YLE Radio 1

Absoluuttinen musiikki, toisin sanoen musiikki jolla ei ole ulkomusiikillista sisältöä,
vaikuttaa meihin ärsykkeen tavoin, ja panee liikkeelle yksinomaan sille varatut tunteet kiihdyttäessään älyn mukaisia tahdon vastineita, tahdon tyydytyksen tai tuskan luonnollisena kuvana puhtaan mielteen alueelle heijastuneina sydämen ts. tahdon liikkeinä joita musiikki uskollisesti jäljentää hienoimmissakin vivahteissaan melodian luomisessa.

Sen jälkeen se muokkaantuu kulloinkin vastaanottavan tietoisuuden omaksumiskyvyn mukaan. Ilmoitamme toisillemme tunteemme ja vertailemme assosiaatioita ja teemme johtopäätöksiä säveltäjän potentiaalisesta olotilasta, heideggerin käännös tunnelmasta.

Lähdekriittisesti analysoiden:

Nautintomme perustuu siis nimenomaan samastumiseen tekijän töiden ja teosten kanssa tai niiden välityksellä tekijän kanssa, tahtoa itseään kiihdyttämättä ja kykenemättämme kuitenkaan erkaantumaan itseydestämme samastuaksemme välittömästi toisten olioiden kanssa, niin kauan kuin pysymme objektiivisessa tiedossa, jotta ne välittömästi oppisimme tuntemaan, vaan vain älyn mukaisesti tiedoitsemisen puhtaana subjektina käsitettynä jonka tajunnasta tahto itse on pois tungettu.

Saatamme silloin tuntea sen mitä hän on kokenut luomisaktin aikana tai suorastaan pakosta kokenut keskittäessään kaikki hengenvoimansa yhteen pisteeseen niin voimallisesti ja yksinomaisesti keräten ne siihen niin vahvasti että muu maailma katoaa objektin muodostuessa ainoaksi realiteetiksi.

Nautintomme ei perustu vain kuuntelemiseen vaan myös samanaikaiseen tulkintayritykseen, yritykseen kääntää sellaista mitä ei voida kääntää musiikin toimiessa sanojen rinnakkaisilmiönä ja niihin vihamielisessä suhteessa, yritys toistaa ja omaksua tietoa, joka panee emootiomme liikkeelle ei-kielellisellä tasolla.

Yksilön ulkopuolelle vieraaseen ulkomaailmaan kohdistuva vakavuus, älyn puhdas objektiivisuus vaipumalla rauhalliseen mietiskelyyn tavallisesta tahdon tarkoitusperiä ja päämääriä palvelevan katsomistavan sijaan, syvällisen saksalaisen sanontavan mukaan esineeseen, objektiin vajoamalla, edellytyksenä ja seurauksena oman minuuden, so. tahdon menettäminen, jolloin älystä tulee objektin kirkas kuvastin.

Se mikä tällä tavoin tajutaan ei ole yksityinen erityisolio sellaisenaan vaan sen idea. Neron tietotapa on olennaiseti havaitseva, mutta sen esinettä eivät muodosta erityisolioit vaan niissä itsensä ilmaisevat platonin ideat eli tahdon esineellistymisasteet musiikin ollessa tahdon kuvastusta.

Nauttiessamme objektiivisten henkien tuotteista, ts. siitä puhtaudsta jolla maailma mielteenä heillä oli erottautunut ja ikään kuin haihtunut pois maailmasta tahtona Neron tietotavan ollessa oleellisesti vapaa tahtomisesta suhteineen.

Schopenhauer ja Hildesheimer "kummittelevat" taustalla.

Ehdoton filosofinen ja musiikillis-metafyysillinen tosiasia ja fakta on siis se että suuren taiteen luomisen edellytys on hengen objektiivisuus, ts. älyn puhtaus,ts. se että tahto itse on pois pelistä ja musiikkille rinnasteisten muiden taiteen alojen teoreettisten saavutusten edelltyksenä on että mielteen maailma saavuttaa täydellisen esineellistymisensä neron objektiivisessa käsityksessä ilmiömaailman väikkyessä vieraana kontemplaation esineenä tunkien tahtomisen ulos tajunnasta.

nero korkeamman tietokykynsä nojalla näkee enemmän yleistä kuin erityistä kun tahdon palveleminen vaatii tietoa etupäässä erityisestä. Tahtominen kun tekee älyn niin yksipuoliseksi että se ei näe muuta kuin tahtoa koskevan, muu osaksi katoaa tai astuu tajuntaan väärentyneenä.

mitä nimitämme hengen heräämseksi,innoituken tuokioksi ei ole mitään muuta kuin älyn vapautumista tahdon orjuudesta mikä on nerouden ehto kun tekojen miehillä äly on lujasti juurtunut tahtoon tutkiessaan kiivaasti suhteitaan ja yhteyksiään ja tiedoitessaan olioiden suhteita osaksi toisiinsa ja osaksi tiedoitsevan yksilön tahtoon tahtomisen vilkkaasti kiihottamasa vireässä päässä erityisilmiöiden ollessa lahjakkuuen työmaata reaalitieteissä kohteenan vain olioiden väliset suhteet nähden erityisessä erityisen sellaisenaan joka siinä kuulu todellisuuteen, jolla yksin on heille mielenkiintoa, suhteita tahtoon, kykenemättä luonnollisesta tehtävästään palvella tahtoa vaikuttimien välitäjänä poikenneena käsittämään olioiden puhtasti objektiivista olemusta, nähden aina vain tahtoa koskevan jonka jokaista kiihotusta seuraa sitä vastaava tiedon väärennös

; tätä pistettä kiertää ero hengentuotteisiin ja tekoihin kykenemisen välillä. Edelliet vaativat syvää ja objektiivista tietoa joka ei pysähdy suhteisiin kun jälkimmäiset tiedon käyttöä ja valppautta sangen luonnonmukaisessa funktiossaan ja kutsumuksessaan tajuta olioissa niiden välitömät,välilliset tai mahdolliset suhteet tahtoon muodostaen yksilön elämälle hyödyllisten tietojen pääsisällyksen tiedon rajoittuessa siinä kuitenkin aina suhteisiin kun aivoissa ei voi muodostua aivan puhtaasti objekiivista kuvaa ukomaailmasta havaintokyvyn kohta laimentuessa kun niillä ei ole kylliksi energiaa oman voimansa ja joustavuutensa varassa käsittää ulkomailmaa puhtaati objektiivisesti, tarkoituksetta ja selvästi vaan missä aivolla on miellekykyä sellainen ylijäämä että ulkomaailmasta syntyy puhdas kuva joka on tahdon tarkoitusperille hyödytön, häiritsevä tai vahingolliseksi koituva niin siinä on taipumusta nerudeksi kutsuttuun epänormaaliuteen että ikään varsinaiselle minälle vieras ulkpuolelta tuleva genius näyttäisi alkavan toimia tietokyvyn ollessa kypynyt paljon voimakkaammin mitä tahdon palveleminen vaatii jota varten se alkujaan on syntynyt. nerous voi löytää sopivan funktionsa ja käyttöönsä siis vain olemassaolon yleiseen puoleen kohdistettuna antautuen ihmiskunnan palvelukseen kun personallinen äly yksilön.

Lähdekirjallisuutta: Egon Friedell; Uuden ajan kultuurihistoria, Hildesheimer; Mozart, nero ja ihminen. Arthur Schopenhauer; Pessimistin elämänviisaus, kirjoituksia neroudesta ja musiikin metafysiikasta.

Musiikin vastaanottaminen riippuu kuuntelijan asettamasta kontekstista. Se voi perustua kuulijan tietoon säveltäjän tai aikakauden tuotannosta, sävellyksen nimeen tai senhetkiseen fiilikseen ja etenkin säveltäjien teoksistaan tekemiin esiteteksteihin. Onneksi nuo esitteet on yleensä kirjoitettu toiselle säveltäjille eikä tavallisille kuulijoille, joten niiden tyhjänpäiväisyydet eivät pahemmin haittaa.

Koska itse generoin kuvia musiikista, ei sävellyksille tarvitse antaa nimeä, vaan esimerkiksi kuulija voi tutkiskella akvarellia, josta musiikki generoitua ja elätyä musiikkiin tuon kautta.

Joitakin vuosia sitten otin aamulla sumussa kuvan kaislikosta Porkkalan HIrsalassa ja generoin siitä musiikin "kaislalaulu". Kun sitten soli syttymässä Irakin sota päätin tehdä sotaa vastustavan sarjan. Yhtenä osana käytin tuota kaislalaulua, jolle annoin nimen Tigris. Kuulijat kuulviat NYT siinä ihan muuta, mmuunmuassa hiekkamyrkyä ja sen semmoista.

Konteksi luo sävellyksen viimekädessä. Siinä mielessä Jukka Tiensuu on oikeassa, kun väistelee sävellysesittelyjä ja nimien antamista, antaen nimiä, jotka eivät merkitse mitään.

Ensinnäkin on todettava se seikka että musiikkia tahdon välittömänä ilmauksena periaatteessa jokainen ymmärtää asettamastasi kontekstista riippumatta ollessamme kauttaaltaan puhtaasti tiedoitsevia.