näyttelijää, yksi ohjaaja, yksi koreografi, neljä tanssinopettajaa ja yksi teatteri-ilmaisun opettaja.
Kolmestakymmenestäkahdeksasta näyttelijästä jokaisella on omat vahvuutensa alan kireillä markkinoilla. Jokainen heistä on jo nyt jossain asiassa maailman paras. Ja tämä on vasta uran alkua...

Suomen paras nayttelijä olisi eittämättä Esko Nikkari taikka Esko Hukkanen,
jollei heitä diskvalifioitaisi kisasta,
koska kummankaan ei tarvihe rooleissaan näytellä kuin itseään.

Puliukko kirjoitti:Suomen paras nayttelijä olisi eittämättä Esko Nikkari taikka Esko Hukkanen,
jollei heitä diskvalifioitaisi kisasta,
koska kummankaan ei tarvihe rooleissaan näytellä kuin itseään.

Miksei tämä olisi mahdollista. Jos ihminen näyttelee kuin itseään, se mielestäni osoittaa roolin syliin ottamista. Sisällekaivautumista siten ettei kuin eroa omaan persoonaan ainakaan tuntemattomampi huomaa.

Mikä minua kiinnostaa, on ryhmätyöskentely mm. radioteatterissa. En yleensä samaistu henkilöön, kun jotain katson tai kuuntelen. Kokonaistunnelma on minulle tärkein ja siihen samaistun. Kun ryhmä kuunnelmassa toimii, niin esiintyjät ja roolit näin ollen on pystyttävä erottamaan toisistaan. Mannin Taikavuori-sarja tuotti aikanaan häiriötä siinä mielessä, että vaikka kokonaisuus oli mitä kiinnostavin, niin muutamat roolihahmot, jotka olivat jatkuvasti tekemisissä toistensa kanssa, olivat äänenväriltään kovin samankaltaisia.

Radioteatterista mainitsisin muutaman äänen, jotka ovat aikojen myötä ovat olleet läheisiä, kiehtovia korvalle. Rauno Ketonen on kuin lämmin henkäys korvassa, ääni muistissa. Hän esiintyy nytkin Sinuhessa, oli osassa Kuoleman talo. Ja Aila Arajuuri, millainen Juulia hän olikaan Jotunin Tohvelisankarin rouvassa. Sellaista hurmoksellista ranttaliksi panemista ei useinkaan kuule. Ja millainen äänen sointi.

Parhaan näyttelijän valinta on minulle mahdotonta. Olen kerran kuitenkin vastannut Suomen Elokuva-Arkiston kyselyyn, jossa etsittiin yleisön mieleisiä glamournäyttelijöitä. Varmaan asetin kotimaisista näyttelijöistä kärkeen sellaisia nimiä kuin Kati Outinen, Ansa Ikonen, Irma Seikkula jne. Miehistä muistan mm. Tauno Palon, Joel Rinteen ja Leo Jokelan.

Pidän ohjaajat kovemmalla ja annan näyttelijälle helpommin myöten. Tarkoitan nyt historiallisen kerrostuman jättämää jälkeä ja sen pyyhkiytymistä tai jäämistä pitkiksi ajoiksi. Tämä Leni Riefenstahl-ilmiö elää minun maailmassani. Jos yleisesti ajatellaan niin liittyykö Alain Delonin elämään mafia vai ei, se ei minuun hänen taitojensa arvottamisessa oikeastaan vaikuta mitään.
Toisaalta kuitenkin Peter von Baghin dokumentti Tauno Palosta, toi ihmisen niin lähelle, että annoin sen jälkeen (ehkä) ikään kuin vielä enemmän arvoa hänen töilleen.

Ketkä minua myös aina ovat miellyttäneet, ovat sivuosien esittäjät. Sellaiset näyttelijät kuin esim. Aino Lohikoski tai Kaisu Leppänen tulevat heti mieleen. Jos heitä, kunnon sivuosan esittäjiä, ei olisi, vaan niissä rooleissa töpeksittäisiin, silloin pääpari ei voisi esitystä, varsinkin jos yhteisöstä on kyse, pelastaa.

Pari erilaista ryhmää on tehnyt minuun kovin suuren vaikutuksen. Kun Kalle Homberg ja Ralf Långbacka muuttivat Turkuun muutaman näytttelijän kera, muodostui ryhmä, joka tuntui kuin kasvavan kiinni toisiinsa. Kävin Turussa tuolloin useasti julkisissa kulkuneuvoissa kulkien ja siten siirsin rahaa muualle Suomeen. Kun turkulaiset vierailivat Helsingissä Kansallisteatterissa esittäen Strindbergin Isän, niin se on vieläkin minulle jonkinlainen huippuhetki, jolloin sydän oli kuin pakahtua rinnassa. Esko Salminen esitti isää.

Aivan toisenlainen tila ja ryhmä toimii Jurkka-teatterissa. Tila on pieni ja ryhmä on pieni. Näin siellä aikanaan Mustalaisruhtinattaren, jossa Emmi Jurkka esitti Sylvaa. Rohkea nainen, leikitteli iällä ja roolilla. Iloitsin suuresti.

Onhan näitä näyttelijöitä paljon. Pienet ryhmät voivat olla mielenkiintoisia. Se mikä myös on kiinnostavaa, on näyttelijän asettuminen ohjaajaksi, käsikirjoittajaksi. Mutta klassikoitten esittäminen on myös aina oma lajinsa. Helposti klassikkoa ei tuoreesti saa elämään. On sitten kyseessä draama sinällään tai draamaksi tehty romaani. Ryhmäteatterissa Dostojevskin Karamazovin veljekset on yksi tällainen hyvä kokemus. Pitkä mutta ei lainkaan pitkästyttävä. Siellähän näyttelijät tulevat myös kuten Jurkassakin melkein katsojien syliin. Niin lähellä esittäjiä välillä on oltu. On varsinainen rohkeuden osoitus näytellä lähellä katsojaa.

Aamulehti on repäissyt tästä aiheesta nyt oikein äänestyksen. Edellämainituin perustein se ei tuota tuloksena faktaa, vaikka varmaan jonkin täysin perustellun ratkaisun aikaan saakin.
Elossaolevien näyttelijöiden osalta lista on melko tanakasti Tampereelle päin kallellaan, mutta toisaalta kaupungissa myös on varsin runsaasti varsin monipuolisia teatterintekijöitä, joten eipä se varsinainen virhekään ole.
Onneksi listoilla on myös Urho Kaleva Kekkonen. Tässäkö ratkaisu visaiseen pulmaan..?

http://www.aamulehti.fi/vastaa/parasnayttelija/

...on KARI HEISKANEN, jonka en ole nähnyt tekevän YHTÄÄN huonoa roolia.

Aamulehden skaba on päättynyt. Ei sinänsä minkäänasteinen yllätys, mutta virallinen tulos tuossa kisassa on kuitenkin se, että Suomen paras näyttelijä kautta aikain on....
TAUNO PALO
(Ja tämä on ihan yhtä pitävä fakta, kuin se, että suurin suomalainen kautta aikain on Mannerheim)

Minun suosikkini on Martti Suosalo.

En ole ihan vakuuttunut Tauno Palon absoluuttisesta hyvyydestä mutta silti annan omasta puolestani lähes täydet pinnat hänelle. Jopi Rinteen voisi rankata vähintäinkin samalle tasolle.

Mutta Suomen paras näyttelijä on kuitenkin se ihana vaaleatukkainen enkeli, johon tutustuin Turussa harrastajanäyttämöllä. Valitettavasti olen unohtanut hänen nimensä.

Suomen paras näyttelijä?
Tyhmään kysymykseen tasa-arvoinen vastaus: Vesa Vierikko ja Kati Outinen.

Iikka kirjoitti:Suomen paras näyttelijä?
Tyhmään kysymykseen tasa-arvoinen vastaus: Vesa Vierikko ja Kati Outinen.

Tyhmä kysymys tosiaan.Olisi ollut kohdallaan kysyä kuka on suosituin näyttelijä.

Kati Outisesta sen verran, että Hesarin kuukausjulkaisussa hän käytti al-arvoista tekstiä. Muistini mukaan näyttelijä Leaa Klemola(onko nimi oikein?) käyttää samallaista härskiä puhetta.Tuntuu että leidien joka toinen sana on oman mainostamista.

Hesarin jutussa ollut (varmaankin editoitu) puhe oli sitä mitä kuulee kaupungilla, ei mitään odottamatonta. Ilmeisesi Kati O. käyttää tuota kieltä sangen arkipäiväisesti melkein joka tilanteessa. Harmi mutta tämä on tätä päivää

Suomen paras näyttelijä on hän, joka eniten on tuonut iloa ja mielihyvää työllään. Ja hänhän on tietenkin Elina Salo
Lapsena täti Moonika oli ehdoton suosikki ja nuorukaisena esim. Palmu-elokuvien ihanat nuoret naiset ja nyt eläkkeellä esim. Kaurismäen elokuvien terävästi luodut ihmiskuvat ovat niitä asioita, jotka jopa vain muistoina tekevät elämästä rikkaamman.

Kyllä Salon Elina on meikäläisestä myös mainio kerrassaan. Ja on se joskus näytellyt semmosiakin rooleja joissa se on ikävä akka.

Ja joku kehu Heiskasta. Siinä vasta tekijä. Heiskasen ja Hukkasen ja Eeva Litmasen mielestäni legendaarillisimmat s-ketsit löytyy tuolta:

http://members.surfeu.fi/kklaine/huumor ... mpari.html

Mietin aikani parasta omalla tahollani, kunnes hokasin sen vähän aikaa sitten tässä ketjussa: Elina Salo

On se kuitenkin hienoa, että on valinnan vaikeutta!

Tässä yhteydessä on paljonkin syytä arvailla kriteerejä, joilla määritellään jonkun yksittäisen näyttelijän erinomaisuutta. Yksi, jolle ainakin minä annan ison painoarvon, on kyky ottaa yleisö ja pitää se näpeissään. Ja silloin ovat Roineen sisarukset Eila ja Esko aika ohittamattomia...
Tampereen Työviksen Eila, Rampe ja likka vieraili vastikään Espoon Kulttuurikeskuksessa ja jatkaa taas loppuviikosta omalla näyttämöllään. Nopolan hämäläistekstit olisivat jo sellaisenaan hykerryttäviä, mutta Roineiden tulkintana ne ovat jotain...mikä pitää itse nähdä!