YLE Radio 1

Eikö lienekin totta että 100 miljoonan euron uhraaminen musiikkitalolle tuntuu haaskaukselta niistä joille gouldilainen asenne musiikkia kohtaan, joka korostaa omissa oloissa musiikista nauttimista ja elektronista tulevaisuutta, siis nykyisyyttä, on musiikin kuuntelun ainut ehto ja edellytys jos tarkastelee musiikkia taidemuotona joka tapahtuu ajassa ja koettaa sitten mielessään vertailla konserttitilanteessa ja levyltä kuuntelulla saavutettuja etuja toisiinsa.

Levyltä kuunnellessa meille tarjoutuu mahdollisuus opetella tuntemaan teos lukemattomien ja rajoittamattomien kuuntelukertojen kautta yhä syvällisemmin avautuvana kokemuksena sen syvimmästä olemuksesta sinänsä joka on välittömästi itse tahdon ilmausta. ja mahdollisuudesta nauttia sen suomasta autuudesta ja täyttymyksestä niin usein ja koska tahansa mielemme tekee olemattamme sidottuja ajallisesti ja paikallisesti rajattuun konserttitilanteeseen joka tapahtuu vain siinä lyhyessä hetkessä, jonka aikana teos saa ilmiaasunsa ja esityksensä ja muuttuu staattisesta elementistä, nuotikirjoituksesta olemassaolevaksi aineettoman muotonsa saaneeksi soivaksi objektivoiduksi tunteeksi ja kiehtovaksi tai arvoitukselliseksi äänimaailmaksi, jonka saatamme kuulla lipun hinnalla vain yhden ainoan kerran kykenettämme muodostamaan ensikerran kuulemastamme teoksesta vielä minkäänlaista kunnollista ja konkreettista näkemystä ja käsitystä niin että se vaikuttaisi tunteisiimme ja oppisimme rakastamaan sitä tuon ohi vilahtavan hetken aikana jonka konserttitilanne tarjoaa puuttelisena tulkintana teknisine virheineen jolloin emme ehkä ole kaikkein valppaimmillamme ja keskittyneimmillämmekään tai koemme ensitustutumisen pitkästyttäväksi ja puuduttavaksi mikä on omiaan ruokkimaan apatiaa kaikkea uutta ja vierasta musiikkia kohtaan,

ja miksi pulittaa kalliin hinnan lipuista jos esitetttävä teos on meille entuudestaan kovin tuttu ja kyllästymiseen saakka puhkisoitettu ja edellisestä kuulemastamme mieltymyksemme ja kiinnostuksen kohteemme ovat jo kokeneet monia metamorfooseja tutkimusmatkallamme musiikin ihmeelliseen maailmaan, jota niukkasisältöiset konserttiohjelmat eivät koskaan pystyisi täysin tyydyttämään tarjonnallaan varsinkin kun ne rajoittuvat vain kaikkein tunnetuimpien säveltäjien tuotantoon.

Muiden taiteenlajien harrastajien asema on tässä suhteessa paljon parempi, he kun voivat kerätä mieluisten taiteilijoidensa töitä mittaamattoman laajasta valikoimasta antiikkiliikeiden huutokaupoista ja gallerioista ja ripustaa alkuperäisen työn seinälleen tai pöydälle tai käydä nauttimassa taidemuseoissa taidenäyttelyiden runsaudesta jota me musiikin harrastajat emme voi tehdä vaan olemme täysin sidoksissa siihen mitä muut meidän puolestamme päättävät kykenemättämme tässä suhteessa itsenäisesti juurikaan vaikuttamaan musiikkivalintoihimme kuin kenties vain levyttämättömien teosten partituureja lukien.

Suomen 1900-luvun säveltaide on ainutlaatuinen ilmiö maailmassa kansallisten myöhäisromanttisten ainesten, uusklassimin, ja modernismin kiehtovassa sekoituksessa ja paljon vivahteikkaampi ja monipuolisempi kuin se suppea kuva jonka radiokanavat ja levykatalogit tarjoavat flegmattisten ohjelmapäälliköiden toimettomuuden ilmauksena kuulijoille kapea-alaista sivistystä ruokkien lukemattomien säveltäjien unohduksen kustannuksella joista saisi paljon kiehtovaa ohjelmistoa ja luentoja.

jos ette ole vielä oivaltaneet, me emme todellakaan jaa yhteistä kokemusta 50-luvun konserttiyleisön ja radion kuuntelijoiden kanssa kotoisesta säveltaiteestamme ja sen peruskiven muuraanneesta säveltäjäsukupolvesta joka loi perustan ja edellytykset kansallisen säveltaiteemme kukoistukselle vaan tuntuu siltä että yhteys pitkään historialliseen jatkumoon ja musiikkiperintöömme on katkennut lopullisesti ja nykymuoti on ottanut vallan taidemusiikissa jota luodaan ja sävelletään aivan kuin suomella ei mitään musiikkiperintöä olisi koskaan ollutkaan kun muistimme on kovin lyhyt ja valikoiva mikä on sangen huolestuttava seikka kaupallisten trendien läpitunkemassa maailmassamme joka vannoo taloudellisen voitontavoittelun ja pintatiedon nimeen.

humalainen kirjoitti:Eikö lienekin totta että 100 miljoonan euron uhraaminen musiikkitalolle tuntuu haaskaukselta niistä joille gouldilainen asenne musiikkia kohtaan, joka korostaa omissa oloissa musiikista nauttimista ja elektronista tulevaisuutta, siis nykyisyyttä, on musiikin kuuntelun ainut ehto ja edellytys jos tarkastelee musiikkia taidemuotona joka tapahtuu ajassa ja koettaa sitten mielessään vertailla konserttitilanteessa ja levyltä kuuntelulla saavutettuja etuja toisiinsa.

Hyvin oivallettu. En ole vielä oivaltanut, eikä kirjoituksesi lukeminen juurikaan auttanut. Oletan kuitenkin alustajan halunneen sanoa jotain, joten yritän lyhyesti kommentoida.
Musiikkitaloa tarvittiin, mutta paikka on ns. syvältä. Sitten varsinaiseen asiaan. Kaikkeahan voi vertailla, mutta kuinka järkevää ja kannattavaa se on? Levyn voi tietenkin soittaa ns. puhki, mutta levyn sisällön opetteleminen ja tämän vertaaminen konserttitilanteessa ei mielestäni ole tarkoituksenmukaista. Minulla on paljon levytyksiä mutten ole koskaan konserttitilanteessa muistellut, että kuinkas tämä nyt levyllä menikään. Enkä aio vastaisuudessakaan moiseen ryhtyä. Nautin musiikista levyltä ja silloin kun olen konsertissa otan sen sellaisena kun kapellimestari sen minulle tarjoilee.
En tietenkään pidä kaikista sovituksista tai kaikkien puikonheiluttajien omasta panoksesta teokseen, mutta se on toinen juttu. Lopuksi haluan onnitella nimimerkki humalaista siitä, että hänkin on oivaltanut kotona soitetun musiikin olevan parhaimmillaan kun se soitetaan levysoittimella ja vinyyliltä.

PedroViti kirjoitti:

humalainen kirjoitti:Eikö lienekin totta että 100 miljoonan euron uhraaminen musiikkitalolle tuntuu haaskaukselta niistä joille gouldilainen asenne musiikkia kohtaan, joka korostaa omissa oloissa musiikista nauttimista ja elektronista tulevaisuutta, siis nykyisyyttä, on musiikin kuuntelun ainut ehto ja edellytys jos tarkastelee musiikkia taidemuotona joka tapahtuu ajassa ja koettaa sitten mielessään vertailla konserttitilanteessa ja levyltä kuuntelulla saavutettuja etuja toisiinsa.

Hyvin oivallettu. En ole vielä oivaltanut, eikä kirjoituksesi lukeminen juurikaan auttanut. Oletan kuitenkin alustajan halunneen sanoa jotain, joten yritän lyhyesti kommentoida.
Musiikkitaloa tarvittiin, mutta paikka on ns. syvältä. Sitten varsinaiseen asiaan. Kaikkeahan voi vertailla, mutta kuinka järkevää ja kannattavaa se on? Levyn voi tietenkin soittaa ns. puhki, mutta levyn sisällön opetteleminen ja tämän vertaaminen konserttitilanteessa ei mielestäni ole tarkoituksenmukaista. Minulla on paljon levytyksiä mutten ole koskaan konserttitilanteessa muistellut, että kuinkas tämä nyt levyllä menikään. Enkä aio vastaisuudessakaan moiseen ryhtyä. Nautin musiikista levyltä ja silloin kun olen konsertissa otan sen sellaisena kun kapellimestari sen minulle tarjoilee.
En tietenkään pidä kaikista sovituksista tai kaikkien puikonheiluttajien omasta panoksesta teokseen, mutta se on toinen juttu. Lopuksi haluan onnitella nimimerkki humalaista siitä, että hänkin on oivaltanut kotona soitetun musiikin olevan parhaimmillaan kun se soitetaan levysoittimella ja vinyyliltä.

Rivien välistä olen lukevinani että imaginaarinen sävelmuistisi ja uuden oppimis-ja omaksumiskykysi tallentaa muistiisi kaiken ensikertaa kuulemasi musiikin, jota et ole aiemmin kuullut sillä normaalissa tapauksessa keskiverto musiikillisen vastaanottokyvyn omaalle siitä tuskin jäisi juuri säveltäkään muistiin tai se ei juuri tuntuisi järin kiinnostavalta ja emotionaalisten kokemusten kaipuuta tyydyttävältä.

Filosofiaa lukeneena olen pannut merkille että ratkaisevana kriteerinä taideteosten substanssin määrittämisessä eivät ole olioiden ja niidenb osatekijöiden, komponenttien suhteet toisiinsa ja tiedoitsevan käytännöllisen normaaliälyn tahtoon vaan sen objektiivinen puhtaan tahdosta vapautuneen puhtaan mielteen alueelle

...anteeksi tekninen häriö keskeytti vastaukseni kirjoittamisen.

siis vaan sen puhtaan mielteen alueelle heijastunut olemus sinänsä eikä niiden keskinäinen vertaileminen ja paremmuusjärjestykseen asettaminen tästä johtuen ole siksi edes mielekästä saati asiaankuuluva tahdon harrastuksen muoto kuin enintään subjektiivisten tasi tiedoitsemisen puhtaan subjektin kokemusten voimakkuuden valossa ja niiden kautta ellei se koske sävellyksen teknistä laatua ja rakennetta.

Näin muodoin voidaan väittää että esim. antonin dvorakin 9. sinfonian muotokielessä ei ole tietoakaan saksalaisesta kontrapunktisesta kurista ja tasapainoista mikä heijastuu teokseen sen sinfonisen käsityksen jaksottaisuutena ja epäjihdonmukaisena kehittelynä sinänsä viehättävien kansanlaulunomaisten melodioiden jäädessä irrallisiksi episodeiksi kasvamatta orgaanisesti teoksen motiiveista, ilman arkkitehtonista lujaa muototajua ja aiheiden välistä sisäistä yhteenkuuluvaisuutta, syvää logiikkaa ja orgaanista kasvuprosessia joka leimaa todellisten sinfonikkojen motiivista kehittelytyötä kuten jopa sellaisen kansaibvälisesti tuntemattoman saksalaissuomalaisen koulukunnan myöhäisromanttisen temaattisen työn mestarin kuin erkki melartinin sinfonioissa jollei hän käytä johtoaihetekniikkaa ja tematiikkaa syklisissä muotojen puitteissa ja osien välisíä viitauksia.

vertailua jatkettaessa olen itselleni todistanut käytännölilisesti kätsottuna jokaisen tutustumani suomalaisen siben aikalaissäveltäjän musiikin vaikuttavan tubteisiini, intohimnoihini ja affekteihin mittaamattoman paljon voimakkaammin ja välittömämmin kuin paradoksaalisesti kuuluisamman jäävuoren sävelkielijonka tunnesisältö kokemukseni valossa on joko olematon tai resptiohäiriöstä johtuen luoksepääsemätön mikä selittynee introvertilla yksinkertaiselle modaalisella tyylillisellä ihanteellaan.

Niinikään on syytä mainita täyssarjallisten, uusklassisten, postsarjallisten ja pandiatonisten ja vapaatonaalisten sekä postromanttisten sinfonikkojemme anti ohjelmiston valossa näennäisesti rajotetulle sinfoniakirjallisuudellemme josta sulho ranta 1. kuorosinfonian säveltäjä suomessa aikanaan polemiikkia toimittamassaan musiikin historiassa univerasaaliin mutta diskriminoituun kulttuuriomaisuuteen ja musiikkiperintöön liittyen ja sitä rikastuttavana joka yksipuolisuudesta ja siben syntaksia korostavana on tuottanut vomakkaita psykofyysisiä kokemuksia jotka tunnerekisterin laajuudessa voittavat kansalliseksi symboliksi leimatun säveltäjämme rajoittuneemman ilmaisuasteikon tuottamat tulokset.

Äänilevy on osoittanut, että suurin osa suomalaisistakin orkestereista on tarpeettomia (paitsi muusikoille, joiden palkka tulee orkesterilta). Mutta suokaamme maahan edes hitunen kauniinkaltaista turhuuttakin.

Muuten, miksi musiikillisen tarjonnan paletti on niin kapea? Missä ovat neoekspressionistit, postmetaromantikot ja iki-impressionistit?

Ihan niin! Ja opet vois korvata nettihahmoilla!

Arvo Konservatiivi kirjoitti:Äänilevy on osoittanut, että suurin osa suomalaisistakin orkestereista on tarpeettomia (paitsi muusikoille, joiden palkka tulee orkesterilta). Mutta suokaamme maahan edes hitunen kauniinkaltaista turhuuttakin.

Muuten, miksi musiikillisen tarjonnan paletti on niin kapea? Missä ovat neoekspressionistit, postmetaromantikot ja iki-impressionistit?

klishee 1800-luvun musiikin ja saksalaisen romantiikan erinomaisuudesta kaikkiin muihin musiikkikulttuureihin ja aikakausiin nähden, joka ilmenee vähättelevänä asenteena modernismin ja tonaalisen ekspansion vuosisataa ja sen tuottamia vähemmässä määrin originelleina miellettyjä taiteellisia tuloksia kohtaan, musiikillisen tekniikan valtavista edistysaskeleista ja kieliopin suunnattomasta kehityksestä ja kompleksisuudesta, jota voisimme nimittää myös ennakkoluuloisuudeksi kaikkia uusia musiikki-ilmiöitä kohtaan, jotka eivät ole vakiinnuttaneet paikkaansa kaanonissa ja saavuttaneet tiettyä statusta yleisön ja artistien silmissä asettumalla mukavasti vallitseviin idiomaattisiin käsityksiin taiteen sovinnaisista normeista jossa kaikkea outoa pidetään ulkopuolelta tulevana uhkana vanhalle järjestykselle mutta lopultakin vain artisteilla ja levy-yhtiön pomoilla on viimeinen ja painavin sana ohjelmistotarjonnan sisällöstä joka luottaa kaikkeen tuttuun ja turvalliseen joka on helposti markkinoitavissa ilman taloudellista riskin ottoa.

Olisi tietenkin sangen naiivia lähteä vertailemaan säveltäjiä laadullisista kriteereistä käsin vaikkakin säveltäjän nimen tuttuus tai tunnetuus ei ratkaise pienimmässäkään määrin musiikin taiteellista arvoa vaikka levyluettelot puhuisivat toista kieltä ja jonkin kielialueen kiinnostus jotakin tiettyä säveltäjänimeä kohtaan olisi kuinka huomattavan suuri tahansa.

historiallisten faktojen tunteminen on välttämätömtä asian ymmärtämiseksi. portit ja suora yhteys suuriin keskieurooppalaisiin musiikkikeskuksiin perinteikkäiltä ja pitkän historiallisen perspektiivin omaavien imperiumien, keisarikuntien ja arvossapidettyjen musiikkikulttuurien jälkeläisiltä ja edustajilta kaltaisiimme pienempiin lyhyemmän iän omaaviin kansakuntiin verrattuna kävi joustavammin ja luontevammin mikä on jättänyt pysyvät jälkensä suhtautumisessa säveltaiteen arvottamiseen myöhemminkin. tämä näkyy siinäkin kuinka jonkin pienen kansakunnan musiikki-istituutiot kohtelevat sen omaa musiikkiperintöä joka on laadukkuudesta huolimatta jäänyt lähes tyystin unohduksiin. rahan himo voittaa taiteelliset arvot.

"Huolimatta" sana unohtui lauseen lopusta pois. Kompleksisuudesta huolimatta...

humalainen kirjoitti:"Huolimatta" sana unohtui lauseen lopusta pois. Kompleksisuudesta huolimatta...

Kas kun en edes huomannut.

humalainen kirjoitti:"Huolimatta" sana unohtui lauseen lopusta pois. Kompleksisuudesta huolimatta...

Ja loppuunkalutut ilmaukset tai sanonnat ovat klišeitä.

humalainen kirjoitti:klishee 1800-luvun musiikin ja saksalaisen romantiikan erinomaisuudesta kaikkiin muihin musiikkikulttuureihin ja aikakausiin nähden (...)

portit ja suora yhteys suuriin keskieurooppalaisiin musiikkikeskuksiin perinteikkäiltä ja pitkän historiallisen perspektiivin omaavien imperiumien, keisarikuntien ja arvossapidettyjen musiikkikulttuurien jälkeläisiltä ja edustajilta kaltaisiimme pienempiin lyhyemmän iän omaaviin kansakuntiin verrattuna kävi joustavammin ja luontevammin mikä on jättänyt pysyvät jälkensä suhtautumisessa säveltaiteen arvottamiseen myöhemminkin. tämä näkyy siinäkin kuinka jonkin pienen kansakunnan musiikki-istituutiot kohtelevat sen omaa musiikkiperintöä joka on laadukkuudesta huolimatta jäänyt lähes tyystin unohduksiin. rahan himo voittaa taiteelliset arvot.

Eiköhän tärkein asia Suomessa ole ollut nuoren "kansakunnan" ideologisten vetomiesten tarve nostaa kulttuurin ja erityisesti taiteen eri alojen Huipulle Yksi ja Ainoa Mestari. Kivi, Leino, Sibelius jne. Seuraa, että tämän Yhden ja Ainoan estetiikka on nostettu normiksi. Toisenlaisia esteettisiä ideaaleja toteuttavat päätyvät automaattisesti tavalla tai toisella epäilyksenalaisten joukkoon (epäisänmaallisina, internationalisteina, kosmopoliitteina, Taiteen vastaisina, elitistisinä, populistisina, kulttuuribolševisteina, kulttuurifasisteina ja niin edelleen).

Näin voitiin Mestareiden tarjoaman esimerkin avulla, heidän tuotantoaan ja mahdollista ajatteluaan opettamalla, sopeuttaa kansalaiset kansakouluikäisistä lähtien oikeanlaiseen ajatteluun ja tuntemiseen.

Arvo Konservatiivi kirjoitti:

humalainen kirjoitti:"Huolimatta" sana unohtui lauseen lopusta pois. Kompleksisuudesta huolimatta...

Ja loppuunkalutut ilmaukset tai sanonnat ovat klišeitä.

humalainen kirjoitti:klishee 1800-luvun musiikin ja saksalaisen romantiikan erinomaisuudesta kaikkiin muihin musiikkikulttuureihin ja aikakausiin nähden (...)

portit ja suora yhteys suuriin keskieurooppalaisiin musiikkikeskuksiin perinteikkäiltä ja pitkän historiallisen perspektiivin omaavien imperiumien, keisarikuntien ja arvossapidettyjen musiikkikulttuurien jälkeläisiltä ja edustajilta kaltaisiimme pienempiin lyhyemmän iän omaaviin kansakuntiin verrattuna kävi joustavammin ja luontevammin mikä on jättänyt pysyvät jälkensä suhtautumisessa säveltaiteen arvottamiseen myöhemminkin. tämä näkyy siinäkin kuinka jonkin pienen kansakunnan musiikki-istituutiot kohtelevat sen omaa musiikkiperintöä joka on laadukkuudesta huolimatta jäänyt lähes tyystin unohduksiin. rahan himo voittaa taiteelliset arvot.

Eiköhän tärkein asia Suomessa ole ollut nuoren "kansakunnan" ideologisten vetomiesten tarve nostaa kulttuurin ja erityisesti taiteen eri alojen Huipulle Yksi ja Ainoa Mestari. Kivi, Leino, Sibelius jne. Seuraa, että tämän Yhden ja Ainoan estetiikka on nostettu normiksi. Toisenlaisia esteettisiä ideaaleja toteuttavat päätyvät automaattisesti tavalla tai toisella epäilyksenalaisten joukkoon (epäisänmaallisina, internationalisteina, kosmopoliitteina, Taiteen vastaisina, elitistisinä, populistisina, kulttuuribolševisteina, kulttuurifasisteina ja niin edelleen).

Näin voitiin Mestareiden tarjoaman esimerkin avulla, heidän tuotantoaan ja mahdollista ajatteluaan opettamalla, sopeuttaa kansalaiset kansakouluikäisistä lähtien oikeanlaiseen ajatteluun ja tuntemiseen.

Se ei kuitenkaan todista mitään saati selitä esimerkiksi sitä miksi vain joidenkin kansallistromanttisille ihanteilleen ja ideaaleilleen uskollisina pysyneiden taiteilijoiden,modernismin kiihkeimpinä vuosina, kun musiikillisen estetiikan murroksessa taiteelliset ihanteet radikaalisti muuttuivat eurooppalaisten vaikutteiden rantautuessa maahamme, kohtaloksi tuli ohjelmistosta pois jääminen sarjallisuuden vallatessa ja kumotessa siihen asti vallinneen musiikillisen kieliopin ja kaikki perinteiset säännöt ja musiikillisen ajattelun ja vain aniharva tietyn statuksen omaava konservatiivisimmista konservatiivisin nimi sai jäädä ohjelmistoon jonkinlaisena reliktinä rakkaalta duuri-ja mollitonaalisuuden aikakaudelta paitsi näiden muutamien provinsiaalisten säveltäjien yleistajuisuus ja sävelkielen kansanomaisuus johon yleisön oli helppo samastua ja vieläpä siksi että se historiallinen konteksti johon heidät voitiin sijoittaa sivusi kansakunnan kohtalonhetkiä

Suomessa melko ahdas musiikillinen ilmapiiri pakotti sävelkielen etsiytymään 1900-luvulla yhden ja ainoan kansallisrtomanttisen tyylistandardin mukaiseen muottiin jääden lähestulkoon sen ainoaksi edustajaksi repertoaariin. mozartin musiikillisesta tyylistä muodostui aikakauden musiikillisten virtausten synteesi italialaisten ja saksalaisten vaikutteiden kypsyttämänä täydellistyneessä objektivoidun tunteen inkarnaatiossa.

Koetan yhä ottaa selvää viestistäsi päivältä 8.6.2010. Ehkä joskus.

Arvo Konservatiivi kirjoitti:Koetan yhä ottaa selvää viestistäsi päivältä 8.6.2010. Ehkä joskus.

kaikilla ei välttämättä ole kylliksi miellekykyä tai suhteellista sävelkorvaa ja musikaalisuutta vastaanottaa ja ymmärtää klassisen taidemusiikin välittämää informaatiota joka on yhtä kuin maailman objektiivinen olemus sinänsä, mikä näkyy myös siinä että rajat joiden puitteissa tämä taidemuoto mielletään ovat hyvin ahtaat ainakin repertoaarin perspektiivistä katsottuna, jossa tunnetulla ja suosion saaneella populaarilla mediaseksikkäällä kaunissointisella nimellä on painoarvoa paljon enemmän kuin mitä musiikin sisäinen panos ja emotionaalinen rikkaus edellyttäisivätkään ja älylliselle konstruktiolle perustuva graafisuus voittaa usein romanttista tunneilmaisua vuolaasti tarjoilevan harmoniselta tyyliltään täyteläisemmän musiikillisen kaunoilmaisun yleisön suosiolla mitattuna, vaikka sisäisen metafyysisen merkitystä silmälläpitäen vaakakuppien tulisi olla toisenlaisessa asennossa emotionaalista sisältöä suosien, kaikkea pintapuolista karttaen, mutta koska huhu yleensä merkitsee todellista vakavuutta enemmän taiteenkin arvottamisessa saamme kuulla kansainvälisiä uusklassisia kuuluisuuksia kotimaisten metropoleilta syrjässä uransa luoneiden tuntemattomien suuruuksien sijaan, vaikka laatu korostaisi jälkimmäistä ja näin ollen martinun kaltaiset sointiväripaletillaan häikäisevät tai stravinskyt, vaikkakaan eivät uuno klamin veroiset, sisällöltään kevyemmät tekijät peittoavat kontrapunktisemmin musiikillisia muotoja työstävät fougstedtin sinfoniat joita edes juhlavuosi ei nosta unkohduksen yöstä päivänvaloon. Mutta yhtä hyvin sama koskee tuukkasemn emotionaalisesti latautuneita hurmaavan uusromanttisia sinfonioita, pesosta, leiviskää, furuhjelmia. linnalaa, rantaa, mobergia, törneä, karjalaisia, melartinia, krohneja, haapalaisia, lioukkoa, härköstä, hallastea, tai des suomenruotsalainen vahva yhteisöllisyys ei avita fordellin ennätyksellisen sinfoniasuman purkamista levytyksin, bengt carlsonin fantastisen skrjabin, ja ranskalaisvaikutteisen harmonisesti rehevän wagnerilaisen viulun pitkiä melodioita ja legatolinjaa korkealla livertelevän viulustemman haltioittavassa vaikutuksessaan esiin tuotuna ensi kertaa, vaikka ringbomin puhallinseptettoa salzburgin nykymusiikkifestativaalien jälkeen 50-luvulta ei sittemmin kuultukaan tai bengt johanssonin renessanssi, uusbarokkija uusimpressionismivaikutteisen kuoro-ja soitinmusiikin lositaessa poissaolollaan ohjelmistoista linna oopperaa ja orkesterimusiikkia myöten jossa hän käytti keskenjääneen sinfonian osaa.