YLE Radio 1

[Kirjan viimeinen lause mielestäni tärkeintä ja oleellisinta koko teoksessa. Onko muita viimeisiin lauseisiin/viimeisiin kappaleisiin mieltyneitä?
Itselläni ei ole nyt esimerkkiä hyvästä lopetuksesta tarjota, joku muu saa antaa oman ehdotuksensa mieluusti puolestani; kiitos.

"Miten ihana kesäinen päivä, näin syyskuussa,
hän ajatteli astellessaan hitaasti puiston poikki kotiin."color=red][/color][size=18][/size]

Jorma on valinnut kirjan, jossa on hyvä loppu. Oikein se säväytti.

Luulisin, että lopun voi hyvinkin ilmaista, tarkoitan kertoa muille, kun on kysessä muu kuin fiktiivinen kirjallisuus. Ja kaikkihan tietävät, miten Heikinheimon kävi. Minkä ratkaisun hän teki. Luin kirjan tuoreeltaan. Pitkin kirjaa olin aistivinani kyllä muitakin syitä kuolemaan, mutta lopetus on tietenkin henkilöstä itsestään kertova. Tuntui kuin ystävyyssuhteet, jotka sitoutuivat niin paljolti Neuvostoliiton olemassaoloon, olisivat tulleet hankalammiksi kun äkisti olikin olemassa Venäjä (?). Tämä tunne jäi itselle käteen. Syyllistyn erääseen seikkaan miksi hän päätöksensä teki. En ole lukenut häneltä muuta kirjaa kuin tämän, Mätämunan.

Kaksi kirjaa, joiden lopetuksista on ollut väittelyä, tulee heti mieleen. Ne ovat fiktioita, joten mainitsen vain kirjat. Maria Jotunin Huojuvan talon lopetusta pidettiin melkein kuin toisen kirjallisuudenlajin piiristä tempaistulta. Tuomas Anhava kirjoitti jossain ettei Jotunin talo huoju painottaen juuri lopetuksen täydellistä yhteyttä muuhun romaaniin.
Toinen kirja on Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla trilogian viimeinen osa ja sen lopetus. Viimeinen luku muodostaa selvän kaaren sarjan alusta sen loppuun. Tekee poliittisen, talouspoliittisen ja henkilöhistoriallisen päätöksen ja jättää tien avoimeksi kulkea.

"Mutta tässä on kertomukseni loppu. Ja niin olen kertonut seitsemästä veljeksestä Suomen saloissa; ja mitäpä kertoisin enään heidän elämänsä päivästä ja sen vaiheista täällä? Se kulki rauhaisasti puolipäivän korkeudelle ylös ja kallistui rauhaisesti alas illan lepoon monen tuhannen, kultaisen auringon kiertoessa."

Aleksis Kivi, Seitsemän veljestä (vuodelta 1870)

Olisit Manuela tehnyt täydellisen (siis huippuhienon) lopetuksen tälle kirjoitussarjalle, ellen olisi itsekkäästi rynninyt vielä mukaan. Seitsemän veljeksen lopetuksen harva teos voisi voittaa; näin äkisti mieleeni ei tule yhtäkään.

Vaan omalta yöpöydältäni Delblancia:

- Vain rakkauden kukkiva puu seisoi yhä metsässä kuin arvoitus keskellä tätä kirkasta ja kylmää kuvaa elämästä.
Siitä kukinnasta hänen oli todistettava, ennen kuin viimein oli jäljellä vain hiljaisuus.

Siihen loppuu Elon tähkä -niminen romaani.
Kirjassa on kuitenkin vielä tekijän jälkikirjoitus, jota voi pitää varsinaisena loppuna sitäkin, jos haluaa.
Jälkikirjoituksen loppu kuuluu:

- Käsikirjoituksen säilyminen kaikkien näiden vaiheiden läpi oli ilmeisesti merkki tiedottomasta vakaumuksesta, että kirjan oli saatava tulla julki.

(Sven Delblanc: Livets ax.Suomentanut Kyllikki Härkäpää.WSOY 1992.)

Muutoin vielä: Miten te jaksatte lukea kirjat viimeiseen lauseeseen asti?
Itselläni ei nykyisellään ole keskittymiskykyä moiseen.

Käytin sanontaa yöpöytä (jolla kirjani muka hienosti makaavat).
Tosiasiassa kirjoja on hajallaan siellä täällä, eikä mikään niistä sen kummemmin ole lukemisen alaisena. Kai sitä yrittää vaikuttaa hienommalta ihmiseltä kuin on, kun ilmoittaa lukemistensa odottavan yöpöydällä...
Yöpöytäni kaikkine hienoine lopetuksineen on sekalainen seurakunta kämppäni lattialla hujan hajan olevia kirjallisia tuotteita... Käyttöoheista Raamattuun. Romaanini ovat kuolemantapauksen jälkeen minulle jääneitä.

Silti tuo löytämäni loppu on mielestäni ihan käypä; etenkin kun se on sattumalta löydetty. En ole kirjallisuusihmiä (ainakaan enää).

Aivan samoin kuin kysyn: Miten te jaksatte lukea romaaninne loppuun,
aivan samoin kysyn: Miten te jaksatte elää syksynne/elämänne loppuun...
(Tälle aiheelle on palsta Miten elää syksystä kesään?)

Kaviaari.

Joku Jukka Parkkisen mainio kaikenikäisille sopiva nuortenromaani...

"Hän tajusi jo kuitenkin ennen kuin oli ehtinyt viimeiseen säkeeseen ettei hän poistuisi koskaan tuosta huoneesta, sillä ennustettu oli että myrskytuuli tuhoaisi peilien ja kangastusten kaupungin ja pyyhkisi sen ihmisten muistista sillä hetkellä kun Aureliano Babylonia olisi tulkinnut pergamentit niiden viimeistä säettä myöten, ja että mikään mikä niissä oli kirjoitettuna ei toistuisi enää koskaan sillä sadan vuoden yksinäisyyteen tuomitut elävät vain kerran, palaamatta."

Gabriel García Márquez, Sadan vuoden yksinäisyys


---------------

Parahin hans, ei ole huono tämäkään.

Jos vastaan nyt hansin puolesta, vaikka olitkin osoittanut lopun viestistäsi hänelle.

Kiven Seitsemän veljeksen loppu jättää turvallisen, auvoisen, tulevaisuudenuskoisen mielikuvan lukijalle.

Sadan vuoden yksinäisyyden loppu jättää lukijan kuin kosmiseen yksinäisyyteen, turvattomuuteen josta ei pelastusta ole, pelottavaan ehdottomasti toteutuvaan kohtaloon...

Et löytäisi jostakin Seitsemän veljeksen lopun tasoista seesteistä ja onnellista lopetusta tämän palstan kauniiksi lopuksi?

Jos minua, kasi-kettunen, tarkoitat, vastaan, että en löydä. Niin paljoa en kirjoja ole lukenut. Ja vastahan tämä aihe on alkanut, ensimmäinen sivu menossa. Ei kai ole vielä syytä lopettaa.

Hans kirjoitit eilen:

Muutoin vielä: Miten te jaksatte lukea kirjat viimeiseen lauseeseen asti?
Itselläni ei nykyisellään ole keskittymiskykyä moiseen.

Käytin sanontaa yöpöytä (jolla kirjani muka hienosti makaavat).
Tosiasiassa kirjoja on hajallaan siellä täällä, eikä mikään niistä sen kummemmin ole lukemisen alaisena. Kai sitä yrittää vaikuttaa hienommalta ihmiseltä kuin on, kun ilmoittaa lukemistensa odottavan yöpöydällä...
Yöpöytäni kaikkine hienoine lopetuksineen on sekalainen seurakunta kämppäni lattialla hujan hajan olevia kirjallisia tuotteita... Käyttöoheista Raamattuun. Romaanini ovat kuolemantapauksen jälkeen minulle jääneitä.

Silti tuo löytämäni loppu on mielestäni ihan käypä; etenkin kun se on sattumalta löydetty. En ole kirjallisuusihmiä (ainakaan enää).

Aivan samoin kuin kysyn: Miten te jaksatte lukea romaaninne loppuun,
aivan samoin kysyn: Miten te jaksatte elää syksynne/elämänne loppuun...
(Tälle aiheelle on palsta Miten elää syksystä kesään?)

Näkemykseni keskittymiskyvyttömyydestäsi on se, että taustalla on käsittelemättömiä asioita ja ajatuksia, jotka hallitsevat mieltäsi niin paljon, että lukeminen on mahdotonta.

Oikeastaan ihmiset odottavat itseltään liikaa. En minäkään pysty lukemaan muuta tai kirjoittamaan muuta, jos jokin toinen asia vaivaa minua. Vaivaava asia pitää ruotia mielestä pois, jonka jälkeen vasta pystyn keskittymään.

Olen pitkään jatkuneesta virustaudista johtuen tulossa melkein uskovaiseksi. Siksi silmät ummessa kirjahyllystäni otetusta kirjasta viimeinen kappale:

- Palaan usein ajatuksissani Tagoren, intialaisen kirjailijan ja Nobelin palkinnon saajan sanoihin:
- Usko on lintu, joka laulaa yöllä, kun vielä on pimeää.

(Uskon, epäilen. Ihmisiä perimmäisten kysymysten äärellä. Toimittanut Tertti Lappalainen)

Peukaloinen kiitti ja oli ylen iloinen. Hän ei suinkaan hävennyt vanhempiaan eikä unohtanut kutsua haltiattaria häihin. Ja nyt oli itsestään selvää, että prinsessa varsin mielellään meni naimisiin. Ja Peukaloisen kanssa, kun tästä oli tullut niin kaunis ja uljas prinssi. Ja he elivät tyytyväisinä ja onnellisina yhdessä monta. monta vuotta.

"Olen täällä ja kuuntelen pianistia, viimeisessä pöydässä salin perällä vasemmalla. Jos Ajan henki ei miellytä teitä, jos haluaisitte tutustua baolfilosofiaan, jos ette saa unta tai jos nukutte, tulkaa. Te tunnistatte minut heti, minun käteeni on tatuoitu lumihiutale. Olen täällä niin kauan kuin pianisti soittaa. Ja niin kauan kuin olen täällä, hän soittaa."

Stefano Benni, Baol

"Musiikki, sellainen musiikki on riittävä lahja. Miksi pyytäisin onnea, miksi toivoisin ettei tarvitsisi surra? Sehän on tarpeeksi, on tarpeeksi suuri siunaus elää päivästä päivään ja kuulla sellaista musiikkia - ei liikaa, tai sielu ei kestäisi sitä - silloin tällöin."

Vikram Seth, Rakkauden musiikki