Näistä filmeistä luovun vaikka heti

Kulttuurista ja Radio 1:n kulttuuriohjelmista

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

Näistä filmeistä luovun vaikka heti

ViestiKirjoittaja Mortimer päivämäärä 5.1.05 - 23:38

Tulin vast'ikään katsoneeksi Kummisetä-trilogian (melkolailla yhteen menoon). On käsittämätöntä, kuinka eri luokkaa Kummisetä III on verrattuna kahteen edelliseen, laadukkaaseen osaan.
Suomen Kuivalehdessä juuri äsken Al Pacino puolusteli, että elokuva haaksirikkoutui siinä, ettei Robert Duvall suostunut enää mukaan Tom Hagenin rooliin. Minusta kuitenkin koko juoni ja esillepano on niin maikkaria, etten ymmärrä miten Coppola ilkesi päästää mokoman sepitteen käsistään.
Kaksi ensimmäistä Kummisetää olivat laadukkaita taide-elokuvia, joissa taide palveli kokonaisuutta. III on väkivaltaviihde-elokuva, ei muuta.

Huonoja elokuvia on muitakin. Olisi kiinnostavaa tietää, mitkä leffat ovat muiden forumistien mielestä mainettaan heikompia.
Mortimer
 
Viestit: 663
Liittynyt: 17.11.04 - 22:54

ViestiKirjoittaja Formo päivämäärä 6.1.05 - 12:29

Elokuvasta Itämeren arvoitus olisin valmis luopumaan vaikka saman tien.

En käynyt katsomassa elokuvaa teattarissa, vaan ostin DVD:n sen tullessa myyntiin. Elokuva oli kuitenkin paha pettymys. Keskivaiheilla se muuttui niin tylsäksi, että oli hyvä saavutus pysyä loppuun asti hereillä.

En suosittele katsomaan!
Formo
 
Viestit: 8
Liittynyt: 4.1.05 - 11:06

ViestiKirjoittaja Kari Vuokare päivämäärä 21.3.05 - 13:04

YLE Teemalla joulukuussa esitetty venäläinen Hitler-elokuva Moolok oli kyllä typerin tekele pitkään aikaan.
Kari Vuokare
 
Viestit: 314
Liittynyt: 26.9.03 - 7:30
Paikkakunta: Siilinjärvi

ViestiKirjoittaja Mortimer päivämäärä 21.3.05 - 18:48

Onkohan joku joskus katsonut nukahtamatta läpi Frank Zappa -elokuvan 200 Motels? Huippukiinnostava aihe on onnistuttu jotenkin vesittämään totaalisesti.
Mortimer
 
Viestit: 663
Liittynyt: 17.11.04 - 22:54

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 5.6.05 - 23:14

Cartoon Networkill ja nyttemmin myös Maikkarilla ajetaan vanhoja Tom&Jerry-rainoja. Pätkiä on paljon mutta niiden varasto on kuitenkin rajallinen sillä nyt on päästy seitkytluvulle ja se merkitsee valitettavasti huonointa antia tällä elokuvan lajityypillä.

Viisi- ja kuusikymmenluvun pätkät ovat jääneet lähtemättömästi mieleen. Lapsuuteni Turussa Rialto-teatterin nonstopeissa niitä oli vähintäin aina yksi mukana viikko-ohjelmistossa. Piirrettyjen välissä tuli valistusta siitä miten ihanaa oli asua Amerikassa ja miten onnelliseksi mikroaaltouuni perheenäidin voi tehdä. Ja miten atomipommi ratkaisee maailman ongelmat.

Mutta nämä myöhemmät, ne eivät minulle kelpaa. Piirroshahmot on muotoiltu uudestaan, kulmikkaammiksi ja yksinkertaisemmiksi, ilmeet naamoilta pyyhitty lähes kokonaan pois, gagit typeriä ja järjestään turhaan pitkitettyjä. Tarinat yksinkertaisia ja hölmöjä, itseään toistavia ja keskittyvät lähes kokonaan pelkkään väkivallan esittämiseen. Vanhemmat toteutukset ovat niihin verrattuna draamaa ja liikkeiltään kuin balettia.
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

Hoh-hoijaa...

ViestiKirjoittaja hans päivämäärä 5.10.05 - 16:40

Kaikki Robert Bresonin leffat saa minun puolestani lähettää ulkoavaruuteen ikuisiksi ajoiksi ikävystyttämästä meitä tavallisia kuolevaisia. Elokuvafriikit on asia erikseen, nehän niistä haukotus- ja nukutusleffoista käsittääkseni pitää. Arvostaa korkealle sitä sanattomuutta ja koleutta ja teennäistä dialogia (joka oikeastaan on koko ajan monologia).
hans
hans
 
Viestit: 11
Liittynyt: 25.9.05 - 17:16


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron