Kirjoittaja moxu päivämäärä 31.10.06 - 17:19
Nämä teatterin tai ylisummaan esittävän taiteen rahoitukseen liittyvät kysymykset ovat aina mielenkiintoisia sikäli, että niihin ei ole olemassa yhtä yksiselitteistä, saati "oikeaa" kaavaa. Suomessa on teatterilain piirissä noin 60 teatteria ja ryhmää sekä lisäksi runsaasti erillisiä, teatterilain ulkopuolisia ryhmiä. Näitä syntyy koko ajan lisää ja myös kuolee -useimmiten taloudellisista syistä.
Teatterintekijät joutuvat itse työllistämään itseään kun muut(=yhteiskunta?) eivät sitä tee ja etsimään esiintymistilaisuuksia, yleisöä ja rahaa. Avustusanomus lähtee vetämään ennen kuin mitään on tuotu näyttämölle. Niukkuus johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että määrärahoille on liian paljon ottajia.
Minna Harjuniemelle on äskettäin myönnetty isohko tukiraha kotimaisen kantaesityksen toteuttamiseen ja uuden ryhmän polkaiseminen HTT:n ohjelmajulistukseksikin luonnehdittavassa avauksessa ilmaisemin kriteerein saattaa olla hyvinkin monen tahon pienellä summalla rahoittama. Mukana on varmaan ainakin Kulttuurirahasto, Suomenlinnan hoitokunta (välillisesti Museovirastokin) ja uskoisin, että myös jokin Teatterikorkean johdannainen. Tuotantorahat ovat olemassa, mutta jos omille tai voitolle halutaan päästä, olisi yleisöä tultava.
Oikeudenmukaisin julkisen rahan -olipa se sitten valtion tai kunnallisen sektorin tukea tai säätiöityä pääomaa- jakoperuste olisi tietysti esityksen laatu. Mutta senkin määrittäminen on aika mahdotonta. Ei mistään laadukkuudesta voi missään yhteydessä olla varma. Myllyteatteri teki pari vuotta sitten Suomenlinnan von Ferseniin aivan briljantin version Martin Crimpin Tapaus A:sta ja viime talvena saman tiimin Tyhjän mahan kutsu peilautui noihin odotuksiin -ja oli kuin lässähtänyt pannukakku. Vastaavia esimerkkejä löytyy muualtakin, kukaan ei voi olla aina hyvä, mutta voiko joku olla jatkuvasti huonokaan..?
Toisaalta moni esitys jäisi syntymättä ilman ennakkorahoitusta, mutta monikaan ei uskalla pelata lainarahalla. No, poikkeuksiakin on, esimerkiksi Komediateatteri Arena on noussut siivilleen melko rohkealla tavalla nimenomaan mitä taloudenkäyttöön tulee. Q-teatteri, KOM, Viirus, Ryhmis ja muut vastaavat puolestaan ovat saavuttaneet oman asemansa taidelaitoksena, eräänlaisina instituutioina. Mutta niidenkin rahat voivat olla tiukalla yhdenkin huonosti myyneen esityksen jälkeen -sillä näkyvästi mainostaminen se vasta maksaakin...
Ehkäpä yksi ratkaisumalli voisi olla "laaturaati", joka pisteyttäisi rajallisia tukirahoituksia nauttivat esitykset. Jos ovat hyviä ja yleisöäkin käy (eli eivät jää ihan sisäpiirijutuiksi), myönnetään rahoituksen loppusumma stipendin muodossa -verotuksellisista syistä, summat eivät kuitenkaan ole niin isoja, että ne valtiontalouden kaataisivat. Jos mikään ei tunnu toimivan, myönnetään tukea vain sen verran, ettei tekijöille jää henkilökohtaisia isoja velkoja. Ja jos -kuten todennäköisintä- lopputulos on jotain tältä väliltä, lasketaan tukisumma loppujen lopuksi sille tasolle, että kaikki saavat, mitä katsovat olevansa vailla (palkat, tilavuokrat, muut kulut) ja viimeinen sammuttaa valot tai lähtee suunnittelemaan seuraavaa esitystä.
Teatteri-lehdessä 3/2006 oli oikein hyvä ja monipuolinen juttu siitä, millaisia ongelmia kunnallisjohtoisilla teattereilla voi olla. Suosittelen sen lukemista tämän vuodatuksen vastapainoksi.
Ne ovat kaikki
sitä puhetta
joka päivänkin jo
täytyy ymmärtää
(Hannu Mäkelä: Yö soittaa, säv.Säde Rissanen 2007)
___________________________________
Mikko-Oskari Koski