Kurt Weillin korruption happaman lemun I-maailmansodan jälkeisessä saksassa täydellisesti tavoittamat singspieltyyliset komediat ja laulunäytelmät kerjäläisoopperan modernina metamorfoosina kumouksellisesti yhteiskuntapoliittista katkeruutta ja kritiikkiä ilmaisten ja viljellen kärkevissä satiireissaan brechtin teksteihin, kouluoopperoissa jne. romanttisen paatoksen ja metafysiikan tarjonnan vastapainoksi radioon ja sassiin niinkuin olis jo muodostaen täydellisen kontrastin deliuksen pakahduttavuuteen asti emotionaalisen ekspressiiviselle ja tunnevoimaiselle sävelkielelle ja painolastille, jolle vääränuottimen jazzahtavan svengaava kirpeän radikaali kabareemaisia lauluja suosiva jazz-muotokieli soi dekadenttina vaihtoehtona. Kantaatti Lindbergin lento, Happy end, Die Buugschaft, Kerjäläisooppera. Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho, poikkuporvarin 7 kuoleman syntiä, Protagonist, 2. sinfonia, viulukonsertto puhaltimien säestyksellä, ja yhdysvalloissa sävelletryt operetit ja Broadway-oopperat, kuten losts in Stars, Down in Valley, jne.
P.S. Olin täysin lumoutunut Deliuksen Irmeliniä kuunneltuani lauantaina ja Romeon ja julian rakkausduettoa. niin hän vain antoi rukkaset jokaiselle kosialleen kuninkaan suuttumukseksi nuoresta äveriääseen ritariin. Häikäsevää lyyrismiä draamallisessa kontekstissa.
En saa Deliusista tarpeekseni. Hänessä on jotain syvästi sielua riipaisevaa, joka ilmenee toisinaan musertavan patoutuneena tunnejärkytyksenä painaesaan sävelten voimalla litteäksi makuualustaa vasten kuin vanerilevyn tai pakottaessaan kohottautumaan rintakehää puristaen levitoimaan.