YLE Radio 1

lgrohn kirjoitti:Karkeasti ottaen kaikki romantiikan ajan musiikki ja sitä vanhempi on museomusiikkia. Modernille kuuntelijalle hyvää tai huonoa viihdemusiikkia. TaideMUSEOISSA on paljon hyvää taidetta, mutta en ripustaisi esim. Rubensia kotiini vaikka se olisi mahdollista. Rubens-museossa olen kyllä käynyt Antwerbenissä. Piti oikein jonottaa.

Fiksuimmat ymmärtänevät analogian.

Länsiö käytti termiä mm. ohjelmassa "Tyhmiä kysymyksiä musiikista" olen tainnut luonnossakin kuulla.

ModerNiltA MUSIIKILTA PUUTTUU KUITENKIN USEIN, vaikkakin se kuten Aarre Meruikannon 20-luvun tuotanto radikaaliudessaankin saattaa olla hyvin merkittävää uudiostuksellisuudestaan huolimatta, YLEISESTI HYVÄKSYTTY EMOTIONAALINEN REFERENSSISYSTEEMI joka tonaalisella musiikilla pitkän perspektiivinsä vuoksi ja yleisten sointuopin lakiensa vuoksi sattuu olemaan ja siksi se vetoaakin vaistomaisesti vastaanottajansa tiedoitsemisen puhtaan subjektin tahdonliikkeiden vastineita kiihdyttäviin puhtaan mielteen alueelle heijaastuneisiin älyn mukaisiin todellista mielihyvää tuottamattomiin ja stimulomattomiin tunteisiin ja affekteihin vaikuttaessaan kuulijaansa ärsykkeen tavoin ja pannessa yksin sille varatut tunteet liikkeelle joilla on paljon syvällisempi vaikutus kuulijaansa kuin viihdemusiikilliselta fukntilota sopisi odottaa

Länsimainen musiikin harrastaja ja etenkin ammattilainen on ohjelmoitu museomusiikkiin. "Vierasta" musiikkia, oli se sitten nykymusiikkia tai jotai erikoista etnistä, vierastetaan. Vieraudesta pääsee uutta kuuntelemalla ja muutenkin perehtymällä. "Tunteet ja affektit" ovat osa tuota ohjelmointia eivätkä mitään universaalia. MItään universaalia musiikin genreä ei ole. Syvällisyyden tunne on myös osa tuota ohjelmointia, ettenkö sanoisi kliseistöä.

lgrohn kirjoitti:Länsimainen musiikin harrastaja ja etenkin ammattilainen on ohjelmoitu museomusiikkiin. "Vierasta" musiikkia, oli se sitten nykymusiikkia tai jotai erikoista etnistä, vierastetaan. Vieraudesta pääsee uutta kuuntelemalla ja muutenkin perehtymällä. "Tunteet ja affektit" ovat osa tuota ohjelmointia eivätkä mitään universaalia. MItään universaalia musiikin genreä ei ole. Syvällisyyden tunne on myös osa tuota ohjelmointia, ettenkö sanoisi kliseistöä.

Ei niin sillä musiikki itsessään on universaali kieli jonka ymmärtämiseksi ei tarvita mitään käsitteellistä välineistöä paitsi siksi ettei se stimuloi sanoilla merkittyjen käsitteiden välillistä tietotapaamme tai siksi, kuten itsekin olet todennut, että se ei välitä mitään semanttista sisältöä vaan vaikuttaa välittömästi tunteisiin välittömintä tietotapaamme stimuloiden, neron tietotavan ollessa edelleen vapaa kaikesta tahtomisesta suhteineen joten puhtaasti havaitsevan älyn, jolle taiteen luominen on itse tarkoitus, tuotteetkaan eivät palvele mitään hyödyllisiä ja käytännöllisiä tarkoitusperiä vaan ovat olemassa oman itsensä vuoksi olemisen puhtaana tuloksena ja niistä nauttiessamme sydämemme avartuu, kuten Schopenhaueria siteeratakseni tämä niin kauniisti kirjoittaa musiikin metafysiikasta ja neroudesta.

Ohjelmointia pidän jo siksi täysin sopimattomana ilmaisuna tässä yhteydessä että absoluuttinen musiikki sanoista vapaana ilmaisukeinona ei ole sidoksissa mihinkään abstrakteihin oppeihin ts. II-lajin metafyysisiin järjestelmiin vaan kaikki sen ilmaisemat syvällset tunteet ja sielullinen syväluotaus kumpuaa neron objektivointikyvystä riippuen tiedoitsemisen puhtaan subjektin älyn mukaiselle mielteen alueelle heijastuneina maailman olemuksen ts. tahdon tyydytyksen ja tuskan kuvina,joka on sen olemus sinänsä.

musiikki itsessään on universaali kieli

Ei taatusti ole. Musiikissa ei ole mitään muuta universaali kuin se, että se välittyy ääniaaltojen kautta.

lgrohn kirjoitti:

musiikki itsessään on universaali kieli

Ei taatusti ole. Musiikissa ei ole mitään muuta universaali kuin se, että se välittyy ääniaaltojen kautta.

On esitetty myös mielipiteitä että duuri-molli-tonaalinen ts. tonaalis-funktionaalinen toonikakeskeinen järjestelmä olisi jonkinlainen biologis-fysiologinen välttämättömyys.

Mutta sanallisen neron Schopenhauerin teorian mukaan jokainen ymmärtää musiikkia tahdon välittömänä ilmauksena jolloin kyseessä täytyy olla ilmaisukieli, jota järki ei voi ymmärtää ja selittää.Musiikki näkee vain sydämet.

Musiikki tuntee siis yksin sävelet mutta ei niitä aiheuttavia syitä. Ellei sanoja liitetä musiikkiin jolloin tarjoutuvat myös tunteita aiheuttavat motiivit.

Etkö kuitenkin jaa kanssani mielipidettä ettei kuuntelijan tarvitse olla perehtynyt musiikista nauttiakseen musiikkimaailman abstrakteihin käsitteisiin, teoriaan ja sointupin lakeihin tai tekniikkaan, jonka perustana ovat tietyt yleiset tonaalisuuden sointujen erityiset painovoiman määräämät kokemukset jolla harmoniset tapahtumat jotka kiertelevät sävellajin tasapainokeskuksen ympärillä on liitetty toisiinsa painovoiman kaltaisella vetovoimalla tuottaen sävellajeihin sidottuun tonaaliseen musiikkiin keskipakoisen yllykkeen jolla harmoniset tapahtumat voidaan liittää yhteen etuoikeusjärjestyksen mukaisesti kuten Glenn Gould oivaltavasti kirjoittaa.

Glenn Gould oli myös sitä mieltä että atonaalisella musiikilla jota nimitämme myös moderniksi musiikiksi on yhtä rikas emotionaalinen vaikutus kuin milla muulla musiikkityylillä tahansa. Tonaalisen ekspansion ja kolmisointuharmoniikasta vapautuminen johtivat atonaalisuuteen musiikkiin jolla ei ole sävellajikeskiötä. mutta siltikin on ilmeistä että palvellessaan science fiction elokuvien äänitaustana se kykeni jo varhain kuvaamaan ihmiseläimen petomaista puolta ilman että katsoja tiedosti kuuntelevansa nimenomaisesti tietynlaista musiikkia jolla ei olllut yleisestui hyväksyttyä referenssisysteemiä kuin sellainen tonaalinen musiikki johon väität meidän olevan ohjelmoitu, vaikka potentiaalinen kuulija ei harrastaisi lainkaan klassista taidemusiikkia. Joka taas todistaa sen että romantiikan ajan musiikki näin ollen olisi paljon vaativampaa ja vähemmän kaupallista ja viihteellistä kuin mainitsemasi nykymusiikki joka voi myös hyödyntää aineksia vaikkapa jazzista.

humalainen kirjoitti:On esitetty myös mielipiteitä että duuri-molli-tonaalinen ts. tonaalis-funktionaalinen toonikakeskeinen järjestelmä olisi jonkinlainen biologis-fysiologinen välttämättömyys.

Juu, rotuopit kunniaan! (Vai millainen olikaan intialainen, tai kiinalainen, akustoestetiikka...?)

tahdon välittömänä ilmauksena

Miten musiikki voi olla ihan käsitteellisessä mielessä välitöntä?

Musiikki näkee vain sydämet.

Niinpä.

Musiikki tuntee siis yksin sävelet mutta ei niitä aiheuttavia syitä.

Minä hölmö luulin, että vain aistiva organismi, kuten ihmisyksilö, voi tuntea.

...ilmeistä että palvellessaan science fiction elokuvien äänitaustana se kykeni jo varhain kuvaamaan ihmiseläimen petomaista puolta

Tarkoittanet varmaan kauhuelokuvia?

...ilman että katsoja tiedosti kuuntelevansa nimenomaisesti tietynlaista musiikkia jolla ei olllut yleisestui hyväksyttyä referenssisysteemiä kuin sellainen tonaalinen musiikki johon väität meidän olevan ohjelmoitu

Ei tarvitse harrastaa jotain ollakseen siihen/sille "ohjelmoitu".

Myöskin: elokuvan "katsominen" - paremmin: vastaanotto - on siinä määrin moniaistinen kokemusvirta (jonka keskeisin ärsytys tapahtuu visuaalisesti), ettei elokuvaa koettaessa ensisijaisesti tiedosteta sen ääniefekteistä tai taustamusiikeista yhtikäs mitään. Tässäkin voi toki harjaantua ja ryhtyä tiedostamaan moisiakin, nenänkaivuun ohessa.

romantiikan ajan musiikki näin ollen olisi paljon vaativampaa ja vähemmän kaupallista

Mistä kaupallisuus tähän tupsahti?

Vuosikautisen Schopenhauer-puhunnan jälkeen luulisi, että jopa schobenhauenilainen herkistyisi reflektiivisyydelle: alkaisi kysellä itsestäänselvyyksiään? Schockenhauen ehkä suorastaan kysyisi, kuultuaan pari tahtia joitain ääniä: miten on mahdollista, että tunnistan nuo äänet Schuhbertin päihdyttävänihanaisen a-mollikvarteton toisen osan lopuksi? Tai sitten Scheissenhaufen simppelisti ehdottaisi nostettaman kuin kissan pöydälle olemisenunohtamisen ja kummasteltavan, miten simppeli elävä kokemus kuten äänen kuuleminen ja siihen reagointi esim. emotsionalisesti voikin peittyä automatisoituneen kuin toiseksi luonnoksi muuttuneen musiikkikoneistopuheen pauhuun.

Jos musiikkia pidettäisiin vain fysikaalisena, ei psykologis-fysiologisena ilmiönä, joka edellyttää igrohnin mainitsemien ääniaaltojen, soittimen ja ilman säännöllisten, ei hälyääniä tuottavien säännöttömien, värähtelyjen tajuamista sävelinä. " Musiiki on siis keino saattaa rationaalisia ja irrrationaalisia lukusuhteita, ei aritmetiikan tavoin käsitteen avulla käsitettäväksi, vaan aivan välittömäksi ja samanaikaiseksi aistitiedoksi."

"Aistimus orgaanisena toimintona on aistielinteme sangen mutkikkaan rakenteen määräämä joten syy soittimen ja ilman värähtelyinä toimii vain sen ärsykkeenä jonka jälkeen aistimus muodostuu kokonaan omien lakiensa mukaan ollen siis täysin subjektiivinen jolloin tuntuu varsin mielekkäältä olettamukselta ettei aistimuksiin voida lukea täysin ulkoisiakin olioita niiden syinä koska vaikutuksena toimivan aistimuksen ja sitä aiheuttavan syymn objektiivisen luonteen välillä ei voisi olla mitään yhtäläisyyttä."

humalainen kirjoitti:Jos musiikkia pidettäisiin vain fysikaalisena, ei psykologis-fysiologisena ilmiönä

Lgrohn ei väittänyt tuollaista (vaan ettei musiikkiin liity muuta universaalia kuin välittyminen ääniaaltojen kautta), enkä taatusti minä.

Se, että kuulemme (tulkintamme mukaan) musiikkia johtuu oppimastamme tiedottomasta tavasta luokitella akustista signaalia tietyin tavoin. Ja tässä luokittelussa on kovasti eroavuutta niin yksilö- kuin ryhmätasollakin, johtuen anatoomisista, psyykkisistä ja muista sosiaalisista syistä.

Juuri niin. Sitä myöten kysymys kuuluu, voi pinttyneistä kulttuurisidonnaisista tottumuksista musiikin suhteen oppia pois? Kylllä voi. Mutta se vaatii vaivaa ja sitkeyttä. Sibiksestä ei tällaista löydy, mitä indikoi keskinkertain, heikosti kielitaitoisen lied-pianistin valitseminen uudelleen rehtoriksi, kun vaihtoehtona olisi ollut Kimanen.

lgrohn kirjoitti:Juuri niin. Sitä myöten kysymys kuuluu, voi pinttyneistä kulttuurisidonnaisista tottumuksista musiikin suhteen oppia pois? Kylllä voi. Mutta se vaatii vaivaa ja sitkeyttä. Sibiksestä ei tällaista löydy, mitä indikoi keskinkertain, heikosti kielitaitoisen lied-pianistin valitseminen uudelleen rehtoriksi, kun vaihtoehtona olisi ollut Kimanen.

+ se, että on oikea tilanne/tunnelma/seura. Niin siellä taustalla kun soi "jokin" kuunneltavaa+mikä kosketta sanoissa/muistoja tuo+++++

+ se, että on oikea tilanne/tunnelma/seura. Niin siellä taustalla kun soi "jokin" kuunneltavaa+mikä kosketta sanoissa/muistoja tuo+++++

Tuossa ei ole kyse musiikin kuuntelusta, eikä siis musiikin arvosta.

Ei niin, mutta se tunnelma. Mutta jos esim. kuuntelet alttoviulua ja se rimmaa se on siinä.

Onko "todellinen arvo" sinulle samaa kuin "arvo sinulle"? Jos on, keskustelet väärässä ketjussa...

Väärin
http://www.youtube.com/watch?v=32gsiqbjbk8
Tässä noin aluksi on sellaista mistä minun mieli rauhoituu+nautin. Että ymmärtäisitte minua

k-meleon kirjoitti:

humalainen kirjoitti:Jos musiikkia pidettäisiin vain fysikaalisena, ei psykologis-fysiologisena ilmiönä

Lgrohn ei väittänyt tuollaista (vaan ettei musiikkiin liity muuta universaalia kuin välittyminen ääniaaltojen kautta), enkä taatusti minä.

Se, että kuulemme (tulkintamme mukaan) musiikkia johtuu oppimastamme tiedottomasta tavasta luokitella akustista signaalia tietyin tavoin. Ja tässä luokittelussa on kovasti eroavuutta niin yksilö- kuin ryhmätasollakin, johtuen anatoomisista, psyykkisistä ja muista sosiaalisista syistä.

Herää ensinnäkin epäilys, että jos musiikillinen reseptio jossa subjektin tulisi suggeroioda itsensä tietoisesti vastaanottavaiseen, musiikkia puhtaan mielteen alueelle projisoituneita älyn mukaisia tahdonliikutuksen vastineita puhtaasti tiedoitsevaan tilaan,tiedostamattoman alitajunnan kerroksen toimimaan alkamisen sijasta, toisin sanottuna alitajuisesti, tuskin voisi tämän teorian mukaan laisinkaan olla mitään muuta kuin juuri ennalta opittu, sillä neron intuitiivinen vähemmän diskursiivinen ja tiedostettu kyky luoda suurta taidetta ja käsittää olioiden objektiivista olemusta, kokonaisuutta pohjautuu luonnon miellekyvylle asettaman tehtävän vastaisesti tietokyvyn ylimäärään ja irtautumiseen tahdon palveluksesta josta innoituksen tuokio saa alkunsa tahdon kannustamatta, tai ohjaamatta sen toimintaa tarkoitusperiensä saavuttamiseksi.