Määrä vai laatu, yleinen kysely- ja valituspalsta

Radiosta, televisiosta, lehdistä, internetistä ja muista medioista. Mediakritiikki

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

Määrä vai laatu, yleinen kysely- ja valituspalsta

ViestiKirjoittaja Marja Salonen päivämäärä 3.9.05 - 18:10

Yleisradio potee rahapulaa. On käynyt nyt viimeksi selville, että henkilöstöä on rahamäärään verrattuna liiankin kanssa. Pyritään järjestämään tilanne lehtitietojen mukaan kuitenkin luonnollisen poistuman kautta. Ensi syynissä ovat näin ollen, käsitin, työssä toimivat eläkeläiset.

Radiossa on eläkeläisistä ollut iloa suuren ammattitaidon kautta. Kuuntelen pelkästään Yle Radio 1:n lähetyksiä, joten muista kanavista en tiedä mitään sanoa. Siirryn käsittelemään television puolta.

Olen monesti miettinyt sitä, miksi ohjelmaa pitää olla niin runsaasti. Televisioon lisättiin aamutelevisio, koska kaupallisella puolella sellainen toimi. Onhan ihmisiä vuorotyössä, eivätkä kaikki tee töitään tai ole valveilla samaan aikaan muiden kanssa muutenkaan, joten jotain perustetta tällekin asialle on löydettävissä. Tilanne on kuitenkin myös koko ajan venynyt tuolta toisestakin päästä. Ohjelmia on yön puolelle saakka.

Opettajat ja lasten vanhemmat valittavat, että lapset eivät enää nuku tarpeeksi. Sellainen ohjelma, jota aikuinen haluaisi katsoa heti uutisten jälkeen, tuleekin kuulemma aivan liian aikaisin. Lapset vielä valvovat. Miksi he valvovat. Mm. televisio-ohjelmien vuoksi. Koska niitä on venytetty kohti yötä ja yön puolelle. Paljonko nuo K15 jne. vaikuttavat. Ei luultavasti kovinkaan paljoa. Tilanne on kestämätön.

Hesarissa on tänään sivulla D11 Outi Nyytäjän hyvä juttu Juha ja Rike Jokelan uudesta sarjasta nimeltä Firma. Firma alkoi viime viikolla MTV3:n puolella, kaupallisella kanavalla.
En itse Maikkarilta tai Neloselta katso juuri mitään paitsi mitä jonkun elokuvan joskus koska olen allerginen mainoksille, joiden asenteissa ja yleisessä selvyydessä olisi paljonkin korjaamisen varaa. Yritän ne yleensä kuin ylittää tajuamatta, mutta ihmisen arvostaminen on niin matalaa ja väkivallan ihannointi paistaa läpi niin ettei seikkaa voi olla huomaamatta. Mainosten katselu kaiken kaikkiaan on jonninjoutaa ajanhukkaa. Näin itse koen. Mutta pakollista tietenkin jos siltä puolen jotain ohjelmaa seuraa.
Jokelan veljesten Remontti-sarjaan ihastuin heti ensi metreiltä sen verran, että päätin alkaa seurata Firmaa.
Outi Nyytäjä kirjoitti:... Muut kanavat voivat vapaasti kadehtia MTV3:a ja samalla pikkuisen ihailla sen ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta. ...


Kun pyritään säästämään, niin miksi ei säästetä määrässä. Laatua olisi varmaan saatavilla. Miksi hieno sarja Remontti tuli TV2:n puolella ja nyt tämä Firma tulee kaupallisella kanavalla.

Digitelevisio on tulossa ja monet jo katsovatkin digilähetyksiä boksien avulla. Niissä on kuitenkin ollut omat ongelmansa. Miten sitten pakollinen muutos analogisesta digipuoleen tapahtuu, täälläkin sitä on mietitty, boksienko avulla vai television muutoksen kautta. Joka tapauksessa teknisiä ongelmia on ollut. Ja vaikka niistä en välitäkään tässä sen kummemmin, asioille on omat ketjunsa, niin ohjelmistoa aina välillä näytetään digipuolelle hankituista jälkijättöisesti analogisella puolella tai jopa samanaikaisesti kummallakin. Ohjelman hankinta kummankin tekniikan käyttöön ja samanaikaiseen näyttöön luulisi olevan halvempaa kuin erillinen esitys. Olen ehkä väärässä. Ei pitäisi kuitenkaan olla mitään syytä rangaista niitä katselijoita, jotka eivät ole hankkineet uusia laitteita tilannetta avittamaan. Jokaisella on omat syynsä valintaan ja nyt tarkoitan pysymistä vanhassa, analogisessa systeemissä. Jotain on kuitenkin tapahtunut ja siksi tietenkin otan kantaa. Laki ei pakota vielä hankkimaan uusia laitteita eikä siihen pitäisi Yleisradionkaan katsojia painostaa. Yleisradiohan ei ole kaupallinen yritys.

Yleisradion osuutta kun painotan, niin televisiosta olen todennut TV2:n ohjelmiston muuttuneen oudoksi keräilykanavaksi. Urheilua on todella paljon ja hyviä dokumentteja joista jälkimmäisistä kiitos. Mutta muu osuus on jollain tapaa kuin suunnittelematonta sekulia. TV2:lla oli ennen aivan oma linjansa. Se oli Tampereen kanava. Ja monesti hyvä kanava olikin. TV1:n puolella tulevia uusintoja viikon lähetyksistä kannatan siinä mielessä, että kaikki eivät voi nähdä näitä myöhäisiä ohjelmia jollei ole videoita. Mutta TV1 on myös alkanut kuin jänistää linjastaan. Sinne on ilmaantunut ohjelmia, jotka selvästi ennen olivat kaupallisten kanavien tavaraa. Onkin tullut mieleen sama asia kuin mitä monesti viikon elokuvakarttaa katsoessa: ajatellaanko elokuvia tehdessä mitään muuta kuin että tietty aika pitäisi täyttää jollain tarinalla ja käyttää kerrontaan niin ja niin monta näyttelijää. Eikö ensin pitäisi olla asia, yhteys johonkin josta on välttämätöntä puhua. Joku asia joka on syytä selvittää.

Koska kaikilla ei vielä ole kännykkää, videota eikä digiboksia eikä digitelevisio ole vielä pakollinen, mutta yleisradio on meillä kaikilla vielä onneksi yhteinen, niin toivoisin, että ohjelmien määrää vähennettäisiin, digi- ja analogisen puolen ohjelmistoja yhdistettäisiin ja kanavien linjoja selkeytettäisiin. Näin voisivat laadusta, joka analogisella puolen on todella selvästi laskenut (HUOM!, todella selvästi), nauttia kaikki (koska laki ei vielä pakota hankkimaan digiboksia eikä kaikilla ole siihen edes varaa). Jokainen näkisi ohjelman hankkimansa tekniikan tasolla. On sitten karvalakkiboksi tai mikä lie analoginen vanha toosa, joka vielä toimii huoneen nurkassa.

Tulisiko tästä säästöä? Pitkä juttu tuli mutta kun asia poiki aina uuden lauseen.
tähystyspaikkana Kallio
Käyttäjän avatar
Marja Salonen
 
Viestit: 3274
Liittynyt: 26.9.03 - 19:11
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja k-meleon päivämäärä 3.9.05 - 19:04

Olisikohan osasyy Yleisradion ongelmiin siinä, että samanaikaisesti on koetettu ajaa useita kalliita uudistuksia: maakuntaradioiden verkosto ei tainnut olla "valmis" (milloinka olisi?) ja silti käytiin toteuttamaan radio- ja TV-vastaanoton pakkodigitalisointia. Toimittajaresursseja tarvittiin myös uusille digikokeilukanaville.

Ja radion kolmen pääkanavan keskinäinen työnjako on tänään tolkuttomampi kuin ennen viimeistä uudistusta.
Käyttäjän avatar
k-meleon
 
Viestit: 3780
Liittynyt: 2.5.04 - 20:48

Määrä vai laatu..

ViestiKirjoittaja Kallion Reiska päivämäärä 5.9.05 - 19:27

k-meleon kirjoitti:Olisikohan osasyy Yleisradion ongelmiin siinä, että samanaikaisesti on koetettu ajaa useita kalliita uudistuksia: maakuntaradioiden verkosto ei tainnut olla "valmis" (milloinka olisi?) ja silti käytiin toteuttamaan radio- ja TV-vastaanoton pakkodigitalisointia. Toimittajaresursseja tarvittiin myös uusille digikokeilukanaville.

Ja radion kolmen pääkanavan keskinäinen työnjako on tänään tolkuttomampi kuin ennen viimeistä uudistusta.


Lainaan koko k-meleonin tekstin tähän,koska sivuaa minun asiaa.Mainitsit radion pakkodigisoinnin,mutta se ei totta tämän hetken ylen suunnittelussa.Olen yksi harvoista joka omistin DAB-radion(digiradio) ja tiedän mitä tapahtui 1.9 sillä rintamalla.Aamulla kun laiton dab-radion päälle,ilmeistyi kuvanäyttöön teksit:NO SINGAL.Siispä lähettämään sähköposti ylelle(vastaavat esimerkillisesti)ja sieltä ilmoittivat,että digilähetykset loppuvat "toistaiseksi" dab-radiosta.

Olin liian innostunut noin 7 vuotta sitten tähän radiomuotoon ja ajattelin että yle kehittää asiaa eteenpäin.Mutta radioitten hintavuus oli yksi asia miksei idea notkahtunut liikkeelle.Kuka nyt sijoittaa nykyaikaan radioon tuhansia markkoja kun radioksi hommataan 100 euron matkaradio.

Kaikki eniten minua harmitti,että kohteliaassa vastauspostissa oli neuvo,että jos on digiboksi,niin voi kuunnella useampaa radiokanavaa teeveen kautta.Minulla on digiboksi ollut jo kohta 4 vuotta,mutta en kyllä ala telkkarin kautta kuuntelemaan radioa.

Nyt kun toimitusjohtaja Mikael Jungner haluaisi ajaa yleä säästökuurille,niin hän samalla sanoi että suuria urheilukilpailuja ja maakuntaradioita ei ajeta alas.Huippu-urheilu on roskaa ja maakunta-radiota en kuuntele,eli radio Suomi meni kanavauudistuksen jälkeen pilalle.
Kallion Reiska
 
Viestit: 327
Liittynyt: 26.9.03 - 11:23
Paikkakunta: Helsinki


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron