YLE Radio 1

Marja Salonen kirjoitti:Ja minä luin pääsiäisenä Veijo Meren Suku-nimisen kirjan (1968). Täytyy olla niin, että Meren kuuloelämykset ovat paljon perusta. Sitä suunsoittoa, tarinaniskentää, dialogia melkein täynnä koko juttu. Ei selitetä: tuo on tuon veli ja häntä nuorempi. Lukija saa päätellä ketkä kuuluvat sukuun ja miten muodostelma kulkee. En ole pitkään aikaan nauttinut jostain kirjasta niin kuin tästä. Vanha perinnönjako taustalla, tulossa sota, josta ei vielä tiedetä, kaikenlainen melskaus toisen sukupuolen kanssa. Suosittelen kirjaa.

Tarttui Kirjamessuita matkaani Meren Yhden yön tarinat. Sehän on novellikokoelma samassa sairaalassa aikaansa tappavien sotilaiden naisseikkailuista, henkisesti sukua saman kirjailijan näytelmälle Sotamies Jokisen vihkiloma. Myös YYT on nähty teatterin lavalla, muistaakseni Helsingin Kaupunginteatterissa ns.prosarkolaanisena aikana, jolloin se vielä oli tavallisenkin katsojan lompakolle sopiva laitos.
Meren kieli ja kerronta imaisee mukaansa.

Ilmeisesti Kjell Westön Finlandia-palkittu Missä kuljimme kerran täyttää -ainakin hetkellisen- kirja-klassikon määreen. Havaitsin nimittäin sekä perjantaina klo 17 Helsingistä että sunnuntaina klo 20 Turusta lähteneiden Vainion Liikeneteen Express-bussien matkustajakunnassa miltei kaikkien jotain KIRJAA lukeneiden kanssamatkustajieni lukevan juuri mainittua opusta.
Itse en ole sitä vielä ehtinyt lukea, joten aiheeseen palattaneen myöhemmin...

Dan Brown:"Da Vinci-koodi".
Luin tämän 520 sivuisen kirjan vasta nyt. Kolme vuotta sitten Kirjaklassikko-palstalla sivuilla 8-9 ja 11 tätä on muutkin arvioinneet. Jännitys-kulttuuri -ja taidekirja tämä oli.
"Da Vinci-kooda",eli Kristinuskonnon salaisuus on: Jeesus oli tavallinen duunari, puuseppä ja saarnaaja. Jeesuksen vaimo oli Maria Magdalen ja heillä oli tytär, josta suku polveutuu meidän aikaamme asti. Kristinuskonnon perusta: Jeesus oli Jumalan poika, heräsi kuolleista ja nousi Taivaaseen on sitä uskonnon mysteeriöitä ja hölynpölyä.
Erikoisesti minua huvitti, että kirjan sankari on Maria Magdalen ja Jeesus on vain sivuhenkilö, siittäjä. Graalin-malja, Ehtoollis-malja on vain sympaali, jossa ylistetään pyhää naisellisuutta. Kristinuskonnolle nainen on ollut Perkele. On ollut Inkvisitio-ja Noitavainot, missä enimmäkseen on naisia poltettu ja tapettu.
"Da Vinci-koodi" jännityskirjana. Tässä on taitavasti yhdistetty faktaa ja fiktiota. Kulttuurihistoriallisesti kirjailija Brawn on tehnyt kovasti hommia. Alun kömpelö ihmiskuvaus syvenee vähitellen. Tyypillistä takaa-ajoa kehitellään. Näitä "Da Vinci-koodeja oli liikaa, ei ollut enään uskottavaa.
Leonarda da Vinci:" Pyhä ehtoollinen".
( Tässä linkki. Painamalla hiirtä, kuva suurenee.)
Ei ole mitään Graalin-maljaa. Jeesuksen oikealla puolella on selvästi nainen.
TTA.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyh%C3%A4_ehtoollinen

Ilahduttaa kun nykynuoretkin (Marja!) ilahtuvat meidän (s. 40) ikäpolven asioista. Veijo Meri oli yksi jolta odotettiin joka jouluksi uutta, Hyryt, Saarikosket, Haavikotkin kysymysmerkillä, Juvoset oli jo sulatettu.

On kuin kävisi itseään ja elämätään toisempaan kertaan. Kirjastossa nostavat uutuuksia tiskille, oma jyrkkä pitävä periaatteeni on ensi alku: en ikinä väkisin lue - ehkä myöhemmin.. Nobelistin Pianisti jäi kesken. Markku Mannilan suomentama Viimeistään marraskuussa vei imuun.

Liisa kirjoitti:Ilahduttaa kun nykynuoretkin (Marja!) ilahtuvat meidän (s. 40) ikäpolven asioista. Veijo Meri oli yksi jolta odotettiin joka jouluksi uutta (...)

Olipa Liisa hauska löytää nimensä tällaisesta yhteydestä. Se aiheutti hilpeyttä ja sai minut hyvälle tuulelle. Veijo Meren Suvun luin aikanaan kyllä mutta koska luen monenlaista ja monista eri syistä, niin voinpa kertoa mitä viimeksi luin. Valentinin "Pikajuna 11.45" (Otava, 1937, Poikien seikkailukirjasto) oli sitä, mitä voi tällaiselta kirjalta odottaa. Siellä ovat mukana seikkailun elementit ja höysteenä 30-luvun ennakkoluulot ja asenteet. En suosittele sitä silti kenellekään.

Victor Hugon (1802-85) Les Misérablesista (Kurjat) oli eilisiltana varsin hyvä, Eeva Luotosen toimittama keskusteluohjelma, joka uusitaan torstaina. Ohjelman antia oli mm.se, että Misérablesia ei ole 1920-luvun jälkeen täydelleen suomennettu -eli syytä moiseen olisi.
Itsekään en siis kaiketikaan ole täydellistä laitosta Jean Valjeanin elämäntarinasta lukenut, vaan jonkun lyhennelmän. Mutta se ei muuta sitä tosiseikkaa, että kirjaa voi kaikin tavoin suositella luettavaksi -vallankin tietysti niille, jotka hallitsevat ranskan meikäläistä paremmin.

Les Misérables-musikaali on kokonaan toinen juttu -mutta yllättävän vahva librettohan siinäkin on, huomioiden sen, miten paljon järkäleopuksesta joka tapauksessa on dramatisoitaessa karsittava...

Itse innostuin lukemaan rinnakkain (omia) Volter Lilven ja Torgny Lingrenin Batshebaa. Joko olen ylistänyt Torgnyn viimeistä, Dorén raamattu - se osui just palautettuna kirjastosta. Luin lumoutuneena, hitaasti, ja palautin mahdollisimman pian seuraavan nautittavaksi.

Ranskalaisista Kadonnutta aikaa etsimässä viimeisin osa pitää tilata (kirjastosta). Ensimmäinen osa on ranskaksikin, mutta pitää kotitöitäkin tehdä.

Poijat ne pohtii tupakkia ja kuntaliitoksia, me Marjan kanssa luetaan enämpi. Nokiaa en liittäisi mihinkään jo imagosyistä (ent. Pohjois-Pirkkala). Volter Kilveltä suosittelisin alkajaisiksi Kirkkomatkaa.

Teen etikettivirheen ja suosittelen fiktion ja viihteen sekaan asiakirjallisuutta ja yhden kirjan sijasta kahta kirjaa:

Vast'ikään on julkaistu suomeksi itävaltalaissyntyisen lakimiehen Alfred Schützin 1930-luvun alussa ilmestynyt "Sosiaalisen maailman merkityksekäs rakentuminen".

Suomalaisessa julkisuudessakin huomaa toisinaan viitattavan "sosiaaliseen konstruktionismiin". Kasvatustieteilijät ja sosiologit heittelevät termejä miten sattuvat. Schütziä lukiessa saa naureskella, kun huomaa hänen nimissään puhuttavan häntä vastaan. (Ideologit ja sosiaaliteknikot kääntävät kaiken omaksi edukseen.)

Pari vuotta sitten ilmestynyt "Wörterbuch der phänomenologischen Begriffe" on opettavaisin ja viihdyttävin kirja, johon vuosiin olen törmännyt (tuttava suositti, kerrankin syytä kiittää).

650 kaksipalstaista sivua opettavat aiheesta enemmän kuin yksikään johdanto- tai oppikirja. Niitä ei kovin montaa ole - tiedän, koska olen moisia joutunut läpikäymään. Ensimmäinen termi on Abendland (länsi, illan maa), viimeinen Zwischen (väli/-ssä). Niiden välissä jokainen keskeinen käsite, joilla ajattelua, henkistä elämää ja itse- sekä pelkkää tiedostusta on koetettu tematisoida. Olisin pystynyt esittämään monet aate- ja kulttuurihistorialliset kysymykset havainnollisemmin ja konkreettisemmin opetuksen yhteydessä, jos olisin hallinnut tämän perusteoksen käsitteistön kunnolla.

Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Varsinkin kaikkien suomalaisten pitäisi lukea Aksel Sandemosen Pakolainen ylittää jälkensä. Sandemose kuvaa siinä ns. Janten lakia,mikä vallitsee jokaisessa kylässä ja kaupungissa. Helsingissäkin vallitsee Janten Laki ja jopa maailman suurkaupungeissa,mutta kovimpana ja armottomampana pienissä kaupunkirähjissä ja kylissä,ja erityisesti Suomessa se voi hyvin, tässä maassa riittää Janten Lain valvojia ja toimeenpanijoita,keskinkertaisia,raakoja ja ahdasmielisiä ihmisiä keskimäärin enemmän kuin kulttuurikansoissa.

Hannu Salama:"Juhannustanssit".
Luin tämän kirjan 25 vuoden tauon jälkeen. Kovasti olen pettynyt tästä tekeleestä.
Olen aina pitänyt ns.työläiskirjailijoita työläisten, proletaarien pilkkaajina. Minäkin olen ollut nuoruudessa duunarina
palkkatöissä tehtaissa, maatiloilla, metsätöissä, varastomiehenä ja ynnä muissa. Koskaan en nähnyt tälläisiä
sivistymättömiä moukkia, mitä nämä paska työläiskirjailijat kuvaavat.
Hannu Salama, katkelma kirjasta:" Mitä saatanaa sinä luulet.-Kai minä tiedän perkele, on mulla silmät päässä.- Seinähullu mies saatana. Jos sinulla on kerran silmät niin käytä niitä kans. Ja mulle lakkaat vittuilemasta".
Näin ei puhu kukaan aikuinen. Ainoastaan huono tollo kirjailija kirjottaa kuin murrosikäisistä.
Jumalanpilkka oikeudenkäynti oli kirkolta emämöhläys. Mainos tälläiselle avuttomalle tekeleelle.
Hiltusen saarnat olivat kuin rippikoulupojat vapaa-aikana keskikaljassa.
Katkelma kirjasta:" Ja totisesti minä sanon teille,kun tulee päivä niin te huudatte täällä on Herra ja tuolla on Herra ja
hiialahiiala , mutta te ette enään muista että Jeesus seurusteli vakituiseen tiineen aasintamman kanssa koska
Jeesus ei ole mikään tuhkamuna".
Kirjan parittelukuvaukset on plagioiti Norjalaisen Myklen "Punainen rubiini" kirjasta.
Odotan mielenkiinnolla, mitä muut sanovat "Juhannustanssit" 05.05. Lukupiiri.
TTA.

Juhannustanssit nyt ei koskaan olisi omilla kirjallisilla ansioillaan klassikoksi noussutkaan. Juha Hurmeen ja Tarleena Sammalkorven juontama ohjelma aiheesta ei myöskään pönkittänyt tätä harhakäsitystä. Salama olisi varmaan jäänyt vaille paljoa julkisuusarvoa ilman naurettavaa jumalanpilkkasyytettä -joka ei muuten voi olla edes juridisesti kestävä, koska voidaan olettaa, ettei asianomistajaa (so.sitä, jonka kunniaa on loukattu) edustavalla taholla kuitenkaan ole päämiehensä antamaa valtakirjaa...

Mykle on vielä käsittämättömämpi tapaus. Tylsä kirja, jossa ei ole mitään sellaista, miksi sen pitäisi olla kielletty...

Minulla on vielä Lukupiiri kuuntelematta. Kauhea haloo oli koulussa Juhannustanssien ilmestyttyä. Pidettiin puhuttelua hiihtoladulla urheilutunnilla, mutta koululaiset kävivät lähikirjakaupassa ruokatunnilla kirjaa lukemassa ennen kuin se sensuroitiin. Kielloista syntyy tällaista. Pitäisi lukea kirja nyt aikuisena ja katsoa. Salaman Minä, Olli ja Orvokki oli kova pala, ensin en saanut siitä mitään otetta ja päätin laittaa sen sivuun, etten tekisi kirjailijalle hallaa. Muutaman vuoden kuluttua teos upposi minuun kuin ei mitään. Joitain kirjoja hieman pelottaa lukea uudestaan. Luulisin Minän, ... kuitenkin kestävän.

Mitä sitten Juhannustanssien kieleen tulee, niin kyllä se TTA:n lainauksissa aivan luontevalta kuulostaa. Voihan toivoa siveellisempää kieltä ja ajatella, että kiroilua ei esiinny, mutta kyllä se siellä kielessä piilee eikä se rajoitu vain ns. työväkeen. Tässä hiljan oli TV1:n Voimalassa puhetta kiroilusta ja siellä todettiin, että sanat vaan ovat muuttuneet ajan kulussa. Mitä niitä aikanaan olikaan, oliko se kehno, ei. Mutta niin on havaittu ja minkä kuulee kaduillakin, että uskontoon liittyvät kiroilut ovat aivan häntäpäässä. Ja se on siinäkin, että kuka mitäkin kiroiluna pitää. Minun mielestäni Sinä parahin TTA kiroilet täällä aika usein enkä tällä tarkoita lainauksiasi Salaman Juhannustansseista. Voimalassa kerrottiin suomalaisten kiroavan irlantilaisten ja venäläisten kanssa eniten maailmassa. En muista, oliko tämä jostain erityisestä laskennasta oleva tulos, näin kuitenkin sanottiin. En moiti Sinua TTA vaan ymmärrän hyvin.

Mitä ne Lukupiirissä Juhannustansseista sanoivat?

Juhannustanssit ei ehkä ole täydellinen romaani - en vanno suuntaan enkä toiseen, kun lukemisesta on jo aikaa. Mutta kyllä se Sen tavallisen tarinan päihittää. Tapaus Juhannustanssit vain osoittaa, että klassikkostatuksen voi saada monista eri syistä, joista yksi on esteettisen sovinnaismoraalin rajojen rikkominen niin menestyksellisesti, ettei vanhaan ole enää paluuta. (Minkä takia pitäisi kunnioittaa kenenkään "uskonnollista vakaumusta", jos tämä on valmis käyttämään erilaisia terroristisia keinoja saadakseen muut uskomaan omiin harhoihinsa?)

Luulen, että olisi syytä miettiä paria kolmea juttua, kun Juhannustansseista puhellaan:

"Mytolooginen aspekti", jossa selvitetään opuksen myyttisiä yhteyksiä ylevähenkiseen vanhempaan suomikirjallisuuteen, toisaalta juuri työläiskirjallisuuteen ja sen irtiottoihin porvarillisesta estetiikasta ja moraalista.

Sitten on muotoaspekti sellaisenaan. Siis että mietitään Juhannustansseja puhtaana muotona ja miten se tällä tantereella pärjää 2.MS:n jäkeisessä kirjallisuudessa, jossa trad. kerronnan keinoja availtiin erilaisilla muotoratkaisuilla (ennen sotia oli sen verran ahdas henkinen ilmapiiri, että avarrusten kanssa oli vähän niin ja näin).

Ja ehkä tyyliseikatkin pitäisi huomioida?

Tulevan klassikon ainestako..?
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1528100
Vertailukohdaksi mainitakoon, että Susan Kurosen Ruususen Pääministerin morsiamesta on tällä hetkellä 88 varausta Helsingin ja naapurikuntien HelMet-kirjaston tietokannassa. Sosiaalipornosta ollaan siis valmiita maksamaan viidenkymmenen sentin varausmaksu, mutta ei enempää. Mikä tietyllä tavalla lienee ihan tervettä, rajansa tirkistelynhaluisuudellakin...

Kersti Bergroth käytti lukuisia nimimerkkerjä kuten Wikipedian sivuilta voi havaita. Tet on ilahduttanut elokuvayleisöä ja Verna Kangas sekä Mary Marck tyttöjä tai vaikkapa aikuisia naisia. Ei ole kyse mistään suuresta kirjallisuudesta. Onhapan kyse vain kepeän kerronnan taitajasta. Miten Rikkaassa tytössä mies muttuu Jackista Kalleksi ja taas takaisin Jackiksi vaikka oikeastaan hänen nimensä onkin Vilhelm. Lukuisat "seikkailut" kuuluvat asiaan kuten nyt sellainenkin, että nainen pulassa tulee pelastetuksi pienellä töytäisyllä tai että joku käy Bulevardeilta ja Espalta salaa Kallion kujilla ihmettelemässä maailman menoa.

En lukenut lapsena Eevan luokkaa enkä sen jatko-osia, mutta kuulin kyllä henkilöistä sisareltani, joka kirjoista minulle kertoi. Aikuisena vasta tutustuin Mary Marckin Eevaan, Herttaan, Essiin ja kumppaneihin. Eikä tule unohtaa, että joukossa olivat myös Harri Neva ja Ossi Anger tai vaikkapa Rolle Eerola (Rolle itse, se kauhea poika!) 1920-luvun Helsinki välittyy esiin luokan kautta. Ryhmässä on kuitenkin näitä pienoisparlamentteja, joissa maailmanmenosta keskustellaan, huudetaan, tanssitaan, mietitään jopa köyhiä ihmisiä. Kaikkein intresantein henkilö on kuitenkin aikuinen ihminen, sellainen kuin esim. Etta Penttilän kauhea isä. Hän keskeyttää tyttärensä juhlat tasan kello kymmenen tullen hyvästelemään heidät pahoitellen heidän kiireistä lähtöään, vaikka kaikki vielä ovat juhlassa täysin mukana. Sitä sitten rappukäytävässä kauhistellaan, nauretaan jne. Vanhempi sisareni sanoi minulle, että onpa Martti Haavio hyvin Mary Marckinsa lukenut. Haavio-raukka nimittäin (lähteenä tyttärensä Katariina Eskolan ja Satu Koskimiehen nuoruusmuistelot) kävi vastaavassa tilaisuudessa ottamassa sulakkeen irti saadakseen rauhan taloon. Ja hänellähän oli koko suuri perhe vaimon kuoleman jälkeen yksin huollettavana.

Suosittelen näitä kirjoja leikkimielisille. Itse ainakin nauroin, nyt jälleen pakollisen levon aikana. Valittavana on esim. Eeva-sarja kirjoittajana tuo Mary Marck (miten hurmaavaa ja intresanttia!). Sen osat ovat seuraavat: Eevan luokka, Otava 1917 (nimellä Mary Marck, ruots. versio Evas klass ilmestyi 1917), Vähän enemmän Eevasta, Otava 1918 (nimellä Mary Marck, ruots. versio Lite mer om Eva ilmestyi 1918), Yhteiskoululaisia, nuorisoromaani. Otava 1921 (nimellä Mary Marck) ja Hyvästi, Eeva!, nuorisoromaani. Otava 1923 (nimellä Mary Marck, ruots. versio Första året ilmestyi 1923). Eikä saa unohtaa tätäkään: Rikas tyttö, romaani. Otava 1921 (nimellä Verna Kangas). Kirjat ovat täynnä mitä ihanimpia sijamuotoja.