YLE Radio 1

Kvarkkien kaltaisten pienhiukkasten ja musiikin aikaansaannosten välillä ei tietenkään voida havaita minkäänlaista yhtäläisyyttä, edellisten ollessa osa luontoa ja jälkimmäisen tahdon heijastusta aineettomassa muodossaan, kuin henkimaailma ilman materiaa eivätkä millään muotoa voi siis näin ollen rakentua niistä, vaikka nin kuuluu joskus väitettäneenkin erityisissä tieteellisissäkin julkaisuissa.

Yritin, painotan sanaa yritin, kuunnella eräänä iltana radion kanavilta Giuseppe Verdin oopperaa Rigoletto mutta valitettavasti rehellisyyden ja totuuden nimissä on sanottava, että kyseinen italialaisen oopperataiteen tuote ei nähdäkseni epäprofessionalistitisen sävellystekniikkansa flirttailussaan ja suuria massoja ja kansanjoukkoja kosiskelevassa retoriikassaan ainakaan minuun tehnyt suurta vaikutusta nautintoindeksini korostaessa pikemminkin klassista sinfonista orkesteridraamaa, saksalaista kontrapunktista ajattelua, musiikidraamallista logiikkaa, yhteneväisyyttä, ja jatkuvuutta potpurrimaisten sävelketjujen sijaan, sinfonista arkkitehtuuria ja laajamittaisten muotorakenteiden edellyttämää muototajua hajanaisesta konseptiosta kärsineessä karusellimaisessa sirkustaidetta muistuttavassa tivolioopperailottelussa, jossa jopa kadensiaalisten perusfunktioiden bongaaminen toisinaan puutteellisesta tiedostamisesta johtuen kävi kuvainnollisesti hermoilleni teoksen perin yksinkertaisesta harmonisesta struktuurista huolimatta jossa rohkeasta ja rehevästä soinnunkäytöstä taianomaisen maagisine modulaatioineen a la Schubert ei voi juuri puhua samana päivänä kuin näiden saksalaisen ooppera-ja musiikiikulttuurin parhaiden edustajien ajattomista saavutuksista kuten Schubertin ja muunneharmoniikan myöhäiisromantiikan mestari Deliusin seriöösistä syvällisestä vakavuudesta ja dramaattisesta kiihkeydestä ja uskottavuudesta, melodisen lumovoiman ja lyyrisen lämmön ohella, joiden kukkeus ei jätä sanan sijaa yksitasoisempiin ja yksitoikkoisempiin musiikillisiin sielunmaisemiin rinnastettuna, jotka ikävystyttävät monotonisen rytmiikkaansa ja toonikan ja dominantin välisen polariteettinsa takia.

Nyt kyllä
meikäläinen
putosi kärryiltä.

Vaikka usein kuuleekin aivan järjettömiä mielipiteitä, on kuitenkin tosiasia, että retoriikka asettaa tahomme tukalaan tilanteeseen ajateltaessa vastuunalaisia kontradiktioita. Matemaatikotkaan eivät kysele mitä numerot ovat, mutta kontrapunkti todistaa oikeaksi huomaamattomia haittatekijöitä. On hyvin vaikea johdatella asioita siten, että musiikkidraamallin logiikka mallintaa kokonaiskuvaa käyttäen hyödykseen esimerkiksi huomaamattomia haittatekijöitä. Jos vertailemme lyhyesti asiaankuuluvia ilmiöitä, huomaamme, että kadensiaalinen perusfunktio ennakoi osaltaan järjestelmän ulkopuolelle jääneitä epäonnistuneita prosesseja. Tosiasia on, että polariteetti järkeistää käsitystämme kyseisestä asiakokonaisuudesta, mihin tavallaan liittyy myös ongelmanratkaisukyvyn huipentumaa.

Copyright: http://puppulausegeneraattori.fi/

Minä haluaisin tahtoni puolesta sanoa haluni tässä asiassa ilman tahdonvastaista mielipuoltani, sivistyssanoja ilman niiden tuomaa tiedon lisää tässä halussa.
On varmaa ilmiössä että jokainen voi puheenparressaan selvittää sen asian mikä ilmiössä on tahdonmukaista eniten sen määrässä mitä kukin haluaa määrätä.
Ei voida väittää tahdonvastaisessa tilassa puheenparren sisällön ilmiössä selviävän aamuun mennessä riippumatta talvirenkaista.
Minä en halua toistella minkä hymiöiden esiintyminen epävarmassa yhteydessä toistellun tahdonvastaisen ilmiön voitto asiassa merkitsee.
Tätä halusin tiedustella Puliukolta.

Tahdon ja älyn täydellinen vapaus, joilta puuttuu adekvaattisuus,jälkimmäisen joka saavuttaessa korkeimman asteenmsa juuri nerossa mielteen maailman täydellisenä esineellistymisenä, on syytä kuitenkin erottaa ne samoin toisistaan kun äly yleensä vain palvelee tahtoa vaikuttimien välittäjänä kykenemättä mihinkään muuhun toimintaan laiskana nukkuen ellei tahto sitä kannusta sitä tiedoitsemaan olioiden suhteita osaksi toisiinsa, osaksi tiedoitsevan tahtoon,m kuten sopii viisaalle päälle jonka täytyy aina olla vireä, ts. tahtomisen villkaasti kiihoittama pää, mutta joka siitä johtuen on kykenemätön käsittämään olioiden puhtaasti objektiivista ja intressitöntä olemusta, joka siinä voisi kuulua vain todellisuuteen jolla yksin normaaliälyiselle olisi mielenkiintoa, ts. suhteita tahtoon nähdessään erityisessä aina vain erityisen kun neron peruspiirteisiin kuuluu nähdä erityisessä yleinen suvun yleisimpään olemukseen saakka niiden, ideoiden, yleinen puoli ja kokonaisuus, olemus yleensä, kuten Schopenhauer kirjoittaa, neron havaitsevan tietotavan esineen, objektin, muodostaessa eivät erityisoliot vaan niissä itsensä ilmaisevat Platonin ideat.

joka siinä EI voisi kuuluu, kuuluu lauseen loogisempi jatko. luulisin.

Puliukko kirjoitti:Nyt kyllä
meikäläinen
putosi kärryiltä.

Vieraampi kirjoitti:Copyright: http://puppulausegeneraattori.fi/

Ottaen huomioon oman tilanteensa, voi vain todeta, että Nyt kyllä meikäläinen putosi kärryiltä avaa itse kullekin tiedon ja ymmärryksen portin kohti viimeaikaisia absurdeja väittämiä.
Tiedä sitten, missä määrin tämä liittyy musiikkiin, joka on tämän keskustelualueen yleisotsikko. Varmistetaanpa se pienellä laulunlurituksella: Laa lallallaa..

Jatketaankos siitä Verdistä mihin jäätiin viimeksi kun puhuin musiikista.

Verdin rigoleton kaltaisten karvalakkioopperoiden dramaattinebn jännite jos sellaisesta nyt voidaan ylipäänsä edes puhua katkeaa kovin usein sointu-ja sävelkuluiltaan sekä melodiakäänteiltään ennalta arvattavan stereotyyppisiin mekaanisen karusellimaisiin posetiivisävelmiin joiden melodiakäsitys symmetrisessä fraseerauksessaan ja mielestäni detaljeiltaan kolkon huolittelemattoman monotonisessa melodisessa muodonnassaan on valovuosien päässä Deliuksen rytminkäsittelyltään asymmetriseen kromaatiseen äänenkuljetukseen ja epäsovinnaiseen harmoniseen ja kontrapunktiseen ajatteluun verrattuna jossa musiikillinen syvyysperspektiivi ja dramatiikka on dimensioiltaan moniulotteisempaa ja vaikuttavampaa kaikkea sovinnaisia ratkaisuja sekä pinnallisuutta ja triviaalisuutta karttavassa substanssissaan ja sielukkuudessaan.

Kuuntelin viimeksi maanantai-iltana josmopoliitti Deliuksen iki-ihanaa Irmelin esikoisooopperaa johon Grieg suhtautui myönteisesti deliuksen esitellessä hänellä käsikirjoitustaan ja sen kolkmannen kuvaelman dramatiikan ja groteskin huumorin sekoitus oli ja on kerrassaan valloittava yhdistelmä vanhan ja parroittuneen Rolfin juhlistaessa juomingein ja syömingein paluutaan 40 vuotta meriä seilattuaan ja nuoreksi julistauduttuaan maailmanvalloituskiertueeltaan merten takaa aarteiden kera esitellessään kosiosuunnitelmiaan prinsesssan suhteen ollessaan perso niin blondeille kuin tummillekin kaunottarille ja uhotessaan kuninkaan pelkäävän joukkojaan siinä määrin että pidättäytyy veronkannolta ja antaa heidän elää ilmaiseksi maillaan kunnes sikopaimen törmää paikalle ja kertoo näkemästään hopeaisesta virrasta jota ylimielinen Rolf pitää nuorukaisen typerinä puheina.