YLE Radio 1

Opettajista jossain vaiheessa helpommin muisti heidät, joiden kanssa oli tullut jotain sotkua. Opettaja, joka kohtelee jollain tavoin kaltoin, jää kummasti mieleen kellumaan. Toisaalta mieleen jää myös kellumaan tieto omasta olemisesta luokassa, jostain katseesta, eleestä, joka on, sen tiedän, loukannut jotakuta opettajaa. Mutta olisiko jotain kypsymistä tai siihen suuntaan, kun helpommin nykyään tulevat mieleen aiemminkin arvostamani opettajat, he, jotka antoivat niin kovin paljon.

Historia oli minulle koulussa läheinen aine ehkä siksikin, että opettajamme oli nuori mies, joka tuli kouluun uusien opetusmenetelmien kanssa. Hän luennoi meille aivan alusta lähtien. Kynä melkein sauhusi, mutta opetustyyliin tottui pian. Koulukirja ei mitenkään riittänyt, sillä se oli perinteinen opus Ruotsi-Suomi -tietoineen. Tärkeää oli joka asiassa nähdä syyt ja seuraukset. Se miten joku aihelma alkoi liikkua ja kehittyä joksikin, kenties ideologiaksi, joka toiselle maalle kävi mutta toiselle ei sitten millään. Myös kunkin ajan kulttuuri oli kuvassa mukana koko ajan. Olihan hyvä tietää, että Espanjan kuningas nauroi lukiessaan Cervantesin romaania. Tietokilpailuissa olivat mukana oopperat, maalarit, kirjailijat. Heidät piti osata ja tajuta, mihin aikaan kukakin kuului. Hän ei salakuljettanut vanhoja totuuksia eikä uusiakaan palvottaviksi vaan tarkkailtaviksi.

Ensimmäinen kuvaamataidon opettajani oli nainen, joka ei pitänyt melua itsestään. Hän oli jo hieman vanhempi ihminen. Kun maalasimme veriväreillä tai piirsimme, hän kertoi meille maailman taiteesta ja näytti aina välillä kuvia taiteilijoiden töistä. Vermeer käytti keltaista ja sinistä, niin että kuva hehkui. Tämän hän kertoi kuin huomaamatta mutta sieltä tuo yhdistelmä on jäänyt muistiini ja tulee aina mieleen Vermeerin taulujen kohdalla ja tietyn ajan maalaustaiteen kohdalla ylipäänsä. Tämä salaperäinen hiljainen tiedonvälitys on minua jälkikäteen monesti ihmetyttänyt. Sen merkitys avautui kuitenkin ei myöhään vaan jo melko varhain hiljaisuudesta huolimatta.

Muistakaa nyt kaikki ihanat Ylen foorumin ystävät. Taikka voin ohjata sen graduntekijän tännekin perkkaamaan.

Oma Ville, Utajärven kunnallisen keskikoulun (Suomen ensimmäinen kokeilu, kolmivuotinen) rehtori. Jauhiainen, Pielavedeltä. Olimme mustasukkasia, kun yksi yläluokan tyttö oli kesän kotiapuna.

Olin varhaiskypsä älykkö. Ainoa pikkumiinus oli kertoa omin sanoin sananlasku: Aik' on pauloja punoa, kun on hanhet vainiolla. Muistaakseni jätin paperin kohtaan kysymysmerkin.

Lukiossa kirjoitin Villestä kympin aineen. Kirjallisuutta opetti Hilkka Karanko, itse kutsuin liitunaamaksi. Sitä Koskenniemeläistä - itse tuleva kuuskytlukulainen - luin kotimatkalla koulukotiin kaikki Parnassot ja mitä oli. Kirjastonhoitaja Aune Köyste ymmärsi yhden alamittaisen tiedonjanon. Silmän pilkkeestä.

Vilho - hommage - opetti suomea, historiaa ja piirustusta. Keskikoulum kolmannelle siis äitin kuudesra luokasta siis heti menin. Ujo kuin mikä. Kymppejä hipoin. Lauseenjäsennystehtävissä Ville ja minä otimme oivzt mitat. Aineessa olin kehno, mietin liikaa.

Piirustuksessa myös - vesiväritöissä en onnistunut ikinä. Kai se 1940-syntyneen säästäväisyys ettei riittävästi väriå teki sen. Mustavalkoisissa onnistuin - perspektiivi(opin alkeet) koulumme (Aarne Ervi) käytävistä.

Villen muutettua Imatralle pidinyhteyttä poismenoonsa saakka. Historian tunnit sähköisiä. Toistan taas kokeissa vsin A-vitonen, kymmenen kymystå kahtapuolta, Muista kertoa opettajistasi.

Onhan niitä monenlaisia muistoja jo leikkikoulusta, kun päivähoitaja pesetti suuni saippualla kun olin puhunut hävyttömiä, kuten moni muukin pienokainen vielä tuossa iässä kun ei ollut vielä ymmärrystä aikuisten käytöstavoista. mutta muistan minä eräänkin muuten ihan mukavan matikan open, joka äityi tunnilla opetaessaan meille alasteella jotakin uutta sekä vaikeaa asiaa, haukkumaan ulkona räksyttäneelle koiralle takaisin avonaisesta ikkunasta, ilmeisesti hiukan stressaantuneena. Eihän hän koiralle mitään pahaa tarkoittanut, mutta oli vain tempperamenttinen luonne, jiollasia kaikki opet eivät suinkaa aina ole, ja sksi heidän muistaminenkin on joskus vaikeaa Muuten kaikki kohtaamani opettajat ovat olleet reiluja ja hyviä tyyppejä, joide kanssa on yleensä tullut toimeen.

Liisa Autio kirjoitti:Muistakaa nyt kaikki ihanat Ylen foorumin ystävät. Muista kertoa opettajistasi.

Petroskoin nettikahvilasta käsin (tosin) voin kertoa, että ylivoimaisesti vaikuttavin ope on/oli Brommer-niminen, 80-vuotias latinanopettaja, joka yksinkertaisesti ei voinut lopettaa opettamista "koska asiat olivat siinä mallissa" ja joka KÄVELI joka kesälomansa aikana Roomaan...

(Paikakunta: Alankomaat. Aikakausi: 1960-luvun alku).

Mä muistan Mannerheimintien Yhteiskoulun ajoilta JumppaMaikan jonka nimeä en onneksi enää muista,,,,,
Hän antoi suunnistustehtäväksi hakea Pasilan korvesta rasteja,,,,,

Sovittiin kavereiden kaa, että mä kiertelen ne moottoripyörällä, ja tuon ne sitten baariin jossa he ovat tupakalla,,,,,

No mä hain ne rastit,,,,,

- Ja kaikki olivat tyytyväisiä paitsi minä,,,,,

Rastit olivat kyllä oikein, mutta joku JumppaOpen kätyri oli nähny opettajien huoneen ikkunasta että mä lähden moottoripyörällä,,,,,

- No palkkioksi aivojen käytöstä sain kiertää koulun 10 kertaa ilman moottoripyörää,,,,,

Näin Älykkyyttä kannustettiin mun kouluaikana,,,,,

Muistelee MaraKatti

MaraKatille: itse olin 22-vuotiaana Nokialla keskikoulun matikanopettajana vuoden. Paksunin toisesta lapsesta. Kärytin poikien vessasta tupakanpolttajia kerran. Hehheh hahhah, entiset oppilaani moikkaa aina. Yksi Seitsalon Seppo jossakin maailmanmestaruuskisoissa Sveitsissä veti ison lakanan ruutuun: osta Teutorin nakkeja.

Onneksi lapset on edelleen yksilöitä, ja opettajat ihmisiä erilaisia. Kauhistuin aikanaan, kun aproja ja kumuja huvikseni kävin, opetussuunnitelmien byrokratiasta.

Hyvä kun Mikkihiiriä ja MaraKatteja on aina vain. Oma 11-vuotiaani sai pojaksi ihme ysejä ja kaseja - ainoa seiska oli käsitöissä. Liekö osoittanut mieltään kuten mummunsa ja äitinsä aikoinaan. Pojalla on pienestä saakka käsillä tekemisen lahja. Ettei tuleva arkkitehti?

Koulussa tärkeintä on yhdessäolo. Viis opettajista, osa hyviä.

Liisa Autio kirjoitti:
1. MaraKatille: itse olin 22-vuotiaana Nokialla keskikoulun matikanopettajana vuoden.

2. Kärytin poikien vessasta tupakanpolttajia kerran.Yksi Seitsalon Seppo jossakin maailmanmestaruuskisoissa

3. Sveitsissä veti ison lakanan ruutuun: osta Teutorin nakkeja.

1. Jaha, vai että matikanopettajana. Käytänpä heti tilaisuuttani hyväksi ja annan matikkatehtävän:

Kun kaksi rekkaa ohittaa toisiaan ja toisen nopeus on 1 km/h tunnissa enemmän kuin ohitettavalla. Kuinka kauan ohitus kestää?
Perusnopeus on 85 km/h. Autojen pituus 25,25m.
Tuo kysymys ei ole kompa, vaan kysymys johon tällä järjellä menisi koko joulun aika. Oppineelta kysyn.


1. Juu, tuttu tunne kärytettynä oleminen. Käytöksenalennus, siihensä se aina johti. Tapa tuli 40 vuodeksi. Nyt uutena vuotena tulee vuosi lopettamisesta.

3. Tämän muistan hyvin. Teutorin nakkilakana oli esillä useammassakin kisassa. Kumpikohan lienee ollut suosikki. Tappara vai Ilves? Vai oliko kysymyksessä pelkkä mainoskikka joka tehokkuudessaan aiheutti kateutta varmasti suuryhtiöissä.

Vai että sait Kritiikki käytöksenalennuksen. Ne oli reippaimpia poikia - meidän rehtori Topi Aalto ei kyllä niin rankaissut. Ei edes pikkuliisaa, joka kyllä 1-4-luokkalaiset nimeltään hallitsi. Viidettä luokkaa mulla oli vain yksi, luokan johtajakellokas (tyhmimmästä päästä) yksi Marita.

Joka luokassa joku on yli kulloisenkin opettajan kyvyn. Gaussin käyrä.

Olen myös opettanut aikuisia. Upea kokemus, omaa oppimista. Peruskieliä opettaessani (ruotsi, englanti) asetuin oppilaan asemaan ja luin parhaista kirjoista lukion lyhyen kurssin. Helppoahan se oli sen seitsemäs kieli - Obkomoville terveinen.

Ihanimpia oli voikkatunnit. Urheilussa peränpitäjä, voikassa notkea. Paits kun muita kahta vuotta edellä muillla tytöillä oli murroslaiskuus, kirin kärkeen En ihan mutta melkein.

Kirjoittakaa hyvät ystävät opettajistanne.

Hissan maikka lukiossa puhui aina historian linjoista. Tiukka täti. Kerran ennen erään oppitunnin alkua kun luokassa muutoinkin on usein vielä rauhaton ja hälisevä meininki, eräs vieressäni istunut oppilas minun sitä havaitsemattani, saattoi näin siitä päätellen mitä hän jälkikäteen kertoi, viheltää tuski kuuluvalla äänellä ja siitäkös se meteli syntyi. Ope otti sellaiset pultit että luokkaan tuli kuoleman hiljaista välittömästi. Kuka se oli, kuului open käskevä, ärtynyt ja vaativa ääni useampaa otteeseen. Kaikki istuivat hiiren hiljaa niin että olisi voinut kuulla nuppineulankin putoavan lattialla. Ope ei kuulemme voinut sietää vihaltämistä ennen tunnin alkua saati ilmeisesti muutoinkaan, koska luullakseni hänellä oli kunnianhimoinen, tavoitteellinen ja kaikkensa antava asenne opettamiseen johon kaikki, jotka hänet tunsivat, suhtautuivat äärettömällä kunnioituksella. Sitä paitsi hän oli taitava urkuri. Oli välinpitämättömämpiäkin opettajia kuin hän. Sitä ei voinut kukan kiistää. sattuu nyt vain olemaan niin, että kasvuiässä oleva herkkä nuori, vapaan kasvatuksen tulos ei ollut tottunut hänen kaltaiseensa auktoriteettiin, joka sai termiititkin kuten hän heitä, alaluokkalaisia kutsui, hyppimään takajaloillaan, kun ope piti tiukasti komentoa välituntivalvojanakin. muuten hänestä on jäänyt hyvin huolehtivainen ja läpeensä sovinnollinen sekä miellyttävä, vaikkakin hyvin vaativa kuva, jota ei voinut olla kunnioittamatta. Tosi kerran minua harmitti kovasti kun kesken vaivalla laatimaani ja pitämääni esitelmää luokan edessä ope äityi arvostelemaan kesken kaiken sitä lukiessani muille ääneen. Siitä tuohtuneena ja loukkaantuneena aloin lukea tekstiä kädessäni sellaista vauhtia että itsekin mielessäni ihmettelin kuinka joku saattaisi saada sitä selvää eikä kukaan tainnut lukemastani mitään ymmärtääkään; kuten jälkikäteen sain kuulla. Oli meillä mukaviakin muistoja ja hetkiä, ja parasta että hän tuntui arvostavan klassista musiikkia, niin että taisin jonkin esitelmän Schubertistakin tuolloin pitää; tosin hänen oopperansa eivät vielä kuuluneet repertoaariini sillä alueella

moxu kirjoitti:Ikimuistoisin opettajani oli lukioaikainen rehtorini. Hän oli samalla kertaa huomattava auktoriteetti, hyvinkin erikoislaatuinen opettaja, eksakti historiantutkija ja hallinnonalan tehokas virkahenkilö. Hänenlaisiaan ei enää tule, sillä nykyään opiskelijat joko pyritään tasapäistämään tai isot persoonallisuudet ohjaamaan kokopäiväisiksi tutkijoiksi.
...

Jälkeenpäin olen kiitollisuudella muistellut lukiovuosieni hurjia historian ja yhteiskuntaopin tunteja. Vaikka rehtorin linja niin opettajana kuin koulunjohtajanakin oli varsin omavaltainen ja varmaan monesti ohjeita hyvinkin vapaasti soveltava, juuri hänenlaisiaan toimijoita tarvitaan. Yhteiskunnassa ei pidä jäädä lepäämään laakereilleen.
Jäätyään eläkkeelle rehtorimme sai kouluneuvoksen arvonimen.

Miten minusta tuli minä-sarjan siirtyminen YleRadio1:lle on saanut aikaan sen, että Turun II-ressun/Puolalan Yhteislyseon/Puolalanmäen Musiikkilukion entiset oppilaat (tähän mennessä Anna Kortelainen ja Juhani Tamminen) pääsevät eetterissäkin kehumaan kunnianarvoisaa opinahjoaan. Tällä perusteella katson aiheelliseksi mainita minäkin, että edellä kuvaamani opettaja oli rehtori, kouluneuvos Eeva Matinolli, joka johti Puolalanmäkeä rautaisin ottein ja oppilaitaan puolustaen byrokratian ikeitä vastaan vuosina 1970-93.

Kiitos Moxu! Itse olen palstalla jo hekumoinut Utajärven kunnallisen kokeilukeskikoulun Ville Jauhiaisen vaikutusta. Lukiossakin oli opettajia, tuntien kanssa tärkeitä muistoissa on sosiaalinen kanssakäyminen. 50-vuotisjuhla toukokuussa.

Tauskoiksi: kokeilukoulussa oli englanti (opettaja Lehtonen paitsi soitti selloa kävi Biesen upeasti läpi - King Lear). Jatkoon silti valitsin saksan, luin kurssin kesällä 1954 ja se olikikin läpitte vahva. Opettaja Irja Penttilä ei tehnyt numeroa ittestään, otti huomioon paremmat ja heikommat. Syvä tietämys välittyi. Kokeitten pikkumokat opettivat loppuiäksi. Edelleen luen kaikki mieluiten alkukielellä - Markku Mannila on paras miessuomentaja.

Ylioppilaskirjoitukset 19207 taas: englantia kahteen kertaan läpikäytynä ei 1957 kannattanut ottaa idioottivarman latinan sijaan, koska silloiset tutkintalautakunnat eivät vielä olleet ajan tasalla. Tsemppiä uudet kokelaat: osa opettajia on tyhmempiä kuin parhaat oppilaat.

Schubertkin oli lyhyen ajan opettajana toimessa isänsä koulussa, mutta luokkahuone oli hänestä vankila

Puolalanmäessä oli mieleenpainuvaa myös biologian opetus. Maailmallakin yleistä arvostusta nauttinut tohtori Rauno Linnavuori eli Lumumba tai Lumu, oli valinnut lukio-opettajan uran professuurin sijaan, koska sai näin varsin vapaat kädet tutkimustyölleen.
Oppilaat rakastivat ja/tai ihailivat sharmanttia herrasmiestä, joka oli myös mukaansatempaava kertoja ja jonka kertoma viesti meni todella jakeluun. Oli ilo huomata, että Linnavuori vielä korkealla iälläkin sai osakseen huomionosoituksen:
http://yle.fi/alueet/turku/2011/05/lute ... 25495.html

Minä kävin taas Turussa Klassillista lyseota, siihen aikaan kun sinne ei naisia päästetty paitsi konvari-iltoina. Maantiedettä ja myös biologiaa opetti meille Rauno Tenovuo, jota muistelen suurella kunnioituksella. Hänen ansiotaan taitaa olla vieläkin jatkuva kiinnostukseni luontoon ja sen ilmiöihin. Aikana, jolloin opetus yleensä perustui varastosta noudettuihin pölyisiin Valistuksen kuvatauluihin, hän näytti meille saariston retkillään ottamiaan diakuvia kasveista ja eläimistä. Minulle on jäänyt sellainen mielikuva, että hän olisi lähtenyt jo 50-luvulla Turun Yliopistoon maantieteen professoriksi, mutta ilmeisesti olen väärässä, ainakin tuon Wikipedia-linkin mukaan.

Ensimmäisten luokkien aikaan rehtorina toimi Kaarlo "Kalle" Koskinen, vanhan ajan hieno herrasmies. Taisin joskus joutua rehtorin kansliaan puhuteltavaksi jonkin pikkukepposen vuoksi ja muistan miten hienosti hän asian hoiti. Sain asianmukaiset nuhteet ja synninpäästön. Ja otin tietysti kerrasta opikseni.

Kallen jälkeen rehtoriksi, vai oli hän aluksi apulaisrehtori, tuli Heikki Haavio, akateemikon ja rovastin pikkuveli. Mieleenpainunut armoitettu puhuja. Kun hän saapui luokkkaan, heitti salkun pöydälle, istui kateederin reunalle jalat ristissä ja alkoi kertoa tarinoita Turun ja koko Suomenkin historiasta, niin me pojat kuuntelimme hiirenhiljaa ja unohdimme kokonaan aiheuttaa häiriöitä. Monesti tunnit menivät niin, että varsinaiset läksyt ja päivän teksti jäivät sivuosaan, mutta nehän voi jälkikäteen tarkistaa kirjoista, Hessun juttuja ei samalla tavalla.

Kuvataidetta ja piirustusta opetti Viljo Ranta, hiljainen mukava, poikia ymmärtävä mies, joka opetti minut ymmärtämään perspektiivioppia ja kalligrafiaa. Molemmat tärkeitä myöhemmissä opinnoissani. Kuvataidematrikeli ei mainitse hänen kohdallaan mitään tästä opetustyöstä. En muista oliko hän peräti lehtori kun hänellä ei ollut aktaeemisia opintoja.

Lopuksi tulee mieleen luokanvalvojamme, joka on jäänyt muistiin kehnona ja kompleksisena opettajana. Joka tunnilla meni oma aikansa meidän poikien uhkailuun ja moittimiseen. Lehtorillamme oli mustakantinen muistivihko, johon hän keräsi arvostelujen lisäksi tiedot lukukausimaksuista, koulukuvauksista, ruokamaksuista ja monesta muusta asiasta. Sitä vihkoa hän läpsytti vasten toista kouraansa ja uhkaili, että "tänne mä plokkaan kaikki teidät syntisäkit" jne...

Melkoinen joukko peroonallisuuksia joka tapauksessa meidän opettajainhuoneessa.