YLE Radio 1

Pelkän soitinmusiikin, kuten sinfonioiden, kvartettojen, konserttojen, triojen tai suurten oratorioiden, Il ritorno di Tobia, Die Schöpfung, Die Jahrezeiten, ja messujen perusteella ei aivan uskoisi, kenties ikinä edes aavistaisikaan, papa Haydnia niin taitavaksi, tuotteliaaksi, kekseliääksi, perinnetietoiseksi, hurmaavalla tavalla aidoksi, instrumentiltaan taipuisaksi, italialaisten oopperoiden, varsinkin aarioiden ja teatterin valohämyn mestariksi, kun vielä muistetaan ja otetaan huomioon että valta-osa, filosofin sielua lukuunottamatta, syntyi jo 60, 70 ja 80 lukujen taitteessA esterhazyn euroopan eristäytyneintä oopperaseuruetta varten kun säveltäjän kypsimmät ja suurimmat sinfoniat, joista hänet ensisijaisesti tunnetaan, näkivät päivänvalonsa vasta 90-luvulla lontoossa ja oratoriot vuosikymmenen lopulla ja seuraavan vuosisadan vaihteessa ja siitäkin huolimatta nämä keskikauden oopperat Apteekkarista ja kenties jo acide e galateasta ja intermezzo la canterinasta lähtien La Vera Costanzaan kantavat persoonallista leimaa sisältäen paljon mestarin raikkainta ja kestävintä musiikkia, varsinkin, josta toisinaan kuvastuu hänen kuihtumaton ja sydämellinen huumotintajunsa, toisinaan intohimoiset ja palavat tunteet henkilöidensä sisäistä elämää ilmentäessään pelkillä soittimen sävelillä.

Minulle ainakin oli miltei mykistävä ja haltioitunut kokemus kuulla Harnoncourtin johtama seria Armida levyllä, mutta tätäkin suuremman ihmeen koin kuultuani infidelta delusan tai il mondo della lunan, la fedelta premiatan jne. ja kaiken kruunaavana huipentumana orlandon jotka osoittivat haydnin lajissaan verrattomaksi buffa-oopperoiden mestariksi jo niin varhain. Vähintään yhtä suuri ihme oli Schubertin fierrabrasin II ja IIi-näytös.

Haydn on oikeastaan paradoksaalisesti sattuman oikusta on tullut jälkipolville tunnetuksi sellaisten sävellysmuotojen taitajana, muiden muassa sinfonikkona ja kvartettosäveltäjänä, joihin hänen luova energiansa ja aktiviteettinsa olivat vasta toissisaisesti focusoituneet mieltäessään itse tärkeimmäksi aktiviteetikseen oopperoiden tuottamisen ja johtamisen kapellimestarina esterhazyn hoviteatterin palveluksessa, ja jonne itse keisarinnakin kehotti menemään jos haluaa kuulla hyvää oopperaa, mutta jonka 12 ensimmäistä kenties kreivi Morzinin yksityistilalalla Lucavecissa böömissä syntyneet oopperaa, ja vielä varhaisempia kuten Der Krumme Teufel, ovat ikävä kyllä kadonneet jäljettömiin.

Vaikka Haydnin kyvyt oopperasäveltäjänä olivat esim. Mozartin luonnehtimiskykyä, psykologista silmää ja näyttämövaisioa ajatellen rajoittuneemmat on hän parhaimmillaan kyennyt luomaan tunnelmaltaan erikoisen mielentilan värittämiä näytöksiä kuten il mondo Lunan II-näytös jonka suggeroivana lopputuloksena, jossa Haydn on säveltänyt kesytettyä luontoa, baletteineen ja linnun sirkutuksineen, on kuussa kävelyn kaltainen tunnelma joka itse asiassa tapahtuu valeastrologi Ecciliton puutarhassa jossa "myrkkyjuomalla" nukutettu vanha rikas höppänä Buonafede herää luullen olevansa kuun kamaralla tarkoituksena saada ovelalla huijauskeinolla hänen naimattomat tyttärensä juonittelijoiden kanssa vihille joilta puuttuu vain tarpeeksi rahaa tähän päämäärään muutoin päästäkseen Ceccon esittäytyessä kuun keisarina.

Mielestäni on kohtalon ivaa että oopperoiden säveltämisen intohimoisimmaksi harrastuksekseen ilmoittaneen Haydnin varhanen oopperatuotanto on kadonnut tietymättömiin jälkiä jättämättä luultavasti lukemattomine koomisine ja tunteikkaan kauniine karakteristisine ja taidokkaine aarioineen mutta muiden muassa jokseenkin tavanomainen ja musiikillisesti yllätyksetön ja melko kaavamaisen rutiininomainen varhainen sinfoniatuotanto joitakin piristäviä ppoikkeuksia lukuunottamatta joista kuvastuu ankeampi ja värittömämpi säveltäjäprofiili kuin raikasta buffan henkeä tulvillaan olevien oopperoiden musiikillinen kieli, on säilynyt lähes kokonaisuudessaan jälkimaailmalle joiden ihmiset vielä nykyäänkin luulevat olleen haydnin varsinainen leipätyö ja anti länsimaiselle taiteelle.

Mutta eihän Haydnia ole unohdettu. Pikemminkin päinvastoin.
Ja ihan syystähän hänen tuotantoaan soitetaan!

Palataan asiaan loppuviikosta, menen nimittäin perjantaina kuuntelemaan Haydnia Turun Tuomiokirkkoon..!
http://www.turku.fi/public/?ContentID=1 ... odeID=4432

Minusta Haydn on antanut todistuksen siitä, että yksi ainoa ooppera-aaria voi paremman puutteessa toimia kokonaisen sinfonian tai sen osan inspiraation lähteenä, motiivisena ituna ja musiikillistemaattisena lähtökohtana osoittaen useissa tapauksissa temaattista sukulaisuutta jälkimmäisen absoluuttisen musiikin muodon temaattisen aineksen kanssa vaikkakin yhtäläisyydet voivat joissakin tapauksissa olla sangen vähäisiä kuin ohi vilahtava tulevan ennakointi mutta joka osoittaa sen mikäli hänen oopperoihinsa on tutustunut vähänkään huolellisemmin että halu säveltää näyttämölle oli hänen intresseissään etusijalla ja vasta toisella sijalla konserttimusiikkiin panostaminen .

Pidänkin varsin valitettavana sitä että viimeiseksi jääneet oopperansa sävellettyään Haydn tyytyyi vain johtamaan tuolloin muiden huomattavien ja muodissa olleiden oopperasäveltäjien teoksia viimeisinä esterhazyn vuosinaan vaikka hän oli tullut erinomaisiin tuloksiin joissakin 70 ja 80 luvun taiteen teoksissaan ja tekisi mieleni mennä jopa niin pitkälle että aivan kuten ilman Haydnin kvartettoja ei mozart olisi milloinkaan pystynyt luomaan mitään sellaista kuin pitkällisen ja vaivalloisen työn hedelmänä syntyneet Haydnin vahvasta vaikutuksesta kertoneet kvartettonsa, eivät mozartin suuret buffa-oopperatkaan olisi elleivät nyt aivan jääneet koskaan syntymättä, mutta eivät yltäneet sellaisiin mittoihin ooperataiteen kuolemattomina saavutuksina ellei olisi epätodennäköistä että mozart milloinkaan sai tutustua haydnin näyttämöteoksiin, sillä niin monet puhtaasti musiikilliset yhtymäkohdat ja yhteneväisyydet temaattisella tasolla puhuvat vahvasti tämän väittämän puolesta että voisipa miltei luulla kuulevansa Haydnin sijasta mozartia ellei jälkimmäiselle olisi niiden harvojen joukossa suotu kykyä antaa musiikin absoluuttinen muoto toiminnan motiivelle ja henkilöidensä psyykkisille impulsseille.

Sillä mozarthan ei ollut Haydnin tavoin maalaava säveltäjä vaan säveltäjä joka rakentaa omat tapahtumansa käsillä olevan libreton määriteltävissä olevista käänteistä lähtien.

moxu kirjoitti:Palataan asiaan loppuviikosta, menen nimittäin perjantaina kuuntelemaan Haydnia Turun Tuomiokirkkoon..!
http://www.turku.fi/public/?ContentID=1 ... odeID=4432

Vapahtajan viimeiset sanat ristillä oli oikein hieno teos -kuten Matti Apajalahti taannoin sanoi, yli 50 vuotta sitten kuolleen säveltäjän tuotannosta ei pidä käyttää nimitystä biisi. Se oli draamallisesti hyvin jouhevaa musisointia ja -mikä hieman yllätti ainakin minut- kautta linjan rytmisesti ja soinnillisesti rennohko ollakseen pitkänperjantain kirkollinen teos. Sen se duurisävellaji kaikesta tekstin vähemmänpuoleisesta hauskuudesta huolimatta saa aikaan...
Mutta erityisen huomionarvoista tämän keskustelulangan kannalta on, että Haydnia ei missään nimessä tule pitää unohdettuna nerona, ei musiikillisen draamankerronnan eikä minkä muunkaan osalta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Joseph_Haydn

Tuo musiikin "dramatiikka" on mielenkiintoinen asia. Se kun tarkoittaa vaan ja ainoastaan kaavamaisuutta. Yksi tuon kaavamaisuuden osa voi olla kuvitelma "kukltaisesta leikkauksesta", joska musiikin osalta on puhdasta magiaa:

viewtopic.php?f=3&t=3021

Haydnin La vera costanza buffaoopperan, jonka hän rekonstruoi osittain säilyneiden muistiinpanojen , katkelmien ja osittain muistin varassa esterhazyn hoviteatterin tulipalon jäljiltä, ja jonka päänaishenkilö kalastajatyttö Rosina on eräs Haydnin karakteristisimmista naishahmoista musiikilliselta luonnehdinnaltaan erityisesti II-näytöksen liikuttavia aarioita ajatellen, draamallisten vastausten ollessa finaaleissa todella narratiivista lajia. Siitä huolimattta että muut henkilöt ovat tavanomaisempia budffotyyppejä on heillä itse kullakin säväyttävät hetkensä, kuten Masinolla, villottolla, kreivi Erricolla, paronittarella ja Lisetalla, jotka tuovat musiikiltaan toisinaan erehdyttävästi mozartin mieleen.

lgrohn kirjoitti:Tuo musiikin "dramatiikka" on mielenkiintoinen asia. Se kun tarkoittaa vaan ja ainoastaan kaavamaisuutta. Yksi tuon kaavamaisuuden osa voi olla kuvitelma "kukltaisesta leikkauksesta", joska musiikin osalta on puhdasta magiaa:

viewtopic.php?f=3&t=3021

Käsittääkseni tuo dramatiilla on jollakin tavoin kaavamaisuuden vastakohta joka tekee musiikista ja draamasta jännittävää ja jännitteistä jota musiikki itsessään pitkälle jo on. paitsi muotorakenteidensa symmetrisantiteettisen ja draamallispateettisen hahmotuksen, motiivisen varioimisen muotoiluperiaatteen vuoksi, ja viitatessaan henkeäsalkpaaviin hetkiin ja tonaalisuuden perustana olevan toonikan ja dominantin välisen polariteetin rakennetta ohjaavana dynaamisena voimana ja tunnelmien vastakkaisuuden duuri-molli polariteetin välisten jännitteiden vuoksi,ellemme tarkoita sillä nimenomaan muodon kaavamaisuutta ja kliseitä joita romanttinen ooppera on tulvillaan, barokista ja seriasta puhumatta.

Haydnin Armidasta oli oikein ansiokas esittely tänään YR1:n Figaro-ohjelmassa (kuultavissa oheisen linkin kautta ainakin viikon). Haydn itse piti Armidaa kaikista oopperoistaan onnistuneimpana. Jutun libretto perustuu Torquato Tasson teokseen Vapautettu Jerusalem.
http://www.yleradio1.fi/musiikki/figaro/

moxu kirjoitti:Haydnin Armidasta oli oikein ansiokas esittely tänään YR1:n Figaro-ohjelmassa (kuultavissa oheisen linkin kautta ainakin viikon). Haydn itse piti Armidaa kaikista oopperoistaan onnistuneimpana. Jutun libretto perustuu Torquato Tasson teokseen Vapautettu Jerusalem.
http://www.yleradio1.fi/musiikki/figaro/

Tuo epäonninen arvio johtuu vain siitä että säveltäjät vain harvoin ovat omien teostensa parhaita arvostelijoita. Nykyäänkin esitetyimpiä ovat Infidelta delusa, apteekkari, kuun maailma jne. jotka kaikki ovat buffa-oopperoita, koomisia ooppreroita vaikka niden musiikki on tunnevoimaisempaa, syvällisempää ja humaanimpaa kuin esim. rossinin jonka heikolle musiikille ei voi edes nauraa.

Juhlavuosi huipentuu radioaalloillakin: http://www.yleradio1.fi/musiikki//id20417.shtml

moxu kirjoitti:Juhlavuosi huipentuu radioaalloillakin: http://www.yleradio1.fi/musiikki//id20417.shtml

Muistelin päivänsankaria soittamalla taitavien ja syvästi vaikuttavien suomalaissäveltäjien Tauno Martttisen ja joonas kokkosen musiikin välillä Haydnin buffa-oopperoista poimittuja herkullisia koomisia aarioita, kuten Leporelloa hämmästyttävässä määrin ennakoivan Don Pasqualen Orlando Paladinosta ja Villotton ja Masinon La Vera Costanzasta, jossa edellä mainitussa voi kuulla motiivista sukulaisuutta Osminin aariaa muistuttavassa kuviossa ja jälkimmäisen tuo repetitioissaan mieleen Masetton Don Giovannista aivan kuten Suru-sinfonian fibaalissa vilahtaa aihe joka kuullaan myöhemmin Mozartin 28. sinfonian finaalissakin vain sillä erotuksella että Haydn kykeni loihtimaan hymyn paitsi myös kollegansa myös jälkipolvien huulille musiikillisen komiikan mestarina kuihtumatonta huumoria hersyvissä aarioissaan jotka eivät ole menettäneet mitään musiikillisesta lumovoimastaan 200 vuodessakaan kun klassisten muotorakenteiden kahleisiin pakotetut sinfoniat tuntuvat joskus kaavamaisilta ja kuluneilta ihmissydämen liikkeitä oopperahahmojen sielunliikkeiden vivahteikkuudella jota säveltäjä ilmentää henkilöihinsä usein syvästi eläytyen..