Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus
Mikki Hiiri kirjoitti:Hittolainen, unohdinpa toimittaa paikalle aineen, joka demiurgin eli maailmanmuodostajan kanssa on myös absoluuttisesti ensimmäinen. molemmat joko yhdessä kestävät tai kaatuvat. Ovatpa ne tavallaan sama asian kaksi puolta. mutta jumala ei kuulu havaittavien objektien joukkoon, koska se on pelkää aivojemme miellettä, ilmiötä, vailla olemista itselleen, oliona sinänsä, joka on tahto. Tahdon korkeimmalla esineellistymisasteella olemme me tiedoitsevat ihmisolennot. fysikaalisissa ilmiöissä vaikuttavat aina sekä syy, että tahto, jotka kuuluvat erottamattomasti yhteen. On se hyvä, että viikonloppu ei mennyt pakanalähetyksen hyväksi, kun tuli vähän luettua Schopenhauria.
Mikki Hiiri kirjoitti:Jumala-käsite, kuten koko maailmakin on vain olemasa tajunnassamme aivojemme älyn mielteenä, Oletpa filosofiselta katsomukseltasi sitten realisti tai idealisti, et voi, olemattta epärehellinen, väittää että enkeleitä sinänsä olisi olemassa tajuntamme ulkopuolella,
kritiikki kirjoitti:Te, kyynikot, skeptikot, ateistit ym. Ette ikinä kykene varmistumaan siitä, ovatko uskovaiset lopulta kuitenkin oikeassa. Se on teidän kiirastulenne.; Epävarmuudessa eläminen.
aito härö kirjoitti:Jotkut uskovaiset ovat uskossaan varmoja, jotkut epäileviä.
Jotkut ateistit ovat uskossaan varmoja, jotkut epäileviä
Mihin se varman ateistin varmuus perustuu?
-ø-J
VeHy kirjoitti:Miten Red Cloudin vakaumus sopii yhteen ensimmäisen käskyn kanssa?
Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.
albur smith kirjoitti:hämmentävää, että ihmiset tuntevat alueensa ainoaa keskeistä uskontoa näin heikosti.
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa