työ kontra intohimot

Musiikista ja Radio 1:n musiikkiohjelmista

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

työ kontra intohimot

ViestiKirjoittaja humalainen päivämäärä 28.3.12 - 17:00

olen pohti
nut asiaa huolella. vaikka objektiivisen harrastuksen puolesta soveltuisin mnusiikkikorkeakoulun musiikinhistorian professrtiksiksi taiteellinen omatuntoni ja musuiikinistorialliset näkemykseni olisivat taiteellisuilta linjoiltaan jyrkässä ristyiriidassa jonkun kouluhallituksenlaatiman opetusohjelman ja sisällön kanssa sillä totuushan tietenkin on se että esim. sibiksessä opestusohjelman sisällön määrää objektiivissen taiteellisen käsityksen sijasta reseptiohistoriallinen yleisölähtöisen makusuunnan korostaminen ts. påainiopiste objektiivisen kriteerein arvuiotavassa taiteellisssa musiikillisessa laadussa vaan siinä millaisen vastaanoton säveltaiteen tai puhtaiden älyjen tuotteet ovat kunakin aikakautena suomessa yleisön taholta saaneet jolloin siis subjektiivisten mieltymysten ja ajan muotiilmiöiden ja tendessien vaikutus historiallisen tarkastelun affektiarvoon on suurempi kuin puhdas taiteellinen kvaliteetti minlä vuoksi on sangen ymmärrettävää miksi nin keskinkertaise populaari säveltäjät kuin sibelius ovat hallitsevana musiikihiistoriallisessa spekulaatossa ansaitsemattaan kuin todelliset ammattilaiset ja aidot taiteilijat nerokkaine intuitioineen.

mutta tästä johtuen on otaksuttavaa että kyseisen ammattikunnan edustajat kykenevät erottamaan toisistaan työn ja todelliset intohimonsa nautiskelevina tuntijoina mikä korostaisiki vallan erilaista näkemystä kuin mihi työ antaa edellytykset. he tekevät siis vain työtään johtaessaan ja opettaessaan musiikkia surkeaa sibeä schumannia ym- höpönlöpöä koska siitä maksettavat palkkiot ovat houkuttelevan suuria. kahdenkesken he olisivat alttiita tunnustamaan kaksinaismoralistiset pyrkimyksensä, totta kai sibe on tremolosatsilla höystettyä amatöörimäistä homofonista mosaikkimaista kitschiä nurkkapatrioottisessa provinsiaalisessa kotiseututaiteellisessa hybridissään kun sen sijaan arvo laitisen pianokvartetto kuuluu korkeimpiin hengen tuotteisiin itä nöäin vähäpätöinen tsaristien valloittama kansakunta on saanut aikaan.
humalainen
 
Viestit: 914
Liittynyt: 17.12.06 - 22:57

Re: työ kontra intohimot

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 28.3.12 - 20:26

humalainen kirjoitti:...taiteellinen omatuntoni ja musuiikinistorialliset näkemykseni olisivat taiteellisuilta linjoiltaan jyrkässä ristyiriidassa jonkun kouluhallituksenlaatiman opetusohjelman ja sisällön kanssa ...

Musiikillista jijitsua ja brassipainia? Olitko mukana tämänkertaisessa valinnassa kun Sibikseen valittiin uutta rehtoria?
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

Re: työ kontra intohimot

ViestiKirjoittaja humalainen päivämäärä 31.3.12 - 17:50

VeHy kirjoitti:
humalainen kirjoitti:...taiteellinen omatuntoni ja musuiikinistorialliset näkemykseni olisivat taiteellisuilta linjoiltaan jyrkässä ristyiriidassa jonkun kouluhallituksenlaatiman opetusohjelman ja sisällön kanssa ...

Musiikillista jijitsua ja brassipainia? Olitko mukana tämänkertaisessa valinnassa kun Sibikseen valittiin uutta rehtoria?

En ole hakenut rehtorinvirkaa sibikseen. nino on opettanut brassijiujutsua eikä sillä ole tekemistä musiikinharrastukseni kanssa. apukin käy treenaa jujutsua kisis joka lienee sinullekin tuttu paikka. tiedätkö milloin vallitsi suomessa sinfonian kultainen aikaskausi, the golden age of symhony. se ei ollut 1900-luvun alkuopuolella jolloin melartin siben ohella loi sinfoniset teoksensa vaikka sinfonia hyvni suosittu sävellysmuoto ja laji suomessa on viime vuiosisadalla ollutkin joka siis tuotti runsaan sinfoniasadon varsinkin niinä vuosikymmeninä jolloin sinfonia oli sävellysmuotona muotia mitä enään se näinä diffuusien ja fantasioivien uusien struktuurien aikaklaudella ei juurikaan ole. nykypäivän säveltäjiin verrattuna suhteellisesti suurempi osuus säveltäjistä mielsi sinfonian keskeiseksi sävellysmuodoksi tuotannossaan tuona kultaisena auikakautena jolloin n. 20 säveltäjän voidaan katsoa tuottaneen huomattavan sinfoniatuotannon. absoluuttisestikin säveltäjien ja teosten lukumäärä oli noina 60-luvun hulluina vuosina suurempi kuin nykyään ellei segerstamia lasketa mukaan. kaiken lisäksi säveltäjät jakaabntuivat tyylillisesti sekä uuden aallon vapaasti dodekafoniaa soveltaviin edustajiin että perinteisemmän tonaalisuuden ja romanttisen lajityypin edustajiin sekä niiden välimaastoon sijoittuvaan postmodernien uusklassikojen ryhmään.
humalainen
 
Viestit: 914
Liittynyt: 17.12.06 - 22:57

Re: työ kontra intohimot

ViestiKirjoittaja humalainen päivämäärä 31.3.12 - 17:56

humalainen kirjoitti:

vaikka ylen ohjelmanjulistuksen mukaan rso n tehtävä on taltioioda studionauhioituksin sellaista suomalaista musiikkia jota ei voida sijoittaa kaupallisille äänitteille vain muutaman säveltäjän sinfonioita tästä laajasta 60-lukulaisten ryppäästä soi ylen kanavilla harva se yö.
humalainen
 
Viestit: 914
Liittynyt: 17.12.06 - 22:57

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron