Minä ja ruoanlaitto

Muista aiheista

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

Minä ja ruoanlaitto

ViestiKirjoittaja Punahilkka päivämäärä 18.11.06 - 15:01

Muuttaessani maalta nuorena tyttönä Helsinkiin asuin vähän aikaa Haukilahdessa isoäitini tutun luona. Yhtenä päivänä kaksi poliisia tuli tarkistamaan, että olen hengissä. Istuin punainen kylpytakki päälläni ja olin hyvin hengissä. Selvisi, että isoäidin tuttu oli soittanut vanhemmilleni ja pyytänyt hakemaan minut vielä kun olin hengissä. Isänrakkaudella isä oli lähettänyt poliisit tarkistamaan vointini. Aloin sitten tehdä lähtöä tuosta lukaalista yskän ymmärrettyäni. Lähtiessäni isoäidin tuttu tuli seisomaan ulos karvahattu päässä pelkkä yöpaita päällä pyytäen, etten lähtisikään. Hän oli aika erikoinen: kävellessään hän ei voinut puhua ja teki parvekkeellaan kävelylenkkejä täydet tamineet päällä.

Tuolta lähdettyäni pääsin kuuluisan musiikkiperheen luokse asumaan. Vuokranmaksun hoidin ruoanlaitolla ja tyttären kanssa seurustelemalla. Ikävä vain, että ruoanlaittoni oli sitä sun tätä. Tein todella omituisia ruokia perheen syötäväksi yhdistellen kaikenmoisia aineita. Joissain toki onnistuinkin, kun oikein rautalangasta väännettiin. Raaka kana piti täyttää jollain hörsselillä ja ommella vatsa sitten kiinni. Pahaa kuitenkin teki, sillä oma mahani oli juuri kursittu kokoon, ollen siinä vielä tikit kanaparkaa itse kursiessani.

Luova ruoanlaittotaitoni nousi hymykarein mieleeni eksyttyäni kaidalta tieltä jälleen. Alkoi tässä pari päivää sitten tehdä hirmuisesti mieli kotoista läskisoosia. Kaupasta ostin kastikelihapaketin, jonka kyljessä oli kaiken lisäksi vielä ohjeet. Vaan minäpä halusin itse säestää soosini ja tehdä oman pääni mukaan. Rasvan ruskistaminen oli turhaa; parempi hoitaa sama homma vähän terveellisemmin mausteilla. Suurustaa kastike kyllä täytyisi ja sitä varten etsin kaapista vehnäjauhoja. Mutta kuinka ollakaan talkkunajauhopaketti osui käsiini. Mikä ettei, ajattelin. Soosiin tulisi varmaan savuinen maku talkkunajauhoista ja lorautin niitä veden joukkoon kastiketta varten. Maistelin aikaansaannostani: läskisoosi maistui ihan talkkunalle. Ei erinomaista se ja kulutin pitkiä aikoja loihtimalla pois talkkunan makua läskisoosista.

Lapseni, jolle ruoanlaittotaitoni luovaa hedelmää tarjoilin, ei puhunut talkkunasta mitään. Itse sitä vain pitkin hampain söin. Ja ostin kaupasta uuden kastikelihapaketin halutessani maistaa kerrankin perinteistä läskisoosia, jota varten on varmaan noudatettava ruoanlaitto-ohjeitakin eikä vain sävellettävä omasta päästään - vaikka se niin houkuttelevaa onkin.
Punahilkka
 
Viestit: 62
Liittynyt: 16.11.06 - 0:50

ViestiKirjoittaja ite vierailija reiska päivämäärä 18.11.06 - 17:17

Tuosta alusta sen verran. Että en ikinä, lainaa mitään sukulaisiltani. Siitä ei hyvä seuraa!!!!
Ja itse ruuanlaitto. Sen oppii kaikista parhaiten siten. Että lapset vanhenpien seurassa tekemään ruokaa. Ei valmis mössöä, pizzoja tai muuta sellaista. :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P :P
ite vierailija reiska
 
Viestit: 4272
Liittynyt: 12.3.04 - 10:16

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 18.11.06 - 17:53

Hyvä perusohje on: Tee itse ruokasi, niin siitä tulee hyvää.
Koulussa oli köksää seitsemännellä luokalla (myöhemmin se olisi ollut valinnaisaine, mutta ei mahtunut minun musiikkipainotteiseen tuntikehykseeni). Pidin siitä kyllä, vaikken huolettoman keittiökäyttäytymiseni takia ollutkaan aineen opettajan suosikkioppilas.

Sittemmin olen opetellut valmistamaan joitakin aterioita. Erityisesti paistettu kala kermaviilissä katkarapupedillä sekä pihvi ja valkosipulikermaperunat kuuluvat hallitsemiini lajeihin. Ahvenanmaan pannarilla olen päässyt jopa Ylen Aikaisen kokkivihjeisiin... 8)

Tänään pitää sen verran kiirettä, että ateriaksi valmistuu grillattu broileri. Jos on päässyt matkalla kaupasta jäähtymään, pitänee mikrottaa. Kyytipojaksi riisiä, johon lisätään karria jo ennen keittämistä. Juomaksi olutta.
Keittiötä ei pidä pelätä. Silloin sen kanssa parhaiten pärjää.
Ne ovat kaikki
sitä puhetta
joka päivänkin jo
täytyy ymmärtää
(Hannu Mäkelä: Yö soittaa, säv.Säde Rissanen 2007)
___________________________________
Mikko-Oskari Koski
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Punahilkka päivämäärä 18.11.06 - 19:26

Minunkin lempijuomani ruoan kanssa on olut. Punaviinikin olisi ok, mutta sen kanssa olisi oltava lasillinen vettä, siksi olut lirumpana parempaa.

Oluen hinnoissakin voi säästää: Lidlin puolen litran tölkissä Grafen Walder -olut on hyvää ja maksaa vain 1,04 euroa. Säästöä toisten kauppoihin vastaaviin noin euron eli aika paljon.

- En viitsinyt kiusata lastani tänään enää toistamiseen läskisoosilla. Ajattelin valmistaa vaihteeksi perinteisiä lihapullia. Niitä olen viimeksi muistaakseni valmistanut vuosikymmeniä sitten musiikkiperheessä, jossa perheenisä kysyi, ovatko ne virtuoosejani antaen katseensa samalla lipua pitkin erikokoisia lihapullamöhkäreitäni.

Tänään palasin virtuooseihini uudestaan. Äiti oli puhelimessa sanonut, että muistaisin korppujauhot, mutta koska korppujauhoja ei ollut, käteeni tarttui kaurahiutaleet. Muistaen kuitenkin talkkunajauhojen aiheuttaman yllätyksen siirsin kaurahiutaleet sivuun enkä laittanut kyytipojaksi muuta kuin maustepippuria ja aromisuolaa sekä sidonta-aineeksi yhden kananmunan.

Poika kävi keittiössä kummastellen ihmeellistä hajua. Jotain oli ilmiselvästi tekeillä taas.

No, lihapullat onnistuivat ihan hyvin. Ehkä niitä silti vielä harjoittelen. :wink:
Punahilkka
 
Viestit: 62
Liittynyt: 16.11.06 - 0:50

Re: Minä ja ruoanlaitto

ViestiKirjoittaja kritiikki päivämäärä 18.11.06 - 21:02

Punahilkka kirjoitti:Luova ruoanlaittotaitoni nousi hymykarein mieleeni eksyttyäni kaidalta tieltä jälleen. Alkoi tässä pari päivää sitten tehdä hirmuisesti mieli kotoista läskisoosia.



-Sian kylkisiivuja.

-Sipulia

-Vettä

-Suolaa

-(Vehnäjauhoja, maustepippuria.)


Suikaloi terävällä veitsellä kylkisiivut ohuiksi suikaleiksi.
Silppua sipulit.

Pane suikaloidut lihat pannulle (mieluummin valurautainen) ja anna rasvan irrota pikkuhiljaa lihoista samalla ruskistuttaen lihasuikaleita. Pannu ei saa olla liian kuuma. 4-asento sähköliedellä on riittävä.

Kun liha on tummahkon ruskeata, lisätään sipulisilppu. (Suurikaan määrä sipulia ei pilaa kastiketta.) Anna sipulin pehmetä kunnolla, jonka jälkeen lisätään vesi ja suola.

Tämän jälkeen sähköliesi 2:sen kautta 1:selle ja annetaan hautua vähintäänkin puoli tuntia. Vettä on laitettava sen verran että jää haihtumisen varaa. Paloautolla sitä ei kuitenkaan tarvitse tilata.

Keitetyt perunat (varsinkin muusi) kuuluu tähän ruokaan.

Puolukkahilloa.

Tämä on läskisoosia tirripaistimuodossa. Jos halutaan valmistaa vehnäjauholla suurustettuna, jauhot lisätään ennen veden lisäystä. Tähän versioon ripaus maustepippuria.

Ps. Hieman kevyemmän version saa kun leikkaa kylkisiivuista valkoisen osan pois ja irrottaa niistä rasvaa pannulle, jonka jälkeen heittää läskit pois.
Tuo poisto on helppoa kun siivut ovat nipussa, niin siitä vaan terävällä veitsellä leikkaa pois.
kritiikki
 
Viestit: 3073
Liittynyt: 26.9.03 - 16:43
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja Liisa Autio päivämäärä 18.11.06 - 21:15

Nyt päästiin asiaan! Keittiö on paras paikka. Ennen kuin astut kodin ovesta olet jo valmistautunut - täydennys varastoihin kassissa.

Kun paikkakunnalla on hyvät kaupat, viikkokin rytmittyy. Maanantai on täällä muikkupäivä - kun ei enää nouse niin paistaa ei voi - suolattua on kyllä. Pieni köydenveto suolan määrässä on ratkaistu. Ukko on Savosta, itse Oulujoen varresta, sukujuuret Nakkilasta meren läheltä. Laitamme muikkua kilomäärin. Itselle spesiaalina teen varsin lievän suolan ja viinietikkalisän (yks hailee balsami vai valko vai puna). Joskus panemme kerroksittain suolakalaa/sipulia. Maustunut sipuli saa kyytiä, astian vajetessa sitä lisätään. Välttämätöntä reissulla. Astiana kaikkien Viron kävijöiden kai tuntema Hengstenberg-sinappi vihreässä ja ruskeassa posliiniastiassa.

Viikonlopuksi lempikaupassa on ison kalan tarjoukset, savu/loimu/raaka, uskomattoman halvalla. Nyt loimua myös siikana, sama hinta alle 10 €. Ostin kilosia kolme (yksi pojan perheelle). Lisukkeena ei paljon tarvita paitsi perusasiat: sipuli, peruna, porkkana, maito ja piimä. Helppo kauppalista, tänään inkivääri. Pilkotaan kiehumaan teeksi, tekee hyvää ja alkaa himottaa.

Laatu ratkaisee ennen kaikkea. Hinnoissa on erot S/ K. Vakiryynit, voit, juustot. Yksi esimerkki: Ingmanin suklaa-minttujäätelö .99/1.35 (siis jatkuvasti). Ei mitään murhetta, että kumpikaan vetäisi välistä tulevassa ruuan arvonlisäveron alennuksessa. Pisteeksi iin päälle: erikoispalvelua pyytäessä saa, esimerkiksi saimme vakikauppaan vakituiseen Aallon ruislimpun (hiivaton, ukolla syndroma). Normaalitilauksemme toimituspäiväksi neljä limppua.
Liisa
Liisa Autio
 
Viestit: 1062
Liittynyt: 20.6.05 - 19:19
Paikkakunta: Nokia

Re: Minä ja ruoanlaitto

ViestiKirjoittaja kritiikki päivämäärä 19.11.06 - 10:45

kritiikki kirjoitti:niin siitä vaan terävällä veitsellä leikkaa pois.


Tänään sunnuntaiaamuna egoistinen itsetuntoni ryöpsähti yli äyräidensä ja päätin lainata itseäni.

Annan teille rakkaille virtuaaliystävilleni veitsenteroitusohjeet. (Perinteiset ja varmasti toimivat.)

Sitä ennen kuitenkin käyn paikallisessa räkälässä lukemassa maakunnan pää-äänenkannattajan, joka kokoomuksenkin pää-äänenkäyttäjänä ennen sitoutumattomaksi julistautumista tunnetaan.

Kuolinilmoitukset, eli tupakkalakkolaisten ilmoitukset ovat aina mielenkiintoisia. Tuppaa olemaan nykyisin tuttu joka sunnuntaina.
kritiikki
 
Viestit: 3073
Liittynyt: 26.9.03 - 16:43
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja kritiikki päivämäärä 19.11.06 - 13:04

:D Niin, piipahdetaan lähimmässä rautakaupassa ostamassa hiomakivi. Niitä on monenlaisia, mutta paras on sellainen pitkä, hieman soikion muotoinen liippakivi, joksi sitä myös nimitetään.

Niitäkin on eri versioita. Paras kotikäyttöön on sellainen jossa puolet on karkeaa kiveä ja puolet hienompaa.

K-Rauta tyyppisissä hinta on puolet kalliimpi kuin ns. halppiksissa.

Asiaan perkele:

- Laitetaan vesikraana valumaan niin hitaasti kuin sen nyt voi laittaa.

- Otetaan teroitettava veitsi oikeaan käteen ja liippa vasempaan.

- Jos veitsi on päässyt erityisen tylsäksi, hiotaan karkeammalla puolella, lievällä kulmalla edestakaisella liikkeellä molemmilta puolin useita kertoja.
Hommaa suoritetaan hitaasti valuvan kraanan alla, koska märkyys on tärkeä onnistumisen kannalta.

- Huom. Kivi liikkuu, veitsi ei.

- Viimeistely: Hiotaan kiven hienommalla puolella, jyrkällä kulmalla itsestä ulospäin molemmin puolin kääntäen veistä aina joka hiontakerran välillä.

- Yksi tältä puolelta, yksi toiselta jne. Tätä liikettä jatketaan riittävän monta kertaa, ja koko ajan vuotavan kraanan alapuolella.

- Kun perusteroitus on tehty, pärjätään hyvin kun aina silloin tällöin liipataan hienommalla puolella muutaman kerran.

Veitsen terävyyden testaus on helpointa tehdä tomaattia leikkaamalla. Tylsä veitsi vaan litistää tomaattia, mutta oikein teroitetulla siivut leikkaantuvat vaivattomasti.

Ps. Keittiön tärkein työvälinen on veitsi. Miellyttävä keittiöväline on terävä veitsi. Tylsäksi koko homman tekee tylsä veitsi.
kritiikki
 
Viestit: 3073
Liittynyt: 26.9.03 - 16:43
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja kritiikki päivämäärä 19.11.06 - 14:20

kritiikki kirjoitti:- Otetaan teroitettava veitsi oikeaan käteen ja liippa vasempaan.



Anteeksi. Päinvastoin, liippa oikeaan ja veitsi vasempaan. Tämä siis oikeakätisille.

Tuo lihavoitukin hävettää. Tyhmä minä.
kritiikki
 
Viestit: 3073
Liittynyt: 26.9.03 - 16:43
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja ite vierailija reiska päivämäärä 19.11.06 - 16:00

En jaksanut kirjoittaa reseptiä, joten tässä linkki monenmoiseen muuhunkin :D http://www.yhteishyva.net/ruokamaailma/ ... htopaisti/
ite vierailija reiska
 
Viestit: 4272
Liittynyt: 12.3.04 - 10:16

ViestiKirjoittaja Liisa Autio päivämäärä 19.11.06 - 16:35

Upeata, Kritiikki. Terävät veitset keittiössä tekevät kokin. Samoja linjoja kulki ajatukseni, kun tulin pyhäaamuisesta palaverista, jonka vain messupalvelusvuoro sivuuttaa. Ajattelin kaikkia kattiloitani (Helvi Juvosellakin oli Laulava kattila). Yksi keitti aamulla puuroa pitkään hauduttaen. Toinen oli parvekkeella, eilen keitetyt potut kastikkeeseen kuorittuna. Kolmas odottaa porosoppaa, sen syönnin siirsimme huomiseen kun on uskomattomat aikataulut.

Teräviä veitsiäni kehun lempikaupassani. Siellä ei juuri näe eperoivia asiakkaita, kaikki tietää mitä tahtoo. Sisäänheittohinnat ovat liha/kala (salaa kerätään bulkkituotteissa rahaa). Graavilihaa itselle kun hyvä paisti on sikahalpaa: reilu kilo, leikkaa neljään osaan (vetolaudan päällä ja käärit voipaperiin). Merisuolaa kuhunkin käännellen, sitten YHTÄ maustetta. Pippureja on monta, valkoisesta rosén kautta tulisempiin. Viimeksi kaksi könttiä tein Garaun masala, toinen odottaa.

Pari kertaa kuussa ostan maksaa (ajatella mikä laatu/hintaero aidossa raaka-aineessa verrattuna helpporuokaan!). Ostaa saa silmillään. Laatu aina ylinnä, mutta tässä hintakin pohjissa, ihanaa että ketjut pitävät sitäkin tarjolla. Pannu kuumana, öljyyn yläriviin sipulipaloja, sitten terävällä leikattua maksaa, sitten ohrajauhoja. Sopivalla hetkellä vettä ja liemikuutio.

Kieli kertoo, syömisen ajoitus.
Liisa
Liisa Autio
 
Viestit: 1062
Liittynyt: 20.6.05 - 19:19
Paikkakunta: Nokia

ViestiKirjoittaja Johannes päivämäärä 19.11.06 - 17:26

Liisa Autio kirjoitti:Kieli kertoo, syömisen ajoitus.


Varsinkin keitetty naudan kieli, keitettyjä perunoita, piparjuurikastiketta ja kevyesti suolattuja kurkkuja, kyytipoika maun mukaan, esimerkiksi kevyttä punaviiniä tai raanavettä. Syömisen ajoitus -sunnuntai-iltapäivä. Maittavaa eikä tule kalliiksi.
Johannes
 
Viestit: 681
Liittynyt: 26.9.03 - 8:56
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Johannes päivämäärä 19.11.06 - 17:35

Kahden viikon kuluttua on adventti. Meillä on tapana juhlistaa sitä lipeäkalalla. Keitettyä lipeäkalaa, keitettyjä perunoita, valkokastiketta ja pakasteherneitä. Suolaa ja maustepippuria. Ruokajuomaksi olutta.
Johannes
 
Viestit: 681
Liittynyt: 26.9.03 - 8:56
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Liisa Autio päivämäärä 19.11.06 - 18:18

Johannes, just niin. Olen leikisti ajatellut yhteiskestit - pikkulähiö - katu. Vaikka jonkun kotona, vaikka meillä. Lipeäkalaa syön siitä kun alkaa siihen kun loppuu Makso mitä makso.

Maustepippuri laukaisee muistot muussakin ruuassa. Kuin kardemumma pullan, vaikka kahviin platrattuna. Ennen vanhaan juomat oli aterian ajatus, nyt parhaan ruuan kanssa vesi parasta.
Liisa
Liisa Autio
 
Viestit: 1062
Liittynyt: 20.6.05 - 19:19
Paikkakunta: Nokia

ViestiKirjoittaja kritiikki päivämäärä 19.11.06 - 19:14

Liisa Autio kirjoitti:Pari kertaa kuussa ostan maksaa (ajatella mikä laatu/hintaero aidossa raaka-aineessa verrattuna helpporuokaan!). Ostaa saa silmillään. Laatu aina ylinnä, mutta tässä hintakin pohjissa, ihanaa että ketjut pitävät sitäkin tarjolla. Pannu kuumana, öljyyn yläriviin sipulipaloja, sitten terävällä leikattua maksaa, sitten ohrajauhoja. Sopivalla hetkellä vettä ja liemikuutio.


Kiitos Liisa huomisen, maanantain ruokavihjeestä. Maksaa tulee käytettyä aivan liian harvoin.
kritiikki
 
Viestit: 3073
Liittynyt: 26.9.03 - 16:43
Paikkakunta: Tampere

Seuraava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron