YLE Radio 1

On aika yllättävää, ettei tämä yhteiskauntamme kannalta monella tavoin merkittävä henkilö ole aikaisemmin saanut tässä keskustelussa omaa topicia. Asia korjattakoon, uuden vuoden kunniaksi.

Tuntui jotenkin järkyttävältä, kun syyskuun alussa vuonna 2004 havaitsin maassamme alkavan nyt olla sellaisia aikuisia, joille Urho Kaleva Kekkonen, lapsuusaikojeni synonyymi sanalle presidentti, on täysin historiallinen henkilö. Siis UKK:n kuolemasta oli kulunut jo 18 vuotta...
Mutta vaikkei kaikki tämä paha, mikä maatamme on UKK:sta luopumisen jälkeen koetellutkin (mm.Matti Nykänen, Suomenlinna II, itämafia, Arvi Lindin lähtö uutisista ja Radio Nova) johtuisikaan suoranaisesti siitä, että kansamme on jättänyt Suuren Johtajansa ja alkanut tarkoituksellisesti nostaa esiin hänen huonoja puoliaan, voidaan arvella niillä olevan asian kanssa jotain tekemistä. Kyllähän itse kukin asioita muistava voi tykönänsä todeta: EI TUOLLAISIA KEKKOSEN AIKANA OLLUT!!

Ilman Kekkosen kykyä vallitsevien tuulten mukaan sukkuloimiseen maailmanpolitiikassa ei Suomen asema olisi -60-ja -70-luvuilla ollut niinkään suvereeni, kuin se lopulta oli. Urkilla oli hyvä viinapää ja se, yhdistettynä saunomisen jaloon taitoon, oli kovaa valuuttaa Neuvostoliiton johtomiesten kanssa iltaa istuttaessa. Konjakkia kului puolin ja toisin, mutta YYA:n sotilasinventioita ei pantu täytäntöön. Ja se on saavutus, sanottiinpa sitten mitä tahansa siitä, missä määrin konfliktit olivat UKK:n itsensä tilaamia...
Vuorineuvoksille Kekkonen oli idänkaupan edistäjänä aarre, jonka olisi toivottu pysyvän presidenttinä vielä pahanlaatuisena dementikkonakin. Onneksi se ei onnistunut, jo vuonna -78 alkanut ja kesken jäänyt kausi (jolloin kaikkien pääpuolueiden ehdokkaana ollutta Kekkosta äänesti 260 valitsijamiestä 300:sta) oli rehellisyyden nimessä yliaikaa.

Kekkonen arvosti myös naisseuraa, olkoonkin, että ex-linnanvouti Arimo Raesteen riemukkaassa muistelmakirjassa Paroni von Raesteen ihmeelliset seikkailut päämiehen naismakua moititaan vähintäänkin omituiseksi. Raesteen mielestä UKK:n kaikki rakastajattaret Anne-Marie Snellmanista Anita Hallamaan olivat "varsinaisia korppikotkia". (Ja oliko nuori Maarit Tyrkkökään lopulta "vain" elämänkerturi..?) Puoliso Sylvi Kekkonenhan oli jo avioliiton varhaisvaiheessa vetäytynyt miehensä kotisensoriksi, jonka näkemyksiä presidentti arvosti -ja jonka kuoleman myötä tämän kannanotot muuttuivat jyrkemmiksi.

Raesteen ja alivaltiosihteeri, hetken myös ulkoministeri Keijo Korhosen (kepu) kirjoja lukiessa tulee vastaan merkillisiä yhteentörmäyksiä. Esimerkiksi UKK:n adjutanteista Urpo Levosta ja Lasse Wächteristä Raeste antaa käsityksen, että molemmat olivat vallanhimoisia pyrkyreitä, käytöstavoiltaan röyhkimyksiä ja rapajuoppoja, Korhonen taas kehuu kumpaistakin hienoksi mieheksi, upseeristomme kunniaa hyvin ylläpitäväksi (tuo määre tosin ei sulje viimeistä Raesteen määritelmää pois). Ota noista sitten tolkkua...

Kaikessa epähienoudessaankin UKK oli kuitenkin tervaksinen suurmies, jollaista ei toista ole eikä tule, vaikka kepussa jokunen yrittäjä onkin nähty...

No, eipä hätiä mitiä sillä Timo, lempi pojanpoika, hoitaa "Timon" arkistoja Orimattilassa. Taannoin Mirja Pyykkö olisi voinut kysyä Timolta, kuinka paljon UKK:n arkistosäätiö on maksanut "nimimerkki" Kunto Kalpalle asioiden "hoitamisesta" : > Ensin Kekkoen isänmaan pelastajaksi, sitten Koivisto se vasta olikin itään rähmällään. Timo, pojanpoika, oli innokas taistolainen. Aatteellista paloa ei tietenkään ollut minkäänlaista! Isoisä ei kuulema kommentoinut millään lailla Timo-pojan Lenin-kuvia. Ja sitten tämä "Timo" varmaan kehuskeli NL:n politbyroolle Timo, pojanpoikansa "harrastuksia"..

Pekka Hyvärisen kirja Suomen mies antaa UKK:sta ilmeisesti historiantutkimuksen kannalta selkeämmän ja totuudenmukaisemman kuvan, kuin omiin arkistoihin pohjaavat, kepulaisittain ja ennenkaikkea k-linjalaisittain valikoidut UKK:n omat arkistot. Mielenkiintoisinta antia H:n kirjassa ovat mm.lehdistön itsesensuurin tarkka kuvaus ja tieto siitä, ettei Hrustzevin muistelmien henkilöluettelosta löydy Kekkosen nimeä. Se, että UKK:lla oli tapana kosteiden iltojen päätteeksi todeta seurueelleen "ja sitten naimaan!" ei liene kenellekään mikään uutinen.

Mitä Pyykön ja Timo Kekkosen taannosieen tv-keskusteluun tulee, TK kertoi mielestäni varsin hyvin asioista, joista hänellä oli muistikuvia. Taistolaismenneisyydestään itse kukin hankkiutuu eroon parhaaksi katsomallaan tavalla, eikä tuo teema ollut ohjelman kannalta mitenkään merkittävä.

Juhani Suomen sinänsä arvokasta Kekkos-kirjasarjaa ei voitane pitää historiallisena dokumenttinä sanan varsinaisessa merkityksessä, koska 1)Suomi oli UKK:n avustaja ja saman aatesuunnan mies sekä aikalainen ja 2)Suomi ei pohjaa tutkimuksiaan kovinkaan laajalti kansainvälisiin arkistoihin eikä edes lehdistöön.

Ystäväni moxu....

Inspiroiva kirjoituksesi vainajasta nimeltä Urho Kekkonen sai minut muistelemaan uudenvuodenjuhlaa joitakin päiviä sitten. Olimme vaimoni kanssa vastaanottamassa kaksituhattakuutosta erittäin arvovaltaisessa ympäristössä. Ties miten olimme sellaiseen eksyneetkään. Ainakaan syystä ei ollut mainintaa kutsukortissa. Olimme, tiedäthän, sellaisessa kaksien kenkien juhlassa. Toiset kengät sisä- toiset ulkokäyttöä varten.
Poislähtiessä riisuin lakeerit pois vetääkseni kumipohjaiset talvitossut niiden tilalle. Jummejamme!!! Arvovaltaisessa lukaalissa ei ollut kenkälusikkaa.
Eräs vanhempi herrasmies siihen neuvomaan, että kaikilla vanhoilla kehnoilla on kenkälusikka kiinnitettynä hännystakin liepeeseen sisäpuolelle. Syitä on kaksi. Ensinnäkin siksi, että saa kengät jalkaan ja siksi, että jos sattuu pääsemään naimaan, niin saa siittimen sisään.
Nyt minullakin on kenkälusikka kiinnitettynä hännystakin liepeeseen sisäpuolelle.

Oppia ikä kaikki

Nythän alkaa selvitä, mitä kaikkea hännysteleminen oikein tarkoittaa.

Oppia ikä kaikki si du.

lusikka aina mukana

Kekkonen vieraili Viron SNT:ssa maaliskuussa 1964. Hän piti Tarton yliopistossa vironkielisen puheen, mikä oli ennenkuulumatonta ja luonnollisesti sykähdytti Viron kansaa. Mutta hänen seurassaan olleet "jeestiläiset" poliittiset johtajat joutuivat noloon tilanteeseen, kun ilmeni, että Kekkonen osasi viroa paremmin kuin he.

Samalla reissulla Kekkonen (tuolloin 63 v.) kävi hiihtämässä Käärikulla ja karisti kannoiltaan KGB:n hiihtotaidottamat tarkkailijat.

Tuon matkan tuloksena aukeni ns. Suomen silta eli vuonna 1965 avattiin jälleen Helsingin ja Tallinnan välinen laivayhteys, joka oli ollut 25 vuotta pysähdyksissä. Harkitsematon myönnytys Moskovalta myöhempiä aikoja ajatellen.

Ikävää järkyttää taas moxua, mutta kaapin päälle nostetuistakaan hahmoista ei saa muuta kuin ihmisenmakuista historiaa virheineen ja puutteineen.

Isoäitini ei salannut vastenmielisyyttään Kekkosta kohtaan. Ollessaan töissä maatalousministeriössä hän oli mennyt kerran Kekkosen huoneeseen hakemaan joitain papereita ja nähnyt Kekkosen polvella istumassa vieraan naisen.

Vähän tarkistelin noita ajankohtia ja sain selville Kekkosen menneen Sylvinsä kanssa naimisiin 1926. Vuonna 1933 Kekkonen oli tullut maatalousministeriön virkamieheksi, joten hyvin varhaisessa vaiheessa aviomiehellä on alkanut sutina muiden naisten kanssa.

Sääli Sylvi Kekkosta, joka joutui häntäheikkinsä leikkejä niin kauan vuodesta toiseen sietämään.

Lähteet:

Sylvi Uino oli myös lahjakas kirjailija, mutta avioiduttuaan Urho kekkosen kanssa 1926 hän pitäytyi enimmäkseen koti- ja taloustöissä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sylvi_Kekkonen

Kekkonen ei ollut puoluepoliitikko ennen vuotta 1933, jolloin hän liittyi Maalaisliiton jäseneksi, siirtyi maatalousministeriön virkamieheksi ja teki ensimmäisen yrityksen eduskuntaan.

http://www.tpk.fi/fin/henkilot/ukk.html

KEKKONEN joutui viimeisinä aikoinaan toimimaan pakko PRESIDENTTINÄ,

koska Maalaisliitto ei luottanut Karjalaiseen
ja

Demarit eivät osanneet päättää
pitäiskö Presidentiksi päästää Koivisto vai Sorsa.

Ken Muistaa se näkee
Uskoo MaraKatti

Kekkosten aviovuode kylmeni varsin aikaisiessa vaiheessa. Vaikea kaksossynnytys oli ollut Sylville ilmeisen traumaattinen kokemus ja UKK olikin jossain yhteydessä maininnut vaimonsa "menneen rikki". Toisaalta on ihan perusteltua väittää, että Sylvistä tuli merkittävä kotisensuuri juuri siksi, kun seksihommat hoituivat muualla ja Urkin ja Sylvin kumppanuus keskittyi "siihen muuhun". Kepun kenttä ei missään tapauksessa olisi hyväksynyt avioeroa, eihän se sitä tunnu hyväksyvän nykyiseltä puheenjohtajaltaankaan...

Kekkonen sai vuosien mittaan hyvin suuressa määrin toimintaohjeita Moskovasta, jonka näkemyksiä oli kunnioitettava. Kekkosen suhdeverkosto suurvallan johtajiin ja edustajiin oli suora, joten suomalaiskommunistit saivat tapella keskenään, kuten parhaaksi näkivät. UKK pelasi varsin härskiä peliä varsinkin -70-luvulla, jolloin onnistui jopa estämään lainmukaisessa järjestyksessä käytävät vaalit (-74) -ja myöhemmin suostumalla kaikkien puolueiden ehdokkaksi loi demokratian irvikuvan. Ensimmäinen järkevä teko siinä hässäkässä näin jälkeenpäin katsottuna oli Mauno Koiviston ratkaisu kieltäytyä hajottamasta hallitustaan, kun se ei ollut saanut eduskunnalta epäluottamuslausetta (-81). Tähänhän Kekkosen kaiken alleen jyräävä auktoriteetti sitten lopulta seisahtuikin.

Vuonna -81 Kekkosen kaiken alleen jyräävä auktoriteetti seisahtui ensisijaisesti hänen lopulliseen dementoitumiseensa. Adjutanteista ja lääkäreistä ei ollut pönkittämään miestä enää.
Koivisto ei hajottanut hallitustaan, mutta oli presidenttinä sitten pahemmin rähmällään NL:n (tuossa vaiheessa jo melko kuvitellun uhkan) suuntaan kuin Kekkonen aiemmin konsanaan.

Aika raju väite, kun huomioidaan, että UKK toimi täysin Moskovasta tulleiden ohjeiden mukaan, mitä ulkopolitiikkaan tuli. Oliko hän KGB:n agentti "Timo", jäänee venäläisten ja Suomen-suhteita selvittelevien historioitsijoiden selvitettäväksi.

Törnin porukan kaukopartiomies Koivisto puolestaan ei ollut ryssän kanssa enempää, kuin oli ihan pakko. Jos se jonkun mielestä näytti rähmälläänololta, niin näkemyshän se on sekin.

moxu kirjoitti:Aika raju väite, kun huomioidaan, että UKK toimi täysin Moskovasta tulleiden ohjeiden mukaan, mitä ulkopolitiikkaan tuli. Oliko hän KGB:n agentti "Timo", jäänee venäläisten ja Suomen-suhteita selvittelevien historioitsijoiden selvitettäväksi.

En ole minkään sortin Kekkosfani, mutta on kiintoisaa, miten kovasti tuota ajatusta teidän demareiden keskuudessa hellitään. Sanoisin pikemminkin niin, että Kekkosella oli niin pitkä käsi, että hän onnistui pitämään ryssän lyöntietäisyyden ulkopuolella. Jos hän olisi ollut pelkkä NL:n vasalli, niin Suomihan olisi seurannut nopeasti Tshekin yms. tietä.

moxu kirjoitti:Törnin porukan kaukopartiomies Koivisto puolestaan ei ollut ryssän kanssa enempää, kuin oli ihan pakko. Jos se jonkun mielestä näytti rähmälläänololta, niin näkemyshän se on sekin.

Rintamalla oli Suomen vapauden puolesta taistelemassa huomattava joukko oikeita kommunistejakin, joten viittaus kaukopartiohommiin on aika tehoton. Koiviston rähmällään olo kiteytyi siinä, että hän ei uskaltanut sanoa mitään ääneen ilman NL:n lupaa. Hän ei tajunnut, että Gorbatshovin myötä NL oli ottanut uuden suunnan - tavalliset kadunhenkilöt kyllä näkivät sen. Pahin osoitus brezhneviläisyyteen jämähtämisestä Koiviston kohdalla oli se, miten hän putosi junasta Baltian maiden itsenäistymisprosessissa. Jos se Koivistosta olisi kiinni niin Viro saattaisi itsenäistyä kohta.

Koiviston fiksuin kommentti taisi olla se, kun hän arvosteli nationalismin ylikorostamista urheilukilpailujen yhteydessä. Samoihin aikoihin Milosevic oli tulossa valtaan Jugoslaviassa. En tiedä, arvasiko hän Jugoslavian tulevan kehityksen, tuskinpa vain. Eihän sitä täältä käsin monikaan tajunnut.

Ja Kekkosen traumahan tunnetusti oli se, ettei hän koskaan päässyt tositoimiin sotatantereilla -ellei sellaiseksi lasketa häpeällistä ja traumaattista teloitusjoukkueen johtamista sisällissodan loppuselvittelyissä.

Koiviston maltillisen ulkopoliittisen linjan leimaaminen rähmälläänoloksi ei kyllä tee oikeutta kenellekään, ei edes Kekkoselle. Venäjä nyt vain sattuu olemaan maa, joka on jonkin verran Suomea isompi ja väestörikkaampi. Sen voiman aliarvioiminen on pahin virhe, mihin suomalainen voi koskaan missään sortua ja erinäisistä syistä liika varovaisuuskin on parempi kuin hienoinen varomattomuus idänsuhteissa.
Nykyään presidentin valtaoikeudet ovat toisenlaiset ja jo Koiviston vastuukysymyksiä jakanut linja oli Kekkosen diktatuuria parempi vaihtoehto ainakin suomalaiselle osapuolelle -ja varmaan naapurillekin, sillä siellähän eivät noina vuosina hallinneet kovinkaan viinaanmeneväiset tai muuten virkeät ukkelit...

Ahtisaaren linja isoilla valtaoikeuksilla mutta vähin toiminnoin olikin sitten miltei UKK:n vastakohta -vaikkei välttämättä Suomelle mikään katastrofi sekään...

moxu kirjoitti:Kekkosten aviovuode kylmeni varsin aikaisiessa vaiheessa. Vaikea kaksossynnytys oli ollut Sylville ilmeisen traumaattinen kokemus ja UKK olikin jossain yhteydessä maininnut vaimonsa "menneen rikki".

Miesnäkökulmaa. Kyllä se aviovuode pettämisestä kylmenee ja jatkuvasta vieraissakäymisestä suorastaan jäätyy. Mikäli naisessa on yhtään ylpeyttä, tuohan se kaava on.

Sylvi osoitti siten oman ylpeytensä, vaikkakin kärsi varmaan sisäisesti. Myös reumasta Sylvi kärsi, ja ainakin kansanviisaudessa reumalla ja vihalla väitetään olevan yhteyttä toisiinsa. Jonnekinhan viha on pistettävä ja jos ei muualle onnistu, omaan kehoon on lyhyin matka oikean kohteen sijasta.

Kekkosen käsitys siitä, että vaimo olisi mennyt synnytyksessä rikki paranematta koskaan, on siis vähintään omituinen ja nähtävä pikemminkin omana yrityksenä selittää ja silotella jatkuvaa pettämistään.

Rikki on ollut mieluummin herran oma pää, joka sairastui valtaan, kärsi yksinvaltiudesta ja suomettui.