YLE Radio 1

ernst linkoa voi hyvin kutsua suomen mozartiksi ja hänen ulkonäössäänkin on havaitsevinaan huomattavaa yhdenmukaisuutta ja vastaavuutta nenän lihaksikkuuteena mozartia esittävään öljyvärimaalaukseen rinnastuen.

lingon 3. ja 4. pianokonsertottojen ensi osa on sonaattimuotoinen jossa maskuliininen, klassisen ytimekäs pääteema johtaa kehittelyyn jo esittelyjaksossa. sivuteema on perinteiseen taaan dominantin sävellajissa, mutta karaktäärivastakohtaa ei sen maskuliinisuuden vuoksi synny, vaan lyyriset ja feminiiniset sävyt säästetään 2. osaan jossa näyttäytyy chopinin esikuva.

4. konserton alkuosa on puhdasta mozartia mutta diatoniikan keskellä poikkeamia vieraisiin sointuihin esiintyy prokofjevmaisessa rytmisessä ja tonaalisessa oikullisuudessaan ja pelkistettyä uusklassismia muodon käsittelyn paikallaan pysymisenä ja rapsodisuutena. 2. konsertossaan hän etsiytyy vieläkion varhaisempiin esikuviin.

useintosin cruselli mainitaan pohjolan moartiksi mutta tyyliltään hän kuitenkin edustaa jo varhaisromantiikkaqa. tyylipatisseja ovat säveltäneet toki monet muutkin mestarimme.

sibelius-akatemian rehtorina elantonsa ansainnut professori linko opetteli yölukemisinaan lisztin A-duuri pianokonserton, harjoitteli sen sitten ulkoa ja esitti konertissa 10 päivän kuluttua. hän hallitsi suvereenisti barokkimestareiden tyylin kuten bachtyylinen aaria scarlattin kunniaksi omistetussa pianosarjassa tai tanssisarjassa opus 1 osoittaa puhtaista mozarttyylisistä taitteista puhumatta.tässä on säveltäjä joka sibeliusta paljon uskottavammin ja vakuuttavammin on rinnastettavissa klassistisiin ideaaleihin. jolla tuota kansallisromanttista kitschiä on paljon vähemmän musiikissaan hienostuneessa tyylitietoisuudessaan. ritarisinfonia nopeine marssirytmeineen ja puhallinfanfaareineen sekä burleskeine polyfonioineen on laadukkuudesta huolimatta sivuutettu kuten mozart 1790-luvun wienissä.

humalainen kirjoitti:sibelius-akatemian rehtorina elantonsa ansainnut professori linko opetteli yölukemisinaan lisztin A-duuri pianokonserton, harjoitteli sen sitten ulkoa ja esitti konertissa 10 päivän kuluttua... tässä on säveltäjä joka sibeliusta paljon uskottavammin ja vakuuttavammin on rinnastettavissa klassistisiin ideaaleihin.

Linko oli huippupianisti ja mestarismies, toki hän oppi ja opetteli konserttoja soittamaan. Mutta taas: olisiko Sibban todellakin pitänyt lainailla Bachin ja Mozartin tyylikeinoja ollakseen vakuuttava säveltäjä... Ei hän (eikä perikunta ) minun puolustuspuheitani kaipaa, mutta pitipähän taas kommentoida.

punoja kirjoitti:

humalainen kirjoitti:sibelius-akatemian rehtorina elantonsa ansainnut professori linko opetteli yölukemisinaan lisztin A-duuri pianokonserton, harjoitteli sen sitten ulkoa ja esitti konertissa 10 päivän kuluttua... tässä on säveltäjä joka sibeliusta paljon uskottavammin ja vakuuttavammin on rinnastettavissa klassistisiin ideaaleihin.

Linko oli huippupianisti ja mestarismies, toki hän oppi ja opetteli konserttoja soittamaan. Mutta taas: olisiko Sibban todellakin pitänyt lainailla Bachin ja Mozartin tyylikeinoja ollakseen vakuuttava säveltäjä... Ei hän (eikä perikunta ) minun puolustuspuheitani kaipaa, mutta pitipähän taas kommentoida.

sitähän siba teki, hän plagioi klassistisia tyylikeinoja, minkä takia aluksi se viehätti minua luonnolyriikassaan, ja polyfonis modaalisia tyylikeinoja 6. d-doorisessa tai d-molli sinfoniassaan palestrinaan asti ulottuvine alluusioineen. mutta tesktruriltaan kamarimusiikillininen pieni sinfoniahan tuo kokoonpanoltaankin on, ei suurten wagneriianisten orkesterimassojen vyörytystä vaan kylmää lähdevettä ja pitsinnypläystä pikkuporvarillisittain. aaltonen sentään kirjoitti suurta draamaa sinfonioissaan ja käytti myös paljon modernimpia tyylikeinoja dodekafoniaan saakka sostakovitsmuistumien ohella ja muut uusklassikot suosivat nopeita tempoja ja marssirytmejä tosinpesola aloittaa ja päättää sinfonioistra erään mahtipontisessa marssirytmissä f-mollissa ja tuukklanen 2. päättyy massiiviseen marssiin terassimaisin temponvaihdonkin ja käyttääorientaaliselta kuulostavia pentatonisia klamivaikutteisia aiheita ekassa osassa joka kaukana sonaattimuodon pakkopaidasta. sibelius intohimotonta sävelkieltä ja käsittelee melkein yhtä affektia vain kerrallaan.

Kyllä Aaltonen ja Pesola ja miksei muutkin ole voineet säveltää "draamaa", mutta he eivät vain ole Sibban tasoisia säveltäjiä, niin se vain on - "se jokin" heidät erottaa...

punoja kirjoitti:Kyllä Aaltonen ja Pesola ja miksei muutkin ole voineet säveltää "draamaa", mutta he eivät vain ole Sibban tasoisia säveltäjiä, niin se vain on - "se jokin" heidät erottaa...

hahahaa en muista koska olisin nauranut niin makeasti kuin lukiessani sen mitä kirjoitit. voinhan minäkin pitää itseäni maailman parhaana pianistina. niin se vain on. totesin sen vuosi sitten improvisoidessani pianolla ensimmäisen nsinfoniani jota en teoksen luonteesta johtuen tullut nuotintaneksi. mutta täytyy myöntää hienommalta se kuulosti kuin erään joka on väsännyt rapiat 200 sinfoniaa.

millä objektiivisella mittarilla mittaat säveltäjien keskinäistä paremmuutta. minulla sibelius opn tällä hetkellä huonoin niidstä kaikista felix krohn ja väinö hannikainen mukaan lukien joiden musiikkia olen kuullut, kas se kun ei imponoi minua lainkaan korkeintaan tulen huvittuneeksi sen hiukan kotiseututaidetta muistuttavasta kotikutoisesta ja kitschimäisestä melodisesta alleviivauksesta.

sellaista herkkää ja hienostunutta runollisen myöhäisromanttista tunnetta siban musiiiki ei minuklle välitä, mutta aivopestyä tajuntaa ja reseptiota yhdsen totuuden tuputtaneelle on mahdotonta pystyä muuttamaan kauan omaksuttuna olleita käsiyksiä puhtaan tiedoitsemisen tietä syvällisemmäksi objektiiviseksi tiedoksio ellei omaa siihe riittävästi musikaalisuutta ja perehtyneisyyttä musiikin historian tylivirtauksiin ja tyyliperiodeihin ja objektiivisin kuvan muodostaminen vai yhden kaupallisen tarjonnan vuoksi puolueelisen repertoaarin vuoksi ei siis lainkaan onnistu.

20 vuotta sitten viehätyin minäkin vienolla tavalla siba maisema ja luontopanoraamoista tai niihin assosioituvista sävelnäyistä mutta nyt kun tietoisuuteni on kehittynyt korkeammalle musiikaaliselle tasolle olen hylännyt sibeliuksen toivottoman konservastiivisena ja arkipäiväisen latteana soinnukäyttelijänä ja triviaalina melodikkona jolle säveltäminen olikin työn ja tuskan takana minkä huomaa sen hieman keinotekoisesta rakenteesta ja vaivalloisesta äänenkuljetuksesta tremolokenttien suosimisena ja staattisuutena.

mutta luonnollinen selitys siban suosioon lienee silläkin että hän vain yksnkertaisesti oli säveltäjä jonka teoksia kajanus vei ensimmäisten joukossa ulkomaisiin konserttisaleihin ja niin hän vakiinnutti paikkansa kömpelöstä fraseerauksestaan huolimatta joka ei myöskään viljellyt juuri yllättäviä ja rohkeita sointuyhdistelmiä tai pyrkinyt absoluuttiseen sointiväriefektiin tai luonut pitkälinjaisia laulavia lyyrisiä molliteenoja tai käyttänyt kromaattisia pidätyksiä ja muunoksia kuten vaikka armas launis värikkäissä ooperoissaan wagnerilaisessa pitkälijaisessa melodiikassaan. parempi kuin sibelius ikinä ja hänen vaivalloisesti etenevä sanontansa. tapiola ja 4. sinfonia todistavat myös tästä vaikka 2. on pinnalllinen.

humalainen kirjoitti:

punoja kirjoitti:Kyllä Aaltonen ja Pesola ja miksei muutkin ole voineet säveltää "draamaa", mutta he eivät vain ole Sibban tasoisia säveltäjiä, niin se vain on - "se jokin" heidät erottaa...

voinhan minäkin pitää itseäni maailman parhaana pianistina.

Voit toki pitää , mutta et ole. Siitä olen varma. Mutta siitä en ole läheskään yhtä varma, etteikö Sibelius olisi suuri säveltäjä, Suomen merkittävimpiä.

millä objektiivisella mittarilla mittaat säveltäjien keskinäistä paremmuutta. minulla sibelius opn tällä hetkellä huonoin niidstä kaikista felix krohn ja väinö hannikainen mukaan lukien joiden musiikkia olen kuullut, kas se kun ei imponoi minua lainkaan korkeintaan tulen huvittuneeksi sen hiukan kotiseututaidetta muistuttavasta kotikutoisesta ja kitschimäisestä melodisesta alleviivauksesta.

No millä mittarilla sinä itse mittaat? "Kotiseututaidetta muistuttava kotikutoinen..." Huumorimiehen tekstiä. F. Krohnista ja V. Hannikaisesta ei nyt kannata puhua samana päivänäkään... Sibba punoo kokonaisen seinäryijyn siinä missä pojat virkkailevat pannulappuja.

...jolle säveltäminen olikin työn ja tuskan takana minkä huomaa sen hieman keinotekoisesta rakenteesta ja vaivalloisesta äänenkuljetuksesta tremolokenttien suosimisena ja staattisuutena.

No mitä sitten? Sulle se on varmaan helppoa. Ei kun vaan "sinfonioita" improvisoimaan.

sibelius ehdottomasti! ei ole toista joka hänet löisi täällä suomenmaalla

k.juhana65 kirjoitti:sibelius ehdottomasti! ei ole toista joka hänet löisi täällä suomenmaalla

Siis millä mitalla mitaten? Sävellysten lukumäärällä, soittokerroilla, tienatuilla palkkioilla, lehtikirjoitusten palstamillimetreillä?

punoja kirjoitti:

humalainen kirjoitti:

punoja kirjoitti:Kyllä Aaltonen ja Pesola ja miksei muutkin ole voineet säveltää "draamaa", mutta he eivät vain ole Sibban tasoisia säveltäjiä, niin se vain on - "se jokin" heidät erottaa...

voinhan minäkin pitää itseäni maailman parhaana pianistina.

Voit toki pitää , mutta et ole. Siitä olen varma. Mutta siitä en ole läheskään yhtä varma, etteikö Sibelius olisi suuri säveltäjä, Suomen merkittävimpiä.

millä objektiivisella mittarilla mittaat säveltäjien keskinäistä paremmuutta. minulla sibelius opn tällä hetkellä huonoin niidstä kaikista felix krohn ja väinö hannikainen mukaan lukien joiden musiikkia olen kuullut, kas se kun ei imponoi minua lainkaan korkeintaan tulen huvittuneeksi sen hiukan kotiseututaidetta muistuttavasta kotikutoisesta ja kitschimäisestä melodisesta alleviivauksesta.

No millä mittarilla sinä itse mittaat? "Kotiseututaidetta muistuttava kotikutoinen..." Huumorimiehen tekstiä. F. Krohnista ja V. Hannikaisesta ei nyt kannata puhua samana päivänäkään... Sibba punoo kokonaisen seinäryijyn siinä missä pojat virkkailevat pannulappuja.

...jolle säveltäminen olikin työn ja tuskan takana minkä huomaa sen hieman keinotekoisesta rakenteesta ja vaivalloisesta äänenkuljetuksesta tremolokenttien suosimisena ja staattisuutena.

No mitä sitten? Sulle se on varmaan helppoa. Ei kun vaan "sinfonioita" improvisoimaan.

siballa on kyseenalainen kunnia olla viihdyttävimpiä sävetäjiämme ja taiteellisesti vähiten merkitsevimpiä ja kunnianhimottomimpia patriootisilla tuilapäisteoksillaan joista hänet ennen muuta tunnetaan . minu sibeliusvaiheeni meni ohitse jo 10 vuotta sitten jolloin en vielä ollut kypsä tiedoitsemaan myöhäisromanttisen orkestereisatsin ja kromaattisen äänenkuljetuksen ja soinnunkäytön synnyttämiä intohimoista tunnelatausta johon deliuksen taide minut onnellisesti johdatti suuren täyttymyksen saavuttaen. sen jälkeen kun opin impressionististen kromatiikan taitureiden sonnillisesti hienostuneen häilyän tnnelmamaalailun salojen sisäistyneen ilmaisun sisäistämiseen suomalainen kultivoituneempi säveltaide alkoi kiehtoa ja ottaa haltioihinsa aivan uudella ennennäkemättömällä tavalla jota sibeliusta kuunnellessani en voinut uneksiakaan tai ainakaan tiedoita sellaisen emotionaalisen voiman olemassaoloa.

sibeliuksen melodinen tyyli on kovin raskasliikkestä ja kömpeleö ja suorastaan yliyksinkertaista voidakseen tuottaa syvemmälle musiiki saloihin uppoutuneelle esteettistä nautintoa vain jonkinlaisen uneliaaseen horteiseen haukotuttavaan vajoamiseen ja tylsistymiseen johtavan kangetelevan krampinomaisen ja puisevan äänenkuljetuksen väsyttävyyden ja harmauden. krooh pyyh. felix krohn kirjoitti jo 22 vuotiaana herkän runollista ja fantastisen haltioituneen romanttista orkesterimusiikkia tsakovskin hengessä vuodenajat sinfonian 1. osassaan johonmuissa osissa tunkeutuu myös huumoria mukaan.muutoinhän oli lähes puhdas lyyrikko. mutta yleensä herkkäsävyisen miniatyyritaiteen mestarina koskettaa kulijoidensa sydäntä unohtumattomalla tavalla melodisessa vuolaudessaankin .

k.juhana65 kirjoitti:sibelius ehdottomasti! ei ole toista joka hänet löisi täällä suomenmaalla

ei hän säveltänyt yhtään fuugaakaan sinfonioihinsa. kompleksisin on melartinin 4-ääninen fuuga joka päättää hänen a-molli sinfoniansa joka on yhtä temaattista prosessia vaikka ei melodiselta kannalta yhtä kiehtova hidasta osaa lukuunottamatta kuin eräät varhaisemmat mellartinin sinfonoista tai kuudes. leiviskän kuuluisin sinfonia brevis käsittää 3-fuugan muitaakseni.ja aaltosen hiroshimassa on lukuisia fuugajaksoja jotka kromaattisuudessaan viittaavat dodekafoniaan asti.

humalainen kirjoitti:

k.juhana65 kirjoitti:sibelius ehdottomasti! ei ole toista joka hänet löisi täällä suomenmaalla

ei hän säveltänyt yhtään fuugaakaan sinfonioihinsa.

Olisiko Sibeliuksen todella sinun mielestäsi pitänyt kirjoittaa fuugia ollakseen hyvä säveltäjä...

punoja kirjoitti:

humalainen kirjoitti: ei hän säveltänyt yhtään fuugaakaan sinfonioihinsa.

Olisiko Sibeliuksen todella sinun mielestäsi pitänyt kirjoittaa fuugia ollakseen hyvä säveltäjä... :o

Sama ajatus kävi mielessä, mutta en viitsinyt lähteä kirjoittamaan selvää asiaa; niin tuohon otsikon kysymykseen. Miksi jotain pitäisi kutsua suomen mozartiksi? Muuten onko tuolla pienaakkosilla nimien kirjoittamiksella joku erityinen tarkoitus? Oli miten oli mutta jos puhutaan Wolfgang Amadeus Mozartista niin pysyköön siellä missä on. Eiköhän Suomessa ole tarpeeksi hyviä säveltäjiä omasta takaa.
edit: mainitakseni yhden; Sibelius. Sitä vaan eivät kaikki, esimerkiksi Herbert von Karajan, ymmärrä. Tosin se olisikin liikaa vaadittu von Herbertiltä.

Millä mittapuulla Mozartiin rinnastutaan? Sävellysnopeuden, soittovirtuositeetin, heikon huumorintajun? Vai kenties laadukkaiden ja riittävästi toisistaan poikkeavien sävellysten määrän?
Tällä viimeisellä kriteerillä lähimmäs päässee Toivo Kärki, kaimastaan Kuulasta emme voisi olla yhtä varmoja. Molemmilla oli riittävän heterogeeninen sävellystuotanto, jotta nerouden voisi katsoa rajoittuneen johonkin genreen. Jos haetaan musiikillisten oivallusten monipuolisuutta sekä kykyä ottaa yleisö keikkatilanteessa, voisi Anna-Mari Kähäräkin olla aika kova ehdokas. Sävelkielen mehustajana Kerkko Koskinen taitaisi nyt elossa olevista säveltäjistä nousta lähimmäs niitä kriteerejä, joilla Mozartin rinnastutaan, eikä sointukuvioiden oivaltajaa Einojuhani Rautavaaraakaan voine ohittaa.

Mutta kuten edelläkin on todettu: kysymys on absurdi, eikä siihen kannata mitään yksiselitteistä vastausta edes yrittää etsiä.

moxu kirjoitti:Tällä viimeisellä kriteerillä lähimmäs päässee Toivo Kärki, kaimastaan Kuulasta emme voisi olla yhtä varmoja.

Toki tämä kysymys on ihan turha. Mutta oletko todella sitä mieltä, että T. Kärjen ja Mozartin tuotaantoa voisi jotenkin verrata. Olkoonkin että Mozart varmaankin oli myös oman aikansa "viihdemuusikko" ja toisaalta kaikki kunnia Suomen suurelle (suurimmalle) iskelmänikkarille, mielestäni näitä ei voi oikein verrata. Kärki ei tietääkseni säveltänyt sinfonioita eikä konserttoja, oopperoista puhumattakaan - siis tuotannon laajuus (myös laatu) on ihan toista luokkaa. Eli loppujen lopuksi vertailu on täysin tarpeetonta. Eikä tuollaisia mozarteja ole liiemmin edes syntynyt muita, ainakaan minun mielestä...