Olen vuosia seurannut Amnestyn sivuja, joten en millään muotoa ole samaa mieltä kanssasi tässä asiassa.nimiErkki kirjoitti:Kaiken kaikkiaan, olemme olleet suomalaisessa mediassa aivan liikaa Kasparovin, Litvinenkon ja Politkovskajan kaltaisten marginaalihörhöjen välittämän tiedon varassa. Heitä ovat todennäköisesti rahoittaneet Venäjän luonnonvaroja ryöstämään pyrkivät läntiset pankkiirit.
YIT suomalaisista firmoista on sikäli hyvä esimerkki, että se on kolunnut maapalloa ympäriinsä ja oppinut matkallaan toimintatapoja. En voi mennä sitä syyttelemään suoraan, mutta eivät sen paperit kotimaassakaan aina kohdallaan ole. Kovin kärkäs se on esim. purkamaan vanhaa kaupunkikuvaa ja ryhtymään uuden ja uljaan rakentajaksi. Televisiossa åyöri nyt kesällä melko mielenkiintoinen sarja Ruma Suomi, jossa suomalaisen kyläyhteisön, kaupunkinäkymän ja maaseudun muuttuminen jollain tapaa kirjattiin. Kovin ikävä on sitä silmälle sopivaa rakennettua ympäristöä, joka perustui myös esteettiseen suunniteluun eikä pelkkään rahan valtaan.
Ihmeitä en tiedä yritysmaailman touhuista Venäjällä. Kerran, vuosia sitten, katsoin ohjelmaa televisiosta, jossa seurattiin pienen ravintolayrittäjän päivää ja elämäntilannetta muistaakseni Moskovassa. Yritys pyöri hyvin ja asiakkaat viihtyivät. Ravintola oli pienen perheyrityksen hallussa ja he olivat tehneet paikasta näköisensä. Se oli myös suosion salaisuus. Koko ajan oli kuitenkin uhka olemassa. Minä päivänä tahansa saattoi liikkeenhoidon loppu olla käsillä, koska tontti, vaikka muistaakseni oli ravintoloitsijan oma, kiinnosti kovin gryndereitä.
Nyt en väitä, etteikö tällaista tapahtuisi myös muualla, Suomessakin. Kovin pahaa on tehnyt seurata ainakin tilannetta Kiinassa, josta enää osin suomalainen metsäfirma on ostellut maita maanomistajien kiusaksi. Pekingin olympialaisten rakennelmien kohotessa kunniaa maalle hankkimaan entiset talossa asunneet ihmiset saattoivat pikapikaa löytää itsensä pelkän muovisuojan alta. Siinä on oikeutta jonkinlaista. Ja nyt Venäjä ja Kiina ryhtyvät yhteistyöhön terroristeja vastaan. Terroristithan ovat niitä, jotka asuvat väärillä alueilla. Ei heidän kuulu mitenkään saada voittoa siitä, että öljy tai maakaasu virtaa heidän talojensa alla. Tällaisista kirjoittaneet toimittajat puhuvat olemattomia.