YLE Radio 1

Mikki Hiiri kirjoitti:Siksi, koska minulla on siihen oikeus;

Siksi että sinulle on siihen oikeus ja tehdä itsestäsi entistä suurempi pelle, joka ei ymmärrä paitsi hienovaraisia vihjeitä niin ei myöskää suoraa puhetta.

Älä täytä hiirulainen Ylen palvelinta toistamalla kertaalleen kirjoitettua. Ylhäällä on malliksi oma lainaukseni joka todellakin on vain osa omasta viestistäsi ja nimenomaan se osa, jota tämä oma kommenttini koskee.

VeHy kirjoitti:

Mikki Hiiri kirjoitti:Siksi, koska minulla on siihen oikeus;

Siksi että sinulle on siihen oikeus ja tehdä itsestäsi entistä suurempi pelle, joka ei ymmärrä paitsi hienovaraisia vihjeitä niin ei myöskää suoraa puhetta.

Älä täytä hiirulainen Ylen palvelinta toistamalla kertaalleen kirjoitettua. Ylhäällä on malliksi oma lainaukseni joka todellakin on vain osa omasta viestistäsi ja nimenomaan se osa, jota tämä oma kommenttini koskee.

Sinäkö täällä määrittelet ne kriteerit, jonka mukaan joku luokitellaan tai ei luokitella pelleksi. Minusta nettiin kirjoittele ylimalkaan on pelleä, koska sehän on vain energian, rahan ja ajan haaskausta, eikä palvele kirjoittajansa etua mitenkään. mutta tänään olen niin väsynyt, etten jaksa jauhaa; paskaa siis.

Suomen kansa ei erehtynyt: Omppu ja Aurinko ovat kansallisromanttisen kauden kauden kaksi parasta suomalaista sekakuorobiisiä. Helmi-konsertissa ne kuultiin arvoisillaan paikoilla.
Ja vaikka Sibeliuksen Rakastava-sarja saikin omassa kategoriassaan korkeamman ääniprosentin, oli kansallisromanttisen sarjan annettujen äänten määrä sen verran korkeampi, että Kuula voidaan hyvällä syyllä tulkita Suomen parhaaksi kuorosäveltäjäksi. Tähän ei kenelläkään voi olla mitään nokankoputtamista...

Tunnustaudun Toivo Timoteuksen mieskuorotuotannon suureksi ihailijaksi; a cappella miskuoroteoket, jotka sekakuorolaulujen ohella ovat hänen kuoromusiikkinsa ehdotonta kermaa sekä taitehikkaasti hiottuja jalokiviä ja suosikkejani, kuten 36 laulun sarjasta esimerkkinä mainittakoon tunnetuimpina Iltatunnelma, Kullervo, Vapauden laulu, Nuijamiesten marssi, Ne tulevat taas, Syksy, Iltapilviä, Virta venhettä vie ja lukemattomat muut, tummam ekspressivisinä, patoutuneita emootioita käsittävinä ne todellakin usein ylittävät jopa parhaat sekakuoroteokset, joista esim. Siell on kauan jo kukkineet omenapuut, musikilliselta ilmaisultan ekspresiivine kuorofuuga, 1. suomenkieliseen tekstiin sävelletty laatuaan. mutta siltki täytyy todeta, että Meren virsi on sekakuorosävellyksenä laajamittaisempi ja vativampi kuin yksikään toinen lajin teos suomssa tuohon aikan yltäen parhaiden eurooppalaiste säveltäien saavutusten rinnalle.

Näyttääpä perjantai-illan ohjelmassa olevan vankka vaihtoehto pikkujouluhulinalle, oikeaoppista valmistautumista kansallispäivän juhlintaan tms.
http://www.yleradio1.fi/musiikki/musiik ... 8279.shtml

Toivo Kuulan musiikkituotanto oli miehen lyhyt ja nopeatempoinen elinkaari huomioiden suorastaan uskomattoman runsas. Kuorotuotantoa on pakko korostaa, mutta pitää muistaa, että olihan sitä muutakin...

...vielä siltä ajalta, kun niistä sai jotain selvää.

"Sinäkö täällä määrittelet ne kriteerit, jonka mukaan joku luokitellaan tai ei luokitella pelleksi. Minusta nettiin kirjoittele ylimalkaan on pelleä, koska sehän on vain energian, rahan ja ajan haaskausta, eikä palvele kirjoittajansa etua mitenkään. mutta tänään olen niin väsynyt, etten jaksa jauhaa; paskaa siis." -Mikki Hiiri



Aikoinaan mies siis oli sitä mieltä, että nettiin kirjoittaminen on pelleä. Mitäköhän nykyään tuosta ajattelee? Kuitenkin tyyppi on vuosien mittaan muutaman viestin väsännyt...

Alex27 kirjoitti:...vielä siltä ajalta, kun niistä sai jotain selvää.

"Sinäkö täällä määrittelet ne kriteerit, jonka mukaan joku luokitellaan tai ei luokitella pelleksi. Minusta nettiin kirjoittele ylimalkaan on pelleä, koska sehän on vain energian, rahan ja ajan haaskausta, eikä palvele kirjoittajansa etua mitenkään. mutta tänään olen niin väsynyt, etten jaksa jauhaa; paskaa siis." -Mikki Hiiri



Aikoinaan mies siis oli sitä mieltä, että nettiin kirjoittaminen on pelleä. Mitäköhän nykyään tuosta ajattelee? Kuitenkin tyyppi on vuosien mittaan muutaman viestin väsännyt...

Klovneria voi olla myös suurta taidetta katsantokannasta riippuen kuten pajatsossa, Falsstaffissa tai rigoletossa, jotka eivät kuitenkaan kuulu mieliteoksiini, jos italialainen ooppera sattuu stimuloimaan kuuntelijan reseptoreita ja kansanvalistus-ja sisivistystyötä vastaavaa toimintaa siinä missä siivoaminenkin joka hyödyttää enemmän kuitenkin ehkä persoonallisia tarkoitusperiä palkan muodossa jonka eteen itse kukin joutuu kokuksissa pitämään muodollisia tai vähemmän muodollisia puheita kuten nyt tässä meneillään olevassa Etyjissäkin.

Juhani Koiviston kirja "Tuijotin tulehen kauan -Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä" perustuu lähinnä kirjeenvaihtoon ja päiväkirjoihin, joita Alma Kuula aikanaan kiitettävän pontevasti pani talteen. Ensilukemalta opuksesta välittyy selkeä ristiriita: Kuula on ollut täysin häiriintynyt sekopää, joka luonnevikaisuutensa vastapainoksi on kyennyt tekemään sitä musiikkia, jonka takia me ylipäätään koskaan olemme hänestä kuulleetkaan. Uskovaisuudessaan ylitsevuotaneen isänsä, entisen sotasankarin ja sittemmin vaasan asemapoliisin, kotikasvatusmenetelmät olivat varmaan omiaan kierouttamaan Toivo Timoteuksen kehitystä, mikä sitten kostautui tietynlaisena vainoharhaisuutena.
Toivon ja Alman kehittyvä suhde on kuvattu kirjassa hyvin inhimillisellä tavalla, ajankuva saatu selkeästi esiin kuvattaessa esim.ympäristön suhtautumista kaksikkoon ja -mikä nykyvastaanottajan kannalta lienee olennaisinta- teksti on tieteelliseksi faktaksi helppolukuista eikä jaarittele joutavia.

Kirjan vahvuus on epäilemättä myös heikkous, sillä nythän elämme jo aikaa, jolloin kenelläkään ei ole henkilökohtaisia muistoja Suomen musiikkielämästä ennen itsenäisyyden aikaa. Se kuitenkin myös vapauttaa moninaisiin tulkintoihin. Koivisto on kuitenkin säilyttänyt asiallisen, etäännyttävän ja analyyttisen linjansa läpi koko opuksen, mikä lienee näin monen vuoden jälkeen jo ainoa mahdollinen suhtautumistapa -ellei haluttaisi käyttää fiktiota...
Epäilemättä on ollut kiintoisaa Alma Kuulan ja Armi Klemetin seurata puolisoidensa kädenvääntöä esim.puhuttaessa kappaleen Auringon noustessa tempomerkinnästä. Klemetti kun uhkasi johtaa tämän meistäkin varmasti useimpien tunteman biisin huomattavasti Kuulan tempomerkintää nopeammin "koska ei sitä muuten kukaan jaksa kuunnella". Lopulta emännät olivat saaneet jonkinlaisen linnarauhan neuvoteltua kahden pohjalaisen kuumakallen välille.

Opuksen loppupuolen suureksi ansioksi voidaan lukea se, ettei se lopulta syyllistä ketään siihen tragediaan, joka Viipurin Seurahuoneella wappuyönä 1918 tapahtui. Kuula oli kummasti rauhoittunut, kun monivuotinen avioeroprosessi oli lopulta saatu pois päiväjärjestyksestä ja hän oli voinut virallistaa suhteensa Alman kanssa. Tämä ei kuitenkaan peittänyt täysin kuohahtelevaa pohjalaista ja ennenmuuta suomenmielistä verta.
Se, että jääkäriliike esiintyi kahtiajakautuneessa Suomessa "ylimpänä vapahtajana" saattoi olla syy siihen, ettei ketään lopulta saatu Kuulan murhasta vastuuseen. Luultavastihan jääkärit hoitelivat ihan itse sekä Oskar Einar Pirisen että Pekka Heikan pois päiviltä, ettei liikkeen maine tahraantuisi.

Oikeastaan kirja on ensimmäinen riittävän etäältä kirjoitettu analyysi Toivo Kuulan henkilöstä. Loppuun lisätty kommentti "omituista, ettei aiheesta aiemmin ole isommalti kirjoitettu" on toki myös paikallaan, mutta hyvä, että se on totta -jos kirjearkistoa olisi pöyhitty runsaammin, olisi Koivistonkin opus joko saattanut jäädä kokonaan kirjoittamatta tai siitä olisi tullut nuljumpi tai puolueellinen.

Sangen ihailtavaa ja terävää diskurssianalyysiä Moxulta.

En ole kirjaan ehtinyt vielä tutustua, mutta Tuomi-Elmgren Heinosen kirjasta kävi ilmi mm. sellainen mielenkiintoinen elämäkerrallinen seikka ja detalji koskien Kuulan intuitiivista itsevarmuutta ja määrätietoisuutta uhkuvaa toimintaansa luovana ja kutsumuksestaan tietoisena säveltaiteilijana, että lähettäessään rovasti Durchmanin pyynnöstä varhaistuotantoa edustavan opusluettoloimattoman Isonkyrön kantaatin partituurin kopioitavaksi Isönkyrön arkistoon edellisen pyynnöstä, Kuula korosti kirjeessään että Martin Wegeliuksen jälkeen musiikkioopiston sävellyksen opettajana toimineen Ilmari Krohnin toimesta Isonkyrön kantaattiin tekemät muutokset ja lisäykset itsevarma taiteillija oli "tarpeettomina poistanut".

Melartin ei muuten tietääkseni koskaan antanut säveltäjälle sävellyksenopetusta, kuten eräässä aiemmassa viestiketjussa esitit, jonka hyväntahtoisesti haluan oikaista. Kuulan sävellyksen ja orkesterinjohdon opettajina toimivat Wegeliuksen jälkeen Järnefelt, Sibelius, Krohn, Bolognassa Torhghi, Bossi ja Ranskassa ja Saksassa muutama muu.

Järnefeltin uunituoreessa biografiassa, Kahden maan mestari, tutkijat asettavat Madetojan, Melartinin ja Järnefeltin Palmgrenin ja Kuulan edelle kansallisina myöhäisromanttisina orkesterisäveltäjinä, vaikka kirjan puutteena tai vikana muuan kriitikko pitikin lähinnä sitä että säveltäjää verrataan liiaksi sibeliukseen, jonka asema korostuu liikaa kun miltei kaikki kirjoittajat käyvät läpi sibelius-suhdetta ja valitettavasti vielä usein tämän eduksi, kuten lyyrisen alkusoiton kohdalla on.

Oma asenteeni on tunnetusti täysin vastakkainen ja olen varma siitä että kotoisessa 1900-luvun alkupuolen säveltaiteessamme on tukku muitakin merkillepantavia luovia kykyjä modernisteista puhumattakaan, jotka ovat jääneet populaarimmaksi tulleiden ja suuren yleisön suosiota saavuttaneiden suosikkien varjoon.

Kuten Erik Furuhjelm jota Arvostettu kriitikko Karl Flodin piti Kuulan ohella sen hetken suurimpina nuorenpolven säveltäjätoivoina jotka kykenivät löytämään taiteilijoina oman tiensä Sibelius-koulukunnan vaikutuksesta riippumatta joka johti vain hedelmättömään jäljittelyyn ja plagiointiin, jossa säveltäjät omaksuivat vain tämän tyylin ilman rikasta sisäistä mielikuvitusta.

Myönnän kernaasti olevani myös stimuloitunut emigrantti Ernest Pingoudin, lausutaan Pänguun, modernismin ensiaskelia maassamme ottaneen kosmopoliitin innovatiivisista musiikillisista oivalluksista mm. orkesterisarjassa suurkaupungis kasvot intensiivisen suggestiivissa tunnelmissaan.

Omenapuut saatiin kyllä kukkimaan viikonlopun tehotreeneissä Tallinnassa. Hyvää kannattaa siis viedä myös maamme rajojen ulkopuolelle..!