YLE Radio 1

Kerrankin saadaan hunajata kritiikin suusta.

Kun Schubert on viime aikoina tuntunut jäävän sivuraiteelle tällä foorumilla...niin
Tässäpä linkki, jonka taustamusiikki lienee tuttu kotoisemmista ympyröistäkin, suorastaan Linnan juhlista:
http://home.swipnet.se/~w-18046/schub.html

Tämän teeman nostaminen taas esiin tuli mieleen ihan hyväntahtoisuuttani, kun eilen huomasin toveri Mikki Hiirenkin taas kunnioittavan Kirjasto10:ä läsnäolollaan...

Minusta Egon Friedellin kannanotoisa on osin tarkistamien varaa hänen muutoin erinomaiseksi luonnehditussa kulttuurihistoriassaan, ellei hän ole suorastaan kompastunut omaan erinomaisuuteensa, kunhan väittää Schubertin olevan lidesäveltäjänä kaanon, kun muut ovat poikkeuksia tai että maailmassa muka kaikki menisi oikein päin jos ohjelmistomme koostuisi vain hänen liedeistään, unohtaen tyystin schopenhauerin näkemykset neroudesta, joka sisältyy todelliseen, epänormaalin älyn ylimäärään olioilla, objektiivisuuteen kohdistuvan vakavuuden ollessa jotain luonnotonta, toisin sanoen juuri poikkeuksellista

Kaikki kriitikot tosin tuntuivat olevan myytyjä hänen tietrojensa laajuuden ja erinomaisen persoonallisen esitystapansa edessä

Minun musiikillinen uudestisyntymiseni ja itsenäisyyteni koittanee vasta sitten kun olen italialaiesta oopperatraditiosta vapautuneena saanut käsiini vähintäänkin jo kauan kaipaamani Schubert-teinin Paholaisen huvlinna-luonnontaikaoopperan, jonka alkusoittokin jo tekee syvän vaikutuksen paatuneeseen mieleeni puhdistavalla katharsiksela suloisin tunnejärkytyksin puhtaan mielteen alueelle heijstuneessa alitajunnan virroista kumpuavassa äärimmäsien latautuneessa, ekstaattisessa ja pakahtumiseen asti rintaa ja sydänalaa hekumallisesti raastavassa jännittyneen myrskyisässä kiihkossaan. Linnan juhliin ei ole tulllut kutsua, mutta kyllä tämä
sovittaa paljon sittä mitä elämä on minullekin jättänyt antamatta

Perjantaina 26.1. klo 19.03 - 21.30: Euroradion lied-ilta Schwarzenbergin Schubertiadeilta. Thomas Quasthoff, baritoni, ja Justus Zeyen, piano. - Franz Schubert: Winterreise. (Äänitetty 4.9.2006.)

Schwarzenbergin Schubertiadeista ei pikagoogletuksellakaan lisäinfoa löytynyt, joten olisiko joku valistunut tietoinen tästä festarista ja kertoisi lisää..?

Mikki Hiiri kirjoitti:... jo tekee syvän vaikutuksen paatuneeseen mieleeni ...

Hyvänen aika, olen pitänyt Sinua puhdasmielisenä Ritari Jalomielenä, joka peitsi tanassa ja miekka sojossa käy taisteluun epäpyhän musiikin lohikäärmettä vastaan. Ja älä siitä linnasta välitä, ei ole minuakaan sinne kysytty. Mitäs me siellä oikein oltaisi tehtykään?

Eivät sellaiseen puhtaana mielteenä määriteltyyn tajunnan tilaan, josta tahto on ulos työnnetty, ja joka on kaikkien jalojen taiteiden ainoa näyttämö, sovi pyhyyden tahi epäpyhyyden käsitteet, sikäli kin puhdasmielisyydellä on jokin taiteelle välttämätön metafyysinen komponentti eikä ainoastaan moraaliseettinen ulottuvuus

Ja mitä siihen mainitsemaasi linnaan tulee, sitä minäkin toivon, etten ainoastaan voisi olla fyysisesti mutta myös henkisesti läsnä, sillä siinä määrin kaunista musiikkia Schubert on siihen tuhlannut, että jokaista säettä tekisi mieli hyväillä yhä uudelleen siihen kyllästymättä.

Orkestrointi on originelliudessaan mannaa schubertiaanin musiikilliselle maulle, eikä schubert ole vailla näyttämölahjakkuuttakaan, joka tulee ilmi hyvin myös Taikaharppu melodraamassa, jossa pikemminkin mestarillinen orkesterinkäsittely, jota jo aikalaiskritiikki kiitteli estottomasti, toisin kuin Sulho Rannan Sävelten mestareita teos esittää, karakterisoi draamallisia tapahtumia ja henkilöiden luonteenpiirteitä osuvasti, jopa liiankin seriöösiin sävyyn, vaikka näin sasdunomaisen kevyestä aiheesta kuin taikaharpussa kyse onkin hyvien ja pahojen voimien välisessä taistelussa, jossa Palmerinin taikaharpun sulosointien taikavoima vie voiton tulen hengen Suturin mahdilta, jota schubert ilmentää ehkä liiankin sulokkain sävelvuodatuksin kohtauksen dramaattisiin aspekteihin nähden, hyvin italialaistyyliseen bel canto-sävyyn, mutta luo taitavalla ja vivahteikkaalla laidasta laitaan koko orkesterikoloristisen ja dynaamisen skaalan ja rekisterin hallitulla orkesterinkäytöllään uhkaavuudesta seesteiseen hellyyteen taikaharpun miljöölle luonteenomaisen atmosfäärin luoden sadunomaisen supernaturalistisessa tunnelmassaan, joka ajalleme vieraassa melodraaman konseptissa ja anakronistisena taidemuotona ja pihtailevassa komiikassaan ovat pitäneet sen valitettavasti poissa repertoaarista, myös osin kadonneen puhutun dialogin takia melodraamojen välissä, vaikka huomattavasta mestariteoksesta kyse loppujen lopuksi onkin, jonka kuoronumerot ovat parituntisen näyttämöteoksen emotionaalinen keskus hupentue mielestäni I-näytöksen päättävään kiipeämistä kuvaavaan takametsästä pakenevan Idan aseenkantajien kuoroon

Mikki Hiiri istuu varmaankin parhaillaan Espoon Sellosalissa, me muut kuuntelemme Schubertin laulusarjaa täällä radion ääressä. Joka tapauksessa nautittavaa musiikkia on tulossa.

Kajaanuksen ruupertti
Suomen suuri Suubertti
Minä Eino Leino vaan
hauskin poika Suomenmaan.

Miksi pitäisi olla yksi yli muiden - eihän isossa sisaruussarjassakaan listitä toisten päitä yhden kustannuksella? Oletko pikkuhiiri koskaan itse soittanut tai laulanut mitään? Osaatko lukea nuotteja? Säälin tulevan kirjasi kustannustoimittajaa (= oikolukijaa).

Winterreise ja Die schöne Müllerin etc. ovat jatkuvasti kuunneltavia. Onneksi kamarimusiikinssa vibra on nautittavaa - oopperaan en ikinä uskaltaisi tarkistamatta etukäteen, kun laulavat niin miehet kuin naiset takareikä suorana huojuen oikean kirjoitetun sävelen kahtapuolta liki sävelaskeleen pielessä (yhteensä). Monikaan ei kuoron riviin kelpaisi. Alkuviikon Stravinskin Ophelia esimerkkinä.

P.S. Kustannustoimittaja ei ole oikolukija. Toki hänen työnsä yksi vaihe on tarkistaa kirjan kieli, mutta kustannustoimittaja tekee paljon, paljon muutakin työtä kirjan koko prosessin aikana yhdessä kirjailijan kanssa. Hän myös valitsee käsikirjoituksista ne, joista kenties syntyy kustannettava teos. Oikolukija tarkistaa oikovedosten kirjoitusvirheet - se on varsin mekaanista työtä.

Just nappiin, lintunen. Ettet ole kollega? Vappu Roos oli eniten arvostamiani tuntemiani kustannustoimittajia.

Kommunikaatiossa on sekä lähettäjä että vastaanottaja otettava huomioon. Mitä lyhempi ja iskevämpi teksti, sitä helpommin menee perille - oli kieli mikä tahansa.

Kuuntelin muiden teosten lähinnä liedien ohessa Schubertin muutamia alkusoittoja kuten 14-vuotiaana konviktikoulun oppilaana kirjoitettua spiegelritter-oopperafragmentin hulvatonta luovaa hulluutta pursuilevaa esikoisoopperan hitaassa monumentaalisessa johdannossaan pateettisena ja uhmakkaana soivaa orkestraalisilla tehoillaan herkkua, kiihkeän intohimoisessa naiivissa muotokielessään ja hupsun hurttihenkisessä päähänpistoisuudessaan Haydnin kekseliäisyyden manttelinperijänä yllättävissä dynamiikan vaihgoksissaan sopimattomissa keskeytyksissään, nopeista temponvaihdoksista ja pyrähdyksistä sulokkaaseen italialaisittain plastillkiseen ja laulavaa melodiseen linjaan yhdistettynä graniittisen orkestraalisena melskeisenä pauhun kontrastina kuin taiselutantereelta kaikuvina ratsujoukkojen kavioiden rytmikkäänä kopseena ritarien heilutelessa ja kalistellessssa peitsiään ennen yhteenottoa sydämeni täytyessä intohimoisesta kiihkosta kun liedeissä rakkauden henki toisinaan laskeutui sydämeeni

Orkestrointi on, toisin kuin Sulho Rannan Sävelten mestareita teos esittää,originelliudessaan mannaa schubertiaanin sävelvuodatuksin musiikilliselle maulle, joka tulee dynaamisen skaalan ja ilmi hyvin myös Taikaharppu melodraamassa, jossa pikemminkin mestarillinen orkesterinkäsittely, jota jo schubert kiitteli estottomasti, karakterisoi voiton draamallisia luonteenpiirteitä osuvasti, jopa liiankin taitavalla ja vivahteikkaalla seriöösiin sävyyn, vaikka näin sasdunomaisen kevyestä aiheesta kuin taikaharpussa kyse onkin hyvien ja pahojen voimien taistelussa, eikä aikalaiskritiikkiole vailla näyttämölahjakkuuttakaan,jossa Palmerinin taikaharpun tapahtumia ja henkilöiden sulosointien taikavoima vie tulen hengen Suturin mahdilta, jota schubert ilmentää ehkä liiankin sulokkain kohtauksen välisessä dramaattisiin aspekteihin nähden, hyvin luonteenomaisen italialaistyyliseen bel canto-sävyyn, mutta luo laidasta laitaan koko orkesterikoloristisen ja rekisterin hallitulla orkesterinkäytöllään emotionaalinen keskus uhkaavuudesta seesteiseen taikaharpun miljöölle atmosfäärin luoden sadunomaisen supernaturalistisessa tunnelmassaan, joka anakronistisena taidemuotona ja pihtailevassa takametsästä aseenkantajienkomiikassaan ovat pitäneet sen valitettavasti poissa repertoaarista, näyttämöteoksen myös osin kadonneen puhutun dialogin takia melodraamojen hellyyteen välissä, vaikka huomattavasta mestariteoksesta kyse loppujen lopuksi onkin, jonka kuoronumerot ovat parituntisen hupentue ajalleme konseptissa ja mielestäni I-näytöksen päättävään kiipeämistä kuvaavaan vieraassa melodraaman pakenevan Idan kuoroon

Ehtoo on mennynnä taasen Schubertia korvat hörössä kuunnellessa miltei aamusta iltaan muiden harrastuste ohessa; tänäänkin n. klo 14.30 saakka. Lähinnä vokaalimusiikin, liedien, lied-duettojen, a cappella kuoroteosten, pianosäestyksellisten seka-ja mies-ja naiskuorojen, koomisten tertsettojen, mieskvartettojen, valssien, ländlereiden ynnä muun sekä tietysti hiukan oopperamusiikinkin parissa rattoisasti kuin suloinen kipu rinnassa unessa vaeltaen, toisinaan itsekin sängyssäni maaten intoutuen tuulispään lailla ilman puikkoa johtaa hosumaan. Niin paljon kuin työsarkaa vielä riittääkin kymmenien Schubert-levyjeni kuuntelemisessa olen kuitenkin sitä mieltä hänen kaikki oopperansa ja sellaisen fragmentitkin pitäisi ehdottomasti levyttää muiden taltioimattomaksi jääneiden sävellysten lisäksi ajanmukaisin tai autenttisin viimeisen päälle hiotuin tulkinnoin, jotta mittaamattoman arvokas ihmiskunnan henkinen kulttuuriperintö saataisiin pelastettua unohduksista jälkipolvia varten.

Kuten varmaankin jo tiedätte, Schubert, sen lisäksui että oli etevä pianisti, myös taitava viulisti, urkuri ja kapellimestarikin konviktissa, ja siksi ehdotankin, että että koko hänen unohduksiin suurelta kuulijakunnalta jäänyt nuoruuden fuugatuotantonsa kontrapunktiharjoitelmineen, muiden "teosharvinaisuuksien" tai sellaisten katkelmien pitäisi myös saada levylle, jotta tärkeä askel kohti kokonaistuotannon levytykseen tähtäävää julkaisua saataisiin otetuksi.