sääennuste osakemarkkinoille

Yhteiskunnallisista kysymyksistä ja tieteistä sekä näihin aiheisiin liittyvistä Radio 1:n ohjelmista

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

sääennuste osakemarkkinoille

ViestiKirjoittaja humalainen päivämäärä 27.9.11 - 21:39

pilvistä tai puolipilvistä sekä monin paikoin sade-ja ukkoskuuroja. riippuen mistä kiejastosta sitä kirjottaa ja mitä' musaa soittaa. sijoittajat salakuuntelee jatkuvasti erästä asuntoa jota tirklistelleen joka raosta. hulluja maailma täynnä. teknologiasta ei paljon hyötyä ihmiselle. markkinat laslevat tai rahastot eivät auinakaan tuota merkittävästi ennen kuin olen laatinut valtakijan asiamiehelleni osuuksien lunastustoimeksiantoa varten varojen siirtämiseksi rahastoista hoitotilille. joten istukaa salöklkunne päälä rauhassa vain jha maksakaa palkkioita hallinnoinnista. tuplaa tai triplaa huippukursseihin ei luvassa. kurssien perässä juokseminen kuitenkin olisi kannattanut toisin kuin taloustaito ja arvauslehdet neuvoivat vuosia sitten. nyt mennään todellista kärrynpyörää ja vuoristorataa ympäri ylös ja alas, aivan kuten jumalaisen lyyrikko melodikko felix krohnin klassikoksi muodpstuneessa rukkilalu melodraamassa lausutellaan ylös ja alas, jättiläinen. vai oliko se vain muistiharha tai vapaa assosiaatio kuunnellaan kappale uudelleen. ilmaisuvomasistya ja draamallisesti tehokasta musiikkia. musiikkia vaikuttaa sentimenttiin. hyvä idea tosisibeliusfaneja ajatellen olisi levyttää kaikkien sibeliuksen sinfonoihin tyylillisiä yhtymäkohtia omaavien sinfonikkojen sinfoniat kuten bengt de törneen jolla usein sibeliaaninen jousikudos tai aaltonen jonka hämeenlinna runoelma on saanut vaikutteensa esikuvaltaan tai matalien jousien mollisävyt hiroshima sinfoniassa ja finlandian suuntaan assosioituvat hymniauinekset niin kökkönä kuin minun korvissani sentimentaalinen sibelius soikin ei absoluutuuttissa merkityksessään uhteismitqallisena sisällön puhuttelemattomuuden emotionaalisen elämysmaailman ja voiman niukkuuden vuoksi.. baariin bisselle.
humalainen
 
Viestit: 914
Liittynyt: 17.12.06 - 22:57

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron