Hekin ovat poissa

Muista aiheista

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

Voitto Liukkonen

ViestiKirjoittaja lasser päivämäärä 7.1.08 - 18:28

Huomasin 31.12.2007 lehdestä STT -uutisen;
Voitto Liukkonen on kuollut
- 2007 tapaninpäivänä 67-vuotiaana.

Yleisradion urheilutoimittaja Voitto Liukkonen jäi TV2:n urheilutoimittajan
tehtävistä eläkkeelle 2003, mutta selosti vielä Torinon talviolympiakisoissa
curlingia Suomen joukkueen saadessa lajissa hopeaa.
Liukkonen oli työtehtävissä osallistunut 18 olympiakisoissa.

Muistan hänet rauhallisena, sujuvana selostajana.

Vastaista yliäänekästä selostusta sai kuulla eilen kun uutiset kertasi
Janne Ahosen viimeistä hyppyä ennen viidettä mäkiviikon voittoaan.
Itse mäkikisat jäivät itseltäni tällä kertaa seuraamatta,
ja odotin selostuksesta enempi kisaviikon kertaamista.
Kun tulos on odotetunlainen ei pitäisi korostaa, sillä spontaani innostus
lähtee yllätystekijästä jossa kisayleisökin on lähtenyt mukaan kannustukseen...
Lasse Reunanen / Salo
lasser
 
Viestit: 2729
Liittynyt: 26.9.03 - 13:18
Paikkakunta: Salo

Re: Voitto Liukkonen

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 7.1.08 - 22:31

lasser kirjoitti:Huomasin 31.12.2007 lehdestä STT -uutisen;
Voitto Liukkonen on kuollut
- 2007 tapaninpäivänä 67-vuotiaana.

Eikös se ole juuri Vode Liukkosen ääni, joka sanoo Se on siinä-ohjelman lopussa kuolemattomat sanat: No niin, nyt meiltä meni kuva - toivottavasti kohta menee äänikin!
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

ViestiKirjoittaja ite vierailija reiska päivämäärä 7.1.08 - 23:20

Muistan lapsena kun kun oli tämä Izwestia-turnaus. Niin "höyry" häyrinen sai muistaakseni potkut yleltä ja liukkonen selostamaan jääkiekkoa :P
Telkkarista muuten laitoimme äänen pois ja radio auki. :wink: Johan pelitti. Kyllä varmaankin kuviokellunnan ääni oli muttei jääkiekon :roll:
ite vierailija reiska
 
Viestit: 4272
Liittynyt: 12.3.04 - 10:16

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 14.1.08 - 18:12

Suruviesti, joskaan ei yllättävä sellainen, luettiin viime perjantain Turun Sanomista: Sosiaalineuvos Terho Lehto oli kuollut 77:n vuoden iässä.
Lehto jos kuka oli inhimillisen hyvinvoinnin asiaa pienen ihmisen tasolla ajanut henkilö. Hänen poliittinen uransa rajoittui demarien kunnallispolitiikkaan, mutta siinä hän kiistatta sai aikaa yhtä ja toista nimenomaan nuorison sekä vanhustenpalveluiden kohdalla. Arvonimi ei siis missään mielessä ollut aiheeton.
Terho Lehto oli kotoisin Raunistulasta -joka ainakin tietyissä tilanteissa oli jopa Sörkan kundiutta kovempi meriitti..! 8)
Ne ovat kaikki
sitä puhetta
joka päivänkin jo
täytyy ymmärtää
(Hannu Mäkelä: Yö soittaa, säv.Säde Rissanen 2007)
___________________________________
Mikko-Oskari Koski
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

Re: Voitto Liukkonen

ViestiKirjoittaja Puliukko päivämäärä 14.1.08 - 18:30

lasser kirjoitti:Vastaista yliäänekästä selostusta sai kuulla eilen kun uutiset kertasi Janne Ahosen viimeistä hyppyä ennen viidettä mäkiviikon voittoaan.
Itse mäkikisat jäivät itseltäni tällä kertaa seuraamatta,
ja odotin selostuksesta enempi kisaviikon kertaamista.
Kun tulos on odotetunlainen ei pitäisi korostaa, sillä spontaani innostus
lähtee yllätystekijästä jossa kisayleisökin on lähtenyt mukaan kannustukseen...

Tässä oli Häyri Höyrynen omaa luokkaansa. Monet kerrat muistaa ukkokin kuinka jääkiekossa kuului että yleisö huutaa ja maali on tullut muttä Häyrynen vain selvittää jotakin muuta asiata. Kailoittajia ovat nykyajan selostajat Höyriin verrattuna kerta-kaikkiaan.
Kynttilät palaa, Cafe Oikeiston lopusta neljä vuotta. http://keskustelu.suomi24.fi/node/3826629
Puliukko
 
Viestit: 3031
Liittynyt: 14.3.04 - 21:21
Paikkakunta: Kauppa-auto kulkee.

ViestiKirjoittaja Puliukko päivämäärä 31.1.08 - 0:26

Taidemaalari Bengt Lindström (ruots.) on k u o l l u t .
Kynttilät palaa, Cafe Oikeiston lopusta neljä vuotta. http://keskustelu.suomi24.fi/node/3826629
Puliukko
 
Viestit: 3031
Liittynyt: 14.3.04 - 21:21
Paikkakunta: Kauppa-auto kulkee.

ViestiKirjoittaja moxu päivämäärä 5.2.08 - 14:33

Rahastonhoitaja, opas Irja Wonkka kuoli Marian sairaalassa Helsingissä jouluyönä. Hän oli 91-vuotias, syntynyt Helsingissä 17. maaliskuuta 1916.
Irja Wonkka kuului tuttavapiiriini aika erikoisella tavalla. Joskus -80-luvun alkupuolella olimme isoäitini ja äitini kanssa Naantalin Musiikkijuhlien konsertissa ja odotimme bussia Turkuun, kun pysäkille pysähtyi Suomen Turistiauton tilausajo, matkanjohtajana juuri Irja Wonkka. Isoäiti tunsi hänet, oli siis ollut mukana jollain aktiivieläkeläisten reissulla, joita Wonkka rautaisella ammattitaidollaan veti. Saimme kyydin Turun Kauppatorille.

Sittemmin äitini teki oppaana yhteistyötä Wonkan kanssa. Kun viime joulun alla ei taatusti hyväkäytöksiseltä pitkäaikaiselta kumppanilta tullutkaan joulutervehdystä, ehdimme jo arvella, että jotain oli tapahtunut. Erinäiset faktat, kuten Wonkan ikä huomioiden tämänpäiväisen HS:n kertoma tieto hänen kuolemastaan ei ollut varsinainen yllätys.
Ne ovat kaikki
sitä puhetta
joka päivänkin jo
täytyy ymmärtää
(Hannu Mäkelä: Yö soittaa, säv.Säde Rissanen 2007)
___________________________________
Mikko-Oskari Koski
Käyttäjän avatar
moxu
 
Viestit: 4612
Liittynyt: 29.9.03 - 15:33
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Puliukko päivämäärä 9.2.08 - 17:23

moxu kirjoitti:Näyttelijä, teatterineuvos Tapio Hämäläinen kuoli tammikuun 28. päivänä Helsingissä. Hän oli 85-vuotias, syntynyt Uukuniemellä 18. kesäkuuta 1922.

Harminlista jollakintavoin että tämä Hämäläinen on kaikkien silmissä Tuura kun varsin hyviä roolia on hänellä ollut monenmoisissa televisio-elokuvissa muissakin kuin Speden liukuhihnaelokuvissa. Kerrassaan mainio ukko oli Hämäläinen muudannassakin työssään.
Kynttilät palaa, Cafe Oikeiston lopusta neljä vuotta. http://keskustelu.suomi24.fi/node/3826629
Puliukko
 
Viestit: 3031
Liittynyt: 14.3.04 - 21:21
Paikkakunta: Kauppa-auto kulkee.

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 15.3.08 - 10:58

Tampereen työväen teatterin näyttelijä ja ohjaaja, Eino Salmelaisen näyttelijäkoulun rehtori Mauri Kuosmanen on kuollut kotonaan keskiviikon vastaisena yönä. Parhaiten muistan itse hänet Reinikaisen herkkänä koirapoliisi Ekinä. Kauaa hän ei hetinyt nauttia viime syksynä alkaneista eläkepäivistä.
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

ViestiKirjoittaja Ernesti päivämäärä 17.3.08 - 15:23

Kuosmanen taisi olla mukana myös kielellisesti mainiossa Sisko ja sen veli -sarjassa, sen veljen eli Immun naisystävän miehenä.
Ernesti
 
Viestit: 452
Liittynyt: 17.8.05 - 15:00
Paikkakunta: Ruuhka-Suomessa, entisen Kaukajärven rannan tuntumassa

Suosikki

ViestiKirjoittaja Puliukko päivämäärä 18.3.08 - 23:52

Ulkohuussissa aikanaan luettiin kiinnostuneena Jyrki Hämäläisen lehteä ja parhaat kuvat seinään liimattiin vaan Haades vei nyt kelpo päätoimittajan.
Kynttilät palaa, Cafe Oikeiston lopusta neljä vuotta. http://keskustelu.suomi24.fi/node/3826629
Puliukko
 
Viestit: 3031
Liittynyt: 14.3.04 - 21:21
Paikkakunta: Kauppa-auto kulkee.

Pois kuolleista

ViestiKirjoittaja lasser päivämäärä 19.3.08 - 17:24

Huussin edessä itsekin vaihdoin ainoat sanani Jyrki Hämäläisen kanssa.
Olin joitakin vuosia sitten tulossa junalla Turun Kirjamessuilta Saloon.
Huomasin junaan noustessani, jotta Hämäläinenkin oli tullut samaan vaunuun.
Olin hänet myös havainnut messuilla kirjaansa esitellessään.

Junamatka meni meillä kummallakin erikseen penkeillämme hiljakseen,
jotkut nuoremmat kylläkin vaunussa muistan seurallisesti keskustelleen.
Sitten ollessani Saloon tullessa yksin odottamassa pysähdystä,
saapui Hämäläinen viereeni kysyen onko WC:ssä ketään.
Vastasin jotenkin, ettei tietääkseni, voi sinne mennä.
Menikin ja minä sitten melkein samassa pääsin junasta pois.

Toisen viimeisen kerran näin sitten myöhemmin Helsingin kirjamessujen
jälkeen kun olimme molemmat Vanhalla katsomassa kun Annikki Tähti
lavalta lähti, esiintyen tietääkseni viimeisen kerran laulaen julkisesti laajemmin.
Tästä kerroinkin täällä joskus aiemmin, kun jo huomasin Hämäläisen
yleiskunnossa heikkenemisen merkkejä.
Lehteään ei nuorempana ollut milloinkaan varaa ostaa, mutta henkilön tiesin.
Oli viimeksi tämän vuoden alussa lehdistössä kirjoitusta, jotta entinen
vaimonsa olisi häntä sairauden viime aikoina käytännön asioissa auttanut.

Toinen poistunut esiteltiin tänään Kultakuumeessa:
Tieteiskirjailija Arthur C. Clarke, jonka kirjoja nuorena kiinnostuneena luin.
Lasse Reunanen / Salo
lasser
 
Viestit: 2729
Liittynyt: 26.9.03 - 13:18
Paikkakunta: Salo

ViestiKirjoittaja mélisande päivämäärä 20.3.08 - 13:09

mélisande
 
Viestit: 356
Liittynyt: 6.2.05 - 23:09

ViestiKirjoittaja Johannes päivämäärä 21.3.08 - 0:31

Nuoren ihmisen kuolema luonnollisesti järkyttää. Alle parikymppisiä menehtyy päivittäin eri syistä. Mutta mitä pitäisi ajatella, kun lööppi riekkuu nuoren, ventovieraan Mian kuolemasta? Ei liene joutunut murhatuksi tai koiran raatelemaksi. Mitä hän on saavuttanut lyhyen elämänsä aikana, kun saa näin suuren huomion kuollessaan?
Johannes
 
Viestit: 681
Liittynyt: 26.9.03 - 8:56
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Ernesti päivämäärä 25.3.08 - 11:09

Johannes kirjoitti:Mutta mitä pitäisi ajatella, kun lööppi riekkuu nuoren, ventovieraan Mian kuolemasta?
Entä mitä siitä pitäisi ajatella, kun sama vainaa koristaa useammankin päivän lööppejä ja vain (ventovierasta) henkilöä "muistelevat" ihmiset lehdissä vaihtuvat?
Ernesti
 
Viestit: 452
Liittynyt: 17.8.05 - 15:00
Paikkakunta: Ruuhka-Suomessa, entisen Kaukajärven rannan tuntumassa

EdellinenSeuraava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron