Kun peruskoulun opetussunnitelmaa on tiivistetty ja asiapainotettu, on taideaineiden merkitys samanaikaisesti sekä tunnustettu että nonsaleerattu. Unohdetaan, ettei koulu ole pelkkää aineiden päähän vetämistä, vaan myös -ennenkaikkea- elämäntaitojen oppimista varten olemassa oleva instituutio. Taide- ja ilmaisuaineet olisivat sen kannalta välttämättömiä, niin itsenäisinä aineina, kuin muiden aineiden opetusohjelman sekaan uitettuina. Niiden arvostelemisen pitäisi olla sillä tavoin vapaaehtoista, ettei huonoa arvostelua ole tarpeen antaa missään tilanteessa, vaan se voidaan viedä "positiivisen ajattelun" kautta siinäkin tapauksessa, että opettaja pitää oppilaan suoritusta huonona. Tämä pätee liikuntaankin.
On todella sääli, ettei lukiota ole oletusarvoisesti painotettu (kuten esim.musiikki-, kuvataide-, luonnontiede- tai vaikka kaupallispainotteiset lukiot ovat) vaan päinvastoin monesti yritetään kannustaa oppilaita pääsemään siitäkin läpi entisen "keskiarvokaavan" mukaan kolmessa vuodessa. Ongelma vain on se, että nykyään pakollisia aloitettavia aineita on paljon enemmän, kuin mitä esim.vielä -80-90-lukujenkaan taitteessa oli. Olisinkohan itsekään jaksanut lukuainepainotteista lukiota tuolloin käydä, jos musiikin lisäkurssit (yhteensä 16 kpl) eivät olisi tuoneet vaihtelevantasoiseen opiskeluuni sosiaalista ja taiteellista sisältöä..?
Musiikin opettajia on nykyään harvassa. Se on valitettavaa, sillä musiikin opettamisen kompetenssi ei ole vain sitä, että osaa auttavasti soittaa pianoa tai kitaraa ja vähän siihen päälle laulaa luikauttaa. Vaikka totuuden nimessä on toki myönnettävä, ettei sellaisia sadistiopettajia enää ole, jotka pakottaisivat laulutaidottoman oppilaan luokan eteen hoilaamaan -ja pahimmassa tapauksessa muiden naurettavaksi. Tai siis jos on, heidän opettajanuransa on vakavan virkavirheen takia katkolla varsin pian tuollaisen toiminnan tultua ilmi...
Ja mitä tulee tuohon luovaan kirjoittamiseen, on sekin hyvä osata. Yhdyssana- ja pilkkuvirheitä vilisee nykynuorten kirjoittamissa teksteissä niin, että herää kysymys, opetetaanko äidinkielen tunneilla nykyään enää mitään vai onko kursseja yksinkertaisesti liian vähän, että mitään ehtisi mennä jakeluun?
Yksi tärkeimmistä aineista nykykouluun olisi ilmaisutaito. Sitä nimittäin vaaditaan ihan kaikessa elämässä, niin tieteiden kuin taiteiden parissa toimittaessa. Vai voidaanko eksaktin tiedemiehen, joka ei osaa selittää huippututkimuksestaan mitään tai puhuu niin pitkästyttävästi, ettei kukaan jaksa häntä kuunnella, katsoa olevan tehtäviensä tasalla? Vaan eipä sekään taida peruskoulujen ja lukioiden opetusohjelmiin mahtua, ellei jotain pudoteta pois. Eli olisiko sittenkin aihetta miettiä taas kerran sitä, mikä siinä koulunkäynnissä lopulta olennaista olikaan..?