Ojasta huipulle - puolessa tunnissa

Kulttuurista ja Radio 1:n kulttuuriohjelmista

Valvojat: Nettitoimitus, Tiedotus

Re: Ojasta huipulle - puolessa tunnissa

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 8.6.10 - 11:27

Sekaannun tähän ämyrikeskusteluun sen verran, että kaikenlaisten omatekoisten ja muiden viritysten jälkeen sain vihdoinkin rahaa kokoon niin paljon, että pystyin ostamaan Bevox RL45-kaiuttimet. Hankinta-aikaa en pystynyt suoralta kädeltä mieleeni palauttamaan, mutta valmistajan sivuilla näkyy vuosiluvut 1985-86 ja se täsmää muistikuviin hyvin.

Muistan niiden soineen tosi upeasti betonisen elementtitalon olohuoneessa, ainakin paremmin kuin entiset kajarit ja joka tapauksessa kuin kavereiden halvemmat. Kotelot ovat muistikuvissa jotain muovimassaa, mutta saatan erehtyäkin. Puusta tuollaisen vänkyrän laatikon teko olisi joka tapauksessa työlästä. Hankalaa oli niiden sijoittelukin kun jostain syystä en halunnut ostaa koteloon kuuluvia jalustoja. Tarkoitus oli sijoittaa kaiuttimet seinälle mutta aina se jäi, kun ei sattunut iskuporakone ja inspiraatio yhtäaikaa paikalle. Melko pian hankinnan jälkeen perheolosuhteissa tapahtui järjestelyitä enkä tiedä missä nuo silloin julman kalliit kaiuttimet nyt ovat. Luultavasti ne on roudattu roskikseen.
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

Re: Ojasta huipulle - puolessa tunnissa

ViestiKirjoittaja PedroViti päivämäärä 8.6.10 - 18:34

Kaikenlainen sekaantuminen on sallittua ja jopa suotavaa. Aina sieltä joku tiedonpalanen irtoaa. Itse en saanut koskaan irti niin paljoa löysää tuohta, että olisi B&O vehkeet irronneet. Oikeastaan innostus noihin hiipui kun firma siirtyi noihin modernimpiin laitteisiin. Perinteisen linjan harrastaja nääs. :)

Mjoo, väänsin eilen illalla Gradon takaisin levariin ja jatkoin kuuntelupaikan hakemista. Kajarit samassa paikassa baarituoleilla. Aloitin tasasivuisesta kolmiosta ja siitä kuuntelupaikkaa taaksepäin, mutta jos en naapurin puolelle laajenna niin kohta on stopattava. Se, ääni siis, vetää kimmoketta katon kautta ja sille ei voi mitään.
Jatketaan testejä ja harkitaan systeemin kääntämistä 90º. Onneksi on kesä. Tai no, tämä vähäsateisempi aika mistä suomalaiset ovat aivan villiintyneitä, muut lähinnä hämmästyneitä.

Btw: Levarin manuskassa sanotaan, että neulan käyttöikä on noin 400 tuntia. Tämä vastaa minunkin aiempia muistikuvia ja nykyistä tilannetta. Vaihdetaan neula!
PedroViti
 
Viestit: 1153
Liittynyt: 26.8.08 - 12:23

Neula rasia ja kelkka

ViestiKirjoittaja PedroViti päivämäärä 8.6.10 - 19:17

Taas olisi ollut käyttöä muokkausmahdollisuudelle, mutta kirjoitetaan uusi viesti. Tämähän on aivan selvää pässinlihaa. Tässä tekniikasta kiinnostuneille manuskan sivu 6, missä nuo vaihdot on selostettu. Huomenna lähdetään metsästämään tuota uutta neulaa, ja jos sitä ei löydy; levari syliin, taksiin ja Soundata Oy / Huoltoon.

Muuten; vaikka tuntuu, että mitä se taas turhia kyselee niin kysymystä kirjoittaessa alkaa alitajunta tjs. pelata ja homma ratkeaa paljon selkeämmin kuin jos sitä olisi jäänyt yksin murehtimaan l. hakkaamaan päätään seinään, kotona. Kiitän kaikkia osallistuneita, vaikka ei tämä vielä ole läheskään valmis.
PedroViti
 
Viestit: 1153
Liittynyt: 26.8.08 - 12:23

Re: Ojasta huipulle - puolessa tunnissa

ViestiKirjoittaja Arvo Konservatiivi päivämäärä 8.6.10 - 19:38

Kyllä se laite kannattaa käyttää huollossa silloin, kun omat temput ovat lopussa ja äänessä on vikaa. Siis jos vikaa on, niin eihän se itsestään parane. Pahimmillaan aiheuttaa vain lisäongelmia.

Soundatassa vieraillessasi: osta ihan hyvin vuoksi pari "headshelliä", jos ovat edukkaita! Jos hintavamman oloisia, niin ota (alkuun) vain yksi.

Tuli mieleen, kun vilkuilin tuon manuaalisi Replacing the cartridge -kohtaa. Kun äänirasiat on taiten kiinnitetty omiin headshelleihin, niin silloin rasian vaihto käy näppärästi. (Sinullakin on rasioita nyt jo pari.) Vähemmän säätämistä. Samoin neulan vaihto käy helpommin, kun yhdelmä headshell+rasia on äänivarresta irti.

Kahdellakin rasialla voi toimia niin, että käyttää halvempaa huonompikuntoisten divarilevyjen kanssa ja parempaa uusien, priimakuntoisten levyjen kanssa.
t: Arvo

Perussuomalaisten syvästi halveksima maailman parantaminen alkaa epäkohtien osoittamisella.
Arvo Konservatiivi
 
Viestit: 1338
Liittynyt: 20.7.04 - 9:30
Paikkakunta: Muuramen kaupunki

Re: Ojasta huipulle - puolessa tunnissa

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 8.6.10 - 19:52

Minä olen sen sortin kerettiäinen, että minulle riittäisi kun saisin nipun vinyyleitä digitoitua tietokoneen uumeniin ja edelleen mp3-soittimeen. En minä niiden perään muuten kaipaa.

Hyllyssä minulla on Nakamichin kasettidekki, jonka vetokapstani on halvaantunut, se ei kerää äänipäiden läpi tulevaa nauhaa kasettiin sisälle. Tuloksena hirveä sotku. Kun minulla on muutama pelastettava kasettikin niin haluaisin korjauttaa tuon dekin, missähän se onnistuisi? En ole kuitenkaan halukas maksamaan siitä ilosta ihan älyttömiä. Mistä huoltoa vosii tiedustella?
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

Re: Ojasta huipulle - puolessa tunnissa

ViestiKirjoittaja PedroViti päivämäärä 8.6.10 - 19:57

Arvo Konservatiivi kirjoitti:Kyllä se laite kannattaa käyttää huollossa silloin, kun omat temput ovat lopussa ja äänessä on vikaa. Siis jos vikaa on, niin eihän se itsestään parane. Pahimmillaan aiheuttaa vain lisäongelmia.

Näin tehdään, siis jos neulan ja rasian vaihdon jälkeenkin on jotain häikkää. En usko kyllä, että on.
Soundatassa vieraillessasi: osta ihan hyvin vuoksi pari "headshelliä", jos ovat edukkaita! Jos hintavamman oloisia, niin ota (alkuun) vain yksi.

Tuli mieleen, kun vilkuilin tuon manuaalisi Replacing the cartridge -kohtaa. Kun äänirasiat on taiten kiinnitetty omiin headshelleihin, niin silloin rasian vaihto käy näppärästi. (Sinullakin on rasioita nyt jo pari.) Vähemmän säätämistä. Samoin neulan vaihto käy helpommin, kun yhdelmä headshell+rasia on äänivarresta irti.

Kahdellakin rasialla voi toimia niin, että käyttää halvempaa huonompikuntoisten divarilevyjen kanssa ja parempaa uusien, priimakuntoisten levyjen kanssa.


Nyt tuli niin hyvä neuvo, että jään ison palveluksen velkaa. Noinhan se täytyy toimia, vaan ei olisi tullut mieleen.

Olen tässä kehitellyt syksyksi ohjelmaa. Siis mikäli ei ole pakko mennä töihin. Sitten kun saksalaiset ja ranskalaiset ovat lomansa pitäneet niin voisi kahauttaa keski-eurooppaan ja tehdä turneen vinyylikauppojen kautta. Takakoppa vaan täyteen laadukasta vinyyliä, ja kotiin. Jaa no, ehken yksi pullo single viskiä vierasvaraksi.
PedroViti
 
Viestit: 1153
Liittynyt: 26.8.08 - 12:23

Re: Ojasta huipulle - puolessa tunnissa

ViestiKirjoittaja PedroViti päivämäärä 9.6.10 - 18:34

Arvo Konservatiivi kirjoitti:Soundatassa vieraillessasi: osta ihan hyvin vuoksi pari "headshelliä", jos ovat edukkaita! Jos hintavamman oloisia, niin ota (alkuun) vain yksi.

Kävin Soundatassa ja ostin pari headshelliä á 16,50€, alkuperäisrasian 41 €, pari neulaa á 33 € ja muuta pientä sälää. Kaikki tulee, tietenkin, Saksasta ja toimitusaika on 2 - 4 viikkoa.
Yksi valmis "kelkka" kootaan Soundatassa ja loput rojut tuon kotiin vara- ym osiksi.
Kun nuo ovat kotona, minulla on kolme headshelliä joista yhdessä tuo nykyinen Grado, yhdessä tehdas uusi Denonin pää ja yksi headshell on tyhjänä odottamassa rasiaa. Ideana oli ja on, että laittaisin siihen hyvän rasian, millä kuuntelen parhaat palat sopraanojen tuotannosta. Vaan mikä rasia?
MM vai MC ? Denon vai jotain muuta merkkiä? Elliptinen hionta vai pyöreä? Paljonko pitää kiinnittää huomiota ulostulon mV määrään? Toivotonta.
PedroViti
 
Viestit: 1153
Liittynyt: 26.8.08 - 12:23

Re: Ojasta huipulle - puolessa tunnissa

ViestiKirjoittaja Arvo Konservatiivi päivämäärä 10.6.10 - 11:09

Soiko nyt kuten pitää? Ilman vaimentumista, ilman ylimääräistä säröä?

PedroViti kirjoitti:Kävin Soundatassa ja ostin pari headshelliä á 16,50€, alkuperäisrasian 41 €, pari neulaa á 33 € ja muuta pientä sälää.

Mielestäni nuo kannatti hankkia. Hyvä rasia on kysymys, johon ei mielestäni ole syytä ottaa voimakkaasti kantaa. Riidelkööt hifi-palstoilla moisesta.

Käsittääkseni sekä levysoittimeesi integroitu RIAA-etuvahvistin että vahvistimen sisäinen RIAA-piiristö/levysoitinetuvahvistin tukevat vain magneettirasiaa (voin olla väärässä). Se merkitsee, että rasian on syytä olla ainakin 2,0-2,5 mV:n rasia, kuten soittimesi ensiasennusrasia on. MC-rasioista (ja vastaavista) vain ns. high-output -rasiat pystyvät tuohon, ovat siis yhteensopivia laitteittesi kanssa.

Magneettirasioissa on kuitenkin eräitä merkkejä, joilla on niin hyviä MM-rasioita, ettei ole syytä harkita MC-rasiaa. Lisäksi käytännön hyöty: useimmiten MM-rasiassa neulan vaihto on helppo tapahtuma (vanha vedetään irti, uusi asetetaan paikalleen), kun MC-rasia on lähetettävä tehtaalle neulattavaksi. Käytännössä ainakin joidenkin merkkien kohdalla: vanha MC-rasia vaihdetaan uuteen, josta ei kuitenkaan tarvitse maksaa täyttä hintaa, koska vanha annetaan vaihtoon.

Rasian hintaluokan määräät itse. Jotkut sanovat, että rasian ovh. voisi olla neljännes, max. kolmannes levysoittimen (pyöritin + äänivarsi) ovh-hinnasta. Jotkut katsovat, että rasia voi maksaa lähes yhtä paljon kuin levysoitin. Minusta tuo on jo liioittelua. Itselläni kallein rasia on hinnaltaan ehkä kolmanneksen (tai vähän yli) levysoittimen hinnasta. Enempää en moiseen halua upottaa.

Haet kuultavaa parannusta ensiasennusrasiaan nähden, joten neulan on oltava ainakin elliptisen. Mitä hienompi hionta, sitä parempi seurantakyky. Tässäkään ei ole syytä mennä äärimmäisyyksiin, saati hifistelyyn: meidän massatuotantolaitteilla ei neulojen hienoimpia hiontaeroja kuule, halvempien levysoittimien "virheet" (huojunnasta erilaisiin "resonansseihin") peittävät rasioiden edut.

Hyviä merkkejä (Denonin ja Gradon ohella) ovat ainakin Goldring, Nagaoka, Ortofon. Kaikki ovat teknisesti osaavia valmistajia, niillä on pitkä kokemus alalta (Nagaoka tehnyt paljon alihankintatöitä ympäri maailman). Goldringin 1000-sarja on ollut menestys: neutraalisti soivia laitteita, joiden päivitys on tapahtunut vaihtamalla neula parempaan (hionnan vaihtelut). Ei moitteen sijaa. 1000-sarjan korvaavaa uutta 2000-sarjaa en tunne, mutta ensiraportit olivat hyväksyviä. Samoin Ortofonin tuoreehko "värisarja" (Blue, Red ym.) on otettu hyvin vastaan. Nagaoka tunnetaan Suomessa jostain syystä huonommin. Siltäkin on nyt 2000-luvulla tullut uusi rasiasarja, mutta ainakin Svalanderilla näyttää olevan tarjolla vanhempaakin sarjaa.

En osaa enkä halua panna paremmuusjärjestykseen ko. valmistajia. Kaikki tarjoavat laatuluotteita alle 500,- euron hintaluokissa.
t: Arvo

Perussuomalaisten syvästi halveksima maailman parantaminen alkaa epäkohtien osoittamisella.
Arvo Konservatiivi
 
Viestit: 1338
Liittynyt: 20.7.04 - 9:30
Paikkakunta: Muuramen kaupunki

Re: Ojasta huipulle - puolessa tunnissa

ViestiKirjoittaja Arvo Konservatiivi päivämäärä 10.6.10 - 11:34

Olin vallan unohtaa: levysoitinvalmistajan neuvoa koskien äänirasian painoa on syytä tarkata ja noudattaa!

Liian kevyt tai raskas rasia aiheuttaa (ainakin laskennallisesti) ongelmia. Rasiapainon suhteen oikein "viritetty" yhdistelmä muistaakseni ohjaa joitakin ikäviä resonansseja kuuloalueen alapuolelle. Tällaiset asiat kannattaa tarkastaa hifi-palstoilta, jos moinen ketään kiinnostaa. Nähdäkseni riittää, että rasian paino on soittimen (äänivarren) valmistajan asettamassa haarukassa.

Kevyen rasian painoa voi lisätä pienellä ja ohuella (ei-magneettisella) painolla, jonka voi asettaa rasian kiinnityksen yhteydessä (siis rasian ruuveilla) äänivarren pään yläpinnalle.
t: Arvo

Perussuomalaisten syvästi halveksima maailman parantaminen alkaa epäkohtien osoittamisella.
Arvo Konservatiivi
 
Viestit: 1338
Liittynyt: 20.7.04 - 9:30
Paikkakunta: Muuramen kaupunki

Re: Ojasta huipulle - puolessa tunnissa

ViestiKirjoittaja PedroViti päivämäärä 10.6.10 - 12:05

Arvo Konservatiivi kirjoitti:Soiko nyt kuten pitää? Ilman vaimentumista, ilman ylimääräistä säröä?

Jäi illalla väsyneenä kirjoittaessani sanomati, että kävin siellä ilman levaria. Bussilla pääsi melkein ulko-ovelle. Sehän soi vaimeammin kuin pitäisi, mutta katsotaan kunnes saadaan uudet tilatut tavarat paikalleen. Soittelen tämän aikaa Gradolla vanhoja valmiiksi kuluneita levyjä ja teen pientä säätöä.

Käsittääkseni sekä levysoittimeesi integroitu RIAA-etuvahvistin että vahvistimen sisäinen RIAA-piiristö/levysoitinetuvahvistin tukevat vain magneettirasiaa (voin olla väärässä). Se merkitsee, että rasian on syytä olla ainakin 2,0-2,5 mV:n rasia, kuten soittimesi ensiasennusrasia on. MC-rasioista (ja vastaavista) vain ns. high-output -rasiat pystyvät tuohon, ovat siis yhteensopivia laitteittesi kanssa.


Olet aivan oikeassa, se syö vain MM-rasioita, joten lienee syytä pysyä niissä. Kiitos tuosta hyvästä selvityksestä. Otan ja tutkiskelen sitä ja muitakin vastauksia.
Tässähän on aikaa, sillä uudet kamat tulevat saksasta 2-4 viikon kuluttua. Sitten vaan tehdas uusi headshell levariin ja katsotaan soiko. Jos ei niin levari ja viritinvahvistin huoltoon.
Uskon kuitenkin, että se uusilla osilla varustettuna tulee soimaan kuten aiemminkin, siis kuin enkeli.
PedroViti
 
Viestit: 1153
Liittynyt: 26.8.08 - 12:23

Re: Ojasta huipulle - puolessa tunnissa

ViestiKirjoittaja VeHy päivämäärä 10.6.10 - 12:41

Ihailtavaa itsepäisyyttä nykyisenä CD- ja DVD-aikana!
VeHy
 
Viestit: 6939
Liittynyt: 4.3.04 - 11:46
Paikkakunta: PK-seutu

Re: Ojasta huipulle - puolessa tunnissa

ViestiKirjoittaja PedroViti päivämäärä 10.6.10 - 17:55

VeHy kirjoitti:Ihailtavaa itsepäisyyttä nykyisenä CD- ja DVD-aikana!


Täytyyhän harrasteita olla. On siinä tietenkin vähän muutakin. Kuten se, että noista parista, kolmestasadasta cd-kiekosta, mitä omistan, vain muutama on teknisesti hyvä. Loput ovat silkkaa kuraa. Luulen, että cd:lle on liian helppo tehdä huonoa laatua. Tosin ne muutamat hyvä cd äänitteet osoittavat, että sille voi tehdä myös teknisesti hyvää musiikkia.
Ehkä olen vain liian vanha ja vanhanaikainen oppiakseni kuuntelemaan musiikkia korvalappustereoista samalla hörpin kahvia pahvimukista työmatkalla.

Äsh, mitä soopaa. Minä vain pidän musiikin kuuntelemisesta vinyyliltä. :) Ei, pölynimuri odottaa, eikä se tänään anna armoa. Jatketaan tätä hedelmällistä keskustelua myöhemmin. :D
PedroViti
 
Viestit: 1153
Liittynyt: 26.8.08 - 12:23

Väliraporttia pukkaa

ViestiKirjoittaja PedroViti päivämäärä 13.6.10 - 20:18

Tilanne sama kuin ennenkin.
-radio ja cd-soitin toimivat mainiosti ja työntävät puhetta/musiikkia kepeästi huoneeseen.
-levysoitin toimii, mutta vaatii 10 - 15 desibeliä lisää tehoa. Jotenkin on olo, että tuosta lisä äänenvoimakkuudesta huolimatta musa soi jotenkin väkinäisesti. En tiedä.

Maadoitus mitä tuossa yhdistelmässä ei ole ennen ollut, siis ei minkäänlaista maadoitusta koko aikana, ei anna mitään lisäarvoa.
-ääni tulee virittimestä ja cd-soittimesta aivan mainiosti on maadoituskaapeli tai ei. Ei mitään eroa laadussa tai äänenvoimakkuudessa.
-levysoittimen maadoitus, mille on paikka phono liitännä alla, mutta ei levysoittimessa ei myöskään anna mitään lisäarvoa. Kokeiltu ruuveihin ym. metallikohteisiin levarissa. Ei pienintäkään muutosta.
-levysoitin soi samalla tavalla oli se sitten phono liitännässä tai jossain muussa audiopuolen sisäänmenossa.

Mitä nämä nykysoittimien maadoitukset ovat, silmänlumetta vai. Ja miksi radio l. viritin soi ilman maadoitusta aivan upeasti?

Olen kaahannut eri saitteja läpi enkä näköjään ole yksin tuon maadoitusongelman kanssa, tosin minulla ei sen puuttumisesta ole mitään haittaa, tai no. Mikäli ne levarin kadonneet 10 - 15 desibeliä johtuvat tuosta niin sitten on.

Onko mahdollista, että sekä levysoittimen että vahvistimen esivahvistimet ovat molemmat samalla tavalla vajaita
PedroViti
 
Viestit: 1153
Liittynyt: 26.8.08 - 12:23

Re: Väliraporttia pukkaa

ViestiKirjoittaja Arvo Konservatiivi päivämäärä 14.6.10 - 11:24

Jos levysoittimesta tulevan signaalin vaimennus on niin suurta kuin sanot, niin veisin molemmat pelit maahantuojan huoltoon tarkastettaviksi. Ei se pähkäilemällä parane.

PedroViti kirjoitti:Maadoitus mitä tuossa yhdistelmässä ei ole ennen ollut, siis ei minkäänlaista maadoitusta koko aikana, ei anna mitään lisäarvoa (..)
-levysoittimen maadoitus, mille on paikka phono liitännä alla, mutta ei levysoittimessa ei myöskään anna mitään lisäarvoa. Kokeiltu ruuveihin ym. metallikohteisiin levarissa. Ei pienintäkään muutosta.


Nykyajan laitteet ovat maadoitettuja: siitä todistaa töpseli, joka on tarkoitettu maadoitettua verkkoa varten. Useimmiten noin. Fuskaavia valmistajiakin on.

Levysoittimesi tosiaankin lienee "sisäisesti maadoitettu" eli levyn soitossa syntyvä hankaussähkö johdetaan soittimen omaan etuvahvistimeen (sen kautta). Levysoittimen maadoitus siis pyrkii purkamaan soitossa syntyvän sähköisyyden. Tätä ongelmaa ei radiota eikä cd-levyjä kuunneltaessa ole. Viritin-/vahvistinten ja cd-soitinten maadoituksessa on kyse muusta.

Saatan toki olla molemmissa oletuksissa väärässä. Ottaisin yhteyttä maahantuojan huoltoon.
t: Arvo

Perussuomalaisten syvästi halveksima maailman parantaminen alkaa epäkohtien osoittamisella.
Arvo Konservatiivi
 
Viestit: 1338
Liittynyt: 20.7.04 - 9:30
Paikkakunta: Muuramen kaupunki

Re: Väliraporttia pukkaa

ViestiKirjoittaja PedroViti päivämäärä 14.6.10 - 21:36

Arvo Konservatiivi kirjoitti:Saatan toki olla molemmissa oletuksissa väärässä. Ottaisin yhteyttä maahantuojan huoltoon.


Olet luullakseni molemmissa oikeassa. Nakkaan huomenna postia huoltoon, mutta olen melko varma, ettei sitä saa sieltä takaisin ennen syksyä. :) Se taas ei käy. Tuo viritin on ainoa radioni, tarvitsen sitä. Olisi mukavaa olla kerrankin kunnolla väärässä.
Levysoittimelle ei voi mitään, se on yksi paketti. Viritinvahvistin sen sijaan oikein odottaa avaamista. Eipä sille muuta osaa tehdä kuin puhaltaa liiat pölyt pois ja katsoa, että konkat eivät vuoda ja piuhat ovat kiinni.
Mjoo, ja tekisi mieli testata tuota kokonaisuutta irrallisella esivahvistimella. Sittenhän sen näkisi ovatko levarin ja vahvistimen em. osat kondiksessa.

ps: olen kyllä tietoinen siitä mikä konkka on. Räpläsin aikoinani putkiradiota ja sain kynsilleni. Totesin pokkana, että jahas, konkat ovat kunnossa. Ruuvasin kopan kiinni. Ai niin, nythän ne ovat taas tuomassa putkia Hi-Fi harrastukseen mukaan, kuluu kuulemma paremmin. ;D

edit: laitteiden töpselithän ovat sitä litteää (suojakytkettyä) mallia kaikki. Eihän se maadoita?
PedroViti
 
Viestit: 1153
Liittynyt: 26.8.08 - 12:23

EdellinenSeuraava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron