YLE Radio 1

Marja Salonen kirjoitti:Jollain tavalla tuntuu uutisia katsellessa, että ulospääsyä silmukasta ei ole jollei suuntaa muuteta.

Maanantaisessa Juha Kulmasen julkisessa sanassa keskusteltiin tiedotusvälineiden suomettumisesta. Aloin miettimään kuka hallitsee tämän päivän tiedotusvälineitä. Kaupallisilla TV-kanavilla jotkut ohjelmat ovat enemmän mainoksia kuin asiaohjelmia. Harrastelehdet (tai millä nimellä niitä kutsutaankin) ovat lähes täynnä kritiikittömiä tuoteuutuuksien esittelyjä. Aika vähissä ovat myös kriittiset uutiset, jotka olisivat "virallista totuutta" vastaan. Pitäisikö puhua jo tiedotusvälineiden kapitalisoitumisesta?

Kaupallisilla tiedotusvälineillä on se ongelma, ettei mainostajia saa loukata.

Kuuluisa esimerkki on radio cityn tapaus aikanaan. Radio kritisoi Valiota (muistaakseni), jolloin firma veti ison mainoskampanjan pois. Ja silloin hiljenee kritiikki.

Journalisti-lehdessä on ollut tämmöistä juttua naapurista:

"Viron tutkiva journalismi voi huonommin kuin moniin vuosiin. Media keskittyy lähinnä itsensä myymiseen, ei yhteiskunnan olennaisiin asioihin.

Tätä mieltä on vapaana toimittajana jo kolme vuotta työskennellyt tallinnalainen Toomas Kümmel kädessään tutkimustensa tuorein tulos, yli 200-sivuinen kirja "Isänmaan ryöstäjät" (Isamaa rüüstajad)."

http://www.journalistiliitto.fi/journal ... 136080.htm

Täällä meillä markkinoilla toimittaessa sidonnaisuuksien päivänvaloon tuomiseksi Timo-Erkki Heino (henkilöstöedustaja Yleisradion hallintoneuvostossa) puolestaan on peräänkuuluttanut selventäviä loppukaneetteja lehtien mediaa käsittelevien juttujen perään: (Sitaatti Journalisti-lehdestä:)

"Tämä lehti kuuluu Alma Media / Sanoma-WSOY-konserniin, johon kuuluu myös Yleisradion kanssa kilpaileva televisiokanava." Jos toimittaisiin länsimaisten laatulehtien yleisen käytännön mukaisesti, niin tämän tapainen lause olisi loppukaneettina jokaisessa Alman ja Sanomien Yleisradiota käsittelevässä jutussa. Aika harvoin sitä näkee käytettävän, säännöllisimmin ehkä Helsingin Sanomien taloussivuilla ja Taloussanomissa.

Lause olisi kuitenkin ehdottomasti tarpeen, jotta lukijoilla olisi edes periaatteellinen mahdollisuus oivaltaa, että lehdet kirjoittavat omassa asiassaan."

http://www.journalistiliitto.fi/journal ... 136140.htm

Yllä olevat viestit on siirretty tähän viestiketjuun "Kvartaalitalous"-viestiketjusta.

Nettitoimitus

Onko kenelläkään lisää esimerkkejä mainostajien rahan tai omistajien kytkösten vaikutuksesta juttujen näkökulmaan?

Gloriat ja monet sisustuslehdet ovat kyllä sekoittaneet hintalappuja ja tuotteiden ostotietoja varsinaisiin juttuihin, mutta niissä se on päivänselvää.

Mutta muita, ja yksittäisiä juttuja, kuin tuo Radio City -tapaus?

Minusta vaikuttaa –anteeksi vain– aika naivilta ihmetellä sitä että median omistaja tai rahoittaja määrää sen todellisuuskuvan mitä hänen mediansa välittää. Mutta siitä ei suomettumisessa ollut kysymys, se oli kokonaan toinen juttu.

On hyvin todennäköistä että Suomessa tutkitaan tai arvostellaan hyvin helläkätisesti kaikkea mikää liittyy vientiteollisuuteen. Kunnallisen päätöksenteon todelliset kuviot lienevät myöskin tietoa mikä ei kansalle sovi ja virkamiesvallan koko laajuus.

Suomessa mediasta saatu maailmankuva on suppea mikä johtuu yksinkertaisesti siitä että tekijöitä ja resursseja on niin vähän ettei kirjoa voi syntyä. Ainoa tapa olla tukehtumatta harmauteen on turvata ulkomaisen tiedonvälityksen tarjontaan, Englanti, Ranska, Saksa ja Yhdysvallatkin tarjoavat hyvin monenlaista taustaa josta Suomessa ollaan täysin pihalla.

Ei edes tiedetä ettei tiedetä ja silloin asiat ovat huonosti
Internet on vapaa ja halpa ja ilmeisesti vasta muodostamassa sitä roolia mikä sillä saattaisi olla toimitetun ja yleisöltä saadun materiaalin syntetoivana foorumina. Keskustelua kyllä on suomeksikin melkoisesti mutta äänessä valitettavan usein samat tyypit samoine juttuineen.

Kieli-, kirjoitus-, ja keskustelutaidon lisäksi vain pitäisi olla vielä aikaakin.
Monikaan ei ole valmis maksamaan verkkolehdestä tai -liitteestä. Mainosfoorumina sellainen ei vielä ole vetänyt summarahoja -missä on hyvänä puolena sananvapauden säilyminen ja huonona se, ettei ole täysaikaisia ammattitaitoisia toimittajia.

YLE:n roolikuvan päällä näen kysymysmerkin....

Lähinnä huvittava tapaus tuli erään suomalaisen johtajan hartioiden leveyden maininnasta Yliopisto-lehdessä.

Lähinnä tarkoitin tuolla ensimmäisellä kirjoituksellani sitä, jota kutsutaan piilomainonnaksi tai kokonaismarkkinoinniksi osapuolesta riippuen.

http://www.journalistiliitto.fi/journal ... akz3x0.htm

Tuon lisäksi myös uudet tuottee lanseerataan median kautta, josta ne tulevat yleensä kritiikittömästi läpi. Pian saan varmasti hävetä, koska kävelen kilometrin työmatkan ilman pulssimittaria ja nautin sen päälle kahvia palautusjuoman sijasta.

anteeksi, en tunne palautusjuoma-tuotetta ollenkaan...
saisiko sillä takaisin menetetyn nuoruutensa?

eikö mediassa saisi kertoa mitä maailmassa tapahtuu?
pitäisikö kaikissa viesteissä olla kritiikkiä?
mistä ihmeestä on tullut yleinen tapa halveksiä yleisön ymmärrystä ja kykyä tunnistaa mainos siellä missä sellainen piilee?
miksi pitää kieltää ilmaisu eikä yllyttää vastailmaisuun?

tässäpä Brezhnevin lapsille ihmeteltävää...

martti s kirjoitti:eikö mediassa saisi kertoa mitä maailmassa tapahtuu?

Tottakai mediassa saa ja pitääkin puhua siitä mitä maailmassa tapahtuu, mutta ei media saisi muuttua pelkäksi jakelukanavaksi. Toki jakelukanavina toimivia medioitakin tarvitaan. Tiedejulkaisut käsittääkseni ovat pelkkiä jakelukanavia, mutta niiden artikkelit taitavat joutua todella kriittisen tarkastelun kohteeksi jo ennen julkaisua ja vielä kriittisemmän tarkastelun kohteeksi julkaisun jälkeen.

martti s kirjoitti:pitäisikö kaikissa viesteissä olla kritiikkiä?

Mikäpä olisi täydellistä? Toisaalta mikä on niin huonoa, että siitä ei löydy yhtä positiivista asiaa?

martti s kirjoitti:mistä ihmeestä on tullut yleinen tapa halveksiä yleisön ymmärrystä ja kykyä tunnistaa mainos siellä missä sellainen piilee?

Olisiko jopa laissa? Ainakin välillä olen törmännyt luontaistuoteartikkeleihin, joissa on maininta "ilmoitus" tai "mainos". Sattaa se olla vain lehden tapa sanoutua irti kyseisen artikkelin asiasta.

martti s kirjoitti:miksi pitää kieltää ilmaisu eikä yllyttää vastailmaisuun?

Tarkoitatko, että medioista pitäisi tehdä "yleisönosastoja", joissa jokainen saa julistaa "oikeaa totuutta"? Esimerkiksi poliittisissa uutisissa se on osittain arkipäivää eikä ollenkaan huono tapa. Pitkän putken nuokin joutuvat kulkemaan ennenkuin ne julkaistaan. Jotkut saavat ne helpommin läpi ja jotkut eivät ollenkaan. En pidä tuota toimivana kaikessa. Tuollaisella tavalla tehty juttu esimerkiksi Kevon kansallispuiston soveltuvuudesta retkeilyyn veisi luultavasti viikkoja tai kuukausia ennenkuin kaikki halukkaat ovat sanoneet mielipiteensä. Itse ainakin haluaisin luottaa toimittajan ammattitaitoon ja saada tiedon kerralla.

martti s kirjoitti:tässäpä Brezhnevin lapsille ihmeteltävää...

Näiden näkeminen saa minut aina raivostumaan. Mistä ihmeestä joku päättelee toisen poliittisen kannan, seksuaalisen suuntautumisen tai jonkun muun muutaman kirjoituksen perusteella? Jos asiat haluavat riidellä, niin antaa niiden riidellä eikä vedetä heti ensimmäisessä kirjoituksessa esiin Hitler-korttia

Piilomainonnassa on se ongelma, että piilomainonta vetää maton viestimien jalkojen alta. Selitän:

"Klassisen" vallanjaon idean mukaan valtion toiminta, eli julkinen valta, oli jakautunut päätökset tekevään parlamenttiin, ne toimeenpanevaan hallintokoneistoon ja oikeuslaitokseen, joka huolehtii laillisuudesta. Nämä kolme ovat suhteissaan autonomisia, eli esim. poliitikot eivät sanele tuomioistuimissa tehtäviä päätöksiä.

Parlamentaaris-demokraattisessa järjestelmässä on katsottu, että em. kolmen tekijän lisäksi on vielä "neljäs valtiomahti", lehdistö. Se valvoo julkisen vallan käyttäjiä kansalaisten eduksi ja hyödyksi. Tähän edunvalvontaan liittyy mm. sananvapaus. Julkisen vallan valvonta kävisi mahdottomaksi, jos huomatuista väärinkäytöksistä ei saisi raportoida.

Ajan myötä em. "klassiset" (tosiasiassa ne ovat uuden ajan keksintöä) käsitykset laventuivat käytännössä siten, että lehdistö laajeni "mediaksi" radion ja tv:n kehityksen myötä, ja median valvottavaksi otettiin myös taloudellinen valta, kun huomattiin ja tunnustettiin suuryritysten kyky ja mahdollisuudet ajaa omia etujaan moninaisin keinoin, kansalaisten edun vastaisesti.

Media yksinkertaisesti "kompromettoi" itsensä, jos se päästää journalistiseen sisältöönsä mainontaa: median itsenäisyys kyseenalaistuu ja se menettää "valtiomahti-statuksensa". Sen sananvapautta voidaan tarvittaessa kaventaa, se voidaan panna paljastamaan lähteensä, jos osoittautuu ettei sen toiminta enää olekaan valtapiirien valvontaa vaan pikemminkin niiden intresseihin samaistumista ja niiden (siis myös median omien) intressien edistämistä.

Käsittääkseni tästä syystä lehdistö ja journalistit ovat olleet melko herkkiä piilomainonnan suhteen.

Valitan sellaisesta asiasta kuin mainosten määrästä. Minulla on ollut käsitys, että mainoksia saa olla yhtä ohjelmaa kohti tietty prosenttimäärä. Miten se voi vaihdella niin kovin. Joku ohjelma kiinnostaa mainostajia tietenkin enemmän kuin toinen, mutta eikö tässä juuri tuo ko. laki voisi palvella asiaa. Onhan mahdotonta, että mainosten aikana vallan turtuu vaikka olisi mitä jännäriä katsomassa. On kuin ryhdistäydyttävä monta kertaa. Kyllä ne mainokset siinä sivussa jotenkin sinne kerronnalliseen alitajuntaan luultavasti jäävät.
Tuolla filmeissä olen k-meleonin kanssa jutellut eräästä filmistä, jota mainokset katkoivat yli puoli tuntia. Mitenkä se on vaikuttanut tulkintaan. Sitä voi vaan kysyä.
Sitten asia, jota en tiedä mihin kysymyksen laittaisin. Olen luullut, että FST:n ohjelmia tulee vain Ylen alla. Mutta mikä on FST-kanava. Sieltä on tulossa hieno elokuva nyt viikonvaihteessa. Onko se maksullinen kanava vai vain ilmaiseksi asennettava.

Marja hyvä. Minun on pitänytkin kirjoittaa, että sinulle tuo digiboksi olisi erityisen ilon lähde (sikäli kuin se siis onnistuu toimimaan). Nimittäin tuo FST on ruotsinkielinen digitaalinen kanava, josta tulee paitsi Ylen kautta lähetettävät FST:n ohjelmat myös paljon muuta ja hyvää. Erityisen iloinen olen ollut Yle Teemasta, josta olen saanut katsoa toissa lauantaína Pablo Neruda -illan (ensin hieno dokumentti ja sitten elokuva Nerudan kirjeenkantaja). Keskiviikkoiltaisin tulee venäläinen tv-sarja Idiootti - hyvältä vaikuttaa sekin, kaksi osaa on nyt tullut. Kirjallisuusohjelmia on myös tasaisin välein. Sunnuntai-iltaisin onkeskusteluohjelma Krypta. Ja monenlaista muuta.

Niin että jos vain jaksat noita harmeja sietää, joista tuolla toisessa ketjussa olemme kirjoittaneet, kannattaisi sinun varmasti digiboksi hankkia ennen kuin se on välttämätöntä kesällä 2007.

Sangen haastava esitys oli Ykkösdokumentin esittämä Brett Gaylorin "Kenen tekijänoikeus?" (RiP: A remix manifesto).

"Brett Gaylor tutkii dokumentissaan tekijänoikeuden käsitettä vertaisverkkojen aikakaudella", kertoi ohjelmatieto. 1,5-tuntinen työ tarkasteli monipuolisesti ja historiatietoisesti viime aikojen kulttuurista kehityskulkua (painopiste nykymediassa) ja kulttuurin kaupallistumista (copyright-ongelma): luovuus katoaa jakamisen muuttuessa rikolliseksi. Asia on selkeästi tullut esiin vertaisverkkojen sisältöjä käsiteltäessä (Napster-oikeudenkäynti, nyt The Pirate Bay -oikeudenkäynti Ruotsissa).

Asia liittyy kiinteästi ja olennaisesti mm. porvarihallitus-ketjussa mainittuun uuteen yliopistolakiin: siinä on kyse yliopiston aiemmin julkisen immateriaalituotannon (ideoiden, keksintöjen) alistamisesta kapitalistista taloutta tukevalle, lainsäädännöllä vahvistetulle omistusoikeus-normistolle. Se on 200-vuotisen sivistysyliopiston loppu. Yliopisto muuttuu ammattikorkeakouluksi, jossa tuotetaan tietointensiivisten alojen ammattilaisia, joiden älylliset aikaansaannokset tuomitaan rahoittajalle/työnantajalle, joka on nyt intellectual property rights owner. Tieteellisen tutkimuksen raportointi käy vaikeaksi, jos osaa sanottavista asioista ei voi sanoa ko. idean copyright ownerin kieltäytyessä yhteistyöstä. Tiede on käsitteensä mukaan julkista, tämä uusi ideoiden tuotanto ei ole enää tiedettä. Lääketeollisuutta ja teknologiaa edistävä aktiviteetti on muuttumassa isosta busineksesta jättibisnekseksi.

Mitä enemmän tämän muutoksen käsittelyä on tullut vastaan, sitä vakuuttuneemmaksi olen käynyt yhdestä asiasta: kyse ei ole vain "tekijänoikeuksista" - ja niiden rikkomisesta -, vaan pikemminkin umpisolmun kaltaisesta tilanteesta, josta ei päästä (1800-) 1900-luvun ajattelulla. Senhän meidät on tähän tuonut.

Ohjelman lopulla Brett Gaylor haastaa katsojat muokkaamaan ja sovittamaan dokumenttiaan. Työn voi aloittaa vierailemalla YLE Areenassa, jossa se on nähtävissä (kopioitavissa?): yle.fi/areena.

Paljastava yksityiskohta em. dokumentista:

Viihdeteollisuuden edusmies puhuu koululaisille. Koettaa selvittää, että nänä ovat varkaita, rikollisia, levittäessään kopioimiaan kappaleita. Hän ottaa esimerkin todeten, että kun hän tekee laulun rakkaudesta, niin hänellä on omistusoikeus melodiaan ja lyriikkaan, muttei käsitteeseen rakkaus: I wish I did.

Monopolistisen tendenssin haave: laskuttaa jokaisesta käyttämästämme sanasta.