YLE Radio 1

Täytyy muistaa sellainen tosiseikka, että kaaikki musiikki on jo useampaankin kertaan sävellettyä. Pitää vain löytää sellaiset asiat, joita ei vielä ole sommiteltu yhteen ja sitten luoda niiden yhdistelmästä uusi kokonaisuus. Tässä Schubert kyllä mielestäni oli Bachia taitavampi, mutta asioistahan voi, saa ja pitääkin olla useampia eri mielipiteitä.
Sitäpaitsi eihän maailmankirjallisuudessakaan ole, kuin muutama perustarina. Shakespearenkin kierrätti samaa tavaraa varsin taitavasti.

moxu kirjoitti:Mitä taas tulee Johann Sebastian Bachiin, on tätä suurta musiikillista kierrätyskeskuksen hoitajaa sanottu ylitsepääsemättömäksi neroksi....

Minulle jäi epäselväksi tarkoititko sitä, että Bach syyllistyi olemassaolevan aineiston kierrätykseen vai sitä, että muut lainailevat häntä. No ainakin Whiter Shade of Pale on yksi tunnettu esimerkki.

Ensisijaisesti tarkoitin toki sitä härskiyttä, jolla JSB lainaili käsiinsä sattunutta muien materiaalia. Ikävimmin tämän joutui historiallisessa mielessä huomaamaan edeltäjänsä Leipzigissa, lahjakas ja monipuolinen Dietrich Buxtehude.
JSB:lle on vähintään oikein, että häntä kierrätetään, tyylin Procol Harum..

Schubertin sävelvarasto ja aarteisto oli niin ehtymätön melodislyyrisessöä vuossaan, että hän jopa nukkui lukulasit silmillään, jotta saattoi kirjoittaa yöllä mieleensä alitajunnasta putkahtaneet musiikilliset ideat muistiin ja hän oli musiikin hstorian nopeimmin työskentelevistä neroista muutoinkin, liedejä syntyi kahvilassa vaikka tupakka-askin taakse tai hän saattoi viikossa säveltää oopperan ja parissa tunnissa jousikvarteon finaalin. mittavan Takaharpunkin on krrottu syntyneen vain 2 viikossa ja 9. sinfonia syntyi kuukaudessa kun Beethoven kirjoitti omaansa 7 vuotta. Schubertin nerous säveltäjänä riippuukin pääasiasa häne hämmästyttävistä lyyrilisistä lahjoistaan ja hän täytti rakennesuunnitelomansa kauniiden ajatusten loppumattmalla rikkaudella, vaikka kuolikin köyhänä kuin kirkonrotta. onkin surullisesti huomautettu että hän sävelsi enemmän kaunista musiikkia kuin mihin maailma ehti tutustua, ja en olen itseki saanut tuta viime aikoina kun olen ryhtynyt kuuntelemaan Schubert-maratonia, jollaista kukaan muu säveltäjä tuskin innoittaisi samassa määri joitakin suuria neroja lukuunottamatytta, muttta minusta esim. Chopinin poloneesit ovat sangen kahvilamusiilisen salonkimaisia Schubetrin tilapäistyönä tekaisemiin turbulentin intohimoisiin tuotoksiin, joita Schumankin ihaili, ja oli muutenkin Schubertin musiikin joka ei ikävä kyllä soi kännykässäni, joka nyt sattuu olemaan repussani, esitaistelija

Valittavasti Schubertin aikoihin kännykät toimivat vielä lamppuöljyllä. Mitä nukkumiseen lasit päässä tulee, olen kuullut, että hän päivätorkuillaan nukkui äänirauta toisessa ja okariina toisessa korvassa.

Tänään Mielettömässä musiikinhistoriassa käsiteltiin romantiikkaa käsitteenä. Schubert mainittiin yhtenä tyylilajin voimallisimmista edustajista. Mutta huomautettiin myös -kun esimerkkeinä soitettiin Schubertin Forelli ja Schumannin Arabeski- ettei näiden säveltäjien paremmuusvertailussa voi saada aikaan absoluuttista totuutta, varsinkaan, jos käyttää esimerkkinä vain yhtä teosta kumpaiseltakin...

Pitänee muistaa vanha sanonta historiantunneilta: Nyt loppuu valistus ja alkaa romantiikka, sano entinen poika lauantaipäivänä lyseon portilla...

Niin ja varsinkin kun Schumann on käyttänyt musiikillisena esikuvanaan pianominiatyyreissään lähinnä Schubetin vastaavia kompositioita, kuten valsseja, ländlereitä, ecossaiseja, deutscheja, cotilloneja, galioppeja yms. tansseja, eikä suinkaan musiikilliselta rakenteeltaan näinkin laajamuotoista kamarimuiikkiteosta kuin mitä kyseinen Forelli-liediin pohjautuva kvintetto edustaa. Eivät ne siten voi millään muotoa olla järin vertailukelpoiset keskenään edustaen täysi9n erilaisia soitinmusiikillisen ilmaisun muotoja ja lajityyppejä, kuin enintään sosiaalisessa funktiossaan ja kontekstissaan romantiikan ajan kotimusisisoinnin lähtökohdista ja tavoitteista käsin.

Säveltäjänä Schubet edustaa; ei suinkaan mitään harvainvaltaa, vaan oikeaa demokratiaa, jonka tuotannossa jokaisella jäsenellä, teoksella on äänioikeus, ja oikeus musiikilliseen elämään sekä tulla kuulluksi kuulijan suorittaman valintaprosessin tuloksena sekä toki tämän ehdoilla, eihän ketään voi Schubertilla pakkosyöttääkään; myös se kuuluu olennaisesti demokratian olemukseen.

Oli mielenkiintoista kuunneltavaa vapunaikoihin tullut ohjelma, jossa M.A.Numminen kertoi suhteestaan Schubertin liedeihin, eritoten Rosen auf den Heideniin (vai mikä sen nimi nyt onkaan). Ihan hirvittävä yllätys ei liene, että samainen artisti oli poistettu lavalta kesken lied-konserttinsa Itävallassa joskus 1970-luvun alkupuolella...

Tosin kannattanee muistaa, ettei Schubertin liedeissä ole olemassa vain yhtä oikeanlaista tulkintatapaa. Kaikeksi onneksi.

kuunneltuani joukon Deliusin melodiikaltaan ihastuttavan hurmaavia ja lumoavia yksinlauluja pateettisempien ja jäyhempien Kuulan yksinlaulujen ohella tulin tulokseen ettei niitä voisi miltei ajatellakaan tuntematta Schubertin luomaa liedperintöä erotuksena esim. pianosäestyksen pääosaa esittävästä Hugo Wolfin korostuksellisen lausunnallisesta liedtyylistä melodisuuden kustannuksella, eikä niitä siksi tulisi pitää saksalaisesta kunstlied- perinteestä erillisenä ilmiönä ja keksiä mielivaltaisesti uusi termi ikivanhalle sävellysmuodolle, jolle ne ovat paljosta velkaa, vain kulttuuripatrioottisia tendessejä tyydyttääksemme puhtaan kauneuden palvonnan sijaan.

Dietrich Fischer-Dieskau kirjoitti: Schubert kohotti Kunstliedin siihen asti ennennäkemättömään suuruuteensa. Egon Friedel kulttuurihistoriassa että hän aateloi kansanlaulun ja Sulho Ranta että Schubert kehitti sen huomattavaan täydellisyyteen.

Tänään juhlitaan Franz Schubertin kahdettasadattakahdettatoista syntymäpäivää. Aiheeseen pureutui jopa Radio Suomen päivittäiskatsaus Nuotin vieressä, musiikkinäytteenä luonnollisesti M.A.Nummisen tulkintaa eräästä liedistä.
Josper Knutas nosti ohjelmassa esiin ihan mielenkiintoisen kysymyksen, miksei uudemman ajan populääriviihde ole enemmässä määrin ottanut Schubertin tuotantoa kierrätykseen. Tekijänoikeusongelmathan eivät olisi vaivanneet ja Schubertin kohtalokin oli monessa mielessä, jos ei yhteismitallinen, niin kuitenkin samansuuntainen monen myöhemmän ajan rokkihenkilön kohtalon kanssa.
No, tätä miettiessä ja kenties idean hyödyntämistä odotellessa...
http://www.youtube.com/watch?v=mDvOFxBI ... =1&index=7

Ehkä se johtuu kuka ties siitä, että nerokas säveltäjä korkeamman tietokykynsä nojalla ei halua sanoa jotakin musiikkinsa välityksellä tai valitsemillaan sävellajeilla, vaan että musiikki sanoo jotakin ikään kuin ulkopuolelta tulevan geniuksen välityksellä, joka alkaa toimia ja vaikuttaa vapaana kaikesta tahtomisesta suhteineen, ottaessaan hänet valtoihinsa puhtaan mielteen alueelle heijastuneiden tahdon liikkeiden objektivoituneen tunteen inkarnaatiossa, jonka vastaanottaminen edellyttää että tiedoitseva on tiedoitsemisen puhdas subjekti sillä jokainen töhertelijä minut mukaan lukien kykenisi tiretokyvyn määrästä riippumatta välittämään ja antamaan muille jotakin kokemuksia taiteensa välityksellä jos se olisi pelkkä tahdon asia ja välikappale kuten rungossaan pysyttelevä älyn juoksu tai kuten vaikkapa usko, mutta juuri tämä tahto tekisi onnistumisen mahdottomaksi luoda aitoa, koska se tähtäisi vain persoonallisiin päämääriin eikä säveltämisestä voisi tulla täyttä totta, koska ihmisen todellinen vakavuus ei sitä edellyttäisi pysyessään aina siinä mihin luonto on sen juurruttanut sisältyessään käytännöllliseen ja persoonalliseen ei objektiiviseen ja teoreettiseen, eikä mikään tarkoituksellinen ja mielivaltainen ponnistus kykene luomaan todellista vakavuutta useimpien tarkoittaessa sillä vain itsensä ja omiensa hyvää uhraamatta objektiiviselle päämnäärälle persoonallisia tarkoitusperiä jolloin taiteileminen on vain väline ei itse tarkoitus.

Paljon tähdellisempää olisi juhlistaa vaikkapa Franz Joseph Haydnin 200 vuotismuistoa ja tutustua tämän musiikin rakastettavan neron tuotantoon laajemminkin, oopperoita ja kokonaislevytystä paitsi olevaan barytonitriotuotantoon josta löytyy paljon nautinnollista soitettavaa ja kuunneltavaa ja harrasta tunnelmointia kamarimusiikin ja divertimenton väimaastoa kartoittavassa hengessä mm. Geringas-trio sensuellin elegantteina tulkintoina.

Olisin kiinnostunut, mistä moinen loukkaantuminen Buxtehuden puolesta? Itse pidän Buxtehudea aika keskinkertaisena tekijänä.
T:Aake

Kirjoittaja moxu päivämäärä 22.2.07 - 22:01

Ensisijaisesti tarkoitin toki sitä härskiyttä, jolla JSB lainaili käsiinsä sattunutta muien materiaalia. Ikävimmin tämän joutui historiallisessa mielessä huomaamaan edeltäjänsä Leipzigissa, lahjakas ja monipuolinen Dietrich Buxtehude.
JSB:lle on vähintään oikein, että häntä kierrätetään, tyylin Procol Harum..
Ne ovat kaikki
sitä puhetta
joka päivänkin jo
täytyy ymmärtää
(Hannu Mäkelä: Yö soittaa, säv.Säde Rissanen 2007)
___________________________________
Mikko-Oskari Koski
moxu

Viestit: 3016
Liittynyt: 29.9.03 - 14:33
Paikkakunta: Helsinki

Risto Nordell ilmaisi tämänaamuisessa Riston Valinnassaan, että Franz Schubertilla olisi tarjolla ratkaisu suunnilleen kaikkiin maailman ongelmiin.
Vaikka ohjelma sitten liukuikin Telemanniin ja Pärtiin (joita vastaan minulla ei tietenkään ole mitään), niin tuollaisesta avauksesta pisteet kotiin!

Radiossa sanottiin, että "Schubertin säveltämästä 9:stä sinfoniasta jäi 4 kesken", ei voi pitää paikkaansa kun ainoat vaihtoehdot ovat 7. ja 8. sinfonia, siis vain 2, mutta tosiasiallisesti on kuitenkin niin, että aloittamastaan 12:sta sinfoniasta Schubertilta jäi 5 kesken, joista pari on numeroimattomia, D 615 ja D 708, ja ns 7. e-molli, 8 h-molli, ja ns. 10. sinfonia, jotka varmasti oli luonnosteltu ja teoksesta riippuen joko kokonaan tai osin orkestroitukin.

On myös mahdollista että 16:sta sinfoniasta jotka hän aloitti jäi 9 kesken. mutta se on spekulatiivista koska emme varmasti tiedä olivatko säilyneet katkelmat ja yritelmät, joita on muutamia, alkusoittoja vai sinfonioita. Näistä potentiaalisista ehdokkaista se varhaisin katkelma D 2 jotain, veikkaan B:tä, ja katson myöhemmin kuinka lotossa kävi,muistuttaa Singspiel Fernandon D 220 myrskyä kuvaavaa orkesterijohdantoa joka ei ole itsenäinen oopperasta irrotettavissa oleva orkesterikappale. Aivan kaikkia ei ole pystytty ajoittamaankaan luotettavasti. Mutta suurin osa on syntynyt teini-vuosina. Kuten monet dramaattiset alkusoitot.

Ja jotta asia kävisi aina vain vaikeaselkoisemmaksi ja mystisemmäksi on olemassa toisen käden tietoa siitä että Schubert olisi itsekritiikkinsä puuskassa kuten Sibeliuskin vanhoilla päivillään, tuhonnut varhaisimmat konviktikoulussa syntyneet sinfoniansa joiden olemassaolosta ei kuitenkaan ole säilynyt mitään dokumenttia ja luotettavaa tietoa.

Mutta tekevälle sattuu ja itse asiassa olin menossa suihkuun kuunneltuani pakahtuneena Selim palmgrenin pianokonserton huhtikuu Yhdysvaltojen kaudella 1919-1924 jolloin hän oli hoitamassa professuuriaan Eastman School of Music:ssa viimeistellessään teoksen kotimaahan palattuaan. Metamorfooseja ja virta ovat myös eräiden merkittävien konserttojensa lisänimenä.